Pelimies Harri Annala syntyi, kasvoi ja kävi koulunsa Yhdysvalloissa. Suomeen hän muutti parikymppisenä, asettui Helsinkiin ja perusti perheen. Vaimo ja kolme lasta jakavat Annalan kanssaan lautapelien kiehtovan maailman.
Kirjastojen hyllyille ja lainausvalikoimaan alkoi noin kymmenen vuotta sitten ilmestyä lautapelejä. Siitä saamme isolta osin kiittää JHL:n jäsentä, kirjastonhoitaja Harri Annalaa sekä hänen vuosikymmeniä jatkunutta kiinnostustaan lautapeleihin.
– Kipinä kokeiluun lähti siitä, että halusin osoittaa kirjastossa kävijöille, että on olemassa muitakin pelejä kuin perinteiset Afrikan tähdet ja Monopolyt. Niitä en yhtään väheksy, mutta tavoitteenani oli esitellä ja tuoda tutuksi myös vähän haastavampia pelejä.
Aivan aluksi hän kävi ostamassa omilla rahoilla muutaman alennuspelin tutusta pelikaupasta ja toi ne kirjastoon. Työpisteenä oli Kirjasto 10 Helsingissä. Kirjasto 10:n lakkauttamisen myötä Annala siirtyi keskustakirjasto Oodiin.
Annala kertoo, että satsaus ei ollut rahallisesti iso, mutta idea tuntui toimivalta.
– Huomasimme, että innostusta oli yllin kyllin ja lainausformaatti toimi myös pelien kanssa.
Idea kantoi hedelmää, ja pelien lainausmahdollisuus laajeni muihinkin kirjastoihin. Annala mainitsee, että hän oli ainoastaan alulle paneva voima, ja hänen jälkeensä muut ovat tehneet asian eteen paljon työtä ja käytäntöjä on laajennettu.
– Uuden sukupolven peleissä pärjääminen vaatii taitoa, strategiaa ja taktiikkaa.
Pelien lainauskokeilun alkuvaiheissa mietitytti hieman, miten asiakkaat käsittelevät kirjaston pelejä. Lainaajat ovat kuitenkin osoittaneet, että osaavat kohdella pelejä melko hyvin.
– Monilla on kotona omia pelejä. Ihmiset ymmärtävät, että jos haluaa lainata pelejä uudestaan, on niistä pidettävä huolta.
Kaiken alku
Lautapelit ovat olleet osa Harri Annalan elämää lapsuudesta asti. Hän pelasi jo nuorena myös haastavampia pelejä neljä vuotta vanhemman veljensä kaveripiirissä.
– Yhtä tunnetuimmista klassikkopeleistä, Diplomacya, pelasimme paljon. Se on ajatustyötä vaativaa, vähän kuin shakkia, joka on tarkoitettu useammalle kuin kahdelle pelaajalle.
Pelaamisessa Annala on aina pitänyt haasteista, joita voi ratkoa yhdessä. Pelit ovat yhteisöllisiä, eli porukka pelaa yhteen tavoitteeseen ja peliä vastaan. Ratkaisut vaativat toisinaan paljon yhteistä ajatustyötä.
Shadows over Camelot oli ensimmäisiä yhteisöpelejä, jota Annalan perhe pelasi yksissä tuumin. Pelaajat ovat pyöreän pöydän ritareita, joiden on suojeltava Camelotia uhkaavilta vaaroilta.
Annala harrastaa lautapelejä useammassa eri porukassa: perheen, ystävien ja myös työporukan kanssa.
– Aiemmin pidimme perheen kesken säännöllisiä peli-iltoja. Nykyisin hieman harvemmin, kun kolme lastani on jo isompia ja heillä on omat menonsa ja harrastuksensa.
– Carcassonne ja Menolippu eivät heti lannista sääntöjen monimutkaisuudella.
Työkavereille Annala on ollut järjestämässä peli-iltoja. Vaikka kyse on vapaa-ajan toiminnasta, on niistä ollut hyötyä myös työn kannalta.
– Koska pelit ovat osa aineistoamme nykyisin, on plussaa että ne on testattu ja osaamme vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Uusi sukupolvi
Kun harrastuksessa pääsee tarpeeksi pitkälle, alkaa kaivata haasteita. Niin myös lautapelaamisessa. Tällöin on parasta siirtyä peleihin, joissa noppa tai tuuri ei enää ratkaise.
– Niin kutsutuissa uuden sukupolven peleissä pärjääminen vaatii taitoa, strategiaa ja taktiikkaa. Sattumanvaraisuutta on hyvin vähän.
Lautapelaajien keskuudessa käytetään termiä gateway games, porttipelit, joihin tutustumalla on mahdollista innostua ja päästä syvemmälle lautapelien maailmaan. Porttipeleissä säännöt ovat suhteellisen yksinkertaisia, niihin on helppo päästä sisään ja ymmärtää pelin mekaniikka.
– Carcassonne on porttipelien klassikko, Menolippu on myös hyvä valinta. Nämä pelit eivät lannista heti aluksi sääntöjen liiallisella monimutkaisuudella, mutta eivät ole myöskään pelkästään tuuripelejä. Koko perheen kesken pelaamme melko paljon China Townia, Annala vinkkaa.
Hän korostaa, että pelaamalla oppii helposti uusia asioita. Vieraisiin aiheisiin tutustuminen tapahtuu pelin tiimellyksessä kuin itsestään. Nykypelien teemat ja aihepiiri ovat usein avartavia ja pistävät miettimään asioita monelta kantilta.
– Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen Pandemia. Se on yhteisöpeli, jossa virukset ovat valtaamassa maailmaa. Tähtäimenä on saada pandemia hallintaan. Pelissä pääsee kärryille siitä, mistä pandemiassa on kyse.
Annala on pohtinut, että kyseisen pelin voisi ottaa käyttöön oppimismielessä esimerkiksi yläasteen biologian tunneilla. Hän on toisinaan elätellyt ideaa pilottipaketin luomisesta koulujen käyttöön erilaisista hyödyllisistä lautapeleistä.
– Muut työt vievät vain niin paljon aikaa, että se on jäänyt ajatuksen tasolle. Uskon, että tällaisesta olisi hyötyä ja sitä olisi tosi kiinnostavaa tehdä.
Toisena esimerkkinä ajatuksia herättävästä pelistä hän nostaa esiin yhden suosikkipeleistään Power Gridin, joka pistää punnitsemaan kysynnän ja tarjonnan lakeja.
Annala kertoo, että on olemassa lukuisia historiaan ja yhteiskuntaan liittyviä pelejä.
– Freedom: The Underground Railroad liittyy Amerikan sisällissotaan ja orjien vapauttamiseen, 1989: Dawn Of Freedom puolestaan kylmään sotaan.
Pelaamisessa tärkeintä
Pelien ei ole tarkoitus olla aina kauhean rankkoja ja lisätä tuskaa ja ahdistusta.
– Ensisijaisesti ne ovat viihdettä ja hauskaa yhdessä olemista, Annala muistuttaa.
Nykyisissä peleissä vahvana elementtinä on, että kaikki pelaajat pysyvät mukana lähes loppuun asti. Kukaan ei putoa välillä pois.
Joskus pelaamisessa menee useita tunteja, ja ihan tarkoituksella. Pelin kesto on tiedossa etukäteen ja sen mukaisesti varataan esimerkiksi naposteltavaa käden ulottuville.
– Tällainen peli on Arkham Horror. Siihen varataan koko päivä aikaa, koska jo pelin kuntoon virittely kestää jonkin aikaa.
Annala jatkaa, että sen jälkeen kun pelilauta on valmiina, käydään vielä läpi pelaajahahmot. Peliä ei haluta kiirehtiä, koska ratkaisevaa on koko tarina, ei päämäärä
Paras pelaamiseen liittyvä muisto liittyy matkailuun.
– Olimme puolisoni kanssa matkalla Espanjassa ja vierailimme Granadassa satumaisessa Alhambran palatsissa.
– Käynnin jälkeen istahdimme linnoituksen puistoon ja pelasimme Alhambraa. Kokemus oli tosi hieno: tuttu peli ja aivan upea ympäristö. Ja ideana se, että tämä peli täytyy pelata paikassa, mistä se ammentaa sekä teemansa että nimensä.