15.4.2021

Kolumnisti Marja-Liisa Manka: Hyinen jäihinputoaminen paljasti myötätunnon mahdin

Motiivin kolumnisti putosi jäihin, mutta onnistui punnertamaan itsensä hyisestä vedestä ylös ja sai aikaan palautemylläkän. Nujertavia haukkuja, joissa toivottiin, että hän olisi jäänytkin järveen, mutta myös tsemppiviestejä, joiden myötätunnosta hän sai voimaa.

Putosin loppiaisena jäihin suksineni. Pääsin kuitenkin ylös omin voimin, vaikkakin hädin tuskin, ja lopulta kotiinkin kylmettymisestäni huolimatta – osin kontaten.

Mikä auttoi pelastumaan? Sitkeys. Vaikka yhä uudelleen romahdin takaisin jäihin, jaksoin nähdä sinisen taivaan poutapilvillä levätessäni hetken uutta voimaponnistusta varten. Taivas oli tosin umpipilvessä, huomasin jälkikäteen. Kehuin ääneen hauiksiani, jotka ovat ohuet kuin pulkannarut. Hoin, minä selviän!

Jouduin palautemylläkkään: haukuttiin dementikoksi, hulluksi ja toivottiin, että olisin jäänytkin järveen.

Mutta aloin hävetä pelastumistani. Pitäisihän minun tajuta heikot jäät! Olin ollut tuhma tyttö. Tein kuitenkin päivityksen sosiaaliseen mediaan, jotta muut eivät kokisi samaa tai vielä karmeampaa kohtaloa. Tulin kertalaakista Valtakunnan Viralliseksi Jäihinputoajaksi, koska annoin iltapäivälehdelle haastattelun kymmenen minuuttia päivityksestäni. Moni muukin media halusi tehdä jutun.

Jouduin palautemylläkkään: haukuttiin dementikoksi, hulluksi ja toivottiin, että olisin jäänytkin järveen. Tsemppiviestit kumosivat kuitenkin negatiivisten vaikutuksen ja sai silmäni kosteiksi. ”Herätät myötätuntoa, Marja-Liisa! Sait ainakin minut toivomaan, että olisin juuri silloin sattunut lenkillä siihen auttamaan, antamaan päältäni kuivia vaatteita ja saattamaan äkkiä lämpimään.”

”Meillä on oikea sankarimummu! Älä häpeä yhtään, mummolla ei aina mene putkeen, mutta sitkeät mummot selviävät aina!” Kutojamummut, joiden kanssa olemme pitäneet yhteisiä kangaspuita 30 vuotta terveystalon pommisuojassa, lähettivät tekstiviestejä.

Toinen rouva tokaisi, ai, sinä olet se putoaja!

Korona-ajan vuoksi, toki ihanan talvenkin, hiihdän usein jäällä. Ne ovat olleet myötätunto- ja vuorovaikutushiihtoja. Joka kerta on joku tuntematonkin vastaantulija huikannut: ”Ihanaa, että selvisit!” Pari rouvaa huitoi kerran ladunristeyksessä rannalta, ja menin lähemmäs. Tuttuhan siellä seisoi toisen rouvan kanssa ja pyysi kertomaan lapsikatraalle, miten pääsin heikoista jäistä. Pikkuiset mittailivat minua aluksi katseillaan, mutta hiljenivät sitten tyystin. Toinen rouva tokaisi ai, sinä olet se putoaja! Hiihtoni kestävät nykyään kauan, ja olen tutustunut moneen ihmiseen!

Hätätilanteet, myös poikkeusolot, tuovat ihmisten parhaat puolet esiin.

Jokainen tarvitsee tsemppiä hädässä, eikä ole heikkoutta pyytää sitä. Myötätuntoinen osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja lievittää hänen oloaan. Sen osoittaminen on helpompaa, kun tuntee toisen tai on kokenut samaa kuin hän.

Hätätilanteet, myös poikkeusolot, tuovat ihmisten parhaat puolet esiin. Tämä on vankasti todistettu. Juuri tästä syystä olemme taas kerran maailman onnellisin maa. Me autamme toisiamme. Me luotamme toisiimme.

Itseäänkin on kohdeltava myötätuntoisesti. Häpeän sijasta aloinkin kehua: hienoa, että olet pitänyt huolta kunnostasi, Marja-Liisa! Säilytit järjen, vaikka tilanne oli yllättävä ja hyinen. Toivon, että opinkin jotain. On oltava aktiivinen eikä odotettava, että joku muu pelastaa sinut. Kaikissa tilanteissa.