Lastensuojelussa tehdään paljon hyvää. Silti tuskin koskaan myönteiset tulokset ja ohjaajien arkinen työ sijoitettujen lasten parissa ylittävät uutiskynnystä. Lisäksi pula pätevästä henkilöstöstä ja kehno palkkaus turhauttavat ammattilaisia. Niin myös JHL:läistä Jarkko Virtaa.
Keltaisen puutalon oven avaa rokkarinnäköinen Jarkko Virta, 45. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta lastensuojelussa – yhdeksän viimeisintä ohjaajana Arjessa-ketjuun kuuluvassa yksityisessä Arjen Sydän -pienryhmäkodissa Siuntiossa.
Yksikkö on osa lastensuojelun sijaishuollon laitoshoitoa. Nimihirvityksen taakse kätkeytyy joukko isoja lastensuojelulaitoksia sekä Arjen Sydämen kaltaisia pieniä, kodinomaisia lastenkoteja, joihin on sijoitettu alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Kotona notkuminen ei ole vaihtoehto.
On aamupäivä ja rauhallista, koska yksikön asukkaat ovat yhtä lukuun ottamatta joko koulussa tai osallistuvat työpajatoimintaan. Se ainut kotona oleva nuori odottaa pääsyä työkokeiluun.
– Lähtökohta on, että jokaisella meidän lapsella ja nuorella on päiväohjelma. Pelkkä kotona notkuminen ja kännykän räplääminen eivät ole vaihtoehto, sanoo Virta.
Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia kannustetaan miettimään hyvissä ajoin mieluisia jatkokoulutuspaikkoja ja osallistumaan yhteishakuun.
– Eikä vain kannusteta, vaan myös velvoitetaan hakemaan opiskelupaikkaa. Jos tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole peruskoulun päättyessä kovin selkeitä, ovat valmentava luokka ja työkokeilu hyviä vaihtoehtoja.
Lue myös: Lastensuojelussa ei patenttiratkaisuja ole
Meininki melkein kuin kotona
Arjen Sydämessä asuu kahdeksan 11–18-vuotiasta nuorta. Lisäksi pihapiirissä on tukiasunto 18 vuotta täyttäneelle itsenäistyvälle nuorelle, joka on lastensuojelun jälkihuollon piirissä.
Henkilökuntaan kuuluu seitsemän vakituista ohjaajaa ja kuusi keikkalaista, jotka työskentelevät yleensä 8–14 tunnin vuoroissa kellon ympäri.
Tänäkin aamuna Virta on keittänyt puuron, valmistanut voileivät asukkaille ja patistanut opin tielle nekin, joille koulu ei aina maita. Sitten päivä jatkuu paperitöillä, ruokaostoksilla ja tavaroiden roudauksella, kunnes nuorimmat lapset pääsevät koulusta.
Virran mukaan meininki työpaikalla on koko lailla sama kuin kotioloissa kolmen oman lapsen kanssa.
– Koulusta tullaan pääsääntöisesti kotiin tekemään läksyt, vain ammattikoululaiset voivat jäädä kerran viikossa suoraan koulusta kavereille tai kylälle.
Päivällinen nautitaan yhdessä, iltaisin on kotiintuloajat.
Päivällinen syödään yhdessä, ja iltaisin on kotiintuloajat. Parina iltana viikossa ohjaajat ja nuoret kehittävät jotain yhteistä tekemistä. Myös nuorten yksilöllisiä toiveita pyritään toteuttamaan.
Viikonloppuisin on enemmän vapaata – tosin nuorten on siivottava omat huoneensa ja osallistuttava omalla panoksellaan yhteisten tilojen siistimiseen.
– Emme suostu vain säilömään nuoria, vaan kannustamme ottamaan itse vastuuta tulevaisuudesta. Tarvittaessa annamme tukea, hän tiivistää roolinsa kasvattajana.
Kirveshommista lastensuojeluun
Jarkko Virran ensimmäinen ammatti oli kirvesmies. Kun 90-luvun lama vei työpaikat, hän opiskeli Kanneljärvi-opistossa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja jatkoi sitten suoraan yhteisöpedagogiksi.
– Jo opiskeluaikana minua pyydettiin keikkariksi Outamon lastenkotiin. Viivyin Helsingin kaupungilla kaikkiaan kolmetoista vuotta ja aloitin sitten Arjen Sydämessä.
Nuorilla on haastava tausta ja useita enemmän tai vähemmän epäonnistuneita sijoituksia, ennen kuin he päätyivät pienryhmäkotiin Siuntioon.
– Joillain ei ole varsinaista lapsuudenkotia ollenkaan. Silloin nuori saattaa käydä viikonlopun kotilomilla vaikka täysi-ikäisellä sisarellaan, kertoo Virta.
Joillain nuorilla ei ole lapsuudenkotia lainkaan.
Viime aikoina lapsia ja nuoria on siirtynyt Arjen Sydämeen etenkin perhehoidosta, joka on lain mukaan ensisijainen sijaishuollon muoto.
– Perheet tarvitsisivat enemmän tukea. Sen puuttuessa sijaisvanhemmat väsyvät eivätkä aina jaksa arkea eri tavoin oireilevien lasten ja nuorten kanssa.
Viime aikoina monet asiantuntijat ovat todenneet, että myytti perhehoidon paremmuudesta laitoshoitoon nähden ei aina pidä paikkaansa. Monet nykylapsista ovat niin vaikeahoitoisia, että he tarvitsevat ammattitaitoista tukea ympäri vuorokauden, toetaa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen Lapsen Maailma -lehdessä.
Laki lisäsi työn haasteita
Miten haastavaa sijaishuollon arki sitten on?
– On se väliin haastavaakin, mutta 99-prosenttisesti kokemukseni ovat myönteisiä. Nuorilla voi olla takanaan rankkojakin tilanteita, mutta niistä voi oikea-aikaisella ja riittävällä tuella selvitä, Virta sanoo.
Työn haastavuutta on Virran mukaan lisännyt vuonna 2011 voimaan tullut lastensuojelulaki, joka kavensi ohjaajien mahdollisuuksia puuttua joihinkin nuorten ongelmiin.
Laki myös lisäsi sijoitettujen lasten ja nuorten oikeuksia, ja sitä Virta pitää hyvänä.
– Mutta velvollisuudet eivät lisääntyneet yhtään, hän huomauttaa.
Samalla laki lisäsi koko toimialan sääntelyä, ohjeistusta ja valvontaa. Sen seurauksena yksiköiden työntekijöiltä ja esimiehiltä kuluu entistä enemmän aikaa rajoittamistoimien pilkuntarkkaan kirjaamiseen ja raportointiin.
Arjen Sydämessä lapsen tai nuoren kiinni pitämistä tai muita rajoittamistoimia tarvitaan harvoin, korkeintaan kerran pari vuodessa. Poliisi on kutsuttu paikalle vain muutaman kerran pienryhmäkodin koko 12-vuotisen toiminnan aikana.
– Väkivallan uhkaa esiintyy satunnaisesti, ja kun nuori on käynyt käsiksi, on tehty asiasta rikosilmoitus, Virta kertoo.
Henkilöstöpula harmina
Arjen Sydämessä henkilöstön vaihtuvuus on pientä, ja osaavia työntekijöitä on saatu tarvittaessa rekrytoitua. Tilanne ei ole yhtä hyvä kaikkialla: Uudenmaan alueella on tälläkin hetkellä avoinna 40 sijaishuollon laitoshoidon ohjaajan paikkaa.
– Vakansseihin ei saada useasta hausta huolimatta pätevää henkilöstöä, toteaa Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Tove Lönnqvist.
Pääkaupunkiseudulla koulutetun ja pätevän henkilöstön saatavuus on ollut heikkoa jo pidemmän aikaa, mutta viime vuonna tilanne eskaloitui. Nyt pula on valtakunnallinen.
Pula lastensuojelun osaajista on ajankohtainen koko maassa.
Rekrytointivaikeuksiin on useita syitä. Ensimmäisenä Lönnqvist mainitsee sosiaalihuollon ammattihenkilölain vuodelta 2016.
– Sen mukaan iso joukko pitkään kentällä työskennelleitä ammattilaisia ei enää ole päteviä tehtävään, jota ovat hoitaneet vuosia. Tämä koskee erityisesti nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan koulutuksen saaneita ja yhteisöpedagogeja.
Etenkin yhteisöpedagogien (AMK) tilanne on epäselvä, sillä joissain kilpailutuksissa tutkinnon katsotaan antavan muodollisen pätevyyden ja toisissa taas ei. Tulkinta riippuu kunnasta tai kuntayhtymästä, joka palvelun kilpailuttaa.
Huono maine ei houkuta
Sosionomit (AMK) ovat lain mukaan päteviä, mutta lastensuojelua enemmän heitä kiinnostavat muut sosiaali- tai kasvatusalan tehtävät.
– Tämä johtuu ainakin osaltaan alan huonosta julkisuuskuvasta, uskoo Lönnqvist.
Ei mikään ihme, sillä lehtijuttujen ja kohuotsikoiden perusteella lastensuojelu näyttäytyy lähinnä huostaanottoina. Silloinkin äänessä on yleensä katkera vanhempi, joka syyttää sosiaaliviranomaisia lapsensa perusteettomasta huostaanotosta.
Myös laitosyksiköissä noudatettava vuorotyö toimii tehokkaana karkottimena.
– Opinnoissa saatetaan painottaa, että sosionomit valmistuvat päivätöihin johtamis- ja kehittämistehtäviin. Niinpä vaativa ja raskas kolmivuorotyö eivät välttämättä houkuta.
Pyöreän pöydän neuvottelussa ratkotaan pulmia.
Koska osaavia, kokeneita ja muodolliset pätevyyskriteerit täyttäviä työntekijöitä ei saada palkattua, on kokonaisia sijaishuollon osastoja jouduttu sulkemaan tai täyttämään paikat epäpätevillä pätkätyöntekijöillä.
– Tilanne on valitettava. Sijoitetuille lapsille pitäisi pystyä tarjoamaan pysyviä ihmissuhteita ja korjaavia vuorovaikutuskokemuksia, mutta nyt he joutuvat kärsimään, sanoo Lönnqvist.
Pelastakaa Lapset on yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa julkaissut kannanoton, jossa vaaditaan laitoshoidon rekrytointipulmien pikaista ratkaisua.
– Sijaishuolloin henkilöstörakenteen väljentäminen olisi nopein keino helpottaa akuuttia henkilöstöpulaa. Pidemmän tähtäimen ratkaisut liittyvät koulutuksen muokkaukseen, alan julkisuuskuvaan, ohjeistuksen yhdenmukaistamiseen, lainsäädäntöön sekä työolosuhteisiin ja palkkaukseen, sanoo Lönnqvist.
Palkka ja vastuu epätasapainossa
Lastensuojelun ammattilaiset JHL:n puheenjohtajan Jonna Farinin mielestä rekrytoinnin todellinen pullonkaula on alan palkkaus suhteessa työn vaativuuteen ja raskauteen.
– Kyse on ihmisistä, jotka tekevät työtä sydämellään ja haluavat auttaa, mutta jos korvaus on nykytasoa, se ei houkuttele uusia.
Yhdistykseen kuuluu noin sata ammattilaista, jotka työskentelevät enimmäkseen valtion koulukodeissa ja yhdistys- tai yrityspohjalla toimivissa sijaishuollon yksiköissä.
Väsynyt työntekijä voi tehdä virhearvioita.
– Moni lastensuojelulaitoksessa työskentelevä ohjaaja tekee päivätyönsä lisäksi keikkaa esimerkiksi nuorten tukihenkilönä tai valvotuissa tapaamisissa. On vähän pakko, jos mielii tulla toimeen, Farin sanoo.
Lastensuojelun negatiivinen julkisuuskuva on omiaan vähentämään alan houkuttelevuutta ja lisäämään työn raskautta ja henkistä kuormaa.
– Kun virkoja ei saada täyteen tai joudutaan palkkaamaan keikkalaisia, väsyy vakituinen henkilökunta, ja väsyessään ihminen voi tehdä virhearvioita. Se selittää osaltaan ylilyöntejä ja ikäviä otsikoita, Farin toteaa.
Alanvaihto ei suunnitelmissa
Jarkko Virta ei suunnittele alanvaihtoa – ainakaan niin kauan kuin yhteisöpedagogille löytyy töitä lastensuojelun saralta.
Entä kiinnostaako jatkaa opintoja sosionomiksi, joka varmistaisi leivän?
– No eipä juuri. Minulla on jo 5,5 vuotta nuorisoalan opintoja mukaan lukien amk-tutkinto, ja uskon että pitkä työkokemus kompensoi puuttuvan sosionomitutkinnon.
Virran työpäivä jatkuu. Pari tyttöä pitää kuljettaa koulun jälkeen tallille ratsastustunnille.
– Yhteinen tekeminen nuorten kanssa on työn parhaita puolia.
(Muokattu 27.3.2020. Upotettu youtubesta Kohti rantaa -lyhytelokuva.)