8.3.2019

Kirkkonummi myöntää tasa-arvolain rikkomisen eikä valita hoviin – huoltomies Heidi Kimari saa 45 000 euron korvaukset: ”Raha kuluu joko taloremonttiin tai asunnonvaihtoon”

Kirkkonummi tyytyy Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomioon ja maksaa sen langettaman vahingonkorvauksen ja hyvityksen, yhteensä 45 000 euroa, JHL:läiselle huoltomiehelle Heidi Kimarille. Samalla kunta myöntää syyllistyneensä tasa-arvolain ja työsopimuslain rikkomiseen.

Motiivi kirjoitti alkuviikosta (4.3.) Heidi Kimarista, 42, jota hänen työnantajansa Kirkkonummen kunta oli syrjinyt päivystysrinkiläisten valinnassa. Kunnan ainoa naispuolinen huoltomies oli jäänyt useasti nuolemaan näppejään, kun päivystysrinkiin oli asiaa sen kummemmin perustelematta valittu miehiä.

– Nyt on helppo hymyillä, myöntää Kimari suu messingillä.

Hän on juuri saanut lakimieheltään vahvistuksen siitä, ettei Kirkkonummi aio valittaa Länsi-Suomen käräjäoikeuden päätöksestä hoviin. Niinpä käräjäoikeuden 15.2. antama ratkaisu on lainvoimainen.

– Todella suuri taakka putosi hartioilta. Nyt voin taas keskittyä täysillä työhön, Kimari kommentoi.

Heidi Kimari

Oikeus voitti, ja Kirkkonummen kunnan huoltomies Heidi Kimari voi keskittyä täysillä töihinsä.

Koulukiusattu sisuuntui

Kunnan tyytyminen käräjäoikeuden päätökseen tarkoittaa sitä, että Kimari saa työnantajaltaan 35 000 euroa työsopimuslain mukaista vahingonkorvausta ansionmenetyksestä sekä 10 000 euroa tasa-arvolain mukaista hyvitystä korkoineen. Lisäksi työnantaja maksaa Kimarin oikeudenkäyntikulut, yli 15 000 euroa.

Tietenkin korvauksista maksetaan vero, mutta silti Kimarin käyttöön jää tuhti summa euroja. Joko tiedät, mihin käytät rahat?

– On mietitty jo jonkin aikaa perheen kanssa joko asunnon vaihtoa tai nykyisen vanhan omakotitalon korjausta. Rahanreikiä kyllä löytyy, hän sanoo.

Rahallisen korvauksen lisäksi käräjäoikeuden ratkaisulla on Kimarille muutakin merkitystä.

– Olin nuoruudessa koulukiusattu. Ehkä se kokemus sai minut sisuuntumaan ja peräämään omia oikeuksia. Haluan olla esimerkki 13-vuotiaalle tyttärelleni ja muille siitä, että syrjintään on rohkeasti puututtava – kohdistuupa se itseen tai johon kuhun toiseen, hän sanoo.

Pari päivää otsikoissa

Vielä viikon alussa Kirkkonummi aikoi käyttää valitusoikeuttaan, mutta kuluneella viikolla kunnan johdon mieli muuttui. Syitä siihen voi vain arvailla.

Todennäköisesti Motiivin juttu ja muun median hanakka tarttuminen aiheeseen vaikuttivat. Kävi nimittäin niin, että Kimarin syrjintätapaus nousi molempien iltapäivälehtien verkko-otsikoihin heti Motiivin julkaistua jutun.

Lisäksi aiheesta kirjoittivat ainakin paikallinen Viisykkönen sekä Helsingin Sanomat, Helsingin Uutiset, Taloussanomat, Demokraatti ja Länsiväylä.

– Aika hurjalta tuntui, kun Hesarista, Iltasanomista ja Iltalehdestä soitettiin perä perää ja pyydettiin kommenttia, kuvailee Kimari lyhyttä hetkeään julkisuudessa.

Erityisesti hänen sydäntään lämmittää kirkkonummelaisilta saatu tuki ja kannustus. Viisykkösen kommenttipalsta täyttyi enimmäkseen Kimaria puoltavista kirjoituksista ja tsemppiviesteistä.

Näin kirjoitti nimimerkki Uffe 6.3.2019:

”Tuntuu hassulta, ettei kunnan päättäjät myönnä tehtyä virhettä ja venkoilevat asiasta edelleen. Hienoa ja ammattimaista toimintaa JHL:n osalta…”

Heidi Kimari ja Katja Juuti

Heidi Kimarilla ja JHL:n päälyuottamusmiehellä Katja Juutilla on syytä hymyyn, sillä käräjäoikeuden päätös on nyt lainvoimainen. – Katja on ollut tukena ja turvena, siitä iso kiitos, sanoo Heidi Kimari.

Myös Heidi Kimari yhtyy kiitoksiin.

– Ilman JHL:n pääluottamusmiesten neuvoja ja henkistä tukea sekä liiton palkkaaman lakimiehen Anna-Leena Virtasen paneutumista asiaan en olisi rohjennut haastaa työnantajaa oikeuteen. Kyllä tätä päätöstä täytyy jollain lailla yhdessä juhlistaa, hän suunnittelee.

Viivyttely kostautui kunnalle

Heidi Kimari aloitti Kirkkonummen kunnan huoltomiehenä vuonna 2009. Pari vuotta työskenneltyään hän tiedusteli esimieheltään, pääsisikö mukaan rinkiin. Sen jälkeen hän toisti pyynnön useaan otteeseen.

Työnantajan vastaukset olivat vältteleviä, eikä Kimarille koskaan perusteltu, miksi rinkiin otettiin vain miehiä.

Tehtävään ei ollut varsinaista hakumenettelyä, vaan päivystykseen halukkaat valittiin esimiehen päätöksellä silloin kun paikka vapautui. Halukkaita riitti, sillä päivystäminen nostaa huoltomiesten kokonaisansiota tuntuvasti. Pelkkä varallaolokorvaus viikon päivystyksestä on lähes 450 euroa. Sen lisäksi päivystäjälle maksetaan tehdystä työstä ylityö- ja työaikakorvaukset illoilta, öiltä ja viikonlopuilta.

JHL:n pääluottamusmiesten neuvosta Kimari pyysi tapauksesta tasa-arvovaltuutetun lausunnon ja haastoi lopulta työnantajansa oikeuteen.

Koska kunta viivytteli asiassa ja otti Kimarin päivystysrinkiin vasta kesällä 2016, kertyi ansionmenetyksistä iso potti maksettava työnantajalle.

Lue Motiivin aiempi juttu oikeudenkäynnistä ja kantajan ja vastaajan perusteluista tästä.