10.4.2024

Puheenjohtajalta: Hallituksen sakset leikkaavat rikki kansakunnan yhtenäisyyden

JHL:n väliaikainen puheenjohtaja Håkan Ekström katsoo kameraan pöydän ääressä.

Köyhyys lisääntyy ja vähävaraiset ajautuvat yhä suurempaan ahdinkoon, kirjoittaa JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström.

Työmarkkinoilla ei näy valon pilkahduksia. Suomen hallitus lisää köyhyyttä ja ajaa työttömät ja vähävaraiset yhä suurempaan ahdinkoon.

Samalla hallituksen ajamat muutokset lainsäädäntöön uhkaavat romuttaa neuvotteluihin perustuvan työmarkkinamallin.

JHL ja sen jäsenet eri puolella Suomea puolustavat työntekijöiden ja työttömien oikeuksia ja oikeudenmukaista työelämää. Yhteiset asiat edistyvät neuvotellen ja sopien, ja haluamme aina parantaa suomalaista työelämää yhdessä muiden työmarkkinaosapuolten kanssa.

Yhteiset asiat edistyvät neuvotellen ja sopien.

Julkisen talouden tervehdyttäminen ja työllisyyden vahvistaminen saavat laajaa kannatusta yhteiskunnassa. Niiden saavuttamiseksi ei kuitenkaan ole järkevää tuhota toimivia työmarkkinarakenteita ja neuvotteluyhteyksiä tai syöstä heikoimmassa asemassa olevia yhä syvempään köyhyyteen.

Suomen pitää olla maa, jossa kansalaisille riittää töitä ja palkalla pärjää. Ihmisten on voitava tuntea olonsa turvalliseksi, ja heillä pitää olla mahdollisuus yhdistää perhe sekä työelämä.

Elämäntilanteemme ja tarpeemme ovat erilaisia. Olet ehkä tehnyt jo täyden päivätyösi tai et voi osallistua työelämään enää täysipainoisesti. Lapsesi saattaa olla päivähoidossa, käydä koulua tai opiskella. Elämän jatkuvuus tuo meille toivoa, ja toivon mukaan osa meistä uskaltaa vielä perustaa perheen ja hankkia lapsia.

Kansakunnan yhtenäisyys ei vahvistu leikkauksilla, vaan pitämällä kaikki mukana.

Lue lisää: ”Vaalipuheissa ei mainittu näistä suunnitelmista sanallakaan” – Lakkoilijoiden riveissä leviää syvä tyrmistys hallituksen toiminnasta