Kun itsensä vähättelystä tulee pysyvä olotila, on seurauksena pahimmillaan vakava ahdistus ja uupumus. Onneksi omaa ajatteluaan voi muokata.
Miten ihmeessä saan pitää työni, kun todellisuudessa en osaa mitään? Muut kollegat tietävät ja osaavat, vain minä en. Kuinka kauan voin jatkaa, ennen kuin taitamattomuuteni paljastuu? Huijarisyndroomaa potevalle tällaiset ajatukset ovat osa arkea.
– Huijari ei valehtele eikä huijaa muita – itseään kylläkin. Huijarisyndroomaksi tai -ilmiöksi kutsutaan tunnetta, jossa ihminen ei onnistumisista ja muiden vakuutteluista huolimatta usko omaan osaamiseensa, psykologi, psykoterapeutti Tiina Ekman kertoo.
Huijari ei salaa sisäistä kokemustaan eikä yritä esittää muuta kuin on. Hän ihmettelee, mikseivät muut näe hänen huonouttaan. Samalla hän pelkää paljastuvansa.
– Ilmiössä ei ole kyse mielenterveyden häiriöstä, mutta ahdistava ajattelumalli vaikuttaa usein henkilön mielenterveyteen. Itsensä huijaamisen tunnistaminen helpottaa monesti ahdistusta.
Huijari-ilmiöstä alettiin puhua 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Psykologi Pauline Rose Clance kuvasi termillä niitä asiakkaita, joita yhdisti voimakas, todellisuuden tai ympäristön palautteen kanssa ristiriitainen osaamattomuuden kokemus. Arviolta noin 70 prosenttia ihmisistä tuntee taitamattomuutta jossain elämänsä vaiheessa. Tunne elää sitkeässä, sillä sen juuret ovat syvällä. Se voi jättää ihmisen välillä rauhaan, mutta palaa usein stressaavissa elämän- vaiheissa.
– Huijariajattelu kiusaa tyypillisesti opiskelijoita ja uransa alkuvaiheessa olevia ihmisiä, joiden mielikuva itsestä osaajana vasta kehittyy.
Kunnia kuuluu muille
Huijari ei usko itseensä, vaikka työtoverit ja työn tulokset puhuvat toista. Hän saattaa pitää saavutuksiaan onnenkantamoisina tai kovan työn tuloksena. Lahjakkuus, osaaminen ja kokemus eivät hänen mukaansa selitä menestystä, ja siksi huijari tekee usein töitä työnarkomaanin lailla.
– Huijari on usein korostuneen vaatimaton tai hän selittää onnistumisiaan antamalla menestyksestä kaiken kunnian työtovereille. Asenne itseä kohtaan on vähättelevä.
Osa huijareista uskoo suojautuvansa epäonnistumisilta niin sanotun maagisen ajattelun avulla. Tällöin henkilö uskoo, että hän voi vaikuttaa todellisuuteen toimimalla tai ajattelemalla tietyllä tavalla, kun taas ajattelutavasta poikkeaminen johtaa epäonnistumisiin.
– Maaginen ajattelu näkyy usein liiallisena huolehtimisena ja murehtimisena. Huijari muistuttaa itseään koko ajan siitä, että kaikkeen tekemiseen liittyy epäonnistumisen vaara.
Huijarisyndrooma on opittu ajattelutapa
Kukaan ei synny huijariksi, vaan kyse on opitusta ajattelu- tavasta, jota kasvuympäristö voi tukea. Vanhemmat saattavat vähätellä tai jättää lapsensa saavutukset huomioitta, ettei lapsi vain ylpistyisi.
– Lapsi voi kokea kodin ilmapiirin vaativaksi ja pyrkii osoittamaan omaa kelpaamistaan esimerkiksi hyvällä koulumenestyksellä.
Toisinaan vanhemmat voivat pitää omaa lastaan ylivertaisena ja uskoa, että tämä suoriutuu mistä tahansa ilman ponnisteluja. Kun näin ei tapahdu, lapsi alkaa epäillä vanhempiensa ylisanoja ja omaa osaamistaan. Viimeistään koulussa asioiden eteen on nähtävä vaivaa, ja kun vaivaa ei palkita, lapsi alkaa pitää itseään tyhmänä ja kelvottomana.
– Täydellisyyden tavoittelu, suorituskeskeisyys ja taipumus miellyttää muita ylläpitävät huijariajattelua, lisäävät ahdistusta ja altistavat masennukselle.
Ei iloa työstä
Huijari pelkää jatkuvasti paljastuvansa, koska paljastumisesta aiheutuisi sietämätöntä häpeää. Jatkuva varuillaanolo uuvuttaa. Syyllisyys on huijarille tuttu tunne: hän voi syyllistyä jo siitä, että hänelle maksetaan palkkaa työstä, jota hän ei mielestään osaa.
– Huijarin ammatti-identiteetti on hajanainen, eikä hän usko täyttävänsä ammattiin liittyviä vaatimuksia.
Koska huijari epäilee omia taitojaan, hän alisuoriutuu eikä yleensä etene urallaan. Päinvastoin, hän välttelee haasteita.
– Urasuunnittelu on yhteydessä työmotivaatioon ja sitoutumiseen. Huijarilla sekä motivaatio että sitoutuminen jäävät heikoiksi. Huijari tuskin kokee työn iloa, Tiina Ekman toteaa.
Vaienna sisäinen mollaajasi!
Huijari-ilmiö on ajattelutavan vääristymä, josta tulee itseään toistava kierre. Haasteen edessä huijari alkaa epäillä mahdollisuuksiaan onnistua ja saa stressioireita. Hän uhraa haasteelle kaiken aikansa ja voimansa tai keksii tekosyitä, joiden ansiosta voi tarttua haasteeseen vasta viime tipassa. Onnistumisen hän laittaa usein hyvän onnen tai suuren työmäärän tiliin. Samalla hän uskoo, ettei voi onnistua toista kertaa. Epäonnistumisen pelko ylläpitää huijariajattelun kehää.
– Ajatusvääristymästä voi opetella eroon haastamalla omat ajatuksensa, psykologi Tiina Ekman neuvoo.
Kun epäusko seuraavan kerran valtaa mielen, kysy itseltäsi, ovatko ajatuksesi totta, mikä saa sinut ajattelemaan väärin ja mitä työtehtäviä et oikeasti osaa, mitä taas osaat? Apua ja tukea kannattaa kysyä työkavereilta ja esimieheltä. Keskustelujen tarkoituksena on todentaa omaa osaamista ja auttaa luottamaan toisen arvioon. Kun työtoveri tai esimies seuraavan kerran kehuu, ajattele, että kehut voivat ihan oikeasti olla totta. Kehuista kannattaa nauttia, sillä ajatukset ohjaavat tunteita, mutta sama toimii myös toisinpäin: tunteet ohjaavat ajatuksia ja uskomuksia.
– Ajatusten muokkaaminen kestää pitkään ja vaatii sitoutumista ja halua. Siinä ei kuitenkaan voi epäonnistua. Koska huijari on oppinut ajattelutapansa vuosien aikana, hän voi yhtä lailla oppia tavasta pois.
Muokkaus vaatii itseltä myötätuntoa ja hyväksyntää. Oma ajattelutapa ei tee huijarista huonoa ihmistä, vaan omanlaisensa.
– Keskittymisvaikeudet, ärtyisyys, ahdistava ja pakonomainen ajattelu ja uniongelmat ovat työuupumuksen oireita ja merkki siitä, että huijari tarvitsee ammattiapua.