8.4.2020

Ota kuntayhtiöt haltuun! – JHL kouluttaa hallitusosaajia

Kunnilla on yhä enemmän yhtiöitä, ja niiden hallituksiin tarvitaan jäseniä. Heidät valitaan ensi vuoden kuntavaalien jälkeen. JHL:n uusi kurssi antaa valmiudet kuntayhtiön hallituksessa työskentelyyn.

Sinut on valittu kunnallisen osakeyhtiön hallitukseen. Yhtiön toimitusjohtaja hoitaa tehtävänsä huonosti, ja lopulta hallitus päättää antaa toimitusjohtajalle epäluottamuslauseen. Mutta mitkä ovat sinun oikeutesi ja vastuusi?

Näitä kysymyksiä joutui pohtimaan kotkalaisen yhtiön hallituksessa istuva Markku Hinkkanen jonkin aikaa sitten. Siksi hän ilmoittautui JHL-opiston uudelle Kunnallisen osakeyhtiön hallitusosaaja -kurssille.

– Olen epävarma, tiedänkö itse velvollisuuteni, oikeuteni ja mahdollisuuteni toimia siinä hallituksessa. Toivon saavani kurssilta rakennuspalikoita tähän.

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston pääluottamusmiehenä toimivalla Hinkkasella oli toinenkin syy osallistua kurssille.

– Kotkassa puhutaan koko ajan siivouksen ja kiinteistöhoidon yhtiöittämisestä. Yhdistyksen puheenjohtajana toivon, että pystyisin neuvomaan muita pääluottamusmiehiä, miten saa tietoa.

JHL:läiset pääluottamusmiehet Aira Helala Vaasasta ja Markku Hinkkanen Kotkasta tulivat kurssille, koska he halusivat tietää, miten konserniohjaus toimii ja mistä saa lisää tietoa.

Hyvien käytäntöjen puolesta

Kurssilla Tuuli Tarukannel Hallintoakatemiasta johdatteli osallistujat hyvän hallitustyöskentelyn, omistajaohjauksen ja konserniohjauksen saloihin.

Hyvässä konserni- ja omistajaohjauksessa vastuuketjut ovat selkeästi määriteltyjä ja tieto kulkee yhtiöstä kuntaan ja päinvastoin. Tarukannel sanoo, että sekä kunnan että yhtiön on tärkeää ymmärtää
kuntaomistajuuden positiivinen puoli.

– Hallituksen jäsentä arvioidaan viime kädessä yksityisen toimijan näkökulmasta käsin, mutta sen ei pitäisi estää ottamasta käyttöön julkisen toimijan hyviä käytäntöjä liittyen avoimuuteen, julkisten varojen käyttöön, demokratiaan ja kuntalaisen näkökulmaan.

Kuntayhtiökonkari Pirkko Pehkonen Kemistä näytti mikkeliläiselle Sari Rautiaiselle, mistä konserniohje löytyy. Rautiainen on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän työsuojeluvaltuutettu. Hän kertoi, että ravitsemuspalveluita ollaan yhtiöittämässä.

Parhaiten avoimuus toteutuu, jos kuntakonserni on siitä päättänyt ja määritellyt konserniohjeessa, mitkä asiakirjat pitää olla saatavilla.

– Tiedottamisesta ei pidä tehdä liian hankalaa sanomalla, että emme voi kertoa, koska laki estää. Eihän mikään laki estä viestimästä hyvällä tavalla.

Jos kuntakonsernilla ei ole hyvää konserniohjetta, hallituksen jäsen voi pyrkiä edistämään hyviä käytäntöjä yhtiön hallituksessa.

– Siitä tulee ongelmia, jos yksittäiset hallituksen jäsenet tai muut toimijat yrittävät omin päin toteuttaa parempaa tiedonsaantia.

Henkilökohtainen vastuu

Kunnallisessa osakeyhtiössä hallituksen jäsenellä on samat vastuut kuin yksityisessäkin osakeyhtiössä. Vastuu on henkilökohtainen, vaikka jäsen edustaa kuntaa.

Kurssilaisten mielissä pyöri hämeenlinnalaisen entisen kuntapoliitikon Iisakki Kiemungin tapaus. Kiemunki valittiin edustamaan Hämeenlinnan kaupunkia Sunny Car Center -yhtiöön, joka suunnitteli laajamittaista autonmyynti- ja korjaustoimintaa. Yhtiön toimitusjohtaja lähetti isoja summia ulkomaille yrittäessään saada rahoitusta afrikkalaisilta rahoittajilta. Kiemunki ja toimitusjohtaja tuomittiin yhteisvastuullisesti suuriin vahingonkorvauksiin.

Kouluttaja Tuuli Tarukannel on itsekin kokenut kuntayhtiön hallituksen jäsenenä, mitä vastuu tarkoittaa. Hallitusta vastaan nostettua vahingonkorvausvaatimusta käsiteltiin eri oikeusasteissa kymmenen vuotta, mutta se ei menestynyt.

– Ihmisillä on usein sellainen ajatus, että jos edustaa kuntaa tällaisessa tehtävässä, kunta voisi pelastaa, jos jotain tapahtuu. Monelle on yllätys, että siinä tilanteessa on oikeasti ihan yksin.

Jatkokurssi luvassa

JHL järjestää hallitusosaajakursseja, koska hallitusosaaminen on tärkeä osa edunvalvontaa, sanoo JHL-opiston opettaja Tapani Eskola. JHL:n jäseniä on valittu kunnallisiin luottamustoimiin, ja liitto haluaa, että he saavat kuntalain tarkoittaman hallituskelpoisuuden.

– JHL:n jäsenet työskentelevät näissä yhtiöissä, ja niissä tehdyt päätökset vaikuttavat työehtoihin. JHL:läiset voivat kertoa poliitikoille, mitä tarkoittaa siivoojamitoitus tai hoitajamitoitus, Eskola huomauttaa. Hallitusosaajakursseja järjestetään tänä vuonna vielä kaksi. Kurssille suunnitellaan myös jatko-osaa, jonka teemana on talous ja rahoitus.

Seuraava Kunnallisen osakeyhtiön hallitusosaaja -kurssi on suunniteltu pidettäväksi 24.–25.8. Voit ilmoittautua tästä.