6.7.2017

Lomarahaleikkaus koskee kukkaroon

JULKISEN SEKTORIN sektorin lomarahoja leikataan kilpailukykysopimuksen mukaisesti 30 prosenttia tänä kesänä. Sama ruoska viuhuu myös kahtena seuraavana vuonna. Minkälaisen loven leikkuri jättää kesälomakassaan? Mitä jää tulojen pienentyessä tekemättä?Työpaikkojen kahvipöydissä aihe on herättänyt voimakkaita tunteita ja vilkasta keskustelua.

Motiivi kysäisi JHL:n edustajiston kokouksen yhteydessä liiton edustajiston jäsenten näkemyksiä aiheeseesta

Anita Vihervaara, lastenhoitaja, pääluottamusmies, Helsinki:
Meillä varhaiskasvatuksen kv-tessissä lomaraha on ollut säännöllistä työaikaa tekevillä oikeastaan ainoa palkanlisä. Käteen jäävä summa on kesällä monta sataa euroa vähemmän kuin aiempina vuosina. Se on selvää, että perheet joutuvat tinkimään esimerkiksi kotimaan ravintola- ja majoituspalveluiden käytöstä. Sen vuoksi onkin ihan älytöntä, että lomarahan leikkausta perustellaan osana kilpailukyvyn nostoa. Vielä en ole ehtinyt laskemaan, paljonko vähennys omalla kohdalla tekee, mutta ainakin sen verran, että jokin pieni lomareissu jää tekemättä. Asia konkretisoituu monille vasta sitten, kun kesän tilinauhat tulevat.

Jaakko Turtiainen, lähihoitaja, työnohjaaja, Kuopio:

Kyllähän se aina laittaa priorisoimaan asioita ja hankintoja, kun kukkarolla käydään. Kyse on kuitenkin merkittävästä summasta. Tänä kesänä oli tarkoitus kunnostaa hieman kotipihaa ja puutarhaa. Mutta kyllä ne taitavat tältä vuodelta jäädä. Lomarahoihin kajoaminen on herättänyt paljonkin närää työpaikan keskusteluissa. Onhan se hankalaa käsittää, että miksi julkinen puoli joutuu maksumieheksi. Myös EK:n irtautuminen keskusjärjestösopimuksesta on puhututtanut, että miksei lomarahaleikkauksia voi perua. Toisaalta jos leikkaukset peruttaisiin tässä vaiheessa, niin jostain muualta vastaava summa kyllä niistettäisiin.

Irina Zlobina, laitoshuoltaja, Helsinki:

Itsellä jää ulkomaan matka varmasti tänä kesänä väliin. Tarkkaa summaa en vielä tiedä, mutta mitä olen julkisuudessa olleita laskelmia tutkinut, niin vähennys tulee olemaan lähes 400 euroa. Joudun punnitsemaan, mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Asiasta on käyty paljon keskustelua työpaikalla ja myös liiton jäsenistön keskuudessa. Ihmiset ovat tosi vihaisia, ja osa on eronnut liitosta kiky-sopimuksen ja siihen liittyvien huononnusten takia. Toivon todella, että lomarahaleikkausten määräaikaisuudesta pidetään kiinni. Hieman skeptisyyttä on kentällä kyllä ilmassa. Säälittää etenkin lapsiperheet, jotka joutuvat tinkimään yhteisistä lomasuunnitelmista, kun tulot pienenevät.