Nasima tarkoittaa darin kielellä sateen jälkeistä raikasta tuulahdusta. Tavallisesti sellaiset tuulenpuuskat heiluttavat hiukan puunlatvoja ja helisyttävät ikkunaruutuja, mutta Nasima Razmyar on toista maata. Hän murtaa vaikka lasikaton.
Kun Nasima Razmyar, 33, oli toiminut muutaman päivän Helsingin apulaispormestarina, eräällä kaupungin työntekijällä oli asiaa. ”Kai tajuat olevasi Suomen johtavimmassa asemassa oleva maahanmuuttajataustainen nainen”, tämä huomautti.
Razmyar sanoo hämmästyneensä, sillä ajatus ei ollut aiemmin pälkähtänyt päähän. Mutta totta se on: hän kuuluu pääkaupungin johtoviisikkoon ja vastaa apulaispormestarina Helsingin kulttuurin, vapaa-ajan ja nuorisopalvelun toimialasta. Alaisia on noin 1 500.
Lasikattoja Razmyar on rikkonut ennenkin. Hän oli ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja Suomessa ja ensimmäinen afgaanitaustainen naisparlamentaarikko koko Euroopassa.
Nasima Razmyar valittiin Helsingin apulaispormestariksi kesäkuussa 2017.
Oliko vaikea päätös jättää eduskunta kesken ensimmäisen kansanedustajakauden?
– Oli, kuuluu painokas vastaus.
Razmyar kertoo miettineensä asiaa yhden tiiviin viikonlopun ja kehottaneensa miehen ja lapsen ulos pariksi tunniksi, jotta voisi selvittää ajatuksensa. Miettiä kaikki päätökseen liittyvät plussat ja miinukset.
– Demareiden kannalta viime keväänä vellonut julkinen keskustelu alkoi saada ikäviä piirteitä, kun yksi ei suostunut ja sitten toinenkaan ei ollut käytettävissä. Omalta kannalta mietin sitä, kuinka valtavan rakas Helsinki on minulle ja mitä kaikkea olen siltä saanut. Lapsuudenkodissa ajattelin, että se on nelihenkisen perheemme viides jäsen, niin merkittävä rooli sillä oli meidän arjessa.
Päätöstä puntaroidessaan Razmyar sanoo miettineensä, mitä annettavaa hänellä on kaupungille ja helsinkiläisille – ja onko se tarpeeksi.
Kabulista Rovaniemelle
Nasiman matka Arkadianmäelle ja apulaispormestarin työhuoneeseen alkaa Afganistanista vuonna 1984. Elämä on taloudellisesti turvattua, sillä isä Daoud Razmyar on korkea-arvoinen virkamies ja sittemmin maan johtavia poliitikkoja.
Nuoren tytön matka vie vuonna 1989 Moskovaan, jonne hänen isänsä komennetaan Afganistanin suurlähettilääksi. Perheen elämä Mihail Gorbatšovin johtamassa Neuvostoliitossa on lähes ylellistä kokkeineen, sisäkköineen ja autonkuljettajineen.
Vain kolme vuotta myöhemmin Nasima löytää itsensä Rovaniemen vastaanottokeskuksesta, keskeltä – no ei oikein mitään. Valta Afganistanissa on vaihtunut, ja Daoud Razmyar kokee viisaimmaksi lähteä perheineen pakomatkalle, turvapaikanhakijaksi Suomeen.
Omaisuus yhteen matkalaukkuun, rajanylitys ja poliisikuulusteluja. Kolmen päivän kuluttua koko perhe matkustaa junalla Rovaniemen vastaanottokeskukseen, jossa odottaa kahden huoneen asunto. Lasten talvipalttoot, käytetyt, kaivetaan keskuksen varastosta.
Raila Kinnusen kirjoittamassa elämäkertateoksessa Nasima suree sitä, että varastosta löytyy vain ylisuuria verryttelyasuja. Mutta kouluruokaan hän rakastuu: Aiemmin koulussa oli syöty eväitä, ja Suomessa saa lämmintä ruokaa. Ja tietenkin lapinrieskaa ja sen päälle voinapin.
Harrastus joka lapselle
Nasima Razmyarin jaakobinpainin kansanedustajuuden ja apulaispormestarin tehtävän välillä ratkaisi lopulta tarjolla ollut toimiala.
– Kulttuuri, vapaa-aika ja nuoriso. Se on naulan kantaan, sopii tähän hetkeen ja elämäntilanteeseen. Kun päätös oli tehty, olo helpottui, ja sen jälkeen on jatko tuntunut luontevalta.
”Toimiala osui naulankantaan, sopii tähän hetkeen ja elämäntilanteeseen.”
Työkokemuksensa takia Razmyar soveltuu tehtävään paremmin kuin hyvin, sillä hän on johtanut oman puolueensa nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatyöryhmää ja kuului eduskunnassa ollessaan sivistysvaliokuntaan. Myös yhteisöpedagogin tutkinto ja meneillään olevat kulttuurituottajan opinnot tukevat uutta uravalintaa.
Nasima Razmyar tuli alun perin turvapaikanhakijana Suomeen. Hän oli ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja, kun hänet valttiin 2015 eduskuntaan.
Ja ehkä Razmyarin oma tausta tuo näkemystä tehtävän hoitoon. Hänen yksi tavoitteensa apulaispormestarina on nimittäin torpata syrjäytymiskehitys, joka käynnistyy usein jo lapsena ja nuorena.
– Tulen perheestä, jolla oli rahaa vain yhden lapsen harrastukseen. Pikkuveljeni suhtautui intohimoisesti jalkapalloon, ja siksi hän pääsi harjoituksiin. En ole tippaakaan katkera, mutta haluaisin tavalla tai toisella taata, että jokaisella helsinkiläislapsella olisi perheen sosioekonomisesta asemasta tai asuinalueesta riippumatta mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.
Kaupungin ja järjestöjen iltapäiväkerhot eka- ja toisluokkalaisille ovat yksi väylä harrastaa. Myös lasten maksuton puistoruokailu kesäisin sekä Helsingin tapa tukea lisämäärärahalla niiden kaupunginosien kouluja, joissa on paljon työttömyyttä, pienituloisia tai maahanmuuttajia, tasaavat lähtökohdista aiheutuvia eroja. Samoin kaupungin lähiliikuntapaikat, joista hyötyvät niin lapset kuin aikuiset.
– Jos liikuntahalliin tai pururadalle on pitkä matka, ei sohvalta tule noustua. Siksi on tärkeää panostaa siihen, että palvelut ovat helposti saavutettavissa.
Ja sitten Jutta soitti
Mediaa vähänkin seuranneille Nasiman tarina on tuttu. Perhe asuu Rovaniemellä vajaan vuoden ja muuttaa sitten Helsingin Käpylään. Vanhemmat eivät oikein koskaan saa otetta suomalaisesta työelämästä, mutta kasvattavat osallistuvan ja eteenpäin pyrkivän tyttären.
Ikäisekseen Razmyarin ansioluettelo on pitkä ja nousujohteinen. Shellin huoltamolta vaatekaupan myyjäksi, sitten muutamaksi vuodeksi järjestötyöhön. Valinta Vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2010 tuo roppakaupalla julkisuutta ja osallistuminen Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun sitäkin enemmän.
Entä politiikka sitten? Se alkaa kiinnostaa jo nuorena. Raila Kinnusen kirjassa parikymppinen Nasima muistelee kävelleensä Mannerheimintietä ja Eduskuntatalon kohdalla miettineensä ”kunpa tuonne pääsisi joskus töihin – vaikka kopioita ottamaan”.
Kannattaa varoa mitä toivoo, sillä toiveet saattavat hyvinkin toteutua. Pian tanssikisan jälkeen puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen soittaa ja pyytää ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Ensimmäinen yritys jää kiinni muutamasta kymmenestä äänestä, mutta kevään 2015 vaaleissa Nasima kerää yli 5 000 ääntä ja menee läpi.
Väärää reittiä huipulle
Vajaata kahta vuotta Arkadianmäellä Razmyar muistelee lämmöllä, mutta kaipaamaan hän jäi lähinnä vain politiikan kautta tutuiksi tulleita ihmisiä.
– Kansanedustajuus opetti paljon, muun muassa sen että kaikki on mahdollista, että minun lähtökohdillani varustetun ihmisen on mahdollista ponnistaa eduskuntaan. Se antaa valtavasti uskoa ja voimaa, hän sanoo.
Toisaalta eduskuntatyö myös turhautti, sillä muutokset ottavat aikansa ja isot asiat hukkuvat herkästi sivuseikkoihin.
”Ehkä en tullut politiikkaan oikeaa reittiä pitkin. Ihmettelin aina, mikä on se oikea tapa.”
– Kun äitiyslomalla ollessa imetin Jonasta ja katselin samalla televisiosta eduskunnan kyselytuntia, ei ollut yhtään ikävä suureen saliin. Tavallisen kansalaisen silmin meno saattaa toisinaan vaikuttaa demokratian irvikuvalta, lähinnä vastapuolen haukkumiselta. Vaikka joku yrittäisikin sanoa jotain rakentavaa, keskustelu muuttuu helposti juupas-eipäsnahisteluksi.
Kateuteen ja pahansuopuuteen Razmyar ei koe kansanedustajana törmänneensä, vaikka onkin edennyt huipulle vauhdilla.
– Mutta ennakkoluuloihin kyllä. Varsinkin 2011 vaaleissa tuntui, että en ole tullut politiikkaan oikeaa reittiä pitkin. Ihmettelin aina, mikä on se oikea tapa. Kun sitten työskentelin ryhmässä ja puoluetoimistossa nelivuotiskauden, lunastin ehkä paikkani. Ei pidetty enää tähdenlentona, vaan sitoutumiseni nähtiin, hän miettii.
Neljän vuoden pätkätyö
Nasima tarkoittaa darin kielellä raikasta tuulahdusta. Nasima Razmyar on toista maata: hän murtaa vaikka lasikaton.
Vaikka siirtyminen eduskunnasta Helsingin apulaispormestariksi tarkoittikin valtakunnanpolitiikan jättämistä, on kyseessä läpeensä poliittinen tehtävä, neljä vuotta kestävä poliittinen luottamustoimi. Siis pätkätyö.
– En ole jättämässä politiikkaa, vaan toimin helsinkiläisten hyväksi kaikella tarmolla ja osaamisella, hän vakuuttaa.
Kaupungin johtoviisikko on saanut juuri valmiiksi kaupunkistrategian, jonka mukaan Helsinki tähtää maailman toimivimmaksi kaupungiksi. Siihen kuuluvat laadukkaat palvelut ja hyvät edellytykset virikkeiselle ja hauskalle elämälle. Sekä kestävä kasvu, ketterä toimintakulttuuri ja kyky houkutella matkailijoita ja uusia yrityksiä, myös kansainvälisiä.
– En yhtään väheksy elinkeinopolitiikan merkitystä. Kilpailu on kovaa, ja on mietittävä, miten kehittää vetovoimatekijöitä esimerkiksi kulttuurin ja matkailun saralla. Toisaalta haluan, että Helsinki on asukkailleen maanläheinen, arkea ja erilaisuutta ymmärtävä ja turvallinen paikka elää.
Myös kaupungin työntekijöiden suhteen Nasima Razmyarin tähtäin on korkealla.
– Tavoitteena on olla Suomen paras työnantaja, ei se voi olla mitään muuta!