28.4.2022

Eeva-Helena Inomaan poika katosi, ja nyt hän yrittää itse päästä kadonneiden jäljille: ”Kuluttavinta on epätietoisuus läheisen kohtalosta”

Espoolainen Eeva-Helena Inomaa on käyttänyt satoja tunteja kadonneiden etsimiseen. Hän tietää kokemuksesta, miltä tuntuu, kun läheisen kohtalosta ei ole varmuutta.

Veden pinnasta heijastuu keltaiseen huomioliiviin pukeutuneen naisen hahmo.  Hän on espoolainen JHL:läinen Eeva-Helena Inomaa, 74. Parhaillaan Inomaa etsii pohjatutkan avulla Rauha Lehtiniemeä, joka katosi viime syksynä Helsingin Laajasalossa.

Lehtiniemi poistui Kuvernöörintiellä sijaitsevasta palvelutalosta elokuun lopulla, eikä hänestä ole tehty havaintoja sen jälkeen. Aktiiviset etsinnät on lopetettu. Omaisten luvalla Pääkaupunkiseudun etsintä ry selvittää katoamista.

Jenni Sundell ja Eeva-Helena Inomaa Pääkaupunkiseudun Etsintä ry:stä
Jenny Sundell (vas.) ja Eeva-Helena Inomaa valmistautuvat tutkimaan Vartiosaaren yhteyslaituria ympäröivän merenpohjan. Yhteyslaituri on Helsingin Laajasalossa.

Huhtikuisena kevätiltana Inomaa ja yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Sundell seisovat Vartiosaaren yhteyslaiturilla Laajasalossa. Inomaa pitää käsissään anturia, joka luotaa merenpohjaa laiturin ympärillä.

– Tuossa on laiturin vaijeri, autonrengas, upoksissa oleva pienvene, Sundell analysoi anturin lähettämää kuvaa kaikuluotaimen keskusyksikön näytöltä.

viistokaikuluotainen näyttöruutu
Kaikuluotaimen keskusyksikön näyttöruudulta voi katsoa, mitä merenpohjasta löytyy.

Runsaassa tunnissa laiturin ympäristö on tutkittu. Nyt on varmuus siitä, että laiturin ympärillä ei ole ruumista tai muita jäänteitä, eli etsintätulos on negatiivinen. Etsintöjä voidaan jatkaa toisaalla.

– Negatiivinenkin tulos voi olla helpotus. Silloin kadonneen henkilön läheisten ei enää tarvitse miettiä sitä mahdollisuutta, sanoo Sundell.

Saku katosi jälkiä jättämättä

Eeva-Helena Inomaan 40-vuotias Saku-poika katosi jälkiä jättämättä vuonna 2015. Siitä lähtien eläkkeellä oleva nuoriso-ohjaaja on etsinyt poikaansa.

Kun Saku katosi, Jenni Sundell organisoi suuretsinnät, joihin osallistui noin 40 vapaaehtoista. Inomaa on ikuisesti kiitollinen siitä, että niin moni tuntematon halusi osallistua etsintöihin. Siitä lähtien hän on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa ja osallistunut kadonneiden etsintöihin.

etsinnät käynnissä Helsingin Laajasalossa
Helsinkiläinen Rauha Lehtiniemi katosi viime syksynä Helsingin Laajasalossa. Vartiosaaren ja Laajasalon välinen vesialue on mahdollinen katoamispaikka.

Pääkaupunkiseudun etsintä -yhdistys on perustettu virallisesti 2016, ja siinä on 15 jäsentä. Noin puolet heistä osallistuu aktiivisesti etsintöihin.

Yhdistyksen toimialuetta on eteläinen Suomi. Pääkaupunkiseudun etsintä ei kuitenkaan osallistu hätäetsintöihin, joissa pyritään löytämään tuoreeltaan harhailemaan lähtenyt muistisairas tai karkuteille päässyt lapsi.

Hätäetsinnöissä poliisia auttaa Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa, kun taas Pääkaupunkiseudun etsintä keskittyy pidempään kadoksissa olleiden etsintöihin.

– Työnjako hyödyttää meitä molempia, perustelee Jenni Sundell.

Yhdistys toimii vapaaehtoisten voimin, eikä se peri maksua kadonneiden etsinnästä.

Taustatyö on tehtävä huolella

Viime vuonna yhdistyksellä oli vireillä kahdeksan vanhaa katoamistapausta, joista järjestettiin etsintöjä. Pyyntö etsintöihin tulee joko viranomaiselta tai kadonneen läheisiltä, jotka ovat eläneet epätietoisuudessa kenties vuosia.

– Tällöin poliisi on lopettanut aktiiviset etsinnät ja siirtänyt tapauksen mappi ööhön, koska viranomaisresurssit eivät riitä kaikkien vanhojen tapausten selvittelyyn, kertoo Jenni Sundell.

Yhdistys ei lähde liikkeelle summamutikassa, vaan toteuttaa niin sanottua kohdennettua etsintämenetelmää. Se tarkoittaa, että Sundell haastattelee kadonneen läheisiä ja hankkii heiltä ja tutkinnanjohtajalta tarkempaa tietoa tapauksesta.

– Profiloimme kadonneen henkilön mahdollisimman tarkkaan.

Puheenjohtaja Jenni Sundell

– Pyrimme profiloimaan henkilön mahdollisimman tarkkaan, lukemaan tapaukseen liittyvät asiakirjat sekä lehtijutut ja sosiaalisen median keskustelupalstat, kertoo Sundell.

Taustatyöhön kuuluu selvittää, onko kyseessä tahallinen katoaminen tai onnettomuus tai voiko tapaukseen liittyä rikos. Se kaikki auttaa kohdentamaan etsintöjä alueille, jotka ovat katoamisen kannalta todennäköisimmät.

– Ettei mennä vain kävelemään rivissä metsään ja kuluttamaan aikaa, Sundell sanoo.

Menetelmä tunnetaan lyhenteellä MSO, eli Managing search operations. Se on kehitetty Yhdysvalloissa, ja sitä on sovellettu myös Suomessa kymmenkunta vuotta.

Vesistöetsintä tehostuu

Eeva-Helena Inomaan pojan katoamispaikka on melko tarkkaan selvillä. Hänen tiedetään poistuneen Tervakoskella linja-autosta, joka oli matkalla Helsinkiin. Saku oli ollut viettämässä mökkiviikonloppua äitinsä ja muiden sukulaisten kanssa Hattulassa.

kartta katoamispaikan ympäristöstä
Näillä tienoin Eeva-Helenan Inomaan poika Saku katosi.

Inomaa on haravoinut lähimaastoja kymmenet kerrat niin yksin kuin muiden vapaaehtoisten kanssa.

– Kerran matkustin samalla bussivuorolla, jäin pois samalla pysäkillä ja kävelin koko päivän Tervakoskelta Turenkiin todennäköisemmältä tuntuvaa reittiä, hän kertoo.

Lisäksi Sakun jälkiä on etsitty muun muassa katoamispaikkaa lähellä olevasta lammesta yhdistyksen vedenalaisella kaikuluotaimella.

– Epätietoisuus läheisen kohtalosta on kaikkein kuluttavinta, Inomaa sanoo.

Viime syksynä yhdistys sai apurahan Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Sillä yhdistys hankki vedenalaisen viistokaikulaitteiston sekä vedenalaisen dronen, joka ottaa videokuvaa veden alta. Niiden avulla yhdistyksen väki voi suorittaa entistä laajempia vedenalaisia etsintöjä.

Lisäksi yhdistyksellä on pieni kannettava kumivene. Sillä etsijät pääsevät paikkoihin, joihin iso partiovene on liian järeää tekoa. Veneessä on lisäksi lämpökamera.

Maastossa liikutaan pareittain

Kun kadonnut henkilö on profiloitu ja tutkimista vaativat kohteet valittu, laittaa Jenni Sundell kutsun yhdistyksen vapaaehtoisille etsijöille.

– Yleensä maastoetsintöihin osallistuu neljästä kuuteen henkilöä. Maastossa liikutaan aina pareittain, hän kertoo.

Pari saa kartan omasta etsintälohkostaan ja haravoi sen läpi. Tärkeintä ei ole vauhti, vaan se, että etsijät käyvät alueen huolella läpi. Silloin lohko kerrallaan voidaan sulkea pois, ja jatkaa seuraavalla kerralla uudella lohkolla.

viistokaikuluotaimen anturi
Kun tehdään vedenalaisia etsintöjä, upotetaan viistokaikuluotaimen anturi veteen.

Juuri tällaisessa etsinnässä Eeva-Helena Inomaa löysi maassa olleiden lehtien seasta kadonneen henkilön jäänteitä. Poliisi nouti ne, ja etsijät saivat kiitosta omaisilta.

Erään kerran yhdistyksen koulutettu koira merkkasi haukkumalla satama-alueen reunan. Seuraavana päivänä Rajavartiolaitoksen sukeltaja löysi hukkuneen satama-altaasta.

Koulutettujen koirien käyttö etsinnöissä perustuu siihen, että ne reagoivat vedestä nouseviin ruumiskaasuihin haukkumalla.

Kunnon varusteet ja vesipullo

Etsintöihin Sundell ja Inomaa neuvovat varustautumaan vuodenajan ja säätilan mukaan. Tärkeimpiä varusteita ovat

  • hyvät jalkineet
  • tarvittaessa tuulen ja sateen pitävä ulkoiluasu
  • juomapullo ja evästä
  • otsalamppu
  • kävelysauva, joka helpottaa ryteikössä liikuttaessa ja auttaa maapeitteen ja lehtikasojen tonkimisessa
  • yhdistyksen huomioliivi
  • vessapaperi, jota voi käyttää myös alueiden merkitsemiseen.

Inomaan mielestä hyvä etsijä etenee maastossa rauhallisesti.

– On maltettava, tutkittava kuusen juurakot ja ojanpenkereet ja muistettava katsoa välillä myös ylös puiden latvuksiin. Kovin herkkä ei saisi olla, sillä vastaan voi tulla esimerkiksi eläimen raatoja.

Hyvän etsijän ominaisuuksiin kuuluvat suunnistus- ja erätaidot, auttamishalu ja vastuullisuus.

Hyvän etsijän ominaisuuksiin kuuluvat myös suunnistus- ja erätaidot, auttamishalu, vastuullisuus ja sosiaaliset taidot.

– Haluamme pitää etsijöiden joukon aika suppeana ja varmistaa, että he soveltuvat tehtävään, valaisee Sundell.

Yhdistys ei kerro tekemistään löydöistä kuin viranomaisille, jotka hoitavat asiaa eteenpäin.

– Tärkeää olisi kehittää yhteistyötä niin viranomaisten kuin eri etsijöiden kesken, Sundell painottaa.

Elämä ennen ja jälkeen Sakun katoamisen

Eeva-Helena Inomaa jakaa elämänsä kahteen osaan, ennen ja jälkeen poikansa katoamisen.

Ensin mainittuun kuuluu työ kunnallisena perhepäivähoitajana, jolloin hän liittyi JHL:n edeltäjän Kunta-alan ammattiliitto KTV:n jäseneksi. Lisäksi hän on työskennellyt vastaavana leikinohjaajana Soukan asukaspuistossa Espoossa sekä Espoon kaupungin nuoriso-ohjaajana nuorisotalolla ja nuorten tukipiste Majakassa.

– Tuli avioero, ja jäin kahden pojan yksinhuoltajaksi. Keskitin voimat heihin, työhön, jatko-opintoihin ja vapaaehtoistyöhön sovittelijana ja käräjäoikeuden lautamiehenä, hän kertoo.

Eeva-Helena Inomaa
Eeva-Helena Inomaa ei ole menettänyt toivoaan, että kadonnut poika Saku vielä löytyy.

Yli 40-vuotisen työuran jälkeen Inomaa jäi eläkkeelle vuonna 2014. Seuraavana keväänä katosi Saku.

– Pari ensimmäistä vuotta kului sokissa. Kun olo hiukan parani, olen pyrkinyt täyttämään päivät tekemisellä.

Nykyään Inomaa vetää eläkeläisten liikuntakerhoa Espoossa ja pitää vanhojen tavaroiden kauppaa Helsingissä. Numpty-nimiseen puotiin hän on koonnut etenkin 70-luvun esineistöä.

– Kauppa on avoinna yhtenä päivänä viikossa. Se on kallis mutta rakas harrastus. 

Toivoa Sakun löytymisestä hän ei ole menettänyt. Etsinnät jatkuvat edelleen.

– Kukaan ei saisi kadota jäljettömiin. Niin kauan kuin asia on ratkaisua vailla, en voi kunnolla edes surra.