15.2.2024

Päivi Virkkunen sai työnantajaltaan tunnin palkallista omaa aikaa: ”Vapaa tunti työajalla tuo jo ajatuksena hyvää mieltä”

Työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen juo kahvia punaiseen takkiin pukeutuneena.

Mihin käyttäisit ylimääräisen työhyvinvointitunnin? Työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen viettää sen usein rauhallisen kahvihetken merkeissä.

Miten parantaa työhyvinvointia kevyin toimenpitein? Voisiko tunti kuukaudessa lisätä ihmisten jaksamista? Tätä työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen pohti työpaikkansa ideointisessiossa kolmihenkisen työryhmänsä kanssa muutama vuosi sitten.

Yhdelle ryhmäläisistä syntyi ajatus: mitä jos kerran kuukaudessa olisi yksi tunti omaa aikaa työajalla.

– Sen tunnin jokainen saisi käyttää haluamallaan tavalla, Virkkunen kuvailee.

Virkkunen alkoi pian edistää ideaa tyhy-tunnista työryhmänsä ja työnantajansa Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluiden kanssa.

Työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen juo kahvia punaiseen takkiin pukeutuneena.
Päivi Virkkunen uskoo, että jokainen tietää itse parhaiten, millaiset asiat palauttavat. Siksi oma tyhy-tunti tuntuu hyvältä.

Tyhy-tunti alkoi kokeiluna

Työnantaja suhtautui ehdotukseen positiivisesti.

– Ilmoitimme käytännöstä koko henkilöstölle ja aloitimme kokeilun. Se oli heti menestys. Saimme paljon hyvää palautetta työntekijöiltä, Virkkunen kertoo.

Kokeilun alussa jokainen Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelujen työntekijä sai neljän viikon listaan oman tyhy-tuntinsa. Suositus oli, että oma tunti pidettäisiin vuoron alussa tai lopussa ja sellaisena aikana, ettei se haittaisi työtä. Ajankohdasta jokainen ilmoitti aina omalle esihenkilölleen.

Lue lisää: Työhyvinvointipäivä synnyttää hyvää

Henkisesti suuri merkitys

Kampaajakäynti, kävely metsässä, vapaaehtoistyön tekeminen, aikaa lasten tai lastenlasten kanssa. Tapoja käyttää tunti on yhtä monia kuin on käyttäjiäkin.

Yksi tärkeimpiä asioita palkallisessa vapaatunnissa on se, että jokainen saa itse valita, miten sen käyttää. Kukaan ei vahdi tai ohjeista, mistä kukin ammentaa voimaa tyhy-tunnin suomalla vapaallaan. Ratkaisu henkii myös luottamusta työntekijöihin.

– Joskus on kiva tulla tunnin myöhemmin töihin. Työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen

Virkkusen saaman palautteen mukaan suurin vaikutus on psykologinen.

– Täysin itselle varattu tunti työajalla tuo jo ajatuksena hyvää mieltä. Monella työajat ovat myös sellaisia, ettei esimerkiksi hammaslääkärille tai omia asioita hoitamaan ehdi normaalina virastoaikana. Tyhy-tunnilla ne voi hoitaa huoletta ajallaan.

Pelkkä tietoisuus tulevasta omasta ajasta on Virkkusen mielestä vapauttava. Hän on itse käyttänyt tyhy-tuntiaan niin työpäivän alussa kuin lopussakin.

– Joskus on kiva tulla tunnin myöhemmin töihin. Päivän päätteeksi taas tyhy-tunti antaa hetken rauhoittua, vaikka vain nautiskelemalla itsekseen kahvikupin ääressä. Olen myös joskus ottanut tunnin varta vasten perjantai-iltapäivään, jos olen ollut lähdössä reissuun ja on pitänyt tehdä sitä varten matkavalmisteluita.

Työsuojeluvaltuutettu Päivi Virkkunen taustallaan metsä.
Oman tunnin voi viettää vaikka luonnossa.

Työuraan pituutta työhyvinvoinnilla

Laitoshuoltaja Helena Rautiainen, 64, voisi olla jo eläkkeellä, mutta mielekäs työ ja työpaikan hyvä henki pitävät hänet yhä aktiivisesti ja innostuneesti mukana työelämässä.

Rautiainen tekee siivoustyötä sairaalan kuvantamisen osastolla.

– Olen melko hyvässä fyysisessä kunnossa. Työssä on kuitenkin paljon kurkottelua ja kyykkyyn ja ylös -liikettä, mikä vaatii sitä, että myös pysyn kunnossa. Vuorot alkavat joko kello 6.30 tai 9.50. Palautumisesta pitää siis huolehtia monessa mielessä.

– Olen käynyt kampaajalla, ystävien kanssa syömässä tai lähtenyt viikonlopun viettoon tuntia aiemmin. Laitoshuoltaja Helena Rautiainen

Rautiainen on pitänyt kuntoaan yllä muun muassa pyöräilemällä töihin ja kävelemällä paljon. Työhyvinvoinnin aktiivinen tukeminen voi hänen mielestään auttaa pidentämään työuria. Tyhy-tuntinsa hän on käyttänyt aina sen mukaan, mikä milloinkin on iloa ja rentoutusta tarjonnut.

– Olen käynyt muun muassa kampaajalla, ystävien kanssa syömässä tai lähtenyt viikonlopun viettoon tuntia aiemmin. Kaikesta on ollut iloa ja pidetyistä tunneista ilmoittaminen työnantajalle on mennyt jouhevasti.

Tyhy-tunti on herättänyt kiinnostusta

Kokeilu on Päijät-Hämeen Laitoshuollossa muuttunut jo pysyväksi käytännöksi, joka vahvistetaan vuosi kerrallaan.

Hyvä käytäntö kiinnostaa myös muualla Suomessa.

– Kolme eri työnantajaa on kysellyt tyhy-tunnistamme. He pohtivat, miten he voisivat hyödyntää samaa mallia omien työntekijöidensä kanssa. Hyvistä käytännöistä kannattaa siis olla avoin ja jakaa tietoa myös muille, Virkkunen kannustaa.