12.4.2022

JHL tarjosi Ukrainan pakolaisille katon pään päälle: ”Olemme kiitollisia, että saimme kodin lapsillemme”

ukrainalaisperheet Vantaan Kivistössä

Ammattiliitto JHL on majoittanut Vantaalle neljä sodan jaloista paennutta naista lapsineen. Heillä on jo kova halu töihin.

Harkova, Kramatorsk, Mariupol, Mykolajiv, Tšernihiv, Zaporižža.

Harva suomalainen tunnisti näitä ukrainalaisia paikannimiä vielä muutama viikko sitten. Nyt ne ovat syöpyneet maailmanmenoa seuraavien mieleen. Niistä jokainen on saanut osansa venäläisjoukkojen hyökkäyksistä ja väkivallasta Ukrainassa.

Itäisessä Ukrainassa sijaitseva Harkova on yksi ankarimmin pommitetuista kohteista. Tuhannet kaupungin asukkaat ovat paenneet maan länsiosiin ja eri puolille Eurooppaa.

Ukrainan kartta
Venäläisjoukot ovat syyllistyneet monissa Ukrainan kaupungeissa raakuuksiin ja sotarikoksiin.

Neljä naista ja heidän lapsensa tulivat Harkovasta Vantaan Kivistöön. Naiset ovat serkukset Ganna Lugova, Olena Vorobyova ja Oksana Kichko sekä Olenan äiti Galina Kozlova.

– Olemme hyvin kiitollisia siitä, että saimme kodin lapsillemme. Tässä tilanteessa se on parasta mitä voi olla, sanoo Lugova.

Ganna Lugova ja tytär Liza
Ganna Lugova ja tytär Liza Vantaan asunnossaan. JHL on luovuttanut neljä tyhjillään ollutta vuokra-asuntoa Ukrainan pakolaisten käyttöön toistaiseksi.

Lue lisää: Porilainen koulunkäynninohjaaja Iryna Storozhuk sai soiton, jonka jälkeen hän ei nukkunut: ”Soitan joka aamu läheisille Ukrainaan ja varmistan, että he ovat kunnossa”

Liiton asuntoihin Kivistöön

Kiitos on suunnattu ammattiliitto JHL:lle, joka on majoittanut ukrainalaiset ja heidän viisi lastaan omistamiinsa vuokra-asuntoihin Vantaalla. Pienehköt kaksiot ehtivät olla ilman vuokralaisia jo jonkin aikaa ennen heidän muuttoaan.

Ukrainalaiset maksavat vain käyttämästään sähköstä. Muuten asunnot on luovutettu perheiden käyttöön toistaiseksi veloituksetta.

– Emme halua synnyttää tarpeetonta stressiä aikarajoilla, koska tilanne on muutenkin ahdistava, perustelee JHL:n talouspäällikkö Jan Saarinen.

Lahjoituksina asuntoihin on saatu kalusteita ja ruoanlaitto- ja siivousvälineitä.

Asunnot olivat kalustamattomia, mutta niihin on saatu lahjoituksina huonekaluja, astioita, ruoanlaitto- ja siivousvälineitä sekä muita arjessa välttämättömiä tarvikkeita. Serkusten Suomessa asuvat sukulaiset ja näiden tuttavat ovat lahjoittaneet jopa muutaman pesukoneen.

Lisäksi Lugova, Vorobyova ja Kichko ovat hakeneet ruokaa ja vaatteita kansalaisten ylläpitämistä avustuspisteistä Kirkkonummelta ja Keravalta. Ne on perustettu Ukrainan pakolaisia varten.

– Täällä on kotoisaa ja rauhallista. Ei tarvitse pelätä pommituksia, Lugova sanoo.

Oksana Kichkon arki rullaa, kun kylpyhuoneeseen saatiin pesukone. Monet kodin tarvikkeet on saatu joko lahjoituksina tai haettu ukrainalaisten avustuspisteistä.

Aviomies jäi rintamalle

Ganna Lugova ja Olena Vorobyova sekä heidän lapsensa Roman, Liza, Valeri ja Maksim saapuivat Suomeen 11. maaliskuuta.

– Pakomatka Harkovasta alkoi noin viikkoa aikaisemmin. Sitä ennen olimme olleet kuusi vuorokautta kellarissa pommisuojassa. Lasten takia oli pakko lähteä, kertoo Lugova.

Hänen sekä Romanin ja Lizan matka Länsi-Ukrainaan Lviviin sujui aviomiehen työautolla. Vorobyova matkusti poikiensa Valerin ja Maksimin kanssa junalla Lviviin. Siellä perheet tapasivat, ja vapaaehtoiset kuljettivat heidät kävellen rajalle.

– Rajalla piti jonottaa neljä tuntia pakkasessa. Se oli julmaa lapsille, kertoo Vorobyova.

– Heräsin varhain räjähdysten ääniin. Äiti soitti, että on sota.

Oksana Kichko

Puolan puolelta rajaa matka jatkui täpötäydellä bussilla Varsovaan ja edelleen Finnairin lennolla Suomeen.

Finnair myöntää 95 prosentin alennuksen sotaa paenneille ukrainalaisille. Siitä oli iso apu, kiittää Lugova.

Olena Vorobyovan aviomies jäi Harkovaan puolustamaan maataan. Kuvassa myös poika Maksim.

Suomeen he saapuivat vain muutama matkalaukku ja reppu mukanaan. Rakkaimmat piti jättää Ukrainaan: Vorobyovan aviomies puolustaa maataan Harkovassa. Lugovan puoliso jäi töihin Lviviin mutta vanhemmat asuvat edelleen Harkovassa.

– Isä ei halunnut lähteä kotoa eikä äiti halunnut jättää isää. Huoli heistä on suuri.

Ganna Lugova

– Isäni ei halunnut lähteä kotoa eikä äiti halunnut jättää isää. Pidän yhteyttä heihin aamuin illoin puhelimella, mutta huoli on suuri, Lugova kertoo.

Venäläisjoukkojen vetäydyttyä pääkaupunki Kiovasta sodan painopiste on siirtynyt Luhanskin, Donetskin ja Harkovan alueille. Viime viikon lopulla viranomaiset ovat kehottaneet asukkaita jättämään kiireellisesti kotinsa ja pakenemaan.

Lue lisää: Kolumnisti Tuomas Kyrö: Ukrainan sota pakottaa kysymään, mitä minä olen valmis puolustamaan

Avustusbussilla Suomeen

Oksana Kichko työskenteli sodan alkaessa siipikarjayrityksen tuotantoeläinlääkärinä Mariupolissa.

– Heräsin varhain 24. helmikuuta räjähdysten ääniin. Äiti soitti ja sanoi, että on sota, hän muistelee.

Kichkolla kävi tuuri, sillä työnantaja kuljetti välittömästi kaikki työntekijät Harkovaan yrityksen autoilla. Muutamaa päivää myöhemmin se olisi ollut myöhäistä, sillä Venäjä on moukaroinut kaupunkia tykeillä ja ohjuksilla lähes keskeytyksettä.

Oksana Kichko (vas.) heräsi 24. helmikuuta räjähdysten ääniin Mariupolissa. Olena Vorobyova asui ennen sotaa Harkovassa.

Suurin osa Mariupolin rakennuksista on tuhottu, ja kaupunki on ollut piiritettynä yli kuukauden. Venäläiset ovat estäneet useimmat väestön evakuointiyritykset ja asukkaat uhkaavat kuolla veden ja ruoan puutteeseen.

– Raunioiden alle on jäänyt ihmisiä, joita ei ole voitu auttaa, koska kaikki pelastustekniikka on tuhottu, Kichko suree.

Harkovasta Kichko ja hänen tyttärensä Ulyana matkustivat junalla Lviviin, ja siitä edelleen junalla Puolaan ja suomalaisella avustusbussilla ja laivalla Helsinkiin. Suomen kamaralle he astuivat 16. maaliskuuta.

Työpaikka on, lupa puuttuu

Ihmismieli on kummallinen. Yhteen lokeroon se säilöö surut ja huolet, ja sieltä ne nousevat ajoittain pintaan. Aikuisten ajan ja huomion uudessa maassa vievät kuitenkin vilkkaat lapset ja arjen pyörittäminen.

Broileripalat kypsyvät uunissa, ja Lugovan olohuoneessa käy iloinen puheensorina.

– Suomessa asuvat sukulaiset ovat auttaneet paljon. Erityisesti kiitän sisartani Nataliya Germania ja hänen perhettään. Ilman heitä emme pärjäisi, Ganna Lugova sanoo.

Suomalaiset makeiset tekevät kauppansa Ulyanalle, Lizalle ja Valerille.

Sotaa paenneet ukrainalaiset saavat oleskella Suomessa viisumivapaasti kolme kuukautta. Lisäksi heillä on oikeus tilapäiseen suojeluun.

Germanin avustuksella pakolaiset ovat asioineet poliisin ja Maahanmuuttoviraston kanssa ja hakeneet suojelua. Vasta myönteisen päätöksen jälkeen on lupa työskennellä Suomessa.

– Minulla olisi työpaikka suomalaisella kanafarmilla, mutta lupa työskentelyyn puuttuu, Kichko harmittelee.

Haastattelun jälkeen perjantaina 8. huhtikuuta työluvan saaminen helpottuikin. Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö linjasivat, että tilapäistä suojelua hakeneella on oikeus työntekoon heti, kun hän on jättänyt hakemuksen.

Siksi suojelua hakeneiden ukrainalaisten ei enää tarvitse odottaa päätöstä, vaan todistus hakemuksen rekisteröinnistä riittää. Todistuksen siitä saa poliisilta tai rajaviranomaiselta. Suojelua aiemmin hakeneet voivat pyytää todistuksen Maahanmuuttovirastolta.

Päiväkotiin vasta syksyllä

Tähän mennessä yli 16 000 Ukrainan pakolaista on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta. Osa on majoittunut vastaanottokeskuksiin ja osa yksityismajoitukseen.

Kaikki turvapaikkaa hakeneet ovat oikeutettuja vastaanottokeskuksen maksamaan vastaanottorahaan. Koska vastaanottokeskukset ovat täystyöllistettyjä, odottaa nelikko edelleen vastaanottorahaa. Avustus on vaatimaton, noin 200–300 euroa kuukaudessa. Tarkka summa riippuu lasten määrästä ja siitä, katsotaanko hakija yksinhuoltajaksi.

Roman Lugova on käynyt kymmenen luokkaa koulua Ukrainassa. Suomessa hän haluaisi aloittaa lukioon valmentavan opetuksen.

Nataliya German on asunut Suomessa parikymmentä vuotta. Hänelle suomalaisen byrokratian hitaus on tullut yllätyksenä.

– On mennyt jo yli kuukausi sodan alusta, eikä palveluja ole pystytty vieläkään sopeuttamaan tilanteeseen, hän ihmettelee.

Myös 15-vuotiaan Romanin lukioon valmistavat opinnot ovat viivästynet, ja niinpä hänellä on aikaa pelata päivisin kotona tietokoneella. Lapsista nuorin on 2-vuotias Maksim, joka pääsee päiväkotiin aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua. Muiden lasten esikoulu käynnistynee vasta ensi syksynä.

Lapset leikkivät sotaa

Ganna Lugova pyöritti Harkovassa yhden naisen lakitoimistoa. Olena Vorobyova työskenteli puolestaan asiakashankintapäällikkönä saksalaisomisteisessa yrityksessä.

Vorobyova aikoo etsiä töitä Suomesta, kunhan Maksim-poika pääsee päiväkotiin.

Myös Lugova haluaa tehdä työtä niin kauan kuin on Suomessa.

– En tiedä vielä mitä, mutta jotain.

Tänään Ganna Lugova on valmistanut iltaruoaksi broileria. Kuvassa myös Oksana Kichko ja Gannan poika Roman.

Sodan päättymisestä ja kotiinpaluusta he haaveilevat joka päivä. Venäjän presidentille Vladimir Putinille naiset eivät halua uhrata ajatustakaan.

– Emme ole olleet koskaan kovin kiinnostuneita siitä, mitä Venäjällä tapahtuu. Miksi Venäjä puuttuu itsenäisen Ukrainan asioihin, ihmettelee Vorobyova.

Heti sodan puhjettua Liza vietti kuusi vuorokautta pommisuojassa perheensä kanssa. Seinään hän piirsi sateenkaaren.

Entä pelottaako, että Putin hyökkää Suomeenkin?

– Ei kai sentään, kun Suomessa on niin kaunis pääministeri, Lugova vitsailee.

Sitten hän vakavoituu. Hänen on edelleenkin vaikea käsittää, että Ukrainassa soditaan.

– Kun heräsimme ensimmäisiin räjähdyksiin, mieheni luuli niitä ilotulitteiksi.

Lapset ovat reagoineet outoon tilanteeseen omalla tavallaan.

– He leikkivät sotaa, pakkaavat laukut ja sanovat, että nyt mennään pommisuojaan.

Isoveli Roman ja pikkusisko Liza ovat turvassa Vantaan Kivistössä.