17.1.2017

JHL sai 11 000 uutta jäsentä vuonna 2016

JHL:n jäseneksi liittyi viime vuonna 10 716 uutta jäsentä. Liiton kokonaisjäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa noin 220 000. Mukana luvussa ovat myös neljän yhteisöjäsenliiton jäsenet.

Kaikkiaan 220 000 jäsenellään JHL on Suomen toiseksi suurin ammattiliitto heti Palvelualojen ammattiliitto PAMin jälkeen. Tosin jäsenmäärä on laskusuunnassa, sillä viime vuonna liitosta erosi noin 23 000 henkilöä.

– Eronneista jäsenistä puolet oli eläkeläisiä, eläkkeelle siirtyviä ja opiskelijoita. Myös palkansaajajäsenten määrä väheni, mutta varsin hallitusti, kertoo järjestö- ja jäsenpalvelulinjan projektipäällikkö Pertti Paajanen.

JHL:n projektipäällikkö Pertti Paajanen

JHL:n järjestö- ja jäsenpalvelulinjan projektipäällikkö Pertti Paajanen

Hän vetää parina viime vuonna pilotoitua järjestämishanketta, jolla pyritään vahvistamaan työpaikkojen edunvalvontarakenteita.

– Sen ansiosta monella työpaikalla on saavutettu aiempaa vahvempi ja jäseniä osallistavampi edunvalvontamalli. Myös yhdistysten toiminta on jämäköitynyt, ja ajan myötä sillä on myönteisiä vaikutuksia myös järjestäytymiseen, hän sanoo.

Eniten liittyi lähihoitajia

Keitä JHL:n uudet jäsenet sitten ovat? Valtaosa on naisia, yhteensä 7 626 (71,2 %). Miehiä on liittyneissä kaikkiaan 3090 (28,8 %)

Viime vuonna JHL:ään liittyneiden keski-ikä on 38 vuotta. Liittyneiden ansiosta liiton jäsenten keski-ikä säilyi ennallaan, eli 52 vuodessa.

Liiton uusien palkansaajajäsenten yleisimmät ammatit ovat lähihoitaja (512 uutta jäsentä), laitoshuoltaja (480), henkilökohtainen avustaja (342), lastenhoitaja (229) ja ohjaaja (222). Myös koulunkäynninohjaajien ja -avustajien määrä lisääntyi yli 200:lla.

Uusia opiskelijajäseniä JHL sai viime vuonna noin 3 000. Opiskelijajäsenten määrä oli vuoden 2016 lopussa noin 9 500.

JHL:n opiskelijajäsenistä puolet opiskelee lähihoitajiksi. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat koulunkäynninohjaajiksi, kokeiksi, lastenhoitajiksi, hoiva-avustajiksi ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi opiskelevat jäsenet.

Laitoshuoltaja yleisin ammatti

Koko jäsenistön yleisin ammatti on edelleen laitoshuoltaja. Heitä on jäsenistössä yli 7 500. Seuraavaksi eniten on perhepäivähoitajia (6 800), lähihoitajia (6 100), lastenhoitajia (5 000) ja siivoojia (4 200).

Tyypillisistä miesammateista kärjessä ovat kiinteistönhoitaja (1 500), konduktööri (1 000) ja sähköasentaja (900).