15.5.2018

Yksjärvet ovat samaa perhettä mutta eri puoluetta

Leena ja Kari Yksjärven perheessä politiikka on osa arkea. Pitkänlinjan kuntapoliitikot puhuvat iltasaunassakin politiikkaa, vaikkei aina samaa mieltä ollakaan: Leenalla kun on Sosialidemokraattien ja Karilla Vasemmistoliiton jäsenkirja.

Kun Leena ja Kari Yksjärvi 36 vuotta sitten avioituivat, pidettiin liittoa jopa epäpyhänä eivätkä kaikki kutsutut saapuneet edes häihin. Syynä oli se, että Leena tunnettiin aktiivisena sosialidemokraattina ja Kari puolestaan edusti vasemmistoa. 1980-luvulta lähtien pariskunta on toiminut Jyväskylän seudun kunnallispolitiikassa, mutta kotona näkemyseroista ei ole saatu riitaa aikaan.

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Leena: Runebergin päivänä tuli 36 vuotta siitä, kun menimme naimisiin. Sitä ennen olimme tunteneet pari vuotta. Meillä oli työpaikkaromanssi.

Miten olette innostuneet politiikasta?

Leena: Kiinnostuin politiikasta jo nuorena. Minulla on vahvat sosialidemokraattiset juuret, sillä isäni oli ammattiyhdistysaktiivi Vaajakoskella.

Kari: Minun vanhempani taas olivat keskustalaisia. Meitä oli kaikkiaan 9 sisarusta, joista suurin osa on siirtynyt vasemmiston riveihin.

Miksi keskustalaisuus vaihtui vasemmistoon?

Kari: Siihen vaikuttivat pitkälti omat kokemukseni siitä, kun muutin maalta kaupunkiin. Lisäksi vanhin siskoni oli pääluottamusmiehenä Jyväskylän keskussairaalassa. Hän oli innostunut vasemmistolaisesta aatteesta, ja toimi esimerkkinä.

Myös Työväen Urheiluliitto on vaikuttanut näkemyksiinne?

Kari: Olin 1970-luvulla aloittanut kestävyysjuoksijan uran. Kun muutin Vaajakoskelle, siirryin TUL:laisen Vaajakosken Kuohun toimintaan mukaan.

Leena: Minä olen ollut Kuohussa pienestä tytöstä. Myöhemmin toimin myös TUL:n naistoimikunnan puheenjohtajana ja olin perustamassa voimisteluliittoa. Kun olin TUL:n valtakunnan tason tehtävissä, olivat lapset vielä pieniä. Karille jäi paljon hoitovastuuta.

”Kun lapset olivat pieniä, jäi Karille paljon hoitovastuuta.”

Kuinka kauan olette osallistuneet kuntapolitiikkaan? Nouseeko jotain erityistä mieleen?

Leena: Osallistuin ensimmäisen kerran kunnanvaltuustovaaleihin vuonna 1976 Jyväskylän maalaiskunnassa. Vuodesta 1980 olen käytännössä ollut valtuustossa. Olen päässyt työskentelemään kaikissa lautakunnissa, nykyisin olen tarkastuslautakunnassa.

Kari: Minä aloitin vuonna 1981 liikuntalautakunnassa, ja vuodesta 1985 olen ollut valtuutettuna yhtäjaksoisesti.

Mielenkiintoinen ajanjakso oli, kun osallistuimme kuntaliitoksen tekoon maalaiskunnassa. Siitä saimme kumpikin lokaa silmille.

”Saimme kumpikin lokaa silmille kuntaliitoksen aikana.”

Puhutaanko teillä kotona politiikkaa?

Kari: Yhdessä kiroillaan maan hallituksen toimia.

Leena: Uutisten ja yhteiskunnan seuraaminen on meille jokapäiväistä arkea, emmekä osaa erottaa siitä politiikkaa pois. Joskus olemme asioista eri mieltä, mutta meille se on rikkaus eikä riesa.

Missä asioissa näkyy se, että edustatte eri puolueita?

Kari Yksjärvi uskoo olevansa yksityistämiseen ja markkinaehtoisen toiminnan eteenpäin viemiseen liittyvissä kysymyksissä tiukempi kuin puolisonsa Leena.

Kari: Yksityistämiseen ja markkinaehtoisen toiminnan eteenpäin viemiseen liittyvissä kysymyksissä minä olen tiukempi kuin Leena.

Leena: Olin 20 vuotta yksityisenä ammatinharjoittajana ja näin myös yrittämisen arjen. Sen jälkeen olen ollut töissä yksityisillä työnantajilla, eli ymmärrän tämänkin puolen haasteita, mutta ideologisesti vastustan yksityistämistä.

Ovatko poliittiset kysymykset koskaan nostattaneet tunteita kotona?

Leena: Riitoja en muista, mutta olemme äänestäneet valtuustossa eri tavoilla. Joskus on ehkä jouduttu perustelemaan näkökulmia iltasaunassa. Suhteen alkuvaiheessa totesimme, ettei kannata laittaa energiaa toisen käännyttämiseen.

Kari: Sen sijaan yhteiskunnan ilmapiiristä kertoo se, miten ympäristö suhtautui meidän liittoomme alkuaikoina. Kaikki kutsutut eivät tulleet häihimme, koska tämä oli niin sanotusti epäpyhä avioliitto.

Onko välillänne vaalien aikaan kilpailua?

Kari: Ehkä vähän kilpailuakin, mutta teemme myös yhteistyötä. Meillä on usein yhteisiä mainoksia.

Leena: 20 vuotta sitten tähän piti pyytää puolueilta luvat, mutta onneksi enää ei.

Kari: Kaksissa viime vaaleissa tytärkin on ollut samassa mainoksessa. Hän on isänsä tyttö.

Mikä on politiikan suola?

Kari: Lapsuudessa perheeni taloudellinen asema ei ollut kovinkaan hyvä, minkä vuoksi en ole saanut hyvää koulutusta. Tämän vuoksi haluan tehdä työtä epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi.

Leena: Vuosien aikana tavoitteet eivät ole haalistuneet. Niin kauan kuin äänestäjät haluavat laittaa meidät töihin, olemme käytettävissä.