Rakennamme itse työuramme – vai niinkö sittenkään? Tuoreen tutkimuksen mukaan työura kehkeytyy monimutkaisesti ja ihmisen valinnanvapaus on yllättävän rajallista. Lahtelaisen Mervi Leskisen työura on oppikirjaesimerkki sattumuksista, joista terveydentila viimeisteli työnteon raamit.
Ajattelutapa menee suunnilleen näin:
Minulla oli visio jo nuorena. Valmistuin valitsemastani koulutuksesta hyvään ammattiin. Etenin urallani toiveideni mukaan ja minut palkittiin palkankorotuksilla. Poistun terveenä ja hyväkuntoisena ansaitsemalleni eläkkeelle suunnittelemanani ajankohtana.
Nuo työttömät – miksi he eivät mene töihin? Miksi pienipalkkaiset ja silpputyötä tekevät eivät ole halunneet menestyä?
Vanhanaikainen, yksiviivainen, yhteen ammattiin perustuva ja yksilön vastuuta korostava ajattelutapa elää ja voi hyvin. Siihen törmää niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin poliittisessa päätöksenteossa ja työttömiin kohdistuvissa politiikkatoimissa. Esimerkki viimeisestä on aktiivimalli.
– Yhä harvemman ura kuitenkaan muotoutuu virtaviivaisesti ja vain omiin haluihin ja rationaalisiin valintoihin perustuen, sanoo FT, dosentti, yliopistonlehtori Anu Järvensivu Jyväskylän yliopistosta.
Terveys ja rahahuolet vaikuttavat
Järvensivu ja TtT, yliopisto-opettaja Jutta Pulkki Tampereen yliopistosta tekivät yhdessä tutkimuksen, jossa he pohtivat ihmisen mahdollisuuksia tehdä työuraansa koskevia valintoja.
He tarkastelivat etenkin työuran ja terveyden yhteyksiä. Tavoitteena oli tuoda työurakeskusteluun uudenlainen lähestymistapa.
Ihminen ei sormia napsauttamalla voi päättää, kuinka menestynyt hänestä tulee.
Aineistona olivat kahdentoista pohjoiskarjalalaisen miehen haastattelut. Niitä analysoitiin kaaosteorian keinoin.
Kaaosteoriaa ei Järvensivun mukaan tiettävästi ole aiemmin Suomessa sovellettu työurien tutkimiseen. Kaaosteoria tuo esiin työurien erilaiset muodot ja monenlaiset epävarmuudet, satunnaisuudet ja siirtymät.
Ihminen ei sormia napsauttamalla voi päättää, mitä ja kuinka menestynyt hänestä tulee – ja onko hänellä ylipäätään työtä ja miten monesta lähteestä hän joutuu leivänmurunsa raapimaan muuttuvassa työelämässä.
– Tutkimuksemme mukaan työuraa ei niinkään pysty rakentamaan. Ihminen ei toimi tyhjiössä. Elämä sidoksineen – esimerkiksi muihin ihmisiin tai asuinpaikkaan – sekä työurat elämän osana kehkeytyvät monimutkaisesti ja ovat monen tekijän summa. Suunnitelmallisuuden vaikutus on vähäistä, ja sattumukset vaikuttavat suuresti, Järvensivu toteaa.
Terveyteen voimme vaikuttaa vain rajallisesti, ja Järvensivun mukaan terveydentilalla on suuri vaikutus työuran kehittymiseen. Vahvasti vaikuttavat myös rahahuolet, jotka saattavat estää tai pakottaa valintoja toiveista tai haluista riippumatta.
– Jos saisin valita, ottaisin tietenkin kokopäivätyön ja sairaudet hittoon,
”Jos saisin valita, ottaisin kokopäivätyön”
– Jos saisin valita, ottaisin tietenkin kokopäivätyön ja sairaudet hittoon, Mervi Leskinen, 53, sanoo.
– Mutta en voi valita ja olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä neljä tuntia päivässä. Olen sosiaalinen eläin. Totta kai sitä toivoisi enemmän tuloja, mutta olen sopeutunut ja onnellinen työstäni.
Hän on työskennellyt muutaman vuoden Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kotiin vietävien palveluiden toimistossa. Työnkuvaan kuuluu monenlaisia tehtäviä.
JHL:läisellä Leskisellä on pitkä ja vaiheikas opiskelu- ja työura. Lahdessa syntynyt tyttö meni 16-vuotiaana ammattikoulun kotitaloudenhoitajalinjalle, ”kun jonnekin piti peruskoulun jälkeen mennä”. Sen jälkeen hän hoiti muutaman vuoden erästä vanhusta tämän kotona. Työn hän ikään kuin peri sisareltaan.
Vanhuksen hoitamisen jälkeen hän teki monia samanaikaisia hanttihommia: keittiötöitä paitatehtaalla ja ravintolassa, baariapulaisen töitä ja siivoustyötä.
Kodinhoitajakoulua hän oli ajatellut, ja työvoimatoimiston ohjaaja kannusti hänet Otavan sosiaalialan oppilaitokseen kodinhoitajan oppiin vuonna 1986. Irtautuminen töistä sujui nopeasti ja ongelmitta, kun työnantajat kannustivat nuorta koulutukseen.
”Lähihoitajakoulu sujui hyvin, diagnoosista huolimatta”
Mervi Leskinen valmistui 23-vuotiaana, vuonna 1988. Sitten hän sai vakinaisen työpaikan kodinhoitajana Lahden kaupungin kotihoidossa.
– Vuosituhannen alussa kollegat työpaikalta alkoivat lukea lähihoitajiksi – minäkin halusin.
Leskinen pääsi 37-vuotiaana vuonna 2002 lähihoitajakouluun terveen paperein, mutta noin kuukauden kuluttua hän sai narkolepsiadiagnoosin.
Narkolepsia on hyvin harvinainen neurologinen sairaus, jolle on luonteenomaista väsymys ja alttius nukahteluun. Leskinen oli kärsinyt oireista ainakin 14-vuotiaasta, mutta lukuisissa tutkimuksissa ei ollut löydetty syytä.
– Lähihoitajakoulu harjoitteluineen sujui ihmeen hyvin, sairaudesta huolimatta. Käytin harjoitteluihin vuorotteluvapaita, joita ilman opiskelu ei olisi ollut taloudellisesti mahdollista.
– Jos jäisin työttömäksi, kuka minut ottaisi tämänikäisenä töihin?
Narkolepsian takia hän jäi pian valmistuttuaan silloisen eläkejärjestelmän mahdollistamalle osa-aikaeläkkeelle 39-vuotiaana vuonna 2004. Hän teki neljätuntista päivää kotihoidossa. Hän toimi vuosia myös Suomen Narkolepsiayhdistyksen puheenjohtajana.
– Narkolepsian kanssa pärjää, kun tunnustaa sairautensa, saa sopivan lääkityksen ja pystyy suunnittelemaan työnsä ja tekemisensä sekä ottamaan tarvittaessa lyhyet levot, Leskinen kertoo.
Työnantaja vaihtui Lahden kaupungista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymäksi, kun Lahden kotihoito siirrettiin sen yhteyteen vuoden 2017 alusta. Leskinen oli aloittanut toimistotyön jo hieman aiemmin.
Leskisen vivahteikkaassa urassa ei ole ollut työttömyysjaksoja.
– Jos minä jäisin työttömäksi, kuka minut ottaisi tämänikäisenä töihin? Aktiivimallin raippa olisi iskenyt minuun kovaa, ja se olisi ollut väärin. Minulla on narkolepsiaa sairastava paljon nuorempi ystävä, ja hän on saanut tuta aktiivimallin, Leskinen kertoo.
Lue tutkimus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön aikakauslehti Januksesta: Anu Järvensivu & Jutta Pulkki: Työura – yksilön valintoja vai monimutkaista kehkeytymistä?