20.6.2019

Näyttelijä, tuottaja, taloudenhoitaja…Palveluesimies Auli Aarniokoski antoi pikkusormensa teatterille eikä paluuta ollut

Auli Aarniokosken uusin teatteriprojekti on kesänäytelmä Rakkautta Aholassa. Siinä hän on toinen tuottaja. Kuin intohimoinen teatteri-ihminen ikään, Aarniokoski paistattelee mielellään myös estradilla.

JHL:läinen palveluesimies Auli Aarniokoski, 55, antoi 80- ja 90-lukujen taitteessa teatteri- ja musiikkiharrastukselle pikkusormensa.

Hän lauloi Prima Vista -kuorossa ja päätyi Järvenpään teatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaaliin, jonka parissa kului kaksi esityskautta. Vuonna 1995 hän esiintyi lasten musiikkinäytelmässä Vassuska ja Wedhen neiti.

Tuolloin 90-luvun puolivälissä harrastus ei vielä napannut ihan koko kättä, kun opinnot ja työelämä pitivät huolen siitä, että vapaa-aikaa ei liiemmälti jäänyt. Tauko kesti noin kymmenen vuotta.

Sitten meni koko käsi

Uudelleen kipinä syttyi, kun Aarniokosken ystävä ohjasi Mäntsälän teatteriin pienimuotoisen näytelmän. Sitä seurasi Rautavaara -laulunäytelmä, joka kertoi Tapio Rautavaarasta.

– Liityin tuolloin uudestaan Järvenpään teatteriin ja sillä tiellä ollaan.

Vuonna 2016 oli Järvenpään teatterissa haku musikaaliin Jyrki Boy ja Aarniokoski tuli valituksi.

– Lapset ovat yleisö, jolta palaute tulee heti ja rehellisesti.

Seuraavana vuonna hän ryhtyi myös teatterin taloudenhoitajaksi. Samana kesänä hän lähti kokeilemaan kesäteatterin tuottamista, näytelmänä oli Niskavuoden nuori emäntä.

– Se oli aika työlästä, ja tuntui, että nyt ei vähään aikaan muuta, kiitos. Mietin, että taloudenhoitajan pestissä on riittämiin hommaa ja saan kuitenkin olla teatterin lähipiirissä.

Mutta miten kävikään? Tänä kesänä Aarniokoski on kakkostuottajana Rakkautta Aholassa -kesänäytelmässä. Lisäksi syksyllä on tiedossa näyttelijärooli Kellariteatterin Ronja Ryövärintyttäressä.

– Nyt onkin tosi mielenkiintoista olla mukana lapsille suunnatussa näytelmässä. Lapset ovat ihana ja suora yleisö, jolta palaute tulee heti ja rehellisesti.

"Venny, kai sinä tiedät mitä sinä minulle merkitset?" – Juhani AhoRakkautta Aholassa ensi- ilta tänään klo 19.00! ❤️…

Julkaissut Järvenpään teatteri Perjantaina 14. kesäkuuta 2019

Tuottaja on paljon vartija

Aarniokoski kertoo, että tuottajana saa, tai joutuu, tekemään kaikkea mahdollista aasta ööhön. Tuottaja on teatteriesityksessä mukana aivan alusta saakka, ja mahdollistaa näytelmän synnyn ja valmistelun.

Tehtävälista on pitkä. Liikkeelle lähdetään työsopimusten tekemisestä. Ohjaajan, lavastajien, puvustajien ja kaikenlaisen tarpeiston hommaaminen on oleellinen osa työtä.

Jos on tiedossa musiikkinäytelmä, niin muusikoita tarvitaan tietenkin. Markkinointi ja lipunmyynnin järjestäminen ovat nekin iso osa työtä. Lisäksi tuottaja on läsnä harjoituksissa.

– Tuottajalle kuuluu valtavasti kaikkea, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, kuten liikenteenohjauksen järjestäminen. Työ on vaativaa, mutta antaa vastavuoroisesti paljon.

Harjoittelu tuottaa tuloksen

Kesäteatterin valmistelut alkavat jo edellisenä vuonna.  Näytelmän, sen ohjaajien ja muiden produktioon osallistuvien valinnat pitää tehdä ajoissa.

– Esimerkiksi nyt suunnitellaan jo vuoden 2021 ohjelmistoa.

Näytelmän harjoituksia on yleensä 40–50. Lisäksi on vielä koreografia- ja musiikkitreenejä, että saadaan koko esitys yhdistettyä saumattomaksi kokonaisuudeksi.  Ennen ensi-iltaa on tiedossa pitkiä treenejä, mikäli tilanne vaatii.

Järvenpään teatteri järjestää yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa myös lukuteatteriesityksiä.  Kirjasto tarjoaa tilat ja teatterilaiset esityksen.

Ohjaaja valitsee sopivan näytelmätekstin ja sovittaa sen noin tunnin mittaiseksi. Hän myös valitsee porukan ja harjoituttaa tekstin, joka siis luetaan ääneen. Sitä ei opetella ulkoa, mutta elävöitetään näytelmän henkeen sopivaksi.

– Olen ollut muutamassa esityksessä mukana. Ne ovat olleet tosi suosittuja, Aarniokoski kertoo.

Järvenpään teatteri ja kirjasto tekevät yhteistyötä lukuteatterin muodossa. Parin vuoden aikana on esityksiä ollut jo lähes parikymmentä. (kuva: jarvenpaanteatteri.fi/lukuteatteri)

Kulttuurin moniottelija

Auli Aarniokoskelle myös musiikki on tärkeä henkireikä. Hänelle mieluisimmat näytelmämuodot ovat sellaisia, joihin liittyy jollain tavalla musiikki.

Teatterit, konsertit ja keikat tuovat vastapainoa kuormittavalle palveluesimiehen työlle.

Hän käy usein kuuntelemassa ja katselemassa musiikkia ja teatteria. Järvenpään PuistoBluesin vastuutyöntekijänä Aarniokoski on toiminut vuosikausia.

Teatterit, konsertit ja keikat tuovat mieluisaa vastapainoa toisinaan hyvinkin kuormittavalle palveluesimiehen työlle Aspa Palveluissa, joka tarjoaa asumispalveluja tukea ja apua tarvitseville.  

– Musiikkia kuuntelen niin laajalla skaalalla, että on vaikea sanoa mikä olisi suosikkigenre. Etno puree aina. Olen Kimmo Pohjosen iso fani. Ismo Alangon myös. Tero Saarinen Companyn tanssiesityksiä seuraan lisäksi mielelläni.

Aarniokoski kuvailee, että monet näytelmät ovat sellaisia, että omalla hetkellään ne suorastaan pakahduttavat, menevät ihon alle. Viimeisin sellainen mielen syövereihin painunut ja vaikutuksen tehnyt teatteriesitys on Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots.

– Enpä ole Suomessa vastaavaa nähnyt. Kun Lola ja Lolan enkelit astuivat lavalle, henki lähes salpautui, niin käsittämättömän upeita ja taitavia he olivat.

Rakkautta Aholassa -musiikkinäytelmää esitetään Järvenpään kesäteatterissa lauantaihin 3.8.2019 asti.