Kerava on tuonut nuorisotyön kouluihin koronan koettelemien lasten, nuorten ja perheiden tueksi. Nuorisotyöntekijä Markus Lummille oppilaat voivat puhua koulussa vaikka lemmikeistä.
Päivölänlaakson koulu Keravalla on moderni ja värikäs. Pääsisäänkäynti on lukittu ovikoodilla, mutta ovisummerilla saa yhteyden henkilökuntaan.
Eteisessä pitkä rivi kenkiä tervehtii tulijaa. Täällä kaikki kulkevat sukkasiltaan, koska koulun lattioita peittää pehmeä kokolattiamatto. Eteinen aukeaa suoraan avaraan ruokalaan. Menossa on ruokatunti, ja toimittajan sekä kuvaajan saapuminen herättää lapsissa kiinnostusta ja supinaa.
JHL:läinen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Markus Lummi kävelee tykö kädet rennosti taskuissa. Hän on valmistunut ammattiinsa vuonna 2008, ja työhistoriaa on usealta paikkakunnalta.
Nyt Lummi työskentelee Keravalla Päivölänlaakson ja Ahjon kouluissa osana koulunuorisotyöhanketta, jota Aluehallintavirasto rahoittaa. Hanke käynnistyi vastauksena koronaan, joka on koetellut nuoria ja heidän perheitään.
– Tajusin pian aloittamiseni jälkeen muuttaa käytöstäni.
Tarkoitus on ennalta ehkäistä ongelmia varhaisessa vaiheessa ja mallintaa muille Keravan oppilaitoksille, kuinka koulunuorisotyö toimii.
Päivölä on niitä harvoja kouluja Suomessa, joihin nuorisotyö on integroitu täysipäiväisesti. Vuonna 2019 valmistuneessa koulussa opiskelee 230 oppilasta luokka-asteilla ensimmäisestä kuudenteen.
Aamulla oma hetki
Markus Lummi suuntaa opettajienhuoneeseen. Koulun ilme on sielläkin moderni mutta leikkisä. Luokissa on käytössä uusinta teknologiaa. Muotoilun linjat ovat selkeät ja pinnat harmaita. Huonekaluissa on iloteltu väreillä. Käytäviltä löytyy lapsille sopivan kokoisia keinutuoleja, ja seinät ovat täynnä koululaisten piirroksia.
Markus Lummi aloittaa työpäivänsä tavallisesti seitsemän aikoihin toimistolla. Hän työskentelee nuorisopalveluille, joten hänen esihenkilönsä sekä toimisto ovat Keravan kaupungintalolla.
– Olen se aikatauluton aikuinen.
– Aamulla käyn läpi kalenterini, suunnittelen löyhästi päivän kulkua ja juon kupin kahvia. Se on minulle sellainen oma hetki, Lummi kertoo.
Loppupäivästä ei paljon omia hetkiä löydy. Noin kahdeksan aikoihin Lummi suuntaa koululle ja hakeutuu oppitunneille.
– Menen, minne nokka vie, harvoin on tarkkaa ohjelmaa. Käsityö-, puutyö- ja liikuntatunteihin on helppo ujuttautua, koska tekeminen on vapaampaa.
Lue lisää: Trio Niskalaukauksen rumpali auttaa nuoria peräkammarista estradeille: ”Muistutan heitä, että musiikki on kestävyyslaji”
Lapsen tarpeet edellä
Tunneilla Lummi on mukana aktiivisesti: hän juttelee oppilaille ja saattaa autella esimerkiksi puutöissä, jos vasara ei meinaa pysyä nuoren kädessä.
Nuorisotyöntekijänä hänen ensisijainen tehtävänsä ei ole kuitenkaan opettaa, auttaa tehtävissä tai arvioida ketään. Lummi kuvailee asettavansa itsensä ikään kuin kolmion sisään, jonka muodostavat kuraattori, erityisopettaja ja koulunkäynninavustaja.
– Parhaiten rooliani kuvaa, että olen se aikatauluton aikuinen. Juttelen lasten kanssa hyvin arkisista asioista, aina lemmikkimarsuista lähtien.
Vakavissa ongelmissa Lummi pyrkii ohjaamaan oppilaan eteenpäin kuraattorille.
– Nuorisotyön kuuluisi olla ennaltaehkäisevää, vaikka tällä hetkellä se on liukunut korjaavaksi, hän kertoo.
– Nuorisotyön kuuluisi olla ennaltaehkäisevää. Nyt se on liukunut korjaavaksi.
Lummi kuuntelee lapsia asioissa, joista he eivät välttämättä pääse puhumaan ajan kanssa muille aikuisille. Hän pyrkii rajaamaan työnsä erilliseksi muusta henkilökunnasta, mutta todellisuudessa rooleissa ilmenee päällekkäisyyttä. Hän näkee myös tärkeäksi, että lapsi voi puhua kelle tahansa aikuiselle, jonka kanssa tulee juttuun.
– Lapsen huolen kannalta ei ole mitään merkitystä, mikä aikuisen titteli on, hän pohtii vakavana.
Luottamus ei rakennu hetkessä
Iltapäivällä kello kahden jälkeen Markus Lummi jää Ahjon kouluun vetämään pienryhmää, jollainen on suunnitteilla myös Päivölänlaaksoon. Pienryhmän tarkoituksena on vahvistaa lasta sosiaalisesti milloin minkäkin hauskan tekemisen parissa. Siellä lapset saavat myös välipalaa.
Päivän päätteeksi Lummi palaa vielä kaupungintalolle tekemään kirjauksia tai vaihtamaan ajatuksia kollegoiden kanssa. Käytävältä kantautuu oppilaiden riemukasta hälinä, kun välitunti alkaa.
– Lapsen huolen kannalta ei ole merkitystä, mikä aikuisen titteli on.
Tyhjenevässä luokkahuoneessa neljä tyttöä putsaa ankarasti mattoa. He selittävät, että matolle on roiskunut maalia äskeisen kuvataidetunnin jäljiltä. Lummi moikkaa tyttöjä.
Kun nuorilta kysyy, juttelevatko he ohjaajalleen paljon, vastaus on selkeä:
– No ei sillei, mut sillei joo.
Alkuun koulun muu henkilökunta ja oppilaat suhtautuivat nuorisotyöntekijään varauksella. Meni kevät ennen kuin häneen totuttiin.
– Tajusin kuitenkin pian aloittamiseni jälkeen muuttaa käytöstäni ja menin tunneille mukaan röyhkeämmin ja kyselemättä.
Nykyään hän on enemmän kuin tervetullut seuraamaan opetusta. Opettajat saattavat jopa pyytää häntä mukaan auttamaan. Lapsetkin luottavat Markukseen.
Olisipa kaikissa kouluissa oma Markus
Ruokala on tyhjentynyt ja Lummi poseeraa vielä viimeisiin kuviin. Hän kertoo tavoittavansa nykyisessä työssään nuoria paremmin kuin edellisissä työpaikoissaan.
– Pääsen kohtaamaan nuoria enemmän ja nimenomaan niitä, joita en muuten kohtaisi. Vain hyvin pieni siivu koulun oppilaista hakeutuisi nuorisopalveluiden piiriin vapaa-ajalla.
Tämä seikka tekee työstä Lummin tähänastisen työuran ehdottoman suosikin. Kotimatkalla, kun uutuudenkiiltävä koulurakennus katoaa mutkan taakse, huomaan toivovani, että oma kouluni olisi muistuttanut enemmän värikästä Päivölänlaaksoa.
Että siellä olisi ollut joku Markus Lummin kaltainen aikuinen.