18.9.2024

Kolumnisti Merja Mähkä: Miten perheesi pitäisi hoitaa raha-asiat? Vastaa viiteen kysymykseen, niin tiedät

Talousneuvoja Merja Mähkä.

Jokainen perhe on yksilöllinen. Mikä rahankäytön malli sopii juuri teille? Siitä on syytä keskustella, kirjoittaa Motiivin kolumnisti, sijoitusbloggaaja Merja Mähkä.

Kun minä ja puolisoni laitoimme hynttyyt yhteen, minulle oli selvää, että pitäisimme raha-asiat erillämme omilla tileillämme.

Meillä oli samankaltaiset tulot. Menot jaoimme puoliksi. Minä otin maksettavaksi kodin yhtiövastikkeen, kaupassa minua paremmin viihtyvä puoliso ruokaostokset.

Jos toinen harrastaa lentämistä ja toinen virkkausta, ei voi olla niin, että lentämistä rahoitetaan yhteisistä rahoista.

Systeemi on toiminut meillä oikein hyvin kohta 13 vuotta. Uusia menoja, kuten lasten harrastusmaksut, on toki tullut. Niiden kohdalla katsomme, kumman vuoro on ottaa laskut hoitoon. Silloin tällöin käymme läpi perheet kulut ja katsomme, onko tilanne edelleen reilu.

Olen vuosien varrella saanut huomata, että se, mikä sopii meille, ei sovi kaikille. Valmiita pakettivastauksia ei ole. Siksi hahmottelin muutaman kysymyksen patterin, jonka avulla voi miettiä, mikä tapa toimisi omassa perheessä.

1 Oletteko rahan käyttäjinä samanlaisia?

Jos toinen on tuhlailevaisempi ja toinen säästäväinen, riitojen välttämiseksi kannattaa pitää raha-asiat erillään.

2 Onko teillä samanlaiset tulot?

Ei ole oikein, että parisuhteessa toinen porskuttaa ja voi palkallaan ostella itselleen kivoja juttuja samalla kun toinen sinnittelee. Pienituloisempi joutuu vieläpä usein ottamaan suuremman vastuun lasten ja kodin hoitamisesta. Näissä tilanteissa suurituloisemman on syytä kantaa isompaa taloudellista vastuuta.

3 Onko teillä uusperhe?

Tutkimusten mukaan uusperheissä yhteiset tilit ovat harvinaisempia kuin ydinperheissä. Uusperheessä pitäisinkin rahat erillään, sillä sanomista tulee helposti.

4 Onko teillä selkeitä omia menoja?

Jos toinen harrastaa lentämistä ja toinen virkkausta, ei voi olla niin, että lentämistä rahoitetaan yhteisistä rahoista.

5 Onko toinen perhevapaalla?

Silloin rahojen kuuluu olla yhteiset, yhteistä perhettähän perhevapailla kasvatetaan.

Käytännöllinen kompromissi parisuhteen raha-asioihin on ottaa käyttöön yhteinen taloustili. Molemmat laittavat tilille rahaa suhteessa tuloihinsa ja menoihinsa.

Tärkeintä on käydä asioista keskustelua: Mikä malli meille sopii?

Merja Mähkä on sijoittaja, tietokirjailija, yrittäjä, somevaikuttaja ja sijoitusbloggaaja, joka tunnetaan erityisesti kolumneistaan ja Sijoituskaverit-podcastistaan.