Suomi 100: Tyttö joka kävi intin

Oululainen lähihoitaja Sonja Kokko kävi intin, koska serkkupojatkin kävivät. Armeijan harmaista kotiutui monta kokemusta rikkaampi ja entistäkin isänmaallisempi alikersantti Kokko.

Sonja Kokko
Sonja Kokko kotiutui armeijasta vajaa vuosi sitten. Nyt hän odottelee kutsua kertausharjoituksiin.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen oli tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita, kaikkiaan 1 100. Vuodesta 1995 lähtien aseellisen palveluksen on suorittanut yli 7 400 naista. Yksi heistä on JHL:läinen lähihoitaja Sonja Kokko.

Miksi hait vapaaehtoiseen asepalvelukseen?

– Menin kun serkkupojatkin menivät! Luultavasti kiinnostukseeni vaikutti myös se, että haluan haastaa itseäni ja kokeilla uutta.

Milloin ja missä suoritit asepalveluksen?

– Hain vuoden 2015 alkupuolella, ja palvelukseen astuin vuoden 2016 ensimmäisessä saapumiserässä tammikuussa. Palveluspaikka oli Kainuun prikaati Kajaanissa Kuopion huoltopataljoonassa. Yksikköni oli 1. erillinen autokomppania.

Sinnekö tähtäsitkin?

– Miesten tapaan naiset saavat esittää toiveita palveluspaikan suhteen, mutta ei ole itsestään selvää, että ne toteutuvat. Minä laitoin ykkösvaihtoehdoksi Kajaanin ja erityisesti lääkintätehtävät, ja toiveeni kuultiin.

Millainen kokemus armeija oli?

– Ihan loistava! En kadu hetkeäkään sinne menoa ja voin suositella muillekin.

Kauanko palvelus kesti?

– Minä ”lusin” koko kakun, eli tammikuusta joulukuun puoliväliin, yhteensä 347 päivää.

Sonja Kokko
Aliupseerikoulssa Sonja Kokko sai johtajakoulutusta. AUK1- ja AUK2-kurssien jälkeen hän toimi varusmies-toimikunnassa.

Kotiuduit alikersanttina. Sait siis esimies- ja johtajakoulutusta?

– Kyllä. Peruskoulutuskauden jälkeen pääsin aliupseerikouluun, jossa koulutetaan johtamaan sodan ajan joukkoja. Opintoihin kuuluu 30 opintoviikon johtajakoulutus ja käytännön harjoittelu, eli AUK1 ja AUK2, yhtensä 16 viikkoa sekä noin puolen vuoden johtajakausi, jolloin varusmiesjohtajat toimivat pääsääntöisesti uuden saapumiserän johtajina. AUK2:n lopulla hain ja pääsin varusmiestoimikuntaan, ja loppuajan toimin sen varapuheenjohtajana.

Mitä varusmiestoimikunnat tekevät?

– VMTK:t neuvovat varusmiespalvelukseen liittyvissä asioissa, tekevät aloitteita palvelusolosuhteiden ja etuuksien parantamiseksi ja toimivat linkkinä varusmiesten ja esikunnan välillä. Lisäksi ne järjestävät vapaa-ajantoimintaa.

Miten kantahenkilökunta suhtautui asepalvelusta suorittaviin naisiin? Entä saman joukko-osaston miesalokkaat?

– Kantahenkilökunta oli tottunut, eikä tehnyt sukupuolesta numeroa. Ihan alokaskauden alussa varusmiehet olivat jotenkin varuillaan ja hakivat rooliaan suhteessa naisiin. Yksi tarjoutui kohteliaisuuttaan kantamaan varusteitani, mutta se loppui lyhyeen, kun sanoin että ne on minun varusteet ja huolehdin niistä itse.

Vaadittiinko naisilta enemmän tai vähemmän kuin miehiltä?

– Varuskunnassa naisille oli omat suihku- ja majoitustilat, mutta leireillä kaikki nukkuivat samassa teltassa. Muutenkaan naiset eivät saaneet erityiskohtelua. Jos piti kantaa neljä kymmenen kilon telamiinaa, tehtävän hoiti seuraavana rivissä ollut ihan sukupuoleen katsomatta.

Oliko helppo ottaa vastaan käskyjä ja sopeutua armeijakuriin?

– Jopa yllättävän helppo. Jos käsky oli ylittää suo, ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa sen kiertämistä. Pelkällä sukunimellä puhuttelu tuntui aluksi oudolta, mutta siihenkin tottui. Sopeutuminen armeijan menoon on kiinni omasta asenteesta.

selkäreppu, jossa Suomen lippu
Siviilirepussakin on Suomen lippu ja nimi.

Eikö mikään ottanut päähän?

– No, aamuherätykset ottivat varsinkin alussa lujille. Olen yöihminen, ja pari ensimmäistä viikkoa meni, että keho tottui kello 5.50:n herätyksiin.

Olet ollut kohta vuoden reservissä, mutta tiedätkö sijoituspaikkasi ja tehtäväsi mahdollisen sodan sattuessa?

– Tiedän, mutta niitä ei ole lupa paljastaa ulkopuolisille.

Sonja Kokko ja puukko
Puukolle löytyy käyttöä vaikka eräretkillä.

Mitä jäit kaipaamaan armeijasta? Entä mitä et?

– Torstaista hernekeittoa ei ole ikävä, mutta inttikavereita kyllä. Heihin pidän edelleen yhteyttä Facebookin välityksellä.

Olet lähihoitaja. Voitko hyödyntää armeijakokemuksia työssäsi Haukiputaan kotihoidossa?

– On yhteistä jutunjuurta, kun voidaan vertailla armeijakokemuksia ikääntyneiden miesasiakkaiden kanssa. Kokemus ei ollut siinäkään mielessä turha.

Suoritit opintoihin kuuluneen erikoistumisjakson Tampereella ja suuntauduit nimenomaan vanhustenhoitoon. Miksi?

– Vanhusten arvomaailma on valmiiksi vakiintunut, ja työssäni voin tukea heitä elämään arvojensa mukaista ja omannäköistään elämää.