Työntekijä syytettyjen penkillä
Kenen syy?

Kun joku loukkaantuu yllättäen, voi työntekijä tai viranhaltija löytää itsensä syytettyjen penkiltä. Näin kävi myös Herttoniemen mäkihyppyturmassa : kolme Helsingin liikuntaviraston viran- tai toimenhaltijaa sekä kaksi iäkästä mäkihyppyaktiivia sai käräjäoikeudelta sakkotuomion kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia. Miksi kävi näin?

Oletko koskaan ajatellut, että omaan työtehtävääsi saattaa liittyä hyvinkin iso vastuu toisen ihmisen turvallisuudesta? Tämä ihminen saattaa olla sinulle täysin tuntematon, välttämättä hän ei liity työhösi tai työyhteisöösi millään tavalla. Monissa ammateissa työtehtävän luonne on sellainen, että pahimmillaan pieni ajatusvirhe, huolimattomuus tai laiminlyönti voi altistaa yhden tai useamman ihmisen vaaralle.

Yhtä yhtenäistä menettelytapaohjetta on käytännössä mahdotonta antaa, koska jokainen tilanne arvioidaan erikseen.

– Meiltä voi aina kysyä apua, muistuttaa lakimies Anna-Leena Virtanen JHL:n oikeudellisesta yksiköstä.

Kokonaisarvio ratkaisee

On lauantai-ilta elokuussa 2015. Joukko nuoria viettää aikaa Herttoniemen hyppyrimäen kupeessa, paikassa, joka on tunnetusti nuorten suosiossa. Koska mäki ei ole hyppykunnossa, sitä ei valaista. Yhdentoista aikaan on pimeää.

Osa nuorista päättää laskea alastulomäkeä istualtaan. He ovat ylittäneet matalan puuaidan sekä mäen yläosassa olleen teräsvaijerin, mutta heillä ei ole tietoa, että alempana on vielä toinen samanlainen vaijeri. Vaijeriin on kiinnitetty keltaisia muovipussin palasia, mutta ne eivät näy pimeässä.

Vaijerit ovat sijainneet Herttoniemen hyppyrimäessä vuosia. Ne kiinnitettiin aikanaan ehkäisemään ilkivaltaa ja suojaamaan mäkihyppääjien turvallisuutta.

Pyllymäessä vauhti kiihtyy. Vaijeri osuu laskijoita kaulaan, ensimmäisenä laskenutta tyttöä pahemmin kuin muita. Elvytyksestä huolimatta hän menehtyy vammoihin. Myös kaksi muuta tyttöä saa vammoja.

Herttoniemen hyppyrimäkeä ei ole käytetty vuoden 2015 onnettomuuden jälkeen. Nykyisin alue on aidattu.

Kesäkuussa 2018 kolme Helsingin liikuntavirastossa työskennellyttä miestä sekä kaksi iäkästä mäkihyppyaktiivia tuomitaan Helsingin käräjäoikeudessa kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta sakkorangaistukseen. Osastopäällikkö tuomitaan myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan tuomitut ovat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, etteivät hyppyrimäessä olleet teräsvaijerit aiheuta vaaraa. Päätöksessä todetaan, että turma olisi voitu ehkäistä, jos vaijeri olisi poistettu tai merkitty selkeästi. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Se ei ollut myöskään yksimielinen, vaan syntyi äänestyksellä. Yksi kolmesta tuomarista oli sitä mieltä, että syytteet olisi pitänyt kumota. Hän korosti päätöksessään nuorten omaa vastuuta onnettomuudesta.

Kaikki syytetyt kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Heidän mielestään kyse on onnettomuudesta eikä hyppyrimäen ylläpidosta vastaavilla henkilöillä voi olla vastuuta alueella luvattomasti liikkuneista nuorista. Vastaajien mielestä turman estäminen olisi ollut mahdotonta.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ymmärtää, miksi mäen ylläpidosta vastanneet henkilöt joutuivat syytteeseen.

– En ole yllättynyt, sillä on yleisesti ollut tiedossa, että nuoret oleskelevat alueella. Joku oli ilmeisesti loukkaantunut vaijerista jo aiemmin, eikä tilanteelle ollut tehty mitään, Nuotio perustelee.

Hän muistuttaa, että alueen aitaaminen ei riitä varotoimeksi, jos aita on niin matala, että sen voi ylittää helposti. Vaijerin merkitseminen muovipussin palasilla ei sekään riitä, jos pussit ja vaijeri eivät näy pimeässä.

– Minkäänlaisia ansoja ei saa virittää, vaikka tarkoitus olisi hyvä, eli tässä tapauksessa oli haluttu estää mopolla ajamista mäessä. Tämä olisi pitänyt purkaa jo paljon aiemmin, ja keksiä tarvittaessa muuta, Nuotio painottaa.

Miten vastuun arviointiin vaikuttaa se, että esimerkiksi Herttoniemen tapauksessa nuoret olivat luvattomasti alueella?

– Juridiikassa tehdään aina kokonaisarvio, eikä luvaton oleskelu poista vastuuta paikan ylläpitäjältä.

– Juridiikassa tehdään aina kokonaisarvio, eikä luvaton oleskelu poista vastuuta paikan ylläpitäjältä. Et saa virittää kotipihallesikaan ansaa siltä varalta, että joku sattuisi tulemaan sinne luvatta. Yhtä lailla silloin olisit vastuussa, Nuotio konkretisoi.

Pykälien rinnalla tervettä järkeä

Marraskuussa 2007 Nokian kaupungin jätevedenpuhdistamolla tehdään huoltotöitä. 1980-luvulla puhdistamolle on rakennettu määräysten vastainen putkiliitos, joka yhdistää talousvesiverkon ja niin sanotun teknisen jäteveden. Huoltotöiden yhteydessä ilmenee ongelmia, minkä vuoksi puhdistamon vastaava hoitaja avaa liitoksessa olevan venttiilin. Koska myös talousvesiverkoston venttiili on auki, alkaa jätevettä virrata kaupungin vesijohtoverkostoon.

Ongelmien lähde paikallistetaan parin päivän kuluttua. Seuraavien viikkojen aikana saastunut vesi aiheuttaa suolistosairauksia kaikkiaan yli 8 000 ihmiselle. Yksi henkilö kuolee onnettomuuden vuoksi.

Kesällä 2011 käräjäoikeus tuomitsee jätevedenpuhdistamon vastaavan hoitajan seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta ja kuolemantuottamuksesta. Vesilaitoksen entisen johtajan syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään, sillä oikeuden mukaan hän valvoi puhdistamoa ja alaistaan riittävästi. Myöhemmin hovioikeus pitää tuomiot ennallaan.

Professori Kimmo Nuotio toivoo, että vastuukysymyksistä puhuttaisiin työyhteisöissä yhä avoimemmin.
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toivoo, että vastuukysymyksistä puhuttaisiin työyhteisöissä yhä avoimemmin.

Professori Kimmo Nuotion mukaan rikosoikeudellisen vastuun kysymyksiä puntaroidessa käytetään pykälien rinnalla tervettä järkeä.

– Paikasta tai alueesta vastuussa olevalla työntekijällä on aina velvollisuus tunnistaa vaaroja ja eliminoida niitä.

Esimerkiksi Nokian tapauksessa olennaista oli, että sääntöjen vastaista liitosputkea ei ollut poistettu, vaikka sen olemassaolosta ja vesien sekoittumisen mahdollisuudesta tiedettiin.

Nuotio muistuttaakin, että riskin tiedostamiseen ei tarvita välttämättä aikaisempia vaaratilanteita; vastuuta voidaan puntaroida myös arvioimalla, onko vahinkoriskin olemassaolo niin ilmeinen, että se pitäisi ymmärtää.

Jotta tosiasialliset vastuuketjut saadaan selvitettyä, puntaroidaan kaikkien tilanteeseen liittyvien henkilöiden roolit erikseen. Vastuu koetetaan kohdentaa heihin, joilla on ollut paras kontrolli tilanteen syntyyn.

– Henkilön vastuu voi liittyä konkreettiseen tekemiseen, eli hän on esimerkiksi asentanut vaijerin paikalleen. Vastuussa voi olla myös sellainen henkilö, joka on päättänyt vaijerin asentamisesta tai siitä, ettei sitä poisteta, Nuotio pohtii.

­– Puntaroinnissa lähdetään siitä, että tavallinen ihminen ei saa kohdata yllättäviä vaaroja. Vaaroja ja riskejä pitää tunnistaa silloinkin, kun ei ole itse suoraan vaikuttanut niiden syntymiseen.

Joissain tapauksissa rikosoikeudelliseen vastuuseen voi joutua jo ennen, kuin kenellekään ehtii sattua edes läheltä piti -tilannetta.

– Tuottamuksellisen seurauksen aiheuttaminen, vammantuottamus ja kuolemantuottamus on kriminalisoitu rikoslaissa, eli näissä tapauksissa vastuukysymyksiä pohditaan vasta, kun jotain on tapahtunut. Lainsäädännössä on myös erikseen vaaran aiheuttamista koskeva säännös. Sen pohjalta voidaan puuttua pelkkään vaaranaiheutumiseen, mutta tällöinkin edellytetään konkreettista vaaratilannetta.

Sen sijaan työturvallisuusrikostapauksissa saattaa riittää pelkkä valvonnan laiminlyönti tai työturvallisuusepäkohdan syntyminen. Myös ympäristörikoksissa vastuu voi syntyä jo siitä, että toiminta on luonteeltaan vaarantavaa.

Ympäristörikoksissa vastuu voi syntyä jo siitä, että toiminta on luonteeltaan vaarantavaa.

– Työturvallisuusrikoksissa vastuuseen joutumista varten ei tarvita konkreettista vaaraa, pelkkä määräysten rikkominen sinänsä tai epäkohdan aiheutuminen riittää. Tällainen riskipaikka voisi olla kaiteen puuttuminen tai joku muu näennäisestikin pieni asia.

Eerikan tapaus oli poikkeuksellinen

Kahdeksanvuotias Eerika oli ollut lastensuojelun asiakas puolitoistavuotiaasta lähtien. Hän kuoli äitienpäivänä 2012 tukehtumalla, mutta jo tätä ennen hänen isänsä ja tämän naisystävä olivat kohdelleet häntä kaltoin. Isä ja naisystävä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Yksitoista Helsingin kaupungin lastensuojelun ja terveydenhuollon työntekijää sai tapauksesta virkarikossyytteen. Lastensuojelun osalta syytteet liittyivät Eerikan tapauksen hoitamiseen ja terveydenhuollon osalta pahoinpitelyn ja kaltoin kohtelun tunnistamiseen. Eerikasta oli tehty 11 lastensuojeluilmoitusta, mutta niistä huolimatta tilanteeseen ei ollut puututtu. Käräjäoikeus tuomitsi kaksi sosiaalityöntekijää tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kimmo Nuotio korostaa, että Eerikan tapauksessa työntekijät eivät olleet syytteessä kuolemantuottamuksesta vaan virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

– Sosiaalityöntekijöiden osalta tarkasteltiin sitä, olivatko he täyttäneet lainmukaiset velvollisuutensa. Tapaus on suomalaisessa oikeushistoriassa poikkeuksellinen, ja oli luonnollista, että se johti melkoiseen jälkipyykkiin. Jollei Eerikaa olisi surmattu, tuskin tässä olisi virkamiestenkään tekemisiä perattu näin tarkkaan, Nuotio pohtii.

Lisää avoimuutta

Professori Nuotio uskoo kuitenkin, että suomalaisten ymmärrys erilaisten riskien ennakoivasta tunnistamisesta kasvaa koko ajan. Tässä edesauttaa aiempien tapausten – esimerkiksi Eerika-casen – oppien ammentaminen koulutuksessa.

Hän korostaakin ennaltaehkäisyn ja koulutuksen merkitystä työyhteisöissä.

– Lisäksi olisi tärkeää, että työyhteisöissä voitaisiin puhua tällaisista asioista yhä avoimemmin. Jokaisen tulee tehdä havaintoja, ja toisaalta organisaatiossa nämä havainnot pitää ottaa tosissaan eli asioita korjataan sitä mukaa, kun niitä huomataan. Hyvää turvallisuuskulttuuria voidaan luoda vain yhteistoimin.

Onneksi Herttoniemen, Nokian tai Eerikan kaltaiset tapaukset ovat Nuotion mukaan poikkeuksellisia oikeussalissa.

Olisi tärkeää ottaa vaaratilanteet vakavasti huomioon.

– Työturvallisuustilanteissakin ollaan ilmeisesti edelleen siinä mielessä vanhanaikaisia, että rikosvastuuta tarkastellaan usein vasta, kun jotain on todella tapahtunut. Tärkeää olisi ottaa jo vaaratilanteet yhtä vakavasti.