Toimittaja Ina Mikkola tunnetaan räväköistä mielipiteistä ja tyttömäisestä rusetista. Yhdistelmä ärsyttää, mutta hän ei anna sen häiritä. Mikkolalla on tärkeämpääkin tekemistä: parantaa maailmaa ja siinä samalla suomalaista työelämää.
Nuori nainen keikistelee Kolmen sepän patsaalla Helsingin ydinkeskustassa, eikä se jää ohikulkijoilta huomaamatta. Moni jää ihailemaan minihameeseen ja tolppakorkoihin pukeutunutta Ina Mikkolaa, ja rohkeimmat pyytävät häntä selfiekuvaan.
Mediasta tuttu Mikkola ottaa Motiivin kuvauksen kuin ammattilainen, työnä. Ja sitä se onkin, vaikka veistoksen rautaa takovat sepät saattaisivat hiukan ihmetellä kuvaajan ja mallin touhuja. Felix Nylundin taideteos paljastettiin vuonna 1932, eivätkä silloiset työnsankarit näyttäneet Ina Mikkolalta. Nyt näyttävät.
– Saan paljon palautetta siitä, miltä näytän. Suorapuheisuus yhdistettynä ulkoiseen olemukseeni ärsyttää, mutta en anna sen häiritä. Minulla on missio, ja tiedän mitä teen, hän sanoo.
Tänä syksynä toimittaja Ina Mikkolaan, 30, on törmännyt lähes joka käänteessä: Elokuussa häneltä ilmestyi Runkkarin käsikirja, yli 300-sivuinen järkäle masturboinnista, seksuaalisesta älykkyysosamäärästä ja pornolukutaidosta. Loka-marraskuussa hän juonsi ja toimitti Ylen eri alustoille levittyvää Tilipäivä-ohjelmakokonaisuutta ja ehti osallistua myös MTV:n lauantai-iltojen hittiin Masked Singeriin ja laulaa luikattaa Cicciolinan.
”Missioni on muuttaa maailmaa”
Mikkolan missio ei ole enempää eikä vähempää kuin muuttaa maailmaa. Töissään hän ottaa poikkeuksellisen suoraan kantaa käsittelemiinsä aiheisiin. Myös halu vaikuttaa paljastuu välittömästi, sillä lähettämiinsä sähköposteihin hän on kirjannut ammatikseen revolutionista, journalist & filmmaker.
Ylen Tilipäivä-ohjelmasarjaa tehdessään Mikkola perehtyi työelämän epäkohtiin ja tabuihin – ja järkyttyi.
– Suomalainen työelämä näyttää kaikkea muuta kuin tasa-arvoiselta. Miten paljon vääryyttä ja ala-arvoista kohtelua ihmiset joutuvat duunissa kokemaan ja kestämään, hän puuskahtaa.
Kahdeksassa suorassa tv-jaksossa käsiteltiin muun muassa työssä tapahtuvaa seksuaalista häirintää, uupumusta, työpaikan haitallisia hierarkioita ja palkkausta.
Tilipussin sisältöä ei ole tapana avata edes läheisille saati muille. Mikkolan mielestä pitäisi.
Puhutaanpa siis palkoista. Suomessa tilipussin sisältöä ei ole tapana avata edes lähimmälle ystävälle tai työkaverille saati laajemmalle joukolle. Mikkolan mukaan syytä olisi.
– Palkka-avoimuuden ydin ei ole siinä, että uteliaisuuttaan kyselee, mitä toinen ansaitsee. Avoimuuden lähtökohtana on se, että kukin voi suhteuttaa oman palkkansa ja tehtävänsä muihin samalla alalla ja mahdollisesti samalla työpaikalla työskentelevien ansioihin, hän sanoo.
Ja tottahan se on. Niin kauan kuin palkkapuhe on epämääräistä nurinaa työpaikan kahvihuoneessa, tilanteesta hyötyy vain työnantaja.
– Jos emme uskalla avata keskustelua siitä, mitä kukin ansaitsee, emme saa välttämättä koskaan tietää, mitä samaa työtä tekevät ansaitsevat, ja silloin on hankala perustella myös omaa palkankorotuspyyntöä.
”Häpeä on vallitseva tunteemme”
Palkkahiljaisuus johtuu Mikkolan mielestä kulttuuristamme, jossa häpeä on vallitseva tunne.
– Olemme pieni kansa, jonka kulttuurin ei kuulu itsensä kehuminen vaan pienentäminen.
Palkkakeskustelussa häpeän vastinparina toimii kateus.
– Kummatkin ovat hankalia tunteita ja tekevät palkoista puhumisesta vaikeaa. Hävettää, jos ansaitsee vähemmän kuin toinen ja sitten vasta nolottaakin, jos ansaitsee enemmän. Joku voi vaikka kadehtia!
Palkka kietoutuu monen mielessä ihmisarvoon. Kuitenkin jokainen on arvokas omana itsenään.
Vaikeuskerrointa lisää se, että monen mielessä palkka kietoutuu ihmisarvoon.
– Vaikka ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Jokainen on arvokas omana itsenään riippumatta siitä, paljonko hänellä on massia.
Myös Mikkolaa kuumottaa puhua omista palkkioistaan, mutta hän on pikkuhiljaa opetellut avoimuutta.
– Vielä joku vuosi sitten menin ihan puihin, kun joku kysyi, mitä ansaitsin juontokeikasta tai jostain muusta työstä. Nykyään kerron, jos kysytään.
Mitä virkaa on ay-liikkellä, Ina Mikkola? Katso video, niin tiedät.
”Sitten tulin vitun vihaiseksi”
Alun perin ohjelmasarjassa ei ollut tarkoitus käsitellä seksuaalista häirintää ja ahdistelua työpaikoilla, mutta sitten yleisöltä alkoi vyöryä toinen toistaan törkeämpiä kokemuksia aiheesta.
– Luin viestejä ja itkin. Ja tulin vitun vihaiseksi. Oli pakko ottaa aihe käsittelyyn.
Reaktio kuvaa hyvin Mikkolan tapaa työskennellä. Ensin tulee tunne, sitten aiheen analyyttinen pohdiskelu ja perinpohjainen taustatyö ja lopuksi valtavirrasta poikkeava tapa toteuttaa idea.
Asiantuntijan ei tarvitse välttämättä olla harmaaparta, vaan hän voi olla myös nuori nainen.
– Ruudussa se voi näkyä vaikka niin, että studioon ei raahata 40–60 -vuotiasta miestä vaan asiantuntijoina onkin nuoria naisia, hän sanoo.
Ohjelmasarjan konseptiin kuului monikanavaisuus, eli työelämän aiheita käsiteltiin suoran 45-minuuttisen tv-ohjelman ja vuorovaikutteisen chatin lisäksi Mikkolan kolumneissa, podcasteissa, radiossa YleX Etusivussa, Yle Kioskin Youtube-videoilla ja Yle Areanan Tilipäivä x Kioskin videoilla Yle Areenan reality-sarjan Tilipäiväkirjoissa.
– Olen ratkaisukeskeinen ihminen, ja siksi jokaisessa jaksossa pyrittiin löytämään keinoja taklata ongelma.
Esimerkiksi häirintää käsittelevän jakson johtopäätös oli muuttaa työpaikan kulttuuria niin, ettei minkäänlainen häirintä ole sallittua.
– Se koskee myös asiakkaita. Juuri asiakaspalvelutehtävissä moni joutuu kestämään vihjailuja ja käpälöintiä. Pomojenkin on aika tajuta, ettei asiakas ole aina oikeassa. Työntekijä tarvitsee tukea, eikä asiaa saa kuitata sillä, että “se nyt vaan kuuluu asiaan”. Ei kuulu.
”Kasassa on vallankumouksen ainekset”
Mikkolaa pidetään seksipositiivisuuden sanansaattajana, ja hän kantaa tittelin pää pystyssä.
– Seksuaalisuus on meidät liikkeelle paneva perusvoima, mutta puhumme asiasta häpeillen tai naureskellen. Tai sitten hyvin ongelmakeskeisesti, koska moni kokee suorituspaineita, kehohäpeää tai haluttomuutta.
Mikkola peräänkuuluttaa avointa ja rakentavaa keskustelua seksuaalisuudesta. Hänelle aihepiiri on helppo, sillä hän tiedosti jo nuorena, miten suuri voima seksuaaliseen itsevarmuuteen liittyy.
– Se heijastuu omanarvontuntoon, kaikkeen tekemiseen, koko elämään. Parhaimmillaan hyvä omanarvontunto voi heijastua myös palkkaan. Seksuaalisesti itsevarma ihminen saattaa herkemmin uskaltaa pyytää itselleen lisää liksaa.
Mikkola ei tietenkään väitä, että hoitoalan surkeat palkat nousevat, jos muutama hoitaja voimaantuu ja rohkaistuu pyytämään itselleen palkankorotusta.
– Mutta ajattele, jos me kaikki voimaantuisimme. Mitä se tarkoittaisi koko yhteiskunnan tasolla? Kasassa olisi vallankumouksen ainekset.
”Hullu juttu täytti yhden unelman”
Brändi ja ura. Niitä sanoja Ina Mikkola sanoo karttavansa, melkein inhoavansa, koska ne kuulostavat liian rakennetuilta, feikeiltä.
– Menen joka tilanteeseen omana itsenäni, Inana, ja teen ratkaisuni intuition varassa. En tiedä, mitä isoissa mediataloissa ajatellaan minusta, mutta onnekseni olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat uskoneet minuun sellaisena kuin olen.
Mikkolan ura – käytetään nyt sitä sanaa paremman puutteessa – mediassa alkoi 9-vuotiaana legendaarisen Hannu Karpon ohjelmassa, johon hän haastatteli elokuvaohjaaja Renny Harlinia ja keihäänheiton maailmanmestaria Aki Parviaista.
– Kysymykset sain keksiä ihan itse, hän sanoo polleana.
Peruskoulun jälkeen Mikkola pääsi maineikkaaseen Kallion ilmaisutaidon lukioon ja sai puhetaidon opettajaltaan vinkin hakeutua Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimitukseen.
– Siellä rakastuin televisio- ja videoilmaisuun ja halusin palavasti päästä kuvaamaan ja leikkaamaan.
Ylioppilaaksi päästyään hän jatkoi media-alan opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja hänet valittiin jo opiskeluaikanaan Ylen Hullu juttu -asiaohjelmaan toimittajaksi.
– Se oli yhden unelman täyttymys, päästä tekemään juttuja yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista viihdyttävästi ja samalla oivaltavasti.
Viime vuodet Mikkola on ollut nosteessa. Subilla ja MTV:llä esitetty Ina < 3 porno toi televisioalan tavoitelluimman palkinnon, Kultaisen Venlan, ja Runkkarin käsikirja isoja otsikoita ja nimeä tietokirjailijana. Suuren kysynnän vuoksi teoksesta otettiin lisäpainos alta aikayksikön.
”Asioilla on oltava alku ja loppu”
Rusetillaan, vintage-pukeutumisellaan ja korkkareillaan Mikkola rikkoo räväkällä tavalla toimittajiin liitettyä mielikuvaa.
– Minun näköistäni ei ole totuttu näkemään vetämässä asiaohjelmia. Se kertoo lähinnä siitä, kuinka suppea kasvokavalkadi tv-alalla vallitsee. Etenkään vähemmistöt, kuten maahanmuuttajat, vammaiset ja vaikka romanit eivät saa tarpeeksi tilaa tv:n toimijoina.
Juuri nyt Mikkola tuntuu nauttivan monipuolisesta työstään ja riippumattomasta asemastaan media-alan sekatyöläisenä.
– En haaveile vakituisesta työstä. Vapaus on minulle tosi tärkeä arvo, ja pidän siitä, että asioilla on alku ja loppu.
Sama täällä. Se oli tässä. Kiitos, Ina!