4.2.2017

Antti Rinne jatkaa demarien johdossa

Antti Rinne valittiin jatkamaan Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana Lahden puoluekokouksessa. Valinta ratkesi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Puolueväki antoi Antti Rinteelle vahvan mandaatin jatkaa SDP:n puheenjohtajana, sillä hän sai jo ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolet äänistä. Hyväksyttyjä ääniä annettiin kaikkiaan 495, ja ne jakautuivat seuraavasti: Antti Rinne 281 sekä haastajat Timo Harakka 159 ja Tytti Tuppurainen 55.

Antti Rinne

Antti Rinne johtaa SDP:tä seuraavan kolmivuotiskauden.

Kiitospuheessaan Antti Rinne sanoi vievänsä eteenpäin pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Hän kiitteli myös kilpakumppaneitaan reilusta pelistä ja toivoi puolueväen lähtevän yhtenä joukkona Lahden puoluekokouksesta voittamaan vaaleja.

Rinteen toinen kausi puolueen johdossa kestää kolme vuotta (2017-2020).

Rönnholm valittiin puoluesihteeriksi

SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Antton Rönnholm äänin 286-209. Vastaehdokkaana oli Hanna Kuntsi.

Puoluesihteerin valinnasta kehkeytyi jännitysnäytelmä, sillä kukaan neljästä ehdokkaasta ei saanut ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolta äänistä. Toisella kerralla vastakkain olivat ensimmäisen kierroksen ääniharavat, Rönnholm ja Kuntsi.

Heidän lisäkseen puluesihteerin paikkaa tavoittelivat lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja SDP:n puoluelehden Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi. Kurttilan äänisaalis ensimmäisellä kierroksella oli 80 ja Salmen 89.

Anton Rönnholm toimi puoluesihteeriksi valintaansa asti Viestintätoimisto Milttonin Brysselin- toimiston johtavana  asiantuntijana. Hanna Kuntsi on Palvelualojen ammattiliiton Pamin yhteiskuntasuhteiden päällikkö.

Uuden puoluesihteerin kalenteri täyttyy nopeasti, sillä hän saa johtaakseen puoluetoimiston ja vetääkseen puolueen vaalivankkurit. Kuntavaalit järjestetään jo huhtikuussa, ja ensi vuonna vuorossa ovat maakunta- ja presidentinvaalit.

Käsittelyssä 208 aloitetta

Henkilövalintojen ja periaateohjelman lisäksi kolmipäiväisessä Lahden puoluekokouksessa käsiteltiin yli 200 puoluekokousaloitetta. Aloitteiden kirjo oli laaja aina apteekkialan kilpailun lisäämisestä tasa-arvoa edistävien oppituntien lisäämiseen peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten opetusohjelmaan. Yhdessä kentän jättämässä aloitteessa esitettiin työntekijöiden vapaa-ajan rauhoittamista esimerkiksi työsähköposteilta.