Nura Farah on ensimmäinen suomeksi kirjoittava somalikirjailija. Hän on myös kemian laborantti ja 5-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. – Sopeutuminen vieraaseen maahan ei ollut helppoa, mutta Suomi on toteuttanut kaikki unelmani, hän sanoo.
Nura Farah, 40, luuli pitkään, että satiainen tarkoittaa lintua. Tiainen kuin tiainen, hän järkeili.
Nyt kömmähdykselle voi nauraa, mutta se on yksi esimerkki siitä, kuinka vaikeaa on ottaa vieras kieli haltuun. JHL:läinen Farah on onnistunut siinä poikkeuksellisen hyvin, vaikka alku oli hankala.
– Niin outo kieli. Jopa yksinkertainen ”yksi, kaksi, kolme” tuntui ihan mahdottomalta oppia, hän muistaa miettineensä Oravaisten vastaanottokeskuksessa, ensimmäisessä Suomen-osoitteessaan.
– Minulle feministi on ihminen, joka epäkohdan nähdessään haluaa korjata sen.
Farah oli 13-vuotias, kun hän ja hänen äitinsä, isoveljensä ja nuoremmat sisarensa hakivat turvapaikkaa Suomesta. Somalian levoton, yli miljoonan asukkaan pääkaupunki Mogadishu oli vaihtunut Pohjanmaan rauhallisiin lakeuksiin.
Silloin Farah ei uskaltanut edes unelmoida, että kirjoittaisi joskus kaunokirjallisen teoksen ja kaiken lisäksi suomeksi.
– Esikoisromaani sai niin hyvän vastaanoton, että toisen kirjoittaminen jännitti.
Nykyään hän on kaksi romaania julkaissut kirjailija. Esikoisteos, 2014 ilmestynyt Aavikon tyttäret, toi arvostetun Suomi-palkinnon. Toinen romaani Aurinkotyttö ilmestyi tänä kesänä.
Yle haastatteli Nura Farahia tuoreeltaan Suomi-palkinnon myöntämisen jälkeen. Lue juttu tästä.
Molemmat teokset on kustantanut Suomen suurimpiin ja arvostetuimpiin kuuluva kustannusyhtiö Otava.
Suomessa kustantamoiden julkaisukynnys on tunnetusti korkea: vain pari prosenttia niille lähetetyistä käsikirjoituksista päätyy kirjaksi. Julkaisuohjelmaan pääsy on hatunnoston arvoinen saavutus nuorelta naiselta, jonka äidinkieli on somali.
Toista romaania kirjoittaessaan Farahin omakin kynnys oli korkealla.
– Sen kirjoittaminen oli haaste. Esikoinen sai niin hyvän vastaanoton, että toisen romaanin kirjoittaminen jännitti.
Lukemalla kirjailjaksi
Kuinka kirjailijaksi tullaan? Lukemalla ja taas lukemalla, kuuluu Farahin vastaus. Siksi hänet haastatellaan ja kuvataan Helsingin keskustakirjastossa Oodissa, keskellä kolmannen kerroksen Kirjataivasta.
Tosin Kontulan kirjaston ja sen kokoelmat Farah tuntee vielä paremmin. Oleskeluluvan saatuaan perhe oli muuttanut Helsinkiin, ja pienestä kaupunginosakirjastosta tuli Farahille melkein toinen koti.
– Kontulan yläasteen Suomi 2 -kurssin opettaja kannusti minua lukemaan. Ensin kävin läpi kirjaston sarjakuvahyllyt ja myöhemmin siirryin romaaneihin.
Kontulan kirjastosta löytyi myös Thoene Bodien kuusiosainen järkäle Eurooppa-kronikka. Siitä tuli tärkeä kulttuuriaan ja juuriaan pohtivalle teini-ikäiselle.
– Kirjat voimaannuttivat ja auttoivat voittamaan häpeän.
– Tunsin häpeää, sillä koulussa oppilaat puhuivat Somaliasta aina negatiiviseen sävyyn. Siellä ne vain tappelee, pumpum.
Kronikasta Farah ymmärsi, että kaikki kansakunnat ovat käyneet omat sotansa.
– Myös Euroopan historiaan kuuluu ristiriitoja, toinen maailmansota ja juutalaisvainot esimerkiksi.
Kirjat voimaannuttivat Farahia. Niitä lukemalla hän oivalsi, että kansakunnat voivat eheytyä ja elää sovussa.
– Siihen tarvitaan demokratiaa ja tasa-arvoa.
Luokan ainoa musta
Farahin ahdistavimmat kokemukset rasismista ajoittuvat kouluvuosiin 90-luvun puoliväliin. Hän oli luokkansa ainoa ulkomaalaistaustainen ja mustaihoinen.
– Muistan erään tapauksen: Olin ollut silmäleikkauksessa, ja jotkut oppilaat ihmettelivät kesken oppitunnin, tuleeko tuo neekeri maksamaan operaation koskaan takaisin Suomelle. Pidettiin itsestään selvänä, että menen naimisiin, saan yksitoista lasta ja olen päivät pitkät kotona, koska olen somali.
– Opettaja totesi, ettei tämä ole Mogadishu.
Farah osasi jo niin hyvin suomea, että tajusi mistä oli puhe, mutta hänellä ei ollut keinoa puolustautua.
– Piti olla kivikova ja kuunnella kaikki solvaukset hiljaa. Vain kerran sanoin vastaan ja jouduin tappeluun. Silloin opettaja totesi, ettei tämä ole mikään Mogadishu.
Farah ei kanna kaunaa entisille luokkakavereilleen, sillä eivät nämä häntä pahuuttaan haukkuneet.
– He toistivat vain sen, mitä vanhemmat olivat kotona maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista sanoneet.
Isän mielestä Nura pärjää
Vastoin koulukavereiden odotuksia Nura Farahista ei tullut kotona lapsikatrastaan paimentavaa perheenäitiä. Tuli kemian laborantti ja Suomen Ruokaviraston työntekijä, joka ottaa eläimistä näytteitä ja analysoi niitä yhdessä virologian tiimin kanssa.
Aikuisena Farah ei ole enää törmännyt ennakkoluuloihin, ei edes työnhaussa.
– On luultavasti Suomesta löytyneen hullun lehmän tautitapauksen ansiota, että sain työpaikan silloisesta Elintarviketurvallisuusvirastosta Evirasta. Sen jälkeen minua ovat työllistäneet muut eläintauteihin liittyvät laboratoriotyöt, hän kertoo.
Omassa elämässään Farah on haastanut perinteisen somalinaisen roolin; hän on 5-vuotiaan pojan äiti ja yksinhuoltaja.
– Rohkeus rikkoa rajoja tulee isältäni.
Rohkeus rikkoa rajoja tulee isältä.
– Hän sanoi, että Nura on työteliäs, hän pärjää. Isältä ja kirjoista opin, että muutos ei ole uhka. Nainen voi tehdä omia valintoja ja järjestellä asiansa.
Myös Farahin isän oli tarkoitus muuttaa Suomeen, mutta perheenyhdistäminen epäonnistui, koska hän kuoli ennen kuin asiat saatiin Suomessa järjestykseen.
– Se on suuri suru. Hän sai aivoinfarktin Somaliassa, enkä päässyt sairaalaan katsomaan häntä.
Tarinankertojien sukua
Seitsemäntoista vuotta Suomessa on tehnyt tehtävänsä, ja nykyään Farah sanoo olevansa monessa suhteessa enemmän suomalainen kuin somalialainen.
– Metsä ei pelota minua. Rakastan eri vuodenaikoja, enkä tykkää mennä liian lähelle muita ihmisiä. Kun esimerkiksi nousen bussiin, en istu toisen viereen, jos vapaana on yksikin tyhjä penkkirivi.
Julkisella paikalla Farah ei vahingossakaan puhu äänekkäästi, koska Suomessa sitä paheksutaan. Hänkin on oppinut reagoimaan samoin.
– Paitsi jos henkilö on humalassa. Silloin kovaan ääneen mölöttäminen on sallittumpaa.
Olen nykyään enemmän suomalainen kuin somali.
Tarinan kertomisen lahjan Farah uskoo perineensä esi-isiltään.
– Somalia sai yhtenäisen kirjoitetun kielen vasta 70-luvulla. Sitä ennen kulttuuriperintö siirtyi sukupolvelta toiselle leirinuotiolla.
Kahdessa julkaistussa romaanissaan Farah on hyödyntänyt sukulaisilta kuulemiaan tarinoita ja omaa mielikuvitustaan. Teosten tapahtumat ja faktat hän on ankkuroinut huolellisella taustatyöllä Somalian historiaan ja todellisuuteen.
– Toisinaan ajattelen syntyneeni väärälle vuosikymmenelle, sillä olisin halunnut elää Somalian itsenäistymisen aikaan 60-luvulla, ja todistaa sitä historiallista tapahtumaa, hän sanoo.
Nura Farah oli vieraana Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa 23. syyskuuta. Voit katsoa ohjelman täältä.
Naiset kirjojen pääosassa
Farahin kummankin romaanin pääosassa ovat somalinaiset, heidän ahdas elinpiirinsä sekä uskomukset ja traditiot, joita vastaan päähenkilöt omalla tavallaan kapinoivat.
Aavikon tyttärissä päähenkilö Khadija sopeutuu vanhempiensa tahtoon, joutuu pakkoavioliittoon ja tyytyy asemaan miehensä Keyse Libaaxin toisena vaimona.
Aurinkotytössä somalinaisten saaga on edennyt 70-luvulle, eikä Khadijan tytär Shamsu alistu vaan pakenee, valitsee rakkauden ja löytää paikkansa kaupungista. Mutta kivuttomasti se ei käy.
Ehkä kolmas romaani tuo Shamsun perheineen Suomeen. Ehkä Nura Farah on se ensimmäinen maahanmuuttajataustainen kirjailija, joka kirjoittaa tarinan Suomeen muuttaneiden kohtalosta ja sopeutumisesta Pohjolan perukoille.
Sellainen meiltä puuttuu.
