1.2.2021

Motiivi jo toistamiseen korkeatasoisen Edit-kilpailun finaalissa – Äänestä kanssamme Motiivista Vuoden kansi

Motiivin kansi Ina Mikkolasta on ehdolla vuoden parhaaksi aikakauslehtikanneksi.

Motiivin kansi on ehdolla viime vuoden parhaaksi suomalaiseksi aikakauslehtikanneksi. Myös sinä voit vaikuttaa ja äänestää Motiivin voittoon.

Motiivi on jo toisena vuonna peräkkäin ehdolla vuoden parhaaksi suomalaiseksi aikakauslehtikanneksi. Se kilpailee kovassa sarjassa, sillä kilpakumppaneina on Suomen aikakauslehdistön parhaimmistoa Suomen Kuvalehdestä Ylioppilaslehteen ja Imageen. Voit vaikuttaa Motiivin menestykseen äänestämällä.

Kansikilpailu on osa vuosittaista Edit-kilpailua, jonka järjestäjänä on suomalaista aikakausmediakenttää edustava Aikakausmedia. Kansikilpailun lisäksi Editissä palkitaan muun muassa vuoden aikakauslehden toimittaja, parhaat aikakauslehtikuvat sekä vuoden ammatti- ja järjestölehti. Valtaosan palkinnoista valitsee alan ammattilaisista koostuva raati, mutta kansiäänestyksessä valta on kaikkein tärkeimmällä raadilla eli yleisöllä.

Motiivista Vuoden kanneksi on ehdolla vuoden 2020 viimeinen numero, jossa toimittaja Ina Mikkola poseerasi pinkissä taustassa Kolmen sepän patsaalla Helsingissä. Mikkola tunnetaan räväköistä mielipiteistä, joiden avulla hän haluaa parantaa maailmaa. Viime syksyllä hän perehtyi työelämän epäkohtiin ja tabuihin Ylen Tilipäivä-ohjelmasarjassa.

Motiivin päätoimittaja Heidi Hänninen iloitsee, että Motiivi on jo toistamiseen mukana kovassa kansikilpailussa. Erityisen hienona hän pitää, että yleisö äänestää tämän sarjan voittajan.

– Lukijat ovat meille kaiken tekemisen perusta. Ilman lukijoita lehden tekeminen olisi turhaa. Lisäksi on hienoa, että tekemisemme taso on huomattu nyt jo toistamiseen myös Edit-kilpailun tasolla.

Motiivin näyttävä kansi syntyi toimituksen, mallin ja valokuvaajan yhteistyönä.

Kannen ja jutun kuvat otti Motiivin vakiokuvaaja Vesa Tyni, joka on sekä Suomessa että maailmalla palkittu henkilökuvaukseen erikoistunut valokuvaajamestari. Viime aikoina Tyni on muiden kuvaustöiden ohessa ollut toteuttamassa Mielimaissa-projektia, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja murtaa mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja muotokuvien ja ihmisten omien kokemusten avulla.

Jutun kirjoitti Motiivin toimittaja Ulla Puustinen.

Lue lisää: Toimittaja ja mediapersoona Ina Mikkola ärsyttää ihan tahallaan ja tietää miten palkat saadaan nousuun

Vuoden kansi valitaan yleisöäänestyksellä, jossa kaikkien kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 600 euron arvoinen lahjakortti Tikettiin sekä yhden aikakauslehden vuosikerran

Äänestysaikaa on 1.–28.2. Finaalikolmikko paljastetaan maaliskuun alussa ja voittaja julkistetaan 18.3.2021.

Äänestä voittajaa täällä www.editkilpailu.fi/kansi2020