6.5.2021

Nuija kourassa, kitara kainalossa: Musisoiva konduktööri Tuomas Seppänen on edustajiston uusi varapuheenjohtaja

Tuomas Seppänen

Uusi varapuheenjohtaja Tuomas Seppänen ennakoi edustajiston jäljellä olevasta kaudesta työntäyteistä. Vapaa-ajallaan hän viihtyy parhaiten kitara kainalossa.

Kouvolalainen Tuomas Seppänen, 50, seuraa JHL:n edustajiston varapuheenjohtajana Kari Paldaniusta, joka on jäänyt eläkkeelle. JHL:n ylimmässä päättävässä elimessä edustajistossa Seppänen on toista kauttaan.

Seppänen työskentelee VR:n kaukoliikenteen konduktöörinä.  Hän on myös JHL:n Raideammattilaisen osasto 72:n puheenjohtaja.

Aiemmassa työpaikassaan Kymenlaakson Jäte Oy:ssä Seppänen toimi kuusi vuotta JHL:läisten, silloisten KTV:läisten,  luottamusmiehenä ja yhtiön pääluottamusmiehenä.

Tuomas Seppänen
Työpäivinä Tuomas Seppänen sonnustautuu VR:n työasuun, vapaa-ajalla on lupa ottaa rennommin. Kuvauspaikka on Taideruukki Kouvolan Kuusankoskella.

– Siellä tulin mukaan ay-toimintaan ja sillä tiellä olen edelleen. Ay-liike on näköalapaikka, ja on itsestä kiinni, miten syvälle haluaa uppoutua ja laajasti verkostoitua, hän perustelee.

Sanelukulttuuri uhkana

Jäljellä olevasta edustajistokaudesta Seppänen uumoilee työntäyteistä. Monilla liiton isoilla sopimusaloilla aloitetaan jo syksyllä tes-neuvottelut, ja ilmapiirin kiristymisestä päätellen työantajilla on kovat piipussa.

Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden ilmoitus vetäytyä valtakunnallisesta sopimustoiminnasta ja neuvottelujen vieminen yritystasolle tulevat muuttamaan edunvalvontamaisemaa.

– Työnantajaleiri haluaa viedä työehtosopimusten tuoman taustatuen työntekijöiltä.

– Työnantajaleiristä on ammuttu jo pitkään taustatulta, ja nyt työehtosopimusten tuoma taustatuki halutaan viedä työntekijöiltä. Kehitys on huolestuttava, hän kommentoi.

Yritys- ja työpaikkakohtainen sopiminen uhkaa Seppäsen mielestä johtaa vanhakantaiseen sanelukulttuuriin – näin käy etenkin sellaisilla työpaikoilla, joissa henkilöstön vaihtuvuus on suurta.

Hän epäilee myös, että syksyn ja talven neuvottelukierroksella työnantaja tulee perustelemaan ikäviä ehdotuksiaan koronatilanteella.

– Työnantajille se on kätevä keppihevonen, mutta korona ja sen vaikutukset eivät kestä iän kaiken, eikä pandemialla voi kaikkea perustella.

Rautalangasta vääntäen

Järjestäytymisaste on laskenut monella sopimusalalla ja työpaikalla huolestuttavan alas.

Lisäksi JHL ja ay-liike laajemminkin kaipaavat uusia ja nuoria toimijoita riveihinsä. Mutta kuinka tavoittaa työelämän tulokkaat ja innostaa heitä toimintaan?

– Pitää vääntää rautalangasta, että työehtosopimus on ay-liikkeen päätuote, jonka varaan työ, toimeentulo ja säälliset työolot rakentuvat, hän sanoo.

– Ay-liike ei saa olla kasvoton organisaatio. Se on yhtä kuin jäsenensä.

Seppäsen mielestä ammattiliittojen ja niiden toimijoiden olisi myös näyttävä nykyistä paremmin työpaikoilla, oltava lähempänä jäsentä.

– Ay-liike ei saa olla kasvoton organisaatio. Se on yhtä kuin jäsenensä, eli me yhdessä.

Jäsenhankinnan kannalta JHL:n järjestämishanke on Seppäsen mielestä hyvä päänavaus.

– Siltä on lupa odottaa kentän aktivoitumista, ja sen myötä uusia jäseniä ja jäsenkiinnittymisen paranemista.

Keskellä yt-rumbaa

Seppäsen ammatillinen tausta on kirjava. Työhistoriaa löytyy muun muassa mittamiehenä, kouluavustajana, paperitehtaalta, jätehuollosta sekä myynti- ja edustustöistä. Jonkin aikaa hän on toiminut myös yrittäjänä.

VR:n palveluksessa Seppänen on viihtynyt 16 vuotta. Tosin viime aikoina viihtymisen laita on ollut niin ja näin, sillä Seppäsen työpaikalla matkustajaliikenteen palveluyksikön Kouvolan työpisteessä käydään parhaillaan yt-neuvotteluja.

Tuomas Seppänen
– Toisinaan yhteisten etujen puolustaminen vaatii taistelutahtoa, tuumaa Tuomas Seppänen.

– Työnantajan tavoitteena on lopettaa Kouvolan miehityspaikka ja siirtää vajaa 30 konduktööriä lähiliikenteen piiriin. Ammattiosastona emme näe työnantajan esityksessä oikein mitään mieltä ja epäilemme, tokko siitä saadaan kovin mittavia säästöjäkään.

Jos Kouvolan työpiste lopetetaan, uhkana voi olla joidenkin konduktöörien töiden loppuminen ja pahimmassa tapauksessa jopa irtisanominen.

– Neuvottelut ovat vasta alkuvaiheessa, ja haluan uskoa, että työnantaja ei voi  toteuttaa muutoksia yksipuolisesti ylhäältä sanellen. Olemme vaatineet kunnon perusteluja, mutta niitä ei ole toistaiseksi saatu.

Kylmäkiskosten kitaristi

Seppäsen vapaa-aika kuluu paitsi ay-touhuissa myös musiikin parissa.

– Muusikko on yksi seitsemästä aiemmasta ammatistani. Välillä olen musisoinut päätoimisesti, viime aikoina enemmän harrastukseksi.

Nykyään hän soittaa kitaraa VR:n työporukan muodostamassa seitsenjäsenisessä bändissä, jonka nimi on osuvasti Kylmäkiskoset.

– Coverpohjalta mennään, ja ohjelmistosta löytyy tanssi- ja bilemusiikkia, kaikkea Agentsista CMX:ään.

Kotonaan Seppänen kuuntelee mieluiten bluesia, jazzia ja soulia.

Korjaus kello 14.55: JHL:n edustajiston edellisen varapuheenjohtajan nimi on Kari Paldanius, ei Seppo.