Kisahallin tiimiesimies Kristian Kosonen rentoutuu kirjoittamalla rajuja sotakirjoja: ”Haluan osoittaa, miten turhaa sota on”

Jotta sodan järjettömyys tulisi totuudenmukaisesti esille, sen kuvaamiseen on käytettävä myös raakaa tekstiä. Tämän tietää Töölön kisahallin tiimiesimies Kristian Kosonen.

JHL:läinen Kristian Kosonen toimii päätyökseen Töölön kisahallissa Helsingissä tiimiesimiehenä. Paikka on hänelle tuttu jo 1970-luvun lopulta, jolloin hän aloitti siellä painiuransa.

Urheilu eri muodoissaan on Kososelle, 46, edelleen henki ja elämä. Tärkeäksi osaksi elämää on tullut myös kirjoittaminen. Kaksi sota-aiheista kirjaa on jo julkaistu ja kolmas on työn alla.

Kirjoittaminen on aina ollut Kososen sydäntä lähellä. Innostus tekstien tuottamiseen alkoi kouluaikoina.

– Olen kirjoitellut tekstejä perinteiseen pöytälaatikkotyyliin jo pienestä pojasta lähtien. En ole opiskellut kirjoittamista, vaan kirjoitan selkäytimestä, ihan sillä tavalla ja tyylillä kuin tuntuu, hän kertoo.

Haave kyti pitkään

Haave kokonaisen kirjan kirjoittamisesta kyti Kososen mielessä pitkään. Se konkretisoitui kuluvan vuosikymmenen alussa, kun aihe ensimmäiseen kirjaan löytyi.

– Lähetin kirjan tekstin muutamalle eri kustantajalle, mutta niistä ei kuulunut mitään. Olin ehkä osittain jo kuoppaamassa koko hanketta, kun sitten tärppäsi.

Esikoisromaani Vasikkasaaren taistelu ilmestyi 2017.

– Ennen kuin ikinä aletaan sotimaan, pitäisi kaikki muut vaihtoehdot käydä läpi.

Idea kirjaan löytyi läheltä.

– Se liittyy isoisäni historiaan ja siihen, mitä hänelle tapahtui sodassa. Yhdistin tekstiin paloja hänen tarinastaan. Juoni, tapahtumapaikat ja henkilöt ovat muuten täyttä fiktiota.

Omat syyt ja oma tyyli

Toinen teos Petäjäsaaren jäinen helvetti julkaistiin 2018. Kososella on useita syitä kirjoittaa sota-aiheisia tarinoita.

– Haluan kirjoillani osoittaa sen, miten järjetöntä ja turhaa sodankäynti on. Ennen kuin ikinä aletaan sotimaan, pitäisi kaikki muut vaihtoehdot käydä läpi. Sovitella ja neuvotella. Minua kiinnostaa myös, miten sota vaikuttaa ihmismieleen.

Hän uskoo, että kirjoissa käsitellyt sodan kauhut vaikuttavat edelleen ainakin osaan tämän päivän ihmisistä.

– Teksti on raakaa ja kaunistelematonta siksi, että sellaista sota on.

– Sodasta palasi aikanaan puoli miljoona ihmistä, joiden henkiset arvet periytyivät jälkikasvulle. Näkisin, että tuon ajan kokemukset heijastuvat vielä osaan oman sukupolveni ihmisistä, ei kuitenkaan onneksi enää lasteni ikäluokkaan.

Kosonen itse kävi armeijan 1990-luvun alussa. Itsenäisyyspäivän kunniaksi hän julkaisi tuolta ajalta kuvan Instagram-tilillään.

Realismia ja raakuuttakin

Kosonen kirjoittaa sodasta omaan rehellisen väkevään tyyliinsä.

– Kirjani ovat realistista kerrontaa, johon liittyy tietty raakuus. Olen luonut oman tyylini, joka ei ole valtavirtaa. Teksti on raakaa ja kaunistelematonta siksi, että sellaistahan sota on. Ei siellä kuolla tuskattomasti yhdestä sydämeen osuvasta luodista kauniille kukkaniitylle. Totuus on jotain ihan muuta.

Kosonen ei halua alleviivata mitään liian vahvasti: lukijalle on annettava tilaa päätellä itse.

– Tärkeää sotakirjoissa on kuitenkin se, että ne eivät voi olla pelkkää tappamista. Mukana pitää olla jotain muutakin, jokin inhimillinen teema. Ensimmäisessä kirjassani se oli ennen muuta pelkuruuden ja sankaruuden kontrasti. Voit olla hyvä sodassa, vaikket osaisi olla hyvä ihminen rauhan aikana.

Kristian Kososelle Töölön Kisahalli on tullut tutuksi vuosien varrella. Lapsena painiharrastuksen kautta ja nykyisin työpaikkana.
Kristian Kososelle Töölön Kisahalli on tullut tutuksi vuosien varrella. Lapsena painiharrastuksen kautta ja nykyisin työpaikkana.

Kososen ei tarvitse miettiä, mitä tekisi vapaa-ajallaan: hän harrastaa urheilua monipuolisesti myös työajan ulkopuolella – ja kirjoittaa lisää. Kolmas kirja on kovaa vauhtia työn alla.

– Tekstin tuottaminen on urheilun ohella paras euforian aiheuttaja.

Kun on kokoaikatyössä, kirjoittamaan pystyy vain vapaa-aikana eli iltaisin ja viikonloppuisin.

– Tekstiä ei suinkaan aina synny pakottamalla ja tuosta vaan. Ensimmäistä kirjaa kirjoitin jaksoissa yhteensä noin vuoden päivät, kun tuolloin ei vielä ollut varmuutta sen julkaisemisestä. Toinen teos oli noin kahdeksan kuukauden rutistus. Ja trilogian kolmas osa sai alkunsa viime kesänä.

Kirjoittaessa euforia virtaa

Kosonen katsoo, että kirjoittaminen on ehdottomasti muutakin kuin tekstin tuottamista.

– Kirjoittaminen on aivan älyttömän hienoa. Se on sitä  kokonaisnaisvaltaisesti ihan hyvinvointinikin kannalta. Tekstin tuottaminen on minulle urheilun ohella paras stressin laukaisija ja euforian aiheuttaja. Otan mukavan asennon – mieluiten sängyllä löhöten – ja rupean kirjoittamaan.

– Alitajunnasta putkahtaa unessa tai nukahtamisen hetkellä sopivia juonikuvioita.

Parhaat juoni-ideat ja tarinan käänteet syntyvät usein mitä merkillisimmillä hetkillä. Kosonen haluaa pitää kirjansa fiktiona, eikä takertua liiallisiin yksityiskohtiin. Tärkeimmät tosiseikat  kuitenkin tarkistaa etukäteen.

– Alitajunnasta putkahtaa välillä unessa tai nukahtamisen hetkellä sopivia juonikuvioita, hän kertoo.

Sama tapahtuu toisinaan myös pyörän selässä työmatkalla. Ideat on hyvä kirjoittaa ylös muutamilla avainsanoilla.

– Jonkin verran teen taustatöitä, että faktat tulevat suunnilleen oikein. En ole ottanut siitä kuitenkaan hirveitä paineita, kun kyse on kuitenkin fiktiosta.

Muutakin kuin pelkkää sotaa

Kososen saamassa palautteessa monet ovat hyvillään siitä, että kirjoista löytyy kerroksia. Kauheuksien vastapainona on muutakin kuin pelkkää sotaa.

– Suurin osa palautteesta on ollut ehdottomasti positiivista. Myös naiset ovat kiitelleet, vaikka sotagenreä pidetään miehisenä.

– Sotakirjat ovat laji, josta joko tykkää tai sitten ei.

Kosonen toteaa, että sotakirjojen lukijat ovat toisaalta myös hyvin tarkkoja.

– He kyllä tietävät kaiken esimerkiksi sotilasarvoista ja aseista. Joskus on näistä aiheista otettu yhteyttä ja kerrottu, että jokin, mitä olen kirjoittanut, ei täsmää.

Miltä tuntuisi ajatus kokopäiväisestä kirjailijan työstä?

– Se olisi iso haave, mutta tässä vaiheessa vielä melko kaukainen. Suomessa ei kovin moni elätä itseään pelkästään kirjoittamisella, eikä kirjojani ole ainakaan vielä käännetty muille kielille. Voisin kyllä kuvitella, että tämän tyyppiset tarinat saattaisivat kiinnostaa eurooppalaisia lukijoita.

– Sotakirjat ovat vähän sellainen kirjallisuuslaji, että joko siitä tykkää tai sitten sitä ei lue ollenkaan.