JHL:n historian ensimmäiset tähdet on valittu ja palkittu Tähtiammattilaiset-gaalassa. Motiivi jututti kolmea heistä: nousevaa tähteä Sanni Harjua Salosta, tähtiammattilaista Maria Alasaarta Seinäjoelta ja tähtityökaveria Ville Naukkarista Ylöjärveltä. Heissä on ainesta vaikka mihin!
Innostunut, motivoitunut, liittomyönteinen ja sanansaattaja nuorille lähihoitajille. Aina iloinen, rauhallinen ja auttavainen kotihoidon työntekijä.
Siinä JHL:läisen pääluottamusmiehen Tanja Heikurisen luonnehdinta Salon kotihoidon lähihoitajasta Sanni Harjusta, 23.
Harju palkittiin nousevana tähtenä Tähtiammattilaiset-gaalassa JHL:n Ammattialafoorumin virtuaalisilla etkoilla. Gaala järjestettiin Hämeenlinnan Kumutalossa.
Harjun syksy on ollut vauhdikas, sillä elokuussa hänet vakinaistettiin Salon kotihoitoon ja syyskuussa valittiin JHL:n nousevaksi tähdeksi.
– JHL:n juhlagaalaa edelsi pukukriisi, mutta onneksi kaapista löytyi sininen unikkomekko.
Katso Sanni Harjun haastattelu Tähtiammattilaiset-gaalassa.
Harjun äiti työskentelee vanhainkodissa, ja myös tyttärelle hoitoala oli selviö jo koulussa.
– Menin suoraan yläasteelta Salon ammattiopistoon ja valmistuin lähihoitajaksi 2016.
Harju oli valinnut suuntautumisvaihtoehdoksi lapset ja nuoret, mutta tehtyään muutaman työvuoron vanhainkodin dementiaosastolla hän kiinnostui ikäihmisten hoidosta.
– Työ on vastuullista. Kaikki hoitoon liittyvät ratkaisut on tehtävä nopeasti asiakkaan luona.
Ensin Harju teki sijaisuuksia vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa mutta haki sitten ystävän vinkistä kotihoitoon. Nyt hän on työskennellyt kolme vuotta Salon Keskustan-Pahkavuoren tiimissä, eikä tiedä paremmasta.
– Työ on vastuullista, sillä hoitoon liittyvät ratkaisut on tehtävä nopeasti asiakkaan luona. Helpottaa, kun tietää, että tarvittaessa voi aina soittaa sairaanhoitajalle tai työkaverille ja kysyä kokeneemman neuvoa.
Myös asiakkaat ovat ottaneet nuoren hoitajan hyvin vastaan.
– He tarkkailevat, miten toimin, ja saattavat sitten kiittää ja heti perään lisätä, että mää en sitte turhaan kehu.
Kooste kaikista tähtiammattilaisista: Tässä ovat kaikki vuoden 2020 Tähtiammattilaiset!
Hoitaja saattaa olla läheisin
Aamut ovat kotihoidon kiireisintä aikaa. Harjullakin on tavallisesti 5–6 aamupäiväkäyntiä, joiden aikana huolehditaan asiakkaan aamupalasta, vessassa käynnistä ja hygieniasta sekä lääkityksestä.
– Iltapäivällä aikataulu on väljempi, eivätkä käynnit ole niin kiireisiä. Ehdin hakea asiakkaan kauppakassin ja juomaan jopa päiväkahvit hänen kanssaan.
Harju on tyytyväinen oman tiiminsä henkilöstövahvuuteen. Myös asiakkaalta toiselle siirtymiseen on hänen mielestään varattu riittävä aika.
– Mutta ongelmia tulee, jos joku tiimin hoitajista on sairaana tai muusta syystä poissa. Silloin oma lista menee uusiksi ja tulee kiire, eikä asiakkaan luona ehdi olla edes kahtakymmentä minuuttia.
Erityisen riipaisevaa kiire on silloin, kun vanhus on vailla omaisia tai muita läheisiä tai, jos he asuvat kaukana.
– Saatan olla joillekin se läheisin ja kuitenkin olen vain palkattu hoitaja.
Valtaosa kotihoidon asiakkaista on enemmän tai vähemmän muistisairaita, ja heidän kotona pärjäämisestä herää toisinaan huoli.
– Erotessa vanhus saattaa sanoa lähtevänsä kohta lehmien lypsylle. Silloin joutuu miettimään, voiko hänet jättää yksin. Asiakkaan kuntoa ja pärjäämistä on arvioitava jokaisella käynnillä.
Hoitajamitoitus myös kotihoitoon
Keskusta-Pahkavuoren tiimissä työskentelee parikymmentä hoitajaa. Mukaan mahtuu työuransa alussa olevia nuoria ja niitä, jotka ovat jäämässä vuoden, parin sisällä eläkkeelle.
– Se on meidän tiimin vahvuus. Nuoremmilta löytyy tietotekniikkataitoja ja kokeneemmilla on käytännön niksipirkka-osaamista. Täydennämme hyvin toisiamme, sanoo tiimin atk-vastaava Harju.
Pitkän työuran tehneiltä hän sanoo sisäistäneensä sen, että hoitaja vastaa asiakkaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
– Vaikka esimerkiksi siivous on ulkoistettu, et voi jättää asiakasta likaisiin lakanoihin, kaatunutta mehulasia lattialle ja roskiksia tyhjentämättä.
Myös turvallisuuden tunteen ja hyvän mielen tuottaminen asiakkaalle ovat tärkeitä taitoja.
– Kyse voi olla tosi pienistä jutuista. Eräälle rouvalle sanon jokaisella iltakäynnillä saman asian, ja aina hän nauraa sille yhtä kovasti. Sellaiset kohtaamiset ovat tämän työn tähtihetkiä, Harju sanoo.
Entä pelottaako oma vanhuus ja avuttomuus?
– Ei pelota. Nykypäivän koulutus on hyvää, ja uskon, että vanhuksista pidetään jatkossakin huolta. Esimerkiksi meidän tiimissä oli töissä aivan ihania kesänuoria, jotka tekivät työtä sydämellään.
Päättäjiltä hän toivoo lakiin vahvistettua hoitajamitoitusta kotihoitoon.
– Ympärivuorokautiseen hoitoon se saatiin lokakuun alussa. Seuraavaksi on kotihoidon vuoro.
Organisoinnin mestari
Työnsä hän tekee parhaalla mahdollisella tavalla, hygieniasta tinkimättä. Kiireessäkin hän organisoi tehtävät niin, että työ tulee tehtyä oikein.
Näin kuvailee sairaalahuoltaja Maria Alasaaren, 57, ammattitaitoa häntä ehdottanut seinäjokelainen Timo Hakamäki. Alasaari on kehuista mielissään.
– Olen vuosikymmeniä pyrkinyt kehittämään itseäni ja työtäni. On mukavaa saada siitä tunnustusta, hän sanoo.
Maria Alasaari kertoo videolla, mikä sairaalahuoltajan työssä palkitsee.
Alasaari on ensimmäiseltä ammatiltaan ompelija. Hän on työskennellyt puhtaanapidossa 30 vuotta, josta noin puolet hotelli- ja ravintola-alalla.
– Olin töissä pienessä hotellissa, jossa tein siivouksen lisäksi muitakin tehtäviä. Opin organisoimaan työni hyvin, ja ihmistuntemukseni kehittyi.
2000-luvun alussa Alasaari joutui lomautetuksi ja päätti kouluttautua laitoshuoltajaksi. Hän pääsi harjoitteluun Seinäjoen keskussairaalaan ja on ollut siellä vakituisesti vuodesta 2005.
– Olen aina tykännyt siivouksesta, mutta kun aloin opiskella alaa, huomasin, että osaamisessani oli paljon aukkoja. Nälkä kasvoi syödessä: tiedon ja taidon karttuessa innostukseni lisääntyi.
Ei enää avovesiä
Laitoshuoltajan ammattitutkinnon lisäksi Alasaari on suorittanut siivoustyön ohjaajan erikoisammattitutkinnon. Hänen erikoisosaamiseensa kuuluu myös uimahalli- ja puhdastilasiivous.
Alasaari toimii sairaalahuoltajana fysiologian ja isotooppitutkimusten yksikössä. Siivoustyössä hän pitää erityisesti siitä, että käden jäljen näkee heti. Hän sanoo olevansa asiakaspalvelija henkeen ja vereen ja nauttii, kun saa tarjota ihmisille mukavat puitteet.
– Sairaalassa siivouksessa ei voi oikein oikaista, kaiken pitää olla just eikä melkein. Välillä se tarkoittaa aikamoista kiirettä, joka ei kuitenkaan saa näkyä asiakkaalle.
– Uskon, että ammattiylpeyteni ja innostukseni tarttuvat.
Alasaaren työuran aikana laitossiivous on kehittynyt huimasti. Koulutus on parantunut ja “kalsarinlahkeet” ovat vaihtuneet tehokkaisiin mikrokuitupyyhkeisiin ja -moppeihin. Markkinoille on myös tullut siivousta helpottavia koneita.
Suurempiin muutoksiin kuuluu vedetön siivous. Termi on tosin Alasaaresta harhaanjohtava.
– Käytännössä se tarkoittaa, että vesi on valmiiksi kostutetuissa pyyhkeissä ja mopeissa. Minulla ei ole ollut vuosiin avovesiä mukana.
Imago kaipaa viilausta
Siivouksen ohessa Maria Alasaari toimii työpaikan sisäisenä auditoijana eli laaduntarkastajana sekä tyhy- ja turvallisuusvastaavana. Lisäksi hän ohjaa tarvittaessa puhtausalan opiskelijoita ja arvioi näyttötutkintoja. Siivoustyö ei tosin oikein houkuttele nuoria.
Se, miten alalle saataisiin uusia tekijöitä, on vaikea kysymys. Alasaarella on kuitenkin pari ehdotusta. Toinen liittyy siivouksen imagoon. Siivous vaatii erityisosaamista ja tietoa, joka ei ole automaattisesti kaikkien hyppysissä. Ihmisillä on välillä ammatista vääristynyt kuva.
Toinen ehdotus liittyy opiskelijoiden opastamiseen. Alasaaren mielestä nuorilla pitäisi olla sama ohjaaja koko työharjoittelujakson ajan, jotta he eivät saisi ristiriitaista tietoa.
– Muuten työstä voi saada niin monta eri näkemystä, että harjoittelija tulee epävarmaksi ja pelotellaan pois alalta.
Ohjatessaan Alasaari pyrkii kertomaan miksi asiat tehdään, eikä vain miten.
– Uskon, että ammattiylpeyteni ja innostukseni tarttuvat. Siivooja toimii työpaikan käyntikorttina, ja hänen habituksensa tulee olla siisti ja ryhdikäs.
Ohjaajan pesti houkuttaa
Alasaaren mukaan hänen työpaikallaan arvostetaan sairaalahuoltajien työpanosta, etenkin korona-aikoina. Hän toivoo, että pääsisi seuraavaksi etenemään palveluohjaajaksi.
– Tunnen sairaalan ja tämän työn läpikotaisin. Olisin valmis kulkemaan uraansa aloittelevien rinnalla, opastamaan ja ohjaamaan. Silloin osaamiseni tulisi parhaimmalla tavalla hyötykäyttöön.
Jo nyt työkaverit soittelevat usein hänelle, jos jokin työssä mietityttää. Hän on paikallisen JHL-yhdistyksen hallituksen jäsen ja toimii noin 180 sairaalahuoltajan luottamusmiehenä. Suurin yksittäinen ongelma on sijaisten saaminen.
– Henkilöstö on tarkkaan mitoitettu. Jos joku on poissa, muut tekevät hänenkin työnsä. Jatkuva kiire johtaa sairauslomiin, kun ihmiset uupuvat.
Alasaari myöntää, että iän myötä työ on alkanut tuntua raskaammalta ja kevennys olisi paikallaan.
– Siitäkin syystä palveluohjaajan pesti olisi mieluisa. Tähän mennessä siihen ei kuitenkaan ole tarjoutunut mahdollisuutta.
Täynnä karpomaista karismaa
Ville piristää koko työyhteisön päivää karpomaisella karismallaan ja positiivisella suhtautumisellaan kuormittavaan työhön.
Näin kauniisti runoilee perheohjaaja Lauri Puisto kollegastaan Ville Naukkarisesta, 36.
Hannu Karpon karvareuhkaa Naukkarisella ei ole, mutta lupsakan ja empaattisen miehen maine ei ole yhtään liioiteltu. Tunnin haastattelu humahtaa hetkessä, ja pian haastattelun jälkeen puhelimeen tulee viesti: ”Mulle jäi tästä hyvä fiilis.”
Naukkarinen on koulutukseltaan sosionomi (AMK) ja kirkon nuorisotyön ohjaaja. Vuodesta 2008 lähtien hän on työskennellyt lastensuojelussa, kahdeksan ensimmäistä vuotta lastenkodin ohjaajana Keravalla ja sen jälkeen Humana Avopalvelut Oy:n perheohjaajana Jyväskylässä, Ylöjärvellä ja nykyisin Tampereella.
– Asiakaskontaktit ja ylipäänsä ihmisten parissa työskenteleminen ovat rikkaus mutta voivat olla myös rasite. Toiset asiakkaat menevät enemmän ihon alle kuin toiset, hän sanoo.
Miksi kuppi meni nurin?
Naukkarisen asiakkaita ovat perheet ja etenkin perheiden alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret. Heidän kanssaan hän rakentaa luottamusta, keksii kivaa tekemistä ja toimii myös miehen mallina pojille.
Toisinaan lastensuojeluasiakkuuden taustalla on vanhempien päihde- tai mielenterveysongelma, joka heijastuu lapseen ja hänen käytökseensä. Toisinaan nuorella itsellään on esimerkiksi neuropsykiatrisia oireita, jotka hankaloittavat arkea.
– Yhdessä sitten mietitään, miksi nuoren kuppi menee niin herkästi nurin ja voisiko reagointitapaa jotenkin muuttaa.
– Työ on asiakkaiden kuuntelua, tunteiden vastaanottamista ja vuorovaikutusta, jossa ohjaaja on persoonallaan tukena.
Asiakasperheitä on yhtä ohjaajaa kohden kerrallaan noin kymmenen, ja asiakastapaamiset ajoittuvat perheen rytmin mukaan aamuseitsemästä iltakahdeksaan.
– Työ on asiakkaiden kuuntelua, tunteiden vastaanottamista ja vuorovaikutusta, jossa ohjaaja on omalla persoonallaan tukena. Toisinaan tarvitaan myös arjen apua, ja silloin saatan tarttua imuriin, hän kuvailee työtään.
Naukkarinen myöntää, että työlle on helppo antaa paljon, joskus liikaakin.
– Päivät venyvät herkästi 12-tuntisiksi, jos ei itse opi vetämään rajaa työn ja vapaan välille.
Huumori – tärkein voimavara
Työyhteisön merkitys korostuu, jos työ on henkisesti kuormittavaa. Lastensuojelu on sitä.
– Minulla on ollut hyvä tuuri, sillä olen aina saanut tehdä töitä huipputyyppien kanssa, Naukkarinen kiittelee.
Ja huippu hän on itsekin: positiivinen, kannustava ja huumorintajuinen, jonka kanssa kahvihetki kuluu turhankin vikkelästi.
– Huumorintaju on meidän työyhteisön voimavara, ja yhteisillä kahvitauoilla sen huomaa. Juttu rönsyilee ja lipsuu helposti lapasesta.
Ville Naukkarinen pohtii videolla hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä.
Mutta työkaveruus on muutakin kuin läpänheittoa. Se on kollegan tukemista, kun hänellä on vaikea hetki tai haastava asiakaskeissi hoidettavana. Tai kun jonkun työyhteisön jäsenen elämä on umpisolmussa ja jaksaminen koetuksella.
– Villen kohtaaminen on kuin auringon pilkahdus sadepäivänä, tuumivat työkaverit.
Tähtityökaveriksi Naukkarista ehdottanut Lauri Puisto tiivistää Naukkarisen roolin seuraavasti:
– Ville etsii ja löytää uudenlaisia näkökulmia asiaan kuin asiaan, ja hänen asenteensa ja eettinen kompassinsa ohjaavat paatuneenkin kollegan löytämään iloa ja merkitystä työhönsä.
Ammattilaisesta autettavaksi
Humana Avopalveluissa Tampereella työskentelee liki 40 lastensuojelutyöntekijää. Työyhteisössään Naukkarinen arvostaa erityisesti sitä, että niin työn kuin yksityiselämän huolista saa ja voi puhua.
– Toisinaan elämä on mukavaa ja mutkatonta ja tosinaan jotain ihan muuta, ja turvallisessa yhteisössä senkin voi sanoa ääneen. Helpottaa, kun kollega ottaa osaa ja sanoo hankalan työpäivän jälkeen, että onhan tuo nyt ihan paskaa.
Omista tunteista puhuminen ei ole aina helppoa ammattilaisellekaan. Ei edes Naukkariselle, mutta viimeksi kulunut vuosi on opettanut.
– Kasvatin uupumusta viitisen vuotta. Tein pitkiä päiviä, en käynyt enää toimistolla kuten ennen vaan laukkasin asiakkaalta toiselle ja nurisin mielessäni. Vuosi sitten annoin itselleni luvan romahtaa, hän kertoo.
Työ ja työyhteisö joustivat, ja Naukkarinen jäi osa-aikaiselle sairauslomalle, meni terapiaan, kokosi itsetunnon palasia ja opetteli puhumaan.
– Niin se vaan menee. Kukaan ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu, jos et itse kerro.
Tänä syksynä hän on palannut normaaliin työaikaan, mutta ilman työyhteisön tukea se ei olisi onnistunut.
– Ilman heitä olisin todennäköisesti hommissa jossain liukuhihnalla tai siirtelemässä tiiliä.
Katsomalla videon pääset Tähtiammattilaiset-gaalan tunnelmaan. Lisäksi videolla on Simo Frangénin juontama paneelikeskustelu, johon osallistuivat Perttu Pölönen, Kari Ketonen, Renaz Ebrahimi ja Päivi Niemi-Laine. Etkoilla esiintyi myös Maija Vilkkumaa.