30.9.2019

Humppa-Harri on Lahden laulava lähihoitaja – Tempaisi 202 kappaletta putkeen ja teki karaoken maailmanennätyksen

Harri Vähäniemi on JHL;läinen lähihoitaja

Harri Vähäniemi toimii päivätyössään lähihoitajana lahtelaisessa vanhusten palvelutalossa. Toisinaan hän ilahduttaa asiakkaitaan laulamalla, mutta viimeistään illalla Humppa-Harri tarttuu mikkiin – ja laulaa sydämensä kyllyydestä.

Harri Vähäniemi eli Humppa-Harri, 60, on tunnettu nimi ja naama karaokepiireissä. Tuttu on myös hänen äänensä, etenkin monelle lahtelaiselle.

Ja saattoivatpa Tuurin kyläkaupassa viime kesänä sopivaan aikaan vierailleet nähdä ja kuulla Humppa-Harrin ennätyssuorituksen. JHL:läinen lähihoitaja Vähäniemi lauloi sydämensä kyllyydestä karaokea yhtä soittoa puoli vuorokautta.

Se oli saavutus johon kukaan muu maailmassa ei ole pystynyt.

Humppa-Harrin synty

Humppa-Harri-nimestä Vähäniemi kiittää naisystäväänsä Satua.

– Satu keksi esiintyjänimen minulle. Itse olen suunnitellut esimerkiksi huppariin ja t-paitaan painatetut logot, Vähäniemi kertoo ja osoittaa kultaisia kirjaimia ja nuottiavainta hupparin rinnuksessa.

Lähihoitaja Harri Vähäniemi on tehnyt karaoken maailmanennätyksen. Hän on teettänyt hupparin, jossa lukee kultakirjaimilla hänen taiteilijanimensä Humppa-Harri.

Vähäniemi muistaa kiitellä myös lähipiirin, ystävien ja yleisön tuen merkitystä tähänastisissa ennätyslauluyrityksissään. 

– Ilman heitä en olisi varmaankaan onnistunut ennätyksissä.

Ei ollut kertaerehdys

Musiikki ei kuulunut nuoruudessa Vähäniemen harrastuksiin juuri muuten kuin kuuntelemismielessä.

Karaokeen hän törmäsi hieman vahingossa ja ehkä jonkin verran yllytettynä. Vähäniemi osui noin viisitoista vuotta sitten istumaan iltaa lahtelaiseen karaokebaariin, jossa kaverit olivat tarttuneet mikrofoniin jo aiemmin.

– Minuakin alkoi kutkuttaa mennä kokeilemaan. Siinä sitten yhdessä mietittiin, että mikä voisi olla sellainen sopivan helppo ja mukava aloituskappale.

– Joskus vietän karaoken parissa hetken myös aamulla ennen töihin lähtöä.

Kappaleeksi valikoitui ehkä osuvasti Erehdyin kerran, koska sillä tiellä Vähäniemi on edelleen. Ei laulaminen kertaan jäänyt. Ei myöskään kyseinen Seppo Hanskin kappale: se on kuulunut laululistalle jotakuinkin jokaisella karaokekerralla siitä alkaen.

Jo seuraavana viikonloppuna Vähäniemi lauloi karaokea kahtena päivänä.

Kahdet laitteet kotona

Kotona vai ravintolassa? Ei väliä. Kumpikin paikka käy Vähäniemelle laulamiseen.

– Kotonani on karaokevehkeet peräti kahdessa huoneessa.

Kappalevalikoimaa löytyy levyiltä yhteensä 500–600. Vähäniemi on laulanut ne kaikki läpi. Hän kertoo, että saattaa toisinaan rentoutua laulamalla työvuoron jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Eikä mikään estä häntä jatkamaan laulantaa vaikka heti herättyään.

– Kyllä minä joskus vietän karaoken parissa hetken myös aamulla ennen töihin lähtöä. Laulan jos en nyt päivittäin niin lähes.

Lähihoitaja Harri Vähäniemi on tehnyt karaoken maailmanennätyksen.

Vähäniemi kertoo käyvänsä neljästi tai viidesti viikossa karaokeravintoloissa. Kodin ulkopuolella laulamiseen liittyy kiinteästi myös kaverisuhteiden ylläpito. Ystäviä on karaoken myötä kertynyt liuta.

– En kuitenkaan istu yökausia ravintolassa, vaan voin käydä laulamassa muutaman kappaleen ja se on siinä.

Siitä se idea lähti…

Karaoken laulamisen ennätysidea lähti liikkeelle, kun Vähäniemi alkoi miettiä, mitä karaokeen liittyvää ei kukaan olisi tehnyt aiemmin.

Vähäniemi keksi yrittää yksinlaulamisen ennätysaikaa. Ensimmäinen ennätyskokeilu järjestettiin tämän vuoden maaliskuussa hänen kotikaupungissaan Lahdessa, tutussa ravintolassa Hilpeässä Hilmassa. Kymmenen tunnin suoritus napsahti melko helposti maaliin. Se oli Suomen ennätys ja samalla epävirallinen maailmaennätys.

Lähihoitaja Harri Vähäniemi on tehnyt karaoken maailmanennätyksen.

Lauluja ehti kymmenessä tunnissa kertyä 167. Erityisen jännittävää oli, että minkäänlaista tietoa ei seuraavasta kappaleesta ollut eli ne tulivat yllätysjärjestyksessä.

Muutama päivä urakan jälkeen takaraivoon hiipi kaihertamaan ajatus siitä, että kyseistä Lahden ennätystä ei voitu virallistaa maailman parhaaksi suoritukseksi.

Takaraivossa kaihersi, että Lahden ennätystä ei voinut virallistaa maailman parhaaksi suoritukseksi.


– Niin siinä kävi, että kun kevään urakasta oli kulunut hetki, aloin miettiä, miksen voisi kokeilla virallistaa maailmanennätystä. 

Vähäniemi oli yhteyksissä Keskisen kyläkauppaan, jossa tartuttiin heti ideaan. Ennätysyrityksen päivämääräksi sovittiin 12. heinäkuuta ja kellonajaksi 10–22. 

Sisulla ja sydämellä

Kun sopimus ennätysyrityksestä tehtiin, päädyttiin samaan systeemiin kuin Lahdessa: Vähäniemi ei tiennyt, mitkä kappaleet tulisivat toinen toisensa perään.  

Näin esityksen seuraaminen oli jännittävämpää myös katsojille ja kannustajille. Paikalla olleet ihmiset saivat esittää myös omia laulutoiveitaan ja niitä tuli valtava määrä. 

– Eikä kukaan voinut sanoa, että nyt se vetää jonkun helpon oman listan, Vähäniemi miettii.

Lähihoitaja Harri Vähäniemi on tehnyt karaoken maailmanennätyksen.

Karaoken laulupaikka oli keskeinen, joten ihmisiä kävi valtavasti seuraamassa ennätysyritystä.  Sopimuksen mukaisesti Vähäniemellä oli kerran tunnissa mahdollisuus viiden minuutin virkistystaukoon.


– Olin tosin alussa niin innoissani, että ensimmäisen nopean tauon maltoin pitää vasta kolmen tunnin jälkeen. Enkä muutenkaan kovin monta taukoa pitänyt. Olin päättänyt, että jos ei ääni lopu ja talosta sähköt mene, niin vedän loppuun asti.

Kannustus oli huimaa.

– Lahdesta kävi 150 ihmistä hurraamassa ja kannustamassa. Ja ihmiset yhtyivät laulamaan tosi kivasti. Kuulemma hampurilaisjonossakin oli laulu raikunut karaoken tahtiin.

– Siirrän mikrofonia pikkuhiljaa pojalleni, joka on taitava karaokelaulaja.

Vähäniemi muistelee lämmöllä laulupaikan tunnelmaa ja puitteita. Hän kuvailee, että laulun tahtiin tanssijoita oli parhaimmillaan paikan päällä jopa yli 500.

Kahdentoista tunnin lauluputki tuntui helpommalta kuin aiempi lyhyempi ennätyssuoritus. Kappaleiden lukumäärä ehti nousta 202:een.

Vettä kului kahdentoista tunnin aikana vain hieman yli kaksi litraa. Syöminen jäi minimiin, energiaa Vähäniemi nautti ainoastaan pienten suklaapalojen ja banaanin muodossa. Kurkkupastilleja meni taktisesti muutama, ääni kesti niin hyvin.

– Äänen kestävyyttä ihmettelivät ammatti-ihmiset niin keväällä Lahdessa kuin kesällä Tuurissa. Ääneni oli kuulemma ihan samanlainen sessioiden alussa ja lopussa.   

??? Valmista tuli! ? 12 TUNTIA JA 202 BIISIÄ SELÄTETTY!!! ?????????? Iso kiitos kannustusjoukoille! ❤️ ???Julkaissut Humppa-Harri Lauantaina 13. heinäkuuta 2019

Eikä tässä vielä kaikki

Ennätys tuli, miten tästä eteenpäin? Karaokeharrastus varmaan jatkuu, mutta kiinnostaako ennätyksen parantaminen?

– Voin kai sen tässä ja nyt paljastaa: tulen vielä yhden kerran yrittämään ennätystä.

Vähäniemi arvelee nyt tietävänsä omat rajansa, ja aikoo ensi vuonna yrittää vielä kerran nuo saavuttaa. Toiveena olisi kuitenkin, että joku yrittäisi ensin rikkoa hänen tekemänsä ennätyksen. Tuolloin olisi vielä enemmän pontta ja puhtia käydä ennätyksen kimppuun.

– Se on kyllä sitten viimeinen ennätyskerta. Siirrän mielellään mikrofonin pikkuhiljaa pojalleni, joka on myös taitava karaokelaulaja.

– Eräs asiakas pyytää aina iltavuorossa laulamaan yhden tietyn kappaleen.

Vähäniemelle karaokejulkkiksen asema on tiennyt lisäkeikkoja ja avannut monia ovia.

– Olen ollut juontamassa ja tuomaroimassa karaokekilpailuja. Ja eräs mainosyhteistyökin on tiedossa, Vähäniemi paljastaa.

Mihin tie vie, sen aika näyttää. Tällä hetkellä laulaminen on Vähäniemelle työn vastapaino, josta kerätä voimavaroja. Voimaa hän saa myös 10-vuotiaasta Bruno-koirasta, joka kuuntelee tarkalla korvalla Vähäniemen laulua ulkoilulenkkien aikana.

Laulaminen on lahtelaiselle lähihoitajalle lähellä sydäntä myös hänen työssään vanhusten palvelutalossa. Hän on vetänyt esimerkiksi laulutuokioita vanhuksille.  Eikä Vähäniemi kieltäydy henkilökohtaisista serenaditoiveistakaan.

– Meillä on eräs asiakas, joka aina iltavuorossa ollessani pyytää laulamaan yhden tietyn kappaleen. Se on Heili Karjalasta.

Juttua ja otsikkoa muokattu 31 marraskuussa kello 15.17: videolinkki poistettu, sillä tekijänoikeuksien mukainen esitysaika on päättynyt.