12.6.2020

Meri Yli-Kahrakuusi nauttii kesätyöstään ja vastuusta intervalliosastolla – ”Kannattaa ottaa vastaan kaikki opit ja kokemukset”

JHL:läinen lähihoitajaopiskelija Meri Yli-Kahrakuusi on kesätöissä Intalankartanon palvelukeskuksessa Jokioisissa.

JHL:läinen lähihoitajaopiskelija Meri Yli-Kahrakuusi hoitaa tänä kesänä vanhuksia intervalliosastolla. Ensimmäinen kuukausipalkkainen työ ja uuden oppiminen tuntuvat hyvältä. Asiakkaan kiitos lämmittää hänen sydäntään. 

Uuttera työ palkitaan. Meri Yli-Kahrakuusi, 18, haki ja pääsi jo 15-vuotiaana vanhainkotiin töihin. Kolmena viime kesänä hän on tehnyt kahden viikon pätkät ”kesälikkana” Jokioisten Intalankartanon palvelukeskuksessa vanhusten viriketoiminnassa. Lisäksi hän on kesäisin toiminut leiriohjaajana, kerhonvetäjänä ja isosena sekä työskennellyt esittelypuisto Elonkierron kahviossa.

Tänä keväänä hän varmistui siitä, että ahkeruus kannattaa. Intalankartanosta tarjottiin toisen vuoden lähihoitajaopiskelijalle ensin tuntitöitä, sitten kuukausipalkkaista työtä.

– Tein kuukauden pätkän toukokuussa, ja nyt minulla on elokuun alkuun yltävä sopimus. Siinä välissä oli viikko palkatonta lomaa, Yli-Kahrakuusi kertoo.

– Aina kun tulee uusi asia, yritän päästä mukaan tekemään sitä.

Kesätyösopimuksen tekeminen ei aiheuttanut päänvaivaa. Yli-Kahrakuusi katsoi kalenterista, milloin koulu alkaa, ja kirjoitti siihen asti kestävän sopimuksen. Koska hän ei vielä ole valmistunut, hän saa normaalin lähihoitajan kuukausipalkan miinus viisi prosenttia. Perehdytyksen hän kertoo saaneensa joka kesä.

– Työpaikan käytännöt olen oppinut työtä tehdessäni.

Hän on myös tavannut työpaikan luottamusmiehen.

Lisää vastuuta vähitellen

Tuttuun paikkaan oli helppo mennä töihin. Intalankartanossa on neljä yksikköä. Yksi on 30 paikan intervalliosasto, ja muissa on yhteensä 52 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Yli-Kahrakuusi oli ollut kesätöissä kolmella osastolla, viimeksi juuri intervalliosastolla.

– Kuljin aluksi toisen hoitajan kanssa ja opin työtä. Vähitellen minulle annettiin lisää vastuuta. Nyt tunnen asiakkaat ja toimintatavat paremmin. Siksi voin työskennellä enemmän yksin. Osaan tehdä kirjaukset ja antaa raportit.

Yli-Kahrakuusi tekee lähihoitajan töitä: hoitaa aamutoimia, jakaa ruokaa, ottaa vastaan asiakkaita ja saattaa heitä, kun he lähtevät. Hän hoitaa haavoja ja mittaa lämmöt, verenpaineet ja verensokerit.

– Vielä en saa tehdä lääkehoitoa. Minulla on Minilop-kurssin suorittaminen työpaikalla kesken.

– Minulle annetaan vastuuta ja minuun luotetaan. Siksi olen iloinen, että olen päässyt tänne töihin.

Minilop-kurssilla lääkehoitoon kouluttamaton oppii lääkehoidon perusteet.

Yli-Kahrakuusi tekee kaksivuorotyötä, mutta sekaan on mahtunut muutama yövuoro. Hän kertoo, että yövuororytmiin oli vaikea päästä.

– Olin väsynyt niiden kolmen yön jälkeen, mutta siihen tottuu ajan kanssa. Kaksivuorotyö kuitenkin sopii minulle paremmin kuin yötyö.

Joku pitelee kädessään kuumemittaria.
Lämmön mittaaminen kuuluu Meri Yli-Kahrakuusen työtehtäviin.

Yksi muiden joukossa

Välillä Yli-Kahrakuusi kohtaa tilanteita, joissa hän ei osaa kaikkea. Esimerkiksi asiakkaiden sisään- ja uloskirjaukset hän kokee haasteellisiksi, koska hänen pitää avata hoitokertomukset, täyttää lomakkeet ja pyytää niihin allekirjoitukset. Hän on kuitenkin aina saanut apua.

– Aina kun tulee uusi asia, yritän päästä mukaan tekemään sitä. Olen saanut tehdä tosi paljon asioita, joita en välttämättä olisi saanut tehdä harjoittelussa ja joita ei koulun nukella opi niin hyvin.

Yli-Kahrakuusi kehuu työilmapiiriä ja kiittää henkilökuntaa siitä, kuinka hyvin hänet on otettu vastaan.

– Minua ei kohdella kuin opiskelijaa, vaan olen yksi muiden joukossa. Minulle annetaan vastuuta ja minuun luotetaan. Siksi olen iloinen, että olen päässyt tänne töihin.

– On parempi nähdä ja tehdä toimenpiteet käytännössä, kuin lukea niistä kirjasta tai katsoa niitä videolta.

Kuukausi Intalankartanossa on takana ja Yli-Kahrakuusi tuntee alan omakseen. Työssään hän pitää erityisesti siitä, kun asiakas hymyilee hoidon jälkeen.

– Kuulen tosi usein asiakkaalta kiitoksen, että olen hyvä hoitaja. Kun asiakas lähtee täältä intervalliosastolta, hän kiittelee vielä silloinkin.

Lue myös 7 vinkkiä: Näin pärjäät opiskelijabileissä ilman viinaa – Jonna Harju, 21, juhlii selvin päin jopa pahamaineisella Goom-risteilyllä

Rahat säästöön

Yli-Kahrakuusen mieltä lämmittää myös kuukausipalkka, joka opettaa rahan arvon. Palkkapäivänä hän ei kuitenkaan lähde shoppailukierrokselle, vaan laittaa rahat säästöön.

– Olen maksanut ajokorttini omilla rahoilla ja autan kotona taloudellisesti, jos apuani tarvitaan. Osallistun esimerkiksi ruoan hankintaan.

Yli-Kahrakuusi halua pysyä alalla ja tähtää jatko-opintoihin.

– Haluan opiskella sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi Turussa.

– Liitto tuo turvaa työntekoon, opiskeluun ja työttömyyden varalta.

Muita nuoria hän kannustaa ottamaan kesätöissä vastaan kaiken kokemuksen, minkä vaan saa. Työkokemus tukee opiskelua ja auttaa elämässä eteenpäin.

– Kannattaa mennä mukaan, jos annetaan mahdollisuus päästä katetroimaan, hoitamaan haavaa tai poistamaan leikkaushaavan hakasia. On parempi nähdä ja tehdä toimenpiteet käytännössä, kuin lukea niistä kirjasta tai katsoa niitä videolta.

Lue lisää: Lähihoitaja Sofia Salokorpi astui leijonanluolaan ja aloitti koronaosastolla – ”En pelkää, mutta olen varovainen”

Joku puhdistaa vanhuksen haavaa.
– Kannattaa mennä mukaan, jos annetaan mahdollisuus päästä katetroimaan, hoitamaan haavaa tai poistamaan leikkaushaavan hakasia, Meri Yli-Kahrakuusi sanoo.

”Ammattiliittoon kannattaa kuulua”

JHL:ään Yli-Kahrakuusi liittyi pari kuukautta siitä, kun hän oli aloittanut lähihoitajaopinnot. Silloin JHL:n, Superin ja Tehyn edustajat kävivät Forssan ammatti-instituutissa kertomassa ammattiliittoon kuulumisesta ja liittojen toiminnasta. Itse asiassa Yli-Kahrakuusi ja hänen opiskelukaverinsa liittyivät kaikkiin kolmeen liittoon, koska niin voi tehdä ja se on opiskelijoille ilmaista.

 JHL:stä tuli kuitenkin Yli-Kahrakuuselle läheisin liitto. Hän sanoo sillä olleen merkitystä, että JHL:ään kuuluu muitakin ammattiryhmiä kuin lähihoitajat.

– JHL:n edustajat olivat mukaansa tempaavia. Tuli vain sellainen ajatus, että tuohon liittoon haluan liittyä. Sitten minua pyydettiin mukaan toimintaan, ja olen kerran käynyt Helsingissä JHL:n koulutuksessakin.

Yli-Kahrakuusi suosittelee ammattiliittoon liittymistä muillekin nuorille.

– Liitto tuo turvaa työntekoon, opiskeluun ja työttömyyden varalta.