19.5.2020

Tulisiko sinusta hyvä järjestyksenvalvoja? Tarvitset malttia, koulutusta, huumorintajua ja lakipykäliä

järjestyksenvalvoja huomioliivi yllä

Järjestyksenvalvojakortin myöntää poliisi, mutta vain 40 tunnin peruskoulutuksen suorittaneille. Motiivi seurasi, kun joukko JHL:läisiä osallistui järjestyksenvalvojien kertauskoulutukseen.

Järjestyksenvalvoja-tunnuksin varustetut huomioliivit ovat tuttu näky vähänkin isommassa yleisötapahtumassa. Liivin päälleen vetänyt saattaa olla JHL:läinen Matti Hiitola, sillä hän toimii järjestyksenvalvojana runsaassa sadassa tapahtumassa vuosittain.

– Tästä on tullut mukava harrastus ja vastapaino haastemiehen päivätyölle. Sain vaimonkin innostumaan, ja teemme tätä yhdessä, hän kertoo.

Harrastus sai alkunsa, kun Hiitola suoritti viitisen vuotta sitten JHL-opiston järjestyksenvalvojan peruskurssin. Tammikuussa 2020 hän osallistui opiston järjestämään kertauskoulutukseen noin tusinan kurssilaisen kanssa.

Vaikka järjestyksenvalvojan peruskoulutukseen sisältyykin voimankäyttöharjoituksia, on rauhallisen oloinen mies selvinnyt aina puhumalla.

mies käsiraudoissa
Toisinaan järjestyksenvalvojan täytyy turvautua käsirautoihin. Käsirautojen ja patukan käyttö edellyttää osallistumista fyysisen voimankäytön koulutukseen.

– Joskus harvoin henkilö saattaa olla siinä tilassa, ettei puhe mene perille. Silloin voi saattaa hänet 
kohteliaasti ulos.

Hiitolan mielestä järjestyksenvalvoja on asiakaspalvelija, hyvän mielen luoja.

– Toiset ovat maksaneet pääsylipun tullakseen johonkin tapahtumaan, ja minulle maksetaan siellä olemisesta. Olen heitä varten, neuvon ja vastaan kysymyksiin.

Rahasta ja rakkaudesta

Hiitolan tapaan keravalainen Kaisa Ylinenpää toimii järjestyksenvalvojana, mutta satunnaisemmin kuin Hiitola. Kissaihmisenä hän on halunnut rajata kohteet kissanäyttelyihin.

– Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyt ovat rauhallisia perhetapahtumia. Koskaan ei ole tarvinnut kenenkään kanssa painia. Ravintolan ovelle en lähtisikään.

Kaisa Ylinenpää
Keravalainen Kaisa Ylinenpää on toiminut järjestyksenvalvojana kissanäyttelyissä. JHL-opiston kurssilla hän kertasi lakipykäliä.

Tavallisesti järjestyksenvalvojan puoleen käännytään, kun haetaan vessaa tai lähintä pankkiautomaattia.

– Niiden sijainti on hyvä selvittää ennakkoon, hän neuvoo aloittelijoita.

Ylinenpää toimii järjestyksenvalvojana talkoohengessä, jotta yhdistyksen ei tarvitsisi palkata ulkopuolisia järjestyksenvalvojia. Hiitolalle rakas harrastus on myös pienimuotoinen sivutyö.

– Teen tätä kuitenkin enemmän rakkaudesta lajiin kuin rahan takia, mutta sekin on plussaa. Lisätulo mahdollistaa toisinaan ylimääräisen ulkomaanmatkan, Hiitola kertoo.

Lakipykälät on tunnettava

Järjestyksenvalvoja vaikuttaa asenteellaan ja käytöksellään tapahtuman tunnelmaan ja yleisön mielialaan. Hänen ensisijainen tehtävänsä on kuitenkin vastata järjestyksestä ja turvallisuudesta.

– Toisinaan se tarkoittaa kansalaisten perusoikeuksiin kajoamista, mutta sen on perustuttava aina lakiin. Järjestyksenvalvojan kannalta tärkeimmät ovat kokoontumislaki ja laki yksityisistä turvallisuuspalveluista, sanoo Timo Komonen.

Timo Komonen
Timo Komosen mielestä järjestyksenvalvojalta edellytetään yhteistyökykyä ja jämäkkyyttä.

Komonen on Lahden poliisista eläkkeelle jäänyt rikosylikonstaapeli, joka kouluttaa järjestyksenvalvojiksi haluavia sekä kertauskurssilaisia.

– Järjestyksenvalvojan on oltava perillä hänelle kuuluvista tehtävistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, hän painottaa.

Järjestyksenvalvojan on esimerkiksi tiedettävä, milloin hän voi puuttua toisen fyysiseen koskemattomuuteen tai liikkumisvapauteen. Missä tilanteissa fyysinen voimankäyttö on sallittua, tai millä perusteilla hän voi ottaa asiakkaan alkoholijuoman ja teräaseen haltuun.

– Jiiveen on oltava tehtävänsä tasalla. Ei saa provosoitua, mutta tarvittaessa on oltava jämäkkä.

Erikoinen kysymys pysäytti

Matti Hiitola toimii järjestyksenvalvojana Vermon raveissa ja jääkiekko-otteluissa lähes viikoittain. Lisäksi hänet saattaa bongata huomioliivi päällä konserteissa ja festivaaleilla. Toisinaan Hiitola kokee olevansa kuin museo-opas, sillä järjestysmieheltä saatetaan kysyä, kuka rakennuksen on suunnitellut tai milloin se on rakennettu.

–  Olin paikalla, kun Suomen Pankki avasi ensimmisen kerran ovensa ja taideaarteensa yleisölle. Kuuntelin toisella korvalla oppaita. Kun joku kävijä kysyi minulta, kuka on maalannut taulun, osasin kertoa.

Yhtä keikkaa Hiitola ei hevin unohda. Hän oli järjestyksenvalvojana Helsingin jäähallissa, jossa esiintyi tunnettu ulkomaalainen saarnamies kaksi kertaa päivässä lähes viikon ajan.

– Eräs kävijä tarttui minua hihasta ja halusi tietää, koska se Jumala ilmestyy. En halunnut loukata kysyjää, ja sanoin, että eiköhän Jumala ilmesty jokaiselle ihan omia aikojaan.

Kysyjä oli tuuminut siihen, että järjestyksenvalvoja saattaa olla oikeassa.

JHL-opiston järjestyksenvalvojan kertauskoulutus järjestettiin tammikuussa 2020 Helsingissä. Koronaepidemian takia opiston lähiopetus käynnistyy vasta elokuussa.