18.1.2018

Elossa 24h: Ylen kamera ensihoitajan matkassa

JHL:äisen ensihoitaja Toni Lehtosen erilainen työpäivä tallentui Ylen Elossa 24h -ohjelmaan. Kokemus oli hauska ja mieleenpainuva.

JHL:läinen ensihoitaja Toni Lehtonen työskentelee Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella. Hänellä on kokemusta ensihoidosta 11 vuoden ajalta.

Hän pitää työnsä suolana sitä, että kahta samanlaista päivää ei ole, mutta syyskuun 20. päivä on jäänyt erityisen hyvin hänen mieleensä. Silloin Lehtosta ja hänen työpariaan seurasi 15 tunnin ajan Ylen kuvaaja, joka taltioi ensihoitajien päivää Elossa 24h -ohjelmaa varten.

–  Se oli hauska ja erilainen päivä. Aluksi kuvaajan läsnäolo jännitti, mutta sitten siihen tottui. Me teimme vain työtämme, ja kuvaaja kuvasi.

Kiitellyssä ohjelmasarjassa kuvataan saman vuorokauden aikana julkista terveydenhuoltoa ja terveydenhuollon ammattilaisia eri puolelta Suomea. Lehtosen työtä esitellään eniten jo sarjan avausjaksossa, mutta hän vilahtelee myös muissa osissa. Lehtosen päivä ei vaikuta yhtä hektiseltä kuin amerikkalaissarjoissa eikä hän ei ajele ambulanssilla kaasu pohjassa pillit ulvoen ympäri Hämettä.

Ensihoitajat Susanna Virolainen ja Toni Lehtonen työssä

Elossa 24h S2 1/7. Ensihoitajat Susanna Virolainen ja Toni Lehtonen työskentelevät Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella Hämeenlinnassa. Yle Kuvapalvelu

– Ohjelma raapaisee työtämme vain pinnalta, mutta antaa kyllä kuvan perustyöstä. Iso osa ensihoitotehtävistä on kiireettömiä, ja moni tilanne päättyy niin, että ambulanssikyytiä ei välttämättä edes tarvita. Potilas joko hoidetaan kotona tai ohjataan tarkoituksenmukaisimman avun piiriin. Ensihoito ja hoitovälineet ovat menneet kehityksessä vauhdilla eteenpäin, ja sen vuoksi voimme tehdä paljon temppuja jo kentällä, Lehtonen sanoo.”

Lehtonen kertoo kuitenkin kohtaavansa tasaisesti pahoja tilanteita syntymästä kuolemaan, mutta ei ole turtunut niihin.

– Jos oikein rankka keikka osuu kohdalleni, pitää sen tuntuakin, mutta täytyy olla keinoja myös käsitellä asioita ammatillisesti. Työssäni minua motivoi vastuu ja muiden auttaminen.

Ensihoitaja Toni Lehtonen

Ensihoitaja Toni Lehtosta motivoi vastuu ja toisten auttaminen.

Lehtonen pitää ohjelman antamaa kuvaa julkisesta terveydenhuollosta positiivisena ja realistisena. Hän toivoo, että ohjelma hälventää alan mystisyyttä ja jännitystä hoitoa kohtaan.

– Sairaudet ja terveydenhuolto yksilötasolla ovat niin yksityisiä asioita, joista ei kerrota julkisesti, joten ala saatetaan kokea mystisenä ja hoidot pelottavina.

Hienoa, että ohjelmassa esiintyvät potilaat ja ammattilaiset suostuivat jakamaan tarinansa. Ehkä ohjelma lisää myös terveydenhuoltoalan yleistä arvostusta.

Hän kiittää ohjelman tekijöitä realistisuudesta.

– Se ei ollut tekemällä tehty ja vetosi katsojiin. Lähtisin ilman muuta mukaan uudelleen.

Katso Elossa 24h https://areena.yle.fi