Jarkko Tamminen tunnetaan taitavana imitaattorina ja naurattajana, mutta monen koomikon tavoin hän on siviilissä ujo ja hiljainen tarkkailija. Heinäkuusta lähtien hän on toiminut Linnanmäellä sijaitsevan Peacock-teatterin taiteellisena johtajana yhdessä Putouksesta tunnetun Kiti Kokkosen kanssa. Mitä kaikkea leveän hymynvirneen taakse kätkeytyy?
Koko kansan tuntemasta Jarkko Tammisesta tuli imitaattori jo pienenä, kun hän kuusivuotiaana innostui matkimaan esikoulukaveriaan Kaarlea, jolla oli ”persoonallinen R”.
– Esitin kotona, kuinka Kaarle puhuu ja pilkkoo perunoita haarukalla. Äiti totesi, ettei tuolla tavoin saa ketään matkia, se on kiusaamista. Sen jälkeen menin eskarin pihalla liukumäen alle tai kotona omaan huoneeseeni ja matkin yksin milloin ketäkin – lähinnä tarhakavereita tai opettajia.
Kului muutama vuosi. Tammisen perhe kokoontui perjantaisaunan jälkeen katsomaan televisiosta 1980-luvun suosikkeja: Hukkaputkea, Älywapaata Palokuntaa, Spede Show’ta sekä Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan sketsejä.
– Aloin matkia niissä olevia hahmoja ja huomasin, että se olikin sallittua.
11-vuotiaana Tamminen tapasi imitaattori Joonas Myllyveräjän, joka rohkaisi myös oikeiden ihmisten imitoimiseen. Muutamaa vuotta myöhemmin oppia antoi myös näyttelijä Jukka Puotila, jonka kanssa nuori Tamminen kävi pitkiä puhelinkeskusteluja imitaation saloista. Vähitellen toisten hauskuuttamisesta alkoi tulla ammatti.
– Sain 12-vuotiaana ensimmäistä kertaa esiintymisestäni rahaa ja olin todella yllättynyt. Siinä vaiheessa tajusin, että imitointia voisi oikeasti ajatella myös työnä.
12-vuotiaana tajusin, että imitointia voi ajatella myös työnä.
Uransa alussa Tamminen teki hyvin monenlaisia keikkoja – syntymäpäivistä ja polttareista suuriin, tuhatpäisiin yleisö- tilaisuuksiin. Kymmenen viime vuotta hän on rajannut skaalaa tietoisesti kapeammaksi ja keskittyy enemmän tilaisuuksiin, joihin yleisö tulee nimenomaan katsomaan häntä.
– Alkuvaiheessa on tärkeää tehdä monenlaisia juttuja oppiakseen asioita, mutta nykyisin teen keikkoja valikoidummin. Esimerkiksi ennen otin myös messukeikkoja, mutta ne olivat tosi haastavia. Ihmisten asennoituminen esiintymiseen on ihan toinen silloin, kun he tulevat varta vasten katsomaan esiintyjää teatteriin sen sijaan, että he ohimennen kulkevat messukeskuksen käytävällä ja vilkaisevat jollain ständillä esiintyvää henkilöä hetken, Tamminen toteaa.
Vajaan vuoden kuluttua imitaattori Jarkko Tamminen on myös pätevä laulunopettaja, kun hän valmistuu Kööpenhaminassa sijaitsevasta Complete Vocal Instituutista.
Luomistyöhön kuluu pari–kolme kuukautta
Mikä sitten tekee ihmisestä hyvän imitaattorin tai hahmosta onnistuneen?
Jarkko Tammisen mukaan rytmitaju on yksi olennaisimmista imitaattorin ominaisuuksista.
– Esiintymistilanteessa on tärkeää aistia yleisön rytmi. Jos esiinnyn Turussa, minun pitää antaa vitseille pidemmät välit kuin Helsingissä, jotta yleisö ehtii reagoida. Itäsuomalaiset ovat tosi nopeita, kun taas tamperelaiset ovat turkulaiseen tyyliin pohdiskelevampia. Tampereella ihmiset myös tökkivät toisiaan myhäillen kylkeen. Pohjalaiset ovat olemukseltaan äijiä ja jäyhiä puheissaan, mutta silti he reagoivat nopeasti.
Rytmi on tärkeä myös silloin, kun uutta hahmoa rakennetaan. Keskimäärin luomistyöhön kuluu pari–kolme kuukautta, joitain hahmoja voi joutua pyörittämään kauemminkin.
– Uuden hahmon kanssa voi käydä myös niin, että jos hahmo ei nauratakaan yleisöä kolmen ensimmäisen lauseen aikana, esiintyjä alkaa kiirehtiä – ja rytmi katoaa. Kun rytmi katoaa, hahmo ei ole enää tunnistettava. Tällöin juttu on pilalla ja yleisöstä aistii kummastuksen: kylläpä se imitoi hahmoa huonosti. Tällöin maltti on valttia.
Hahmon onnistuminen on oikean rytmin ja äänen lisäksi kiinni muistakin asioista, kuten eleistä, yleisösuhteesta tai juttujen sisällöstä. Ajankohtaisten juttujen miettiminen ja kirjoittaminen vievät aikaa yhtä paljon kuin äänen opettelu.
Maltti on valttia.
Foniatrian laitos on tutkinut Jarkko Tammisen imitaatioita.
– Tällöin haluttiin testata imitaatioitani Aira Samulinista ja Iiro Seppäsestä. Aira Samulinin hahmon ääni muistutti käyrien valossa lähestulkoon esikuvaansa ja olisi aukaissut äänitunnistelukon. Sen sijaan taikuri Iiro Seppäsen hahmossa äänikäyrät poikkesivat hyvinkin paljon originaalista.
Silti Aira ei Tammisen mielestä ole hahmona yhtään Iiroa parempi, vaan ne rakentuvat vaan erilaisista aineksista.
Kun minulla on kivaa lavalla, myös yleisö nauttii esityksestä enemmän.
– Livenä Aira ja Iiro ovat tasavahvoja. Minulle hahmo on onnistunut silloin, kun yleisö nauraa sille – ja näille nauretaan kummallekin yhtä paljon, vaikkakin eri syistä: Airassa valloittaa osuva imitaatio ja energia, Iirossa sen sijaan juttujen nopeus. Molempia hahmoja tosin yhdistää se, että niillä voi hyvin aktivoida yleisöä.
Vuosien aikana Tamminen on oppinut myös suhtautumaan esiintymisiin uudella tavalla. Uransa alussa hänen tavoitteenaan oli hauskuuttaa ja naurattaa yleisöä; sittemmin hän on huomannut, että parempaan lopputulokseen pääsee, kun huolehtii ensin omasta viihtymisestään. Siksi hän lähtee ensisijaisesti pitämään lavalle hauskaa.
– Tämä on ollut aivan käänteentekevä muutos. Olen huomannut, että kun minulla on kivaa, fiilis tarttuu muihin. Lavalle on ollut helpompi nousta, esitykset ovat olleet parempia ja ihmiset innostuneempia. Olen ollut vapautuneempi aistimaan yleisöstä tulevaa rytmiä.
Sketsijengi aloittaa tammikuussa
Jarkko Tammisen ura on ollut yli kymmenen vuoden ajan yhtä nousua huipulta toiselle. Viimeisin toteutunut saavutus oli maailman suurimman imitaatioshow’n rakentaminen Hartwall-Areenalle marraskuussa 2016. Voiko imitaattori enää päästä tätä korkeammalle Suomessa?
– Jossain vaiheessa ajattelin, että huipennan ja päätän urani Hartwall-Areenalle. Sitten Cheek kertoi lopettavansa, ja yksitellen Haloo Helsinki, Juha Tapio ja Antti Tuisku ilmoittivat jäävänsä pitkälle tauolle. Ajattelin, että on maailman pöljin juttu tehdä samoin, eli en voi lopettaa, Tamminen toteaa ja naurahtaa veijarimaiseen tyyliinsä.
Seuraavat kaksi vuotta Jarkko Tamminen toimii Kiti Kokkosen rinnalla helsinkiläisen Peacock-teatterin taiteellisena johtajana.
Niinpä hän päätyi jälleen penkomaan pöytälaatikkoaan, jossa odotti yli 10 toteuttamatonta unelmaa. Näistä kolme on ohjelmistossa juuri käynnistyneen Peacock-teatterin 2,5-vuotisen kauden aikana.
Niille, jotka eivät tiedä Tammisen uusinta urakäännettä, kerrottakoon, että hän on lyönyt hynttyyt yhteen Suomen Komediateatterin Kiti Kokkosen kanssa. Parivaljakko toimii Helsingin Linnanmäellä sijaitsevan Peacockin taiteellisina johtajina.
– Olemme yhdistäneet voimamme siten, että kummallakin on yhteensä vuosi aikaa toteuttaa omia projektejaan. Jäljelle jääneet kuusi kuukautta täyttää UIT, Tamminen kertoo innoissaan.
Ensimmäinen Tammisen unelmista, Sketsijengi, saa ensi-iltansa tammikuussa 2019.
Sketsijengin ajatus syntyi vuonna 2001, kun Tamminen kiersi kahdeksan kuukautta Yhdysvalloissa ja tutustui sikäläiseen viihde-elämään. Luvassa on amerikkalaistyyppistä Saturday Night Live -viihdettä, johon kuuluvat hyvät näyttelijät ja taitava bändi.
– Itse olen tällä kertaa tuottajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana.
Sketsijengiä seuraavat muun muassa uusi imitaatio-show sekä nuorisomusikaali. Teatterin ohjelmistossa on myös huippuartistien konsertteja sekä lastenmusiikkia ja -näytelmiä, joista ensimmäinen, Sängynaluskansa, sai ensi-iltansa jo heinäkuussa.
Miltä tuntuu, kun vuosikymmeniä hautuneet projektit toteutuvat yksi toisensa jälkeen?
– Olin alun perin suunnitellut, että toteutan pöytälaatikosta yhden projektin neljän vuoden välein, sillä jokainen niistä tarkoittaa noin vuoden työputkea. Nyt, kun niistä kolme pamahtaa seuraavaan kahteen ja puoleen vuoteen, on aikataulu kiireinen. Se kauhistuttaa, mutta samalla olen hirmu iloinen. Onkin mietittävä, miten työtunnit riittävät, jotta voin toteuttaa unelmani uupumatta.
On mietittävä, miten työtunnit riittävät, jotta voin toteuttaa unelmani uupumatta.
”Mahtava ja upea” pesti Peacockin peräsimessä sisältää myös omat riskinsä.
– Jokainen esityksistä on taloudellinen satsaus. Harjoitusajan palkat, käsikirjoitus, ohjaus, koreografia, maskeeraus, pukusuunnittelu ja puvustus, lavastus, valo- ja äänisuunnittelu sekä bändin treenit pitää maksaa ennen kuin ainoatakaan lippua on myyty. Siksi pitää toivoa, että sana kiirii riittävän nopeasti ja sali on täynnä muulloinkin kuin ensi-illassa tai viimeisillä viikoilla.
Hahmoilla ei ole asiaa kotiin
Kun valot syttyvät, Jarkko Tamminen laittaa täyden vaihteen päälle. Siviilissä vain harvoin hän ottaa viihdyttäjän roolin.
Siviilielämässä Jarkko Tamminen on kolme- ja kahdeksanvuotiaiden tyttärien isä, joka luonnehtii itseään myös työnarkomaaniksi. Hän myöntääkin, että hektisimpinä kausina kotona tulee oltua liian vähän, ja siksi hän pyrkii omistamaan varsinkin kesät perheelleen. Mutta pääseekö hän silloinkaan eroon imitaattorin roolistaan, seuraavatko hahmot myös kotiin?
– Itse asiassa hahmot on kielletty kotona enkä saa ottaa niitä esiin, vaikka välillä yritänkin. Se on kuulemma maailman ärsyttävintä. No, ehkä on ihan hyvä, että kotona saa ja pitää olla oma itsensä.
Tamminen sanoo, ettei ole koskaan ottanut paineita siitä, että hänen pitäisi olla myös siviilielämässä hauska. Pikemminkin hän luonnehtii itseään ujoksi tarkkailijaksi ja havainnoijaksi, joka kertoo mielipiteensä vain kysyttäessä.
– Aika harvoin otan sosiaalisissa tilanteissa isoa roolia. Silloin kun on show, sytytän valot ja annan mennä täysillä, mutta tarvittaessa voin olla harmaana hiirulaisena joukossa. Se on vapauttavaa.