Kolumnisti Maryan Abdulkarim on julkisten palvelujen vankkumaton kannattaja, mutta joutui turvautumaan lapsensa sormihaavan kanssa yksityiseen terveydenhuoltoon. Samalla hän tunsi häpeää siitä, ettei julkisella puolella ole riittävästi työntekijöitä vastaamaan potilasmääriin samassa ajassa kuin yksityisellä.
Lapseni viilsi vahingossa haavan sormeensa välipalaa valmistaessaan. Haava näytti pahalta, ja verta tuli runsaasti. Soitin päivystysnumeroon ja kuvailin tilannetta. Hoitaja ohjasi päivystykseen ja otti lapsen henkilötunnuksen talteen.
Uuden lastensairaalan päivystyksen vuoronumerolaitteet eivät olleet käytössä, ja hoitajat jakoivat itse tekemiään vuoronumeroja. Meille ojennettiin numero. Yritin kertoa, että soitin päivystykseen ja lapsen hetu otettiin ylös. Kävi kuitenkin ilmi, etteivät hoitajat lastenklinikan päivystyksessä näe päivystysnumeroon soittaneiden tietoja. Heidän pitäisi itse arvioida hoidon tarve, mutta vasta kunkin omalla vuoronumerolla.
Istuimme odotushuoneessa puoli tuntia. Jono liikkui hitaasti. Periaatteeni julkisen terveydenhuollon vankkana kannattajana horjui. Verta vuotavan ja jännittävän lapsen kanssa mahdollisesti tunneiksi venyvä odotus tuntui kohtuuttomalta.
Hyvinvointiyhteiskunnan lupaus ei toteudu, kun lapsipotilaat joutuvat jonottamaan tunteja päivystyksessä.
Päädyin lähtemään lapseni kanssa yksityisen sairaalan päivystykseen, häpeän tunteen nostaessa päätään. Häpeäni liittyi siihen, että käsitykseni mukaan painetta lähteä yksityiselle puolelle ruokkii juuri aliresurssoitu julkinen. Näin saadaan ne, joilla on varaa, sinne ensin. Yksityisten palvelujen käytön lisääntyminen voi kuitenkin toimia perusteluna vähentää julkisen resursseja. Viheliäistä.
Yksityisen sairaalan tapaturmapäivystys otti meidät vastaan, ohjasi lääkärille ja lapsen haava puhdistettiin, tikattiin ja paketoitiin. Maksoin laskun, ja olimme ulkona 24 minuutissa siitä, kun astuimme ovista sisään. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tehdä vastaavaa valintaa. Ajattelen, ettei minunkaan olisi pitänyt joutua valitsemaan.
Viime vuosina on puhuttu sote-uudistuksesta, hoitajamitoituksesta ja yksityistämisen vaikutuksista. Julkinen terveydenhuolto ei nykyresursseilla kykene kilpailemaan yksityisen kanssa. Kyse on nimenomaan resursseista.
Lastenklinikan päivystyksen jonotilanne ei johtunut ammattilaisten hitaudesta tai haluttomuudesta hoitaa potilaiden vaivoja, vaan siitä, ettei siellä ole riittävästi työntekijöitä vastaamaan potilasmääriin samassa ajassa kuin yksityisellä.
Hyvinvointiyhteiskunnan lupaus ei toteudu, kun lapsipotilaat joutuvat jonottamaan tunteja päivystyksessä. Ei myöskään ole kohtuullista, että välitön palaute suunnataan niille työntekijöille, joilla ei ole valtaa vaikuttaa resursseihin, joilla heidän oletetaan tekevän työtään.
Demokratia, sananvapaus ja toimivat julkiset palvelut tekevät yhteiskunnasta toimivan.
Luottamus on keskeistä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä. Tilanteet, jotka syövät tätä luottamusta pois, nakertavat järjestelmää lähes yhtä tehokkaasti kuin resurssien vaje. Syntyy kehä, jota on vaikea hallita. Julkisten palvelujen heikko tila ei ainoastaan ruoki painetta kohti yksityistämistä – se vähentää luottamustamme yhteiseen, kaikkia palvelevaan järjestelmään.
Demokratia, sananvapaus ja toimivat julkiset palvelut tekevät yhteiskunnasta toimivan. On helppo kantaa kortensa kekoon, jos voi luottaa siihen, että se palvelee meitä kaikkia tarvittaessa.
Kirjoittaja on sosiologian opiskelija Helsingin yliopistossa sekä kulttuurin ja median sekatyöläinen.