Pienikin kosketus luontoon voi kohentaa ihmisen hyvinvointia. Tämä huomattiin Kaskimaan hoivakodissa, kun se otti luonnon mukaan jokaiseen päivään ja innosti asukkaat tekemään itse. Unilääkkeiden käyttö väheni ja yhteisöllisyys lisääntyi.
Ohjaaja talutti hevosta karjaalaisen Kaskimaan hoivakodin pihalla ja asiakas lompsi passiivisena perässä. Tämä näky sai työyhteisövalmentaja Leila Kouvosen miettimään, voisiko olla toisin: entä, jos asukas taluttaisi ja hoitaja ohjaisi sivusta?
Mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun hoivakodin johtaja Liisi Astala innostui oitis. Ympärivuorokautista tehostettua asumispalvelua tarjoavan Kaskimaan maalaismiljöö kasvimaineen, marjapensaineen ja lukuisine kotieläimineen piti saada paremmin käyttöön.
– Meillä kyllä oli se luonto ja hieno ympäristö siinä, ja puuhasimme ulkona silloin tällöin, mutta toiminta ei ollut suunnitelmallista saati tavoitteellista. Siihen halusimme muutoksen, Astala kertoo.
Astala alkoi laatia kahden muun hoivakodin johtajan ja Leila Kouvosen kanssa kehityshankehakemusta Työsuojelurahastolle. Siitä lähti liikkeelle 1,5-vuotinen Luonnosta Voimaa -hanke.
– Ajatus oli, että joka päivä asiakkaat tekevät jotain luontoon liittyvää.
Nyt reilu vuosi hankkeen päättymisen jälkeen Kaskimaan pihalla on puuhakas meno. Asiakkaat tekevät pieniä sauvakävelylenkkejä. Yksi puuhailee kasvatuslaatikoiden äärellä, toinen talleilla. Koko ajan tapahtuu jotain.
Hoivakodissa asukkaita on 14 ja henkilökuntaa kahdeksan. Asiakkaat ovat mielenterveyskuntoutujia, mutta osalla on taustalla muitakin diagnooseja.
Suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti
Hankkeen tavoitteena oli saada luonto osaksi jokaista hoivakodin asiakkaiden päivää. Toinen tavoite oli kääntää heidän roolinsa passiivisista seuraajista aktiivisiksi tekijöiksi.
– Ajatus oli, että joka päivä asiakkaat tekevät jotain luontoon liittyvää, riippumatta siitä, kuka hoitajista on työvuorossa. Tekeminen ei saanut jäädä vain ohjaajien oman kiinnostuksen varaan, Kouvonen selittää.
Hoivakodin väki teki luontotyöskentelystä säännöllistä ja suunnitelmallista viikkokalenterin avulla. Nyt henkilökunta kirjaa siihen viikon jokaiselle päivälle jonkun luontoon liittyvän aktiviteetin. Ohjaajat suunnittelevat ohjelman asiakkaiden mieltymysten ja toiveiden pohjalta.
– Hankkeen edetessä huomasin, että suunnitelmallinen tekeminen oli todella hyvä juttu.
Yhtenä päivänä ohjelmassa voi olla kasvimaan kitkentää, toisena kanin hoitoa, kolmantena metsäretki… Olennaista viikko-ohjelman teossa on vaihtelevuus ja luovuus. Jos viikosta toiseen tehdään samaa, alkavat asukkaat ja henkilökunta lopulta rutinoitua ja kyllästyä.
Asiakkaat vastasivat myös kyselyyn, jossa he pääsivät kertomaan omista luontomieltymyksistään ja -kokemuksistaan.
Ohjelmaa suunnitellessaan ohjaajat pohtivat, mikä on minkäkin puuhan tavoite. Se saattaa olla vaikkapa ryhmäytyminen tai yksinkertaisesti hyvä mieli.
– Aluksi mietin, tarvitaanko tällaista. Meillähän oli jo hieno ympäristö, ja teimme jo kaikenlaista. Hankkeen edetessä huomasin, että suunnitelmallinen tekeminen oli todella hyvä juttu. Muutos asiakkaiden voinnissa oli suuri, yöhoitajana työskentelevä Mira Kangas kertoo.
Hänen mukaansa ulkoilu ja puuhailu ovat tuoneet asukkaiden päiviin rytmiä. Yöt ovat levollisempia kuin ennen. Nykyisin enää harva asukkaista tarvitsee unilääkkeitä.
Muutos näkyi myös päiväsaikaan. Kun ohjaajat ja asukkaat alkoivat puuhata aiempaa enemmän yhdessä, myös kanssakäyminen ja jutustelu lisääntyivät. Asukkaat muuttuivat sosiaalisemmiksi. Kun tarjolla oli mielekästä tekemistä, houkutus lähteä omasta huoneesta ulos muiden seuraan oli suurempi.
– Eläinten kanssa huolet ja murheet unohtuvat. Ne ovat aidosti sitä, mitä ne ovat.
– Monien asukkaiden kanssa on pitänyt edetä hitain askelin. Eräs asukkaamme piti kahvista, mutta ei halunnut osallistua mihinkään toimintaan. Keksimme siirtää hänen päiväkahvinsa tallille. Vähitellen kahvihetken aikana aloimme kantaa yhdessä hevosille vettä ja sitten muutakin. Jokainen uusi askel vei kuukausia, Astala kertoo esimerkin.
Tutkitusti terveellistä
Kaskimaan asukas Mirva Vainio harjaa uljasta mustaa friisiläistä Flikka-tammaa. Vieressä Liisi Astala syöttää hevoselle voikukkia.
– Eläinten kanssa huolet ja murheet unohtuvat. Ne ovat aidosti sitä, mitä ne ovat. Ne eivät teeskentele, Vainio selittää tyytyväinen hymy huulillaan.
Luonnolla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen terveyteen kuin henkiseen hyvinvointiin. Jo parinkymmenen minuutin oleskelu luonnossa saa verenpaineen ja stressihormoni kortisolin määrän laskemaan.
– Luontoa voi tuoda myös sisään. Luonnonmateriaaleja kuten käpyjä ja oksia voi käyttää askarteluissa. Myös tuoksut virkistävät.
Kaikissa hoivakodeissa ympäristö ei ole yhtä otollinen luonnon käyttämiselle hoivatyössä kuin Kaskimaalla.
Leila Kouvosen mukaan vaatimattomammissakin olosuhteissa luontoa voi hyödyntää monin tavoin.
– Luontoa voi tuoda myös sisään. Luonnonmateriaaleja kuten käpyjä ja oksia voi käyttää askarteluissa. Myös tuoksut virkistävät. Kielokimppu tai sammaleen nuuhkiminen voi palauttaa muistisairaalle mieleen hyvän muiston, Kouvonen antaa esimerkkejä.
Hän huomauttaa, että tutkimusten mukaan myös esimerkiksi jo television luontodokumenttien tai luontoaiheisten kuvien katselu virkistää.
Myös Kaskimaan väki tuo luontoa sisätiloihin. Pääsiäisen aikaan asukkaat koristelevat pajunvitsoja, keväällä vihreää olohuoneeseen tuovat kasvimaata varten istutettavat taimet, kesällä maljakossa on aina tuoreita kukkia.
Ylpeä omasta työstä
Mira Kankaan ja Liisi Astalan mukaan hanke ja Kaskimaalla tehdyt muutokset ovat lisänneet myös henkilöstön työhyvinvointia.
– Tunnemme nyt asukkaat paremmin kuin ennen. Kun yhdessä puuhailemme, niin siinä tulee luontevasti tutuiksi. Tiedämme nyt entistä paremmin, millaisia mieltymyksiä heillä on, mistä he eivät pidä ja mikä saa heidät nauramaan. Tämä kaikki helpottaa kommunikointia ja on vaikuttanut muun muassa asukkaiden kuntoutussuunnitelmiin. Työhyvinvointikin lisääntyy, kun työ sujuu entistä helpommin, Astala kertoo.
– Olemme nyt entistä selvemmin työyhteisö.
Hän kertoo esimerkin eräästä asiakkaasta, joka oli kovin tyytymätön pihapuuhissa ja sanoi, että hän haluaa tehdä yhdessä. Hoitajat ihmettelivät mistä on kyse, sillä muutkin asukkaat olivat samoissa askareissa. Vähitellen selvisi, että asukas halusi hoitajan viereensä tekemään samaa puuhaa.
Kankaan mielestä hankkeen paras anti on ollut yhteisöllisyyden lisääntyminen. Yhteisyyden tunne on hänen mukaansa lisääntynyt paitsi asiakkaiden ja ohjaajien kesken myös henkilöstön keskuudessa.
– Olemme nyt entistä selvemmin työyhteisö, Kangas sanoo.
– Työni on mukavaa. Ihan hevillä en lähtisi vaihtamaan työpaikkaa
Hän kokee myös olevansa työstään entistä ylpeämpi. Työ ei ole yksin kliinistä hoitotyötä. Se on myös seurustelua, kivaa yhdessä tekemistä.
– Työni on mukavaa. Ihan hevillä en lähtisi vaihtamaan työpaikkaa. Uskon ja tiedän, että se miten täällä teemme asiat, poikkeaa monista hoivakodeista, Kangas sanoo.
Korona vei puuhat
Koronakevät rajoituksineen vaikutti myös Kaskimaan toimintaan. Ryhmätoimintaa ei voitu järjestää, vaan tilalla oli hoitajien ja asukkaiden kahdenkeskisiä istuntoja.
– Rajoitukset ovat vaikuttaneet asukkaiden vointiin ja mielialaan. Eräs asukas sanoitti asian niin, ettei ole tarpeeksi tekemistä, Astala sanoo.
Kesäkuuta ja ryhmätoiminnan alkamista odotettiin Kaskimaalla hartaasti.