1.6.2022

JHL:läiset arjen sankarit kertovat tarinansa: Omaishoitajan arki on palapeliä, joka kootaan joka aamu uudestaan

omaishoitajat Tuija rahkala ja inka Serpola

Joka kolmas työssä käyvä hoitaa läheistään ansiotyön ohessa. Lähihoitaja Tuija Rahkala ja lastenhoitaja Inka Serpola kertovat, miten arki vaativan työn, perheen ja omaishoidon Bermudan kolmiossa luonnistuu.

Kun oululainen Tuija Rahkala, 39, letittää mummonsa Saara Kaiteran, 96, hiuksia, on katseessa hellyyttä. Mutta on siinä suruakin. Surua siitä, että hän ei ole enää se pieni tyttö, joka vietti kesät isoäitinsä hoivissa Puumalassa, vaan on kasvanut itse isoksi ja huolehtii vuorostaan mummosta.

– Menetin tavallaan mummon, kun ryhdyin hänen omaishoitajakseen.

Tuija Rahkala ja Saara Kaitera
JHL:läinen Tuija Rahkala toimii 96-vuotiaan isoäitinsä Saara Kaiteran omaishoitajana. Arki vaatii sovittelua, sillä Rahkalalla on perhe ja hän tekee kolmivuorotyötä.

Rahkala työskentelee hoitajana Oulun yliopistollisen sairaalan kehitysvammahuollossa, tarkemmin sanottuna Vaativien erityispalveluiden osaamiskeskuksessa Konstissa.

– Kolmivuorotyön, perhe-elämän ja omaishoidon yhdistäminen vaatii aikamoista venymistä, hän myöntää.

Hamaan hautaan asti

Mummon omaishoitajuus lankesi Rahkalalle, koska hän on tämän ainoa Oulussa asuva omainen. Nyt väliaikaiseksi tarkoitettua arjessa auttamista on kestänyt yli yhdeksän vuotta.

Oulun kanssa tehdyn omaishoitosopimuksen mukaan Rahkala huolehtii mummonsa lääkehoidosta, kauppa-asioista, ruokahuollosta sekä lääkärissä käyttämisestä. Hän valmistaa ruokaa pakkaseen ja huolehtii, että kaikki on käden ulottuvilla, jotta Kaitera pärjää kotona.

Tuija Rahkala ripustuu pyykkiä telineeseen
Tuija Rahkala huolehtii isoäitinsä kotona pärjäämisestä. Töihin kuuluu lääkehoito, kauppa-asiat, ruokahuolto ja kevyet kotityöt, kuten pyykin ripustaminen kuivumaan.

– Mummo ei halua jäädä ”hoitovelkaiseksi”. Änkkäpääsavolaisena hän haluaa rajata käyntien määrää, mutta hän tarvitsee runsaasti apua, koska liikkuminen ei lonkkasäryn takia oikein onnistu.

Kaupungin palvelusetelillä hankittu yksityinen kotihoito tekee aamuisin 20 minuutin pikakäynnin mummon luona. Rahkalan jaksamisen tukena aloitti tänä keväänä perhehoitaja, joka käy auttamassa Kaiteraa pari kolme tuntia kerrallaan muutaman kerran kuussa.

– Näillä mennään hamaan hautaan asti, sanoo Rahkala.

Koskettaa lähes jokaista

Omaishoito on samaan aikaan hyvin henkilökohtaista ja äärimmäisen poliittista. Lisäksi se koskettaa lähes jokaista jossain elämänvaiheessa – joko hoitajana tai hoidettavana.

Vaikka päätös ryhtyä omaishoitajaksi on jokaisen oma, sen raamit määrittelee yhteiskunta. Erityisen haastava on työssä käyvän omaishoitajan asema, sillä se riippuu lainsäädännöstä, asuinkunnan linjauksista ja työnantajan hyvästä tahdosta ja joustavuudesta.

– Suurin osa omaishoitajista haluaa jatkaa työelämässä. Se virkistää ja voimaannutta.

Professori Laura Kalliomaa-Puha

Tampereen yliopiston sosiaalioikeuden professorin Laura Kalliomaa-Puhan mielestä omaishoitajilla on oltava mahdollisuus jatkaa työssäkäyntiä.

– Suurin osa heistä haluaakin jatkaa. Se virkistää ja voimaannuttaa ja auttaa pitämään kiinni omasta ammattitaidosta, hän perustelee.

Koska omaishoito on edelleen pääsääntöisesti naisten vastuulla, on kyse myös tasa-arvosta.

– Omaishoidosta maksettava palkkio ei vastaa palkkaa. Siksi omaishoidon ja työn yhdistäminen takaa naisille paremman toimeentulon ja myöhemmin eläketurvan kuin pelkkä omaishoito, Kalliomaa-Puha huomauttaa.

Hän peräänkuuluttaa laajemminkin tasa-arvon huomioon ottamista omaishoitoa kehitettäessä.

– Vähävarainen omaishoitaja ei voi pitää kaikkia lain suomia vapaita, koska lyhytaikaista korotettua erityishoivarahaa maksetaan vain lapsista, ei esimerkiksi ikääntyneiden omaisten hoivasta.

Lue lisää: Pienet ja naisvaltaiset työpaikat ottavat työntekijän muun elämän paremmin huomioon

Oulussa joustot käytössä

Tuija Rahkalan onneksi hänen työpaikallaan on oltu valmiita joustamaan, jotta työn, perheen ja omaishoidon yhdistäminen onnistuu.

– Taisin unohtaa mainita, että kuviossa on neljäskin palikka. Myös mieheni tekee kolmea vuoroa sairaanhoitajana.

Näin perheen arki rakentuu: Miehen työ painottuu iltoihin ja öihin, ja hänellä on vapaat viikonloput. Tuija Rahkala puolestaan tekee enimmäkseen aamuja ja viikonloppuja ja lisäksi öitä silloin, kun mies on kotona 8- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa.

– Välillä tein lyhennettyä työaikaa, jotta arki saatiin luistamaan.

Lähihoitaja Tuija Rahkala

– Lapset ovat unihaasteisia, eivätkä sopeutuneet vuoropäiväkotiin. Välillä tein lyhennettyä työaikaa, jotta arki saatiin luistamaan, Rahkala kertoo.

Kun mummo on sairastunut akuutisti, Rahkala on turvautunut omaishoitajan hoitovapaaseen tai hyödyntänyt työaikapankkiin kertyneitä saldotunteja.

– Työsopimuslain takaamaa tilapäistä poissaoloa pakottavasta syystä käytin, kun hän sai pyörtymiskohtauksia ja piti viedä päivystykseen.

Professori Kalliomaa-Puhan mielestä joustoelementtejä on, mutta tietoa niistä on niukasti tarjolla. Samaa mieltä on Rahkala.

Kumpikin toivottaa tervetulleeksi elokuussa 2022 voimaan tulevan viiden päivän omaishoitovapaan. Se on palkaton, mutta työntekijäjärjestöjen tavoitteena on saada se ennen pitkää palkalliseksi kuten alle 10-vuotiaan sairaan lapsen hoito.

isoäidin lääkedosetti
Isoäidin lääkehoito on omaishoitaja Tuija Rahkalan vastuulla.

– On harmi, että uuden omaishoitovapaan käyttö on rajattu vain lähiomaiseen, sanoo Kalliomaa-Puha.

Omaisella tarkoitetaan työsopimuslain 7 b §:n mukaan työntekijän lasta, vanhempaa, avio- tai avopuolisoa sekä työntekijän kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on muutenkin jälkijunassa. Esimerkiksi Ruotsissa on sadan päivän saattohoitovapaa, jonka aikana kuolevan läheisen takia työstä poissa olevalle maksetaan 80 prosenttia palkasta. ”Läheisrahan” maksaa sairausvakuutuskassa, ja saattohoidettava voi itse määritellä, kenelle raha maksetaan.

Hyviä ja huonoja hetkiä

Teille on myönnetty pitkäaikaissairaan lapsen vammaistuki.

Espoolainen Inka Serpola, 46, muistaa sen hetken, kun puhelin soi, ja Kelan virkailija kertoi myönteisen päätöksen.

– Olin Hämeenlinnan väylällä matkalla lasten kanssa mökille. Silloin teki mieli kiljua riemusta.

Serpola on kahden erityislapsen, nykyään jo 20- ja 15-vuotiaiden poikien, äiti ja käytännössä yksinhuoltaja. Lisäksi hän on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja ay-aktiivi.

Inka Serpola
Inka Serpola Laurean opiskelijoille järjestetyssä tilaisuudessa. Tapahtuman järjesti JHL:n Etelä-Suomen aluetoimisto.

Serpola ei ole tehnyt kotikuntansa Espoon kanssa omaishoitosopimusta. Hän on kuin ne yli 700 000 suomalaista, jotka huolehtivat läheisistään ansiotyön ohella ilman rahakorvausta.

– Kunpa joku olisi sanonut: te selviätte.

Lastenhoitaja Inka Serpola

Omaishoitovastuuta Serpola on kantanut pojistaan koko näiden eliniän. Noihin vuosiin mahtuu paljon hyviä hetkiä, kuten se Hämeenlinnan väylällä, mutta myös kyyneliä, epätoivoa ja väsymystä.

– Kunpa joku olisi sanonut: te selviätte.

Pohjakosketus tapahtui nuorimman pojan terapiavastaanotolla toukokuussa 2017. Tämä oli vasta kymmenvuotias, kun hän lausui sanat, joita yksikään vanhempi ei halua kuulla.

Äiti, kunpa joku tappaisi minut.

Silloin Serpola romahti ja jäi kuukaudeksi sairauslomalle.

Ensin pojat, sitten työ

Arki kahden erityislapsen äitinä on palapeliä, joka kootaan joka päivä uudestaan. Serpolalle pojat tulevat ensin, mutta myös työ Kauklahden päiväkodissa on tärkeä.

– Olen työorientoitunut ihminen. Jos minulta menee kyky tehdä työtä, ollaan tosi syvällä. Lisäksi on käytännön välttämättömyys, että tietty määrä rahaa on palkkapäivänä tilillä.

Ay-luottamustoimien hoitoon Serpola saa käyttää noin puolet työajastaan. Muun ajan hän on lastenhoitajan varahenkilö ja menee ryhmään, jossa on kulloinkin hoitajavajetta.

– Järjestely on ollut voimassa pari vuotta, ja ollut toimiva niin työyhteisölle kuin minulle.

Joustoja Serpola on tarvinnut lastensa lääkäri-, tutkimus- ja terapiakäynteihin.

Vanhimman pojan pituuskasvu tyrehtyi. Lisäksi hänellä diagnosoitiin ruoka-aineallergia ja ADHD.

Esikoisen pituuskasvu tyrehtyi alle 2-vuotiaana. Tutkimuksissa selvisi, että syy on kasvuhormonin vajaatuotanto. Niinpä lähihoitajan koulutuksen saanut äiti piikitti poikaansa kasvuhormonia, kunnes tämä täytti 17.

Lisäksi pojalla oli vauvasta lähtien vaikea ruoka-aineallergia. 5-vuotiaana hänellä diagnosoitiin myös ADHD.

Kuopuksen synnyttyä Serpola uumoili, että tuskinpa pikkuvelikään ihan helppo tapaus on. Arvaus osui oikeaan.

– Hän kehittyi, oli fiksu ja näppärä, mutta koulussa alkoi ilmetä käytös- ja muita ongelmia. Tutkimusten jälkeen diagnoosiksi varmentui laaja-alainen autisminkirjo.

Tunnepuolen sanoittaminen tuottaa pojalle vaikeuksia, ja se johti raakaan fyysiseen ja henkiseen kiusaamiseen koulussa. Lisäksi hän sai alkuun vääränlaista terapiaa. Tilanne kärjistyi, ja pahimmillaan poika toivoi kuolemaa.

Yksilölliset tarpeet huomioitava

Inka Serpola on tyytyväinen työnantajaansa, päiväkodin johtajaan ja työyhteisöönsä, sillä tarpeen tullen hän on voinut järjestellä työaikoja poikien lääkäri- ja terapiakäyntien takia.

– Enempää en voisi pyytää.

Sen sijaan hän toivoo, että erityislasten vanhemmat eivät joutuisi niin verissä päin taistelemaan lapsille lain mukaan kuuluvista oikeuksista.

– Omaishoitajan on tunnettava oikeudet tosi tarkkaan, sillä kukaan viranomainen ei vahingossakaan neuvo.

Inka Serpola

– Omaishoitajan on tunnettava oikeudet tosi tarkkaan, sillä kukaan viranomainen ei vahingossakaan neuvo. On kuluttavaa elää epävarmuudessa ja selvittää, mihin lapsella on oikeus ja sitten vahtia, toteutuuko se.

Myös Tuija Rahkala kiittää työnantajaansa ja työkavereitaan siitä, että työn ja omaishoidon yhteensovittaminen luonnistuu.

– Meitä on pieni porukka. Kerromme aika avoimesti perhetilanteistamme ja joustamme puolin ja toisin, kun tilanne sitä vaatii.

Tuija Rahkala
Tuija Rahkalan omaishoitajuus on kestänyt yhdeksän vuotta.

Yhteiskunnalta Rahkala sen sijaan toivoo yksilölliset tarpeet huomioivia ratkaisuja. Hänen mielestään työntekijöillä tulisi olla subjektiivinen oikeus lyhennettyyn työaikaan.

– Jos henkilö katsoo tulevansa toimeen 75 prosentin palkalla, hänen tulisi voida tehdä lyhyempää päivää ja käyttää se aika johonkin muuhun.

Rahkala muistuttaa, että omaishoitajuus on jokaiselle yksilöllistä. Myös hoidettavien tarpeet poikkeavat toisistaan, ja se pitäisi huomioida.

– Ei voi mennä samalla kaavalla. Esimerkiksi mummo haluaa silloin tällöin kirkkoon tai sotilasmessuun, mutta saattopalvelua ei ole saatu järjestymään.

Vammaispalvelun kyyti ei onnistunut silloinkaan, kun isoäiti piti viedä kipeytyneen lonkan takia kerran kuussa piikille. Sen sijaan Rahkalan oli otettava puolikas päivä vapaata töistä.

Kun sydäntä raastaa

Työssä käyvänä omaishoitajana Tuija Rahkala on joutunut tinkimään omasta ja perheen yhteisestä ajasta. Myös pari vuotta sitten aloitetut sosionomin AMK-opinnot ovat viivästyneet.

Eniten häntä raastaa se, että omat lapset eivät ole aina saaneet hänen jakamatonta huomiotaan.

– Taasko mennään mummolle, he saattavat kysyä. Olen kahden tulen välissä, kun yritän järjestää kahdenkeskistä aikaa lapsille ja arkiapua ja yhteisiä rupatteluhetkiä mummolle.

Inka serpola
Juuri nyt elämä hymyilee Inka Serpolalle ja hänen pojilleen.

Entä Inka Serpola? Juuri nyt hän elää aikuisikänsä seesteisintä vaihetta.

– Pojat voivat hyvin, ja heistä on kasvamassa työhön ja opintoihin kykeneviä onnellisia aikuisia. On minun vuoroni opiskella ja tehdä uraa, hän sanoo. Kunnes tulee se päivä, jolloin Serpolan yli seitsemänkymppiset vanhemmat tarvitsevat apua arkeensa. Silloin käynnistyy omaishoitourakka 2.0.