20.9.2018

Ensimmäinen Taaleri Vuokrakoti –talo valmistui: Asunnot kuin kuumille kiville

JHL:n Oulussa rahoittaman kohtuuhintaisen vuokratalon asunnot menivät kuin kuumille kiville. Seuraavat kohteet valmistuvat ensi vuonna Jyväskylään ja Järvenpäähän. Tiedoksi asuntoa etsiville: liittojäsenyys on asukasvalinnassa plussa.

JHL teki pari vuotta sitten muutaman miljoonan euron sijoituksen finanssiryhmä Taaleri Oyj:n perustamaan Taaleri Vuokrakoti Ky -rahastoon. Rahaston tavoitteena on sijoittaa kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon ja tarvittaessa kilpailuttaa rakennusurakoitsijat ja rakennuttaa itse.

– Alku oli hidasta ja hankalaa, koska rakennusmarkkinat kuumenivat eikä kohtuuhintaisia kohteita saatu liikkeelle. Nyt kuuluu parempaa: ensimmäinen kohde valmistui Oulun Toppilansalmeen heinäkuussa 2018 ja pari kohdetta on työn alla, kertoo Taalerin kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Jouni Alho.

havainnekuva kerrostalosta

Havainnekuva Oulun Toppilansalmeen valmistuneesta Taaleri Vuokrakoti Ky:n ensimmäisestä kohteesta.

Oulun vuokratalon urakoi Rakennusliike Lehto, ja siinä on yhteensä 64 huoneistoa, 38 yksiöitä ja 24 kaksioita. Kuten arvata saattaa menivät Asunto Oy Oulun Poukaman asunnot kuin kuumille kiville, sillä niiden neliövuokra on liki 20 prosenttia alhaisempi kuin saman alueen muiden vapaarahoitteisten asuntojen.

– Lisäksi ne sijaitsevat hyvien yhteyksien päässä keskustasta ja ovat laadukkaita, kehaisee Alho.

Vantaalle puukerrostalo

Seuraava Taaleri Vuokrakoti Ky:n kohde, eli Jyväskylään rakenteilla oleva Väinölänranta, valmistuu ensi keväänä, ja kolmas, Järvenpään Myllykoti, todennäköisesti loppuvuodesta 2019. Väinölänrantaan tulee kaikkiaan 74 ja Myllykotiin 49 huoneistoa – kummassakin on yksiöitä, kaksioita ja kolmen huoneen perheasuntoja.

Jouni Alho

Finanssiryhmä Taalerin salkunhoitaja Jouni Alho.

Jo valmis Oulun vuokratalo sekä rakenteilla olevat kohteet ovat niin sanottuja kovan rahan taloja. Rahastolla on kuitenkin plakkarissa myös Ara-kohteita: esisopimus on tehty Keravalle rakennettavasta vuokratalosta ja neuvotteluvaiheessa on joitain kohteita Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.

– Voitimme juuri kaupungin järjestämän tonttikisan Vantaan Kivistössä. Sinne on tarkoitus rakentaa puukerrostalo, jolloin saamme kokemusta muustakin kuin betonirakentamisesta, kertoo Alho.

Jatkossa Taaleri Vuokrakoti aikoo satsata enemmänkin ympäristöystävälliseen ja energiatehokkaaseen puurakentamiseen ja uusiin rakennustekniikoihin. Siksi yhdeksi kumppaniksi on valikoitunut juuri Rakennusliike Lehto, sillä yrityksellä on kokemusta talotehtaalla valmiiksi rakennetuista puuelementtitaloista.

Vastuullisuus mukana

JHL:n lisäksi Taaleri Vuokrakoti -rahastoon ovat sijoittaneet Ammattiliitto Pro, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Tehy. Palkansaajakeskusjärjestöistä mukaan on lähtenyt SAK.

Miksi JHL ja muut ammattiliitot ovat sijoittaneet jäsenmaksutulojaan Taaleri Vuokrakoti- rahastoon?

– Haluamme osoittaa, että kohtuuhintainen asuntotuotanto Suomessa on ylipäätään mahdollista. Mukana on myös vastuullisuuselementti, sillä tuottotavoitetta ei ole vedetty ihan tappiin, ja niinpä vuokralainen saa hyödyn keskimääräistä edullisempana vuokrana, perustelee JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Taalerin Vuokrakoti -rahaston vuotuinen tuottotavoite on 3,5–4,25 prosenttia. Se on vajaa puolet siitä, mitä maksimaaliseen tuottoon pyrkivät rahastot ja vuokranantajat hamuavat.

JHL:n talouspäällikkö Jan Saarinen korostaa myös sitä, että kyseessä on kestävä ja turvallinen sijoituskohde.

– Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on huutava pula varsinkin kasvukeskuksissa. Vuokralaisia on jonoksi asti, eikä asuntoja tarvitse seisottaa tyhjänä, hän toteaa.

Rahaston tavoitteena on hankkia lähivuosina noin 20–30 vuokrakerrostalon sijoitusvarallisuus. Sitä varten se järjestää uuden pääomakierroksen ja etsii kohtuuhintaisesta vuokra-asuntosijoittamisesta kiinnostuneita toimijoita, lähinnä ay- ja muita järjestöjä sekä yleishyödyllisiä säätiöitä.

Liittojäsenyys on plussa

Taaleri Vuokrakotiin sijoittaneiden liittojen jäseniä kiinnostaa varmasti myös se, että heillä on hyvä sauma saada itselleen vuokrakoti rahaston kohteista. Rahaston sijoittajaneuvosto on nimittäin linjannut asukasvalinnan kriteerit, joiden mukaan kahta tasaveroista hakijaa vertailtaessa liittojäsenyys katsotaan hakijalle eduksi.

– Edellytämme kaikilta vuokralaisilta vakituista työ- tai opiskelupaikkaa ja moitteetonta luottohistoriaa. Jos hakija lisäksi ilmoittaa liittokytkennän, se voi kääntää valinnan hänen edukseen, sanoo sijoittajaneuvoston puheenjohtaja Jan Saarinen.

Sijoittajaneuvosto on laatinut pelkät asukasvalinnan kriteerit. Varsinainen asuntojen vuokraus on annettu Realia Asuntovuokrauksen tehtäväksi.

Ara-rahoitteisissa kohteissa asukasvalinnassa käytössä ovat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran kriteerit, joissa otetaan huomioon hakijan asunnontarve, varallisuus ja tulot.