Jalkautuva nuoriso-ohjaaja Keba Sabally ei tunnista mielikuvia aggressiivisista ongelmateineistä. Hänen mielestään jengikohuilla tehdään politiikkaa, vaikka nuoria pitäisi auttaa voimaan paremmin.
Keinovalot värjäävät kauppakeskus Columbuksen käytävät keltaisiksi Vuosaaren kaupunginosassa Itä-Helsingissä. Parikymppinen Jani säntää kokispullo kädessään nuoriso-ohjaaja Keba Saballyn luo.
– Ootsä nuorisotyöntekijä? Olen hukassa, mulla ei ole suuntaa, olen vitun kaheli. Mistä haen kämppää?
Janin pupillit ovat paisuneet mustiksi lautasiksi. Puhe sinkoilee suusta sekavana puurona. Sabally katsoo nuorukaista silmiin.
– Ota rauhallisesti vain. Missä asut nyt?
Ymmärrettävää vastausta ei tule. Janin suu jatkaa käymistään, kun hän katoaa säkkipimeään torstai-iltaan.
Saballya huolestuttaa, että Jani saattaa olla koditon. Avun siemen on kuitenkin kylvetty. Jos Sabally näkee hänet toisen kerran, hänen on helppo kertoa heidän jo tavanneen. Kenties Jani on silloin tolkullisemmassa tilassa ja valmis vastaanottamaan apua.
Nuoriso-ohjaajan työpäivän pituus on 7,5 tuntia, kello 15–22.30. Joskus tilanne vaatii, että ohjaajat jäävät paikalle aamuyöhön asti.
Korona sulki nuorisotilat
Pandemia-aika on nostanut etsivän nuorisotyön kovaan kurssiin. Helsinki on sulkenut sisätilat, joissa nuoret tavallisesti viettävät aikaansa, esimerkiksi nuorisotalot ja toimintakeskukset. Niinpä he notkuvat kaduilla, puistoissa, aukioilla ja parkkihalleissa.
JHL:läinen Ansumana ”Keba” Sabally, 57, kouluttautui nuoriso-ohjaajaksi kymmenen vuotta sitten oppisopimuskoulutuksella. Ensimmäiset neljä vuotta hän teki sisätyötä nuorisotaloilla. Sitten kaupunki perusti etsivän nuorisotyön yksikön.
Keba Sabally toimi luottamushenkilönä jo työskennellessään Masa Yardsin telakalla ja aktivoitui ammattiliitossa. – Edelleen kyselen kyllästymiseen asti kaikilta työkavereiltani, että olethan jo liittynyt liittoon.
Etsivää nuorisotyötä tekee Helsingin kaupungilla 20 nuoriso-ohjaajaa, joista puolet kuuluu Stadin jalkautujiin. Sabally aloitti jalkautujana kuutisen vuotta sitten, ensimmäisten joukossa.
Jalkautujat tekevät ensivaiheen etsivää nuorisotyötä eli tavoittavat nuoria kentällä. Jos ilmenee, että nuori on vaarassa syrjäytyä eli hänellä ei esimerkiksi ole kotia tai opiskelupaikkaa, on vuorossa yksilökohtainen ohjaaminen. Siihen keskittyy toinen puoli etsivän nuorisotyön yksiköstä.
Katso videolta nuoriso-ohjaaja Keba Saballyn 4 vinkkiä luottamuksen rakentamiseksi nuoreen:
Sinne mennään missä tarvetta on
Nuoriso-ohjaajat sopivat ennen jalkautumista, kuka lähtee minnekin. Tänään Keba Saballyn alueita ovat Itäkeskus ja Vuosaari.
– Jos vaikka Lauttasaaressa nuoret ovat eilen parveilleet ostarilla ja siellä on ollut ongelmia, tänään sinne lähetetään jalkautujia, Sabally selventää.
Nuorisotyöntekijät kokoustavat koronakriisin aikana yleensä etänä. Tavallisesti Sabally aloittaa työpäivän kotonaan Kivikossa, josta lähtee viiden aikoihin kentälle. Tällä kertaa tiimi kokoontuu nuorisotyön yksikön toimistolla Kaartinkaupungissa, jonne on saapunut noudettavaksi uusi erä kasvomaskeja.
Nuorisotiimin toimistolla viirivehka on jäänyt moneksi viikoksi yksin ja päässyt nuupahtamaan.
Saballyn kännykkä pärähtelee herkeämättä. Nuorisotyötä tekevillä on yhteinen Whatsapp-ryhmä, johon kuuluu myös järjestyksenvalvojia ja poliiseja sekä muita jalkautujia esimerkiksi Aseman lapsista ja Nuorisotyö raiteilla -hankkeesta.
On nuoriso-ohjaajan oikeus kysyä, mitä nuorelle kuuluu.
– Kun esimerkiksi Pasilan Tripla-kauppakeskuksessa on nopeaa tarvetta lisävoimille, sovimme Whatsapp-ryhmässä, kuka sinne lähtee.
Nuorisotyöntekijät liikkuvat kentällä työpareina. Tänä iltana Keba Saballyn pari on Janina Parviainen, hänen entinen asiakkaansa Vuosaaren nuorisotalolta.
Korona puolitti kontaktit
– Kebaaa! Mitä sulle kuuluu?
Jasmin, 18, halaa Saballya Vuosaaren metroaseman edustalla. Kaksivuotias on hoidossa sen aikaa kun äiti käy voimistelemassa. Jasmin sai lapsen alaikäisenä. Sabally oli ensimmäinen linkki tukiketjussa, jonka ansiosta teiniäiti löysi opiskelupaikan ja asunnon.
Nuoriso-ohjaajat raportoivat työvuoron jälkeen esihenkilöilleen, kuinka monta kontaktia ovat tavoittaneet. Normaaliaikana viikonloppuillan saldo voi ylittää sadan, koronan aikaan parhaimmillaan noin puolet siitä.
Jos nuori on esimerkiksi lintsannut koulusta, nuoriso-ohjaajat ovat yhteydessä suoraan huoltajiin ja kouluun. Mikäli tarvitaan pitkää keskustelua, ohjaaja voi lähteä nuoren kanssa kahville. Rahaa on turha pyytää, mutta jos on kova nälkä, voidaan mennä syömään.
Nuorten yksilölliset tarpeet, huolet ja halut ovat kaiken kulmakivi. Se tarkoittaa empatiaa mutta ei hyssyttelyä. On nuoriso-ohjaajan oikeus kysyä, mitä nuorelle kuuluu.
Mitäs sulle kuuluu?
Vuosaaresta Keba Sabally ja Janina Parviainen menevät metrolla Itäkeskukseen. Kauppakeskuksessa lappaa vastaan tuttuja ja tuntemattomia nuoria. Kaikkien kanssa pysähdytään juttusille.
– Moi Abdul, mitäs sulle, Sabally kysyy.
Abdul pälyilee ujosti kasvomaskin alta. Hän on varustautunut Itäkeskuksen iltaan energiajuomatölkillä.
– Ihan jees.
Keskustelu toistuu nuori nuorelta. Mistä olet tulossa, mihin matka, miten koulu, mitä muuten kuuluu?
Koulusta, luistelemasta, kotiin, kaverin luo, ihan ookoo. Vastaukset töksähtelevät niin kuin teinit aikuisille puhuvat. Hymyt kuitenkin kavaltavat, että nuoriso-ohjaaja on mieluinen kontakti.
– Moni vasta maahan muuttanut ei tiedä, mitä nuorisotyö on. Jos haluat auttaa, hän ehkä ihmettelee, oletko poliisi, järjestyksenvalvoja vai kuka.
Nuoriso-ohjaajan selässä, heijastimissa ja takin rinnuksissa lukee Stadin jalkautujien tunnus. Se herättää nuorissa myönteisempiä tunteita kuin järjestyksenvalvojan tai poliisin sotisopa.
Lähes jokaisella nuorella on kasvomaski. Herää epäilys, että ennakkoluulot vastuuttomasta ja aggressiivisesta nykynuorisosta ovat liioiteltuja.
”Jengejä on ollut aina”
Keba Sabally hämmästelee median ja joidenkin poliittisten tahojen ryydittämää uhkakuvaa väkivaltaisista, maahanmuuttajataustaisten dominoimista jengeistä.
– Jengitappeluiksi on nyt kutsuttu tilanteita, joissa kaksi nuorta on tapellut ja ympärillä on ollut tarkkailijoita. Jos toinen on somalitaustainen ja toinen kantasuomalainen, tilanne on leimattu somalit vastaan suomalaiset -ryhmätappeluksi.
Jotkut nuoret ottavat itse kontaktia, kun näkevät nuoriso-ohjaajan työvaatteissaan. Suurin osa kuitenkaan ei niin tee, vaan aikuisen on lähestyttävä nuorta. – Se vaatii osaamista ja ammattitaitoa: pitää osata lähestyä. Joskus tulee haukkua: mene v-uun täältä. Sanon siihen, että teen vain työtäni ja yritän sanoa moi.
Ylivoimaisesti suurin osa nuorista on Saballyn mukaan vaarattomia itselleen ja muille. Kaupungin kaduilla ilmenee kyllä levottomuutta. Sabally kuitenkin huomauttaa, että jengejä on ollut aina, Pohjanmaata myöten, ja nuorison käyttäytyminen on koettu uhkaksi kautta aikojen.
– Nuoret ovat aina viettäneet aikaa ulkotiloissa. Metsän reunoilla ja pihoilla on tapeltu.
Nuorison käyttäytyminen on koettu uhkaksi kautta aikojen.
Tilastollinen fakta on, että nuorison tekemät rikokset ovat viimeisen kymmenen aikana vähentyneet tuntuvasti. Toisaalta rikollisuus keskittyy yhä pienempään joukkoon nuoria.
Muutaman kerran vuodessa Sabally joutuu vaaratilanteisiin yrittäessään sovitella tappelua. Rasistinen uhkailu on tullut tutuksi. Nämä tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksia.
– Paljon enemmän on selkääntaputusta, myös aikuisilta: teette hyvää työtä, ennen en uskaltanut kulkea täällä, mutta nyt paikka on rauhoittunut.
Helsinkiläinen nuoriso on monikulttuurista, ja niin myös ongelmiin päätyy nuoria erilaisista taustoista. Saballya harmittaa, että etnisyydestä on tullut mustamaalaamisen väline.
– Jos maahanmuuttajanuori on tapellut, lehti saattaa kirjoittaa, että maahanmuuttaja on tehnyt väkivaltaa. Jos tappelija on kantasuomalainen, etnistä taustaa ei välttämättä edes mainita.
Etenkin viikonloppuisin ja kesällä arkisin nuorten elämään kuuluvat usein myös päihteet. Esimerkiksi Itäkeskuksen kauppakeskuksen parkkitunnelissa on usein kannabista polttavia porukoita.
Suomi on onnistunut maahanmuuttajien integroimisessa Euroopan mittakaavassa heikosti, mikä vaikuttaa vääjäämättä rikostilastoihin. Sabally tuumii, että kyseessä on itseään ruokkiva kierre. Mitä enemmän maahanmuuttajataustaisia nuoria syrjitään, sitä pahemmin he ovat vaarassa syrjäytyä. Nuoriso-ohjaajan työnä on luoda toivoa ja antaa elämään edellytyksiä, jotta tarvetta vääriin ratkaisuihin ei olisi.
– Asialla tehdään politiikkaa, vaikka ongelmia pitäisi korjata tekemällä nuorten olosta parempi. Minulle nuori on nuori, taustaan, uskontoon tai muuhun tekijään katsomatta.
Nuoriso-ohjaajat nakuttavat illan kontaktit laskuriin. Tavallisena viikonloppuiltana mittariin saattaa kertyä noin sata kontaktia, korona-aikana noin puolet siitä.
Missä menee kaveruuden raja?
Rajoja on välillä vedettävä. Eräs nuori takertui Saballyyn niin tiukasti, että alkoi soitella vapaa-aikana. Sabally otti puhelut vastaan mutta teki selväksi, että työ- ja vapaa-aika ovat erikseen.
Nuori oli tullut Suomeen yksin alaikäisenä turvapaikanhakijana. Myönteistä turvapaikkapäätöstä ei ole pitkästä odotuksesta ja uusintahakemuksista huolimatta tullut. Nyt nuori on jo täysi-ikäinen, mutta vailla verkostoja ja mahdollisuuksia kiinnittyä yhteiskuntaan.
Rajoja on välillä vedettävä. Eräs nuori alkoi soitella vapaa-aikana.
Hän on yksi monista paperittomista, joita nuoriso-ohjaaja työssään kohtaa. Nuoriso-ohjaaja on luotettu, jolle voi purkaa epätoivoa ja jolta saa apua käytännön asioihin, kuten katon etsimiseen pään päälle.
– Hänellekin viestini on, että kaikki tilanteet menevät ohi. Pitää rauhoittua ja odottaa, mitä tuleman pitää.
Nuoret ovat kutsumus
Keba Sabally muutti suomalaisen vaimonsa kanssa Gambiasta Suomeen 1989. Gambiassa Sabally toimi opettajana, mutta pestautui Suomessa Masa Yardsin telakalle. Siellä hän oli töissä 16 vuotta.
Sinä aikana Suomi muuttui toiseksi maaksi. Kun telakka meni säppiin, Sabally halusi takaisin kutsumuksensa, lasten ja nuorten pariin.
– Tämä työ ottaa hemmetisti pois omasta ajasta ja perhe-elämästä.
Nuorimmat asiakkaat ovat 12 vuoden tienoilla, vanhimmat vajaa kolmekymppisiä. Saballyn lapsista kotona asuu vielä kaksi, 11- ja 14-vuotiaat. Heille ei jää niin paljon aikaa kuin Sabally toivoisi.
– Tämä työ ottaa hemmetisti pois omasta ajasta ja perhe-elämästä.
Nuoriso-ohjaajan roolia ei voi jättää narikkaan vapaapäivinä. Mitäpä työstä tulisi, jos vapaalla jättäisi nuoria moikkaamatta kadulla tai olisi muuten ynseä.
Sitä paitsi asiassa on puolensa. Sabally on 31 vuoden aikana ehtinyt asua eri puolilla Helsinkiä. Nyt hän tuntee olonsa tervetulleeksi minne meneekin, koska aina tulee tuttuja vastaan.
– Nuoret ovat minun puolellani siinä missä minä heidän.
Jutussa esiintyvien nuorten nimet on muutettu.