Luottamus. Sitä sanaa lastensuojelun perhetyöntekijä Juha Kurki on miettinyt paljon. Se on mielessä silloinkin, kun hän menee ensikäynnille perheeseen, jonka lapsia uhkaa huostaanotto.
Lastensuojelu on ryvettynyt sana. Ihan ensimmäisenä siitä tulee mieleen Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa. Tiedätte varmasti biisin, sen jossa ”esi-isät juovuksissa totta kai, hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai”. Siitä tulevat mieleen alaikäisten kiireelliset huostaanotot ja iltapäivälehtien kohuotsikot uupuneista työntekijöistä ja sosiaaliviranomaisten epäonnistumisista ja laiminlyönneistä. Ja tietenkin pikku-Eerika, joka kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä, koska kukaan ei välittänyt.
Leimaavakin se sana on. Niin leimaava, että tähänkään juttuun ei saatu suostumaan yhtään lastensuojelun asiakasperhettä. Ei, vaikka heille luvattiin täydellinen anonymiteetti.
Sitten on se toinen painava sana, luottamus. Voiko noista kahdesta, lastensuojelusta ja luottamuksesta, puhua edes samassa lauseessa?
– Voi, ja pitääkin puhua. Perheen kuuleminen ja luottamuksen rakentaminen on ainoa keino saada aikaan muutosta, uskoo JHL:läinen perhetyöntekijä ja perheterapeutti Juha Kurki Tampereelta. Hän työskentelee lastensuojeluun ja sijaishuollon palveluihin erikoistuneessa Merikratos Oy:ssä, jolla on toimipiste Tampereen lisäksi viidellä eri paikkakunnalla.
Luottamuksen siltaa rakentaessaan Kurki kertoo soittavansa asiakasperheiden ovikelloa nöyränä, melkein lakki kourassa, sillä harvoin lastensuojelutyöntekijä on odotettu saati kovin tervetullut vieras.
Kun on vain kaksi vaihtoehtoa
Asiakassuunnitelmaneuvottelu. Siinä on taas yksi lastensuojeluun liittyvä outo ja vaikeasti avautuva sana, mutta Juha Kurjella on asiasta kosolti kokemusta.
– Se on aika hitokseen jännittynyt tilanne, oikeastaan ihan vinksahtanut. Paikalla on kunnan sosiaalityöntekijä, lastensuojelun perhetyöntekijä ja perhe. Ensin sanotaan käsipäivää, ja sitten sosiaalityöntekijä kuvailee, millainen huolten vuori perheessä on, Kurki karrikoi.
Yhteispalaverissa asetetaan yleensä jokin tavoitetila, jonka suuntaan lähdetään työskentelemään. Myös perhe voi kertoa toiveitaan, mutta todellisuudessa sen vaihtoehdot ovat aika vähissä.
– Yleensä vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko perhetyöntekijä tulee perheeseen tai lapsi lähtee laitokseen.
Juuri tuossa asetelmassa kiteytyy Kurjen mielestä lastensuojeluun sisältyvä, perustuvanlaatuinen ristiriita – nimittäin se, että perheen hätään ja toivottomuuteen vastataan pakolla.
Juha Kurki painottaa yhdessä tekemisen merkitystä.
– Lastensuojeluviranomaisen tarjoamasta avusta ei voi kieltäytyä, sillä muuten uhkana on lasten huostaanotto. Rakenna siinä sitten luottamusta ja toimivaa yhteistyötä perheen kanssa, hän huokaa.
Sen takia riittävän aikainen perhetyö, esimerkiksi väsyneelle ja masentuneelle yksinhuoltajaäidille tarjottu kodin- ja lastenhoitoapu, olisi tehokkaampi, inhimillisempi ja vähemmän leimaava toimintatapa kuin raskaan lastensuojelukoneiston väliintulo.
– Mutta ennaltaehkäiseviin avohuollon tukitoimiin ei useimmissa kunnissa vieläkään panosteta riittävästi, vaan annetaan perheiden tilanteen kärjistyä ja kriisiytyä. Sitten vasta laitetaan raskas pyörä pyörimään, ja maksetaan sen mukainen lasku, Kurki miettii.
Patenttiratkaisuja ongelmiin ei ole
Vanhemmuuden tuki. Siinä on taas yksi, tosin kovin kliseinen sanapari, jota lastensuojelussa viljellään. Mitä Juha Kurki ajattelee siitä?
– Periaatteessa se on ihan ok, koska useimmat lapsiperheet tarvitsevat jossain elämänvaiheessa tukea ja neuvoja, mutta ei tuo termi kyllä käytännössä kerro mistään mitään. Tarvitaan konkreettisempia tavoitteita, vaikka se, miten perhe löytäisi keinoja ratkoa keskinäisiä riitoja. Tai miten rajojaan kokeileva, lintsaava ja rötöstelevä teini palaisi takaisin kouluun.
Yhtä ja ainoaa patenttiratkaisua ei perheen ongelmien ja ristiriitojen ratkomiseen ole. Sen Kurki on työssään oppinut.
– Minun on osattava riittävän monella tavalla kysyä, mitä te minulta toivotte tai mistä te hyötyisitte eniten. Usein lastensuojelun perhetyön ongelmat liittyvät ajoitukseen, ei mennä perheen aikaisesti, vaan syötetään jotain valmista kaavaa, joka on ehkä joskus toiminut jossain toisessa perheessä – jos silloinkaan.
Yhdessä tekeminen. Se kuulostaa lastensuojelun ammattilaisen korvaan paljon paremmalta.
– Harva meistä viisastuu hyvistäkään keskusteluista, mutta yhdessä tekemisestä voi jäädä hyvä fiilis. Tekeminen voi olla melkein mitä vaan, luonnossa retkeilyä, musisointia, pelaamista, valokuvaamista. Toisinaan mukana ovat vain lapset, toisinaan puuhataan koko perheen kanssa. Ja on meillä tarjolla sosiaalipedagogista hevostoimintaakin, jos siitä on lapsen itseluottamuksen rakentamisessa hyötyä, luettelee Kurki.
Varsinkin asiakassuhteen alussa perhetyö on hyvin intensiivistä. Tapaamiskertoja voi olla jopa neljä tai viisi viikossa, ja asiakassuhde kestää keskimäärin puolesta vuodesta vuoteen.
– Jos jokaisella tapaamisella istuttaisiin vain nenät vastakkain, niin rangaistukselta se alkaisi tuntua. Yhdessä tekemällä solmut voivat aueta. Ehkä sen jälkeen ilmapiirikin koetaan niin turvalliseksi, että asioista voidaan oikeasti puhua.
Ei kuuta ja tähtiä, vaan sujuvaa arkea
Tulosvastuu. Sekin kuuluu lastensuojeluun. Varsinkin silloin, kun kunnat kilpailuttavat lastensuojelun palveluntuottajat, ne odottavat tuloksia ja vastinetta rahoilleen.
Kyse ei ole pienistä rahoista, sillä tiivis vuoden kestävä avohuollon työskentelyjakso perheen kanssa maksaa tuhansia euroja. Tosin se on pikkusumma laitos- tai perhesijoituksen kustannusten rinnalla. Tai siinä tapauksessa, että lapsi tai nuori syrjäytyy kokonaan koulusta, työstä ja yhteiskunnasta.
Tulosvastuuseen kuuluu, että työskentelyn etenemisestä raportoidaan tilaajalle, eli kunnan perheelle määräämälle virkavastuulliselle sosiaalityöntekijälle.
– Itse edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä asiakasperheestä ei puhuta ilman perheen mukanaoloa. Salaisuuksia ei ole, vaan raporttiin tulevat asiat kirjataan yhdessä, Kurki sanoo.
Tulosvastuuta mieluummin hän puhuisi perhetyön vaikuttavuudesta. Ei tavoitella kuuta ja tähtiä taivaalta, vaan vaikkapa sitä, että perheenjäsenten vuorovaikutus ei olisi pelkkää huutamista. Tai että perheen arki olisi vähän helpompaa. Tai että lapsella olisi tapaamisten myötä hiukan iloisempi ja luottavaisempi ilme.
– Että perhe uskaltaisi unelmoida, luottaisi omiin kykyihinsä selvitä vastoinkäymisistä.
Arvostava asenne ei ole tekniikkalaji
Kohtaaminen. Siitä lastensuojelun perhetyössä on pohjimmiltaan kysymys.
– Kun menen perheeseen, ei minua kiinnosta se, onko pöytä pyyhitty tai matonhapsut suorassa, vaan heikoimman äänen kuuleminen ja perheen ehdoilla meneminen. On annettava tilaa, on oltava aikaa ja osattava kuulla, sanoo Juha Kurki.
Toisinaan perhetyöntekijä auttaa jaksamatonta vanhempaa parhaiten tiskaamalla astiat tai pesemällä pyykit. Ja on Juha Kurki toiminut myös muuttoapuna.
– Muistan yhden äidin kerran sanoneen, että arvostava asenne ei ole mikään tekniikkalaji. Silloin tuntui, että olin uskaltanut olla aito ja ammatillisesti riittävän lähellä. Silloin minusta oli heille ehkä hiukan hyötyä.
Merikratos
-
perustettu vuonna 1999
- työntekijöiden omistama
- tarjoaa lapsiperheiden hyvinvointipalveluja, lastensuojelun palveluja organisaatioille sekä johtajuuden kehittämistä
- asiakkaina perheet, kunnat, yritykset ja järjestöt
- noin 80 työntekijää kuudessa eri toimipisteessä (Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Mikkeli, Tampere, Turku). Lisäksi Kaarinassa kolme Aapelus-pienryhmäkotia sijoitetuille lapsille ja nuorille.
Lastensuojelun tunnuslukuja 2015
- Lastensuojeluilmoituksia tehtiin 114 789. Määrä kasvoi seitsemän prosenttia vuodesta 2014. Ilmoitukset koskivat 66 406 lasta ja nuorta.
- Lastensuojelun avohuollon piirissä 73 872 lasta ja nuorta, eli 5,9 prosenttia kaikista 0-20-vuotiaista.
- Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä oli 17 664 . Se on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sijoitettuna oli 1,4 prosenttia kaikista 0-20-vuotiaista.
(Lähde: THL)