Kun Joonas Pesosta hävettää, hän sanoo sen somessa. Kun hän tuntee surua tai ikävää tai tekee kauhean virheen, hän kertoo siitä koko maailmalle.
Motiivin kolumnisti, somevaikuttaja Joonas Pesonen puhuu tunteistaan lounasravintolassa Helsingin Vallilassa supliikisti kuin konsultti projektista asiakastapaamisessa. Ammatillisen epävarmuuden, henkilökohtaisen haurauden, pelon ja ikävän tunnustaminen on harvoin näyttänyt näin vaivattomalta.
Helppous on kuitenkin jossakin määrin harjoittelun tulosta. Pesonen on luontaisesti puhelias ja nauttinut aina esiintymisestä, mutta tunteidensa näyttämistä hän on joutunut opettelemaan välillä vaikeimman kautta.
Miesten tunteilemista näet ei hyvällä katsota. Yhteiskunnassa miehiltä vaaditaan samaa teflonpintaa, josta naisia rangaistaan, eikä häpeän tai surun näyttäminen mahdu miehekkyyden raameihin.
Katso videolta, kuinka Joonas Pesonen mokasi, häpesi ja pääsi yli:
Pesosen, 33, työ on kertoa omasta elämästään blogissaan ja Instagram-tilillään. Hän ryhtyi someammattilaiseksi 2010-luvun puolessavälissä ja huomasi, että voi työnsä kautta rikkoa vahingollisia miehiin liitettyjä stereotypioita. Miehuuden perimmäisiä kysymyksiä hän pohti jo kauan ennen sitä.
Matkan varrella Pesonen on oivaltanut merkittäviä asioita, jotka ovat auttaneet häntä murtautumaan ulos miehen roolivankilasta. Tänään hän puhuu niistä, jotta muutkin miehet uskaltaisivat kertoa, miltä nyt tuntuu.
Lue lisää: Kolumnisti Joonas Pesonen: Hei hetero, näin tulet kaapista ulos!
– Välillä olen miettinyt, että vitsi kun voisi vain ottaa kauniita kuvia eikä tarvitsisi analysoida ja pohtia.
1 Miehen roolin ei tarvitse olla ahdas
– Olen aina kipuillut ahtaan miesmallin kanssa. Viisi vuotta sitten asiasta ei paljon puhuttu, Joonas Pesonen muistelee.
Pesonen alkoi kirjoittaa someen ikään kuin päiväkirjaa sekä silloiselle itselleen että 15-vuotiaalle Joonakselle. Hän olisi teini-ikäisenä halunnut löytää samaistumispintaa suomalaisesta mediasta, mutta sen mieskuva oli kapea.
– Sukupuoleni suojelee minua. Miehenä minulla on eri painoarvo kuin naiskollegallani.
Miesroolin ahtaus juontaa pohjimmiltaan naisiin kohdistuvasta seksismistä. Tunteilua tai mekkoon pukeutumista ei pidetä miehelle sopivana, sillä ne mielletään naisellisiksi ja naiseutta pidetään vähempiarvoisena kuin miehuutta. Asenteet ovat juurtuneet syvälle ihmisiin sukupuoleen katsomatta.
– Kerran kirjoitin siitä, kuinka vahingollisesti naiset saattavat ajatella miesten kehosta. Siitä seurasi yllättävän vilkas keskustelu, joka jatkui, kun Sinkut paljaana -realitysarjassa puhuttiin miesten pituudesta alentavaan sävyyn. Moni havahtui siihen, kuinka arka aihe pituus on – ja siihen, kuinka älytöntä on, että miehen odotetaan olevan pidempi kuin naisen tai naisen lyhyempi kuin miehen.
2 Kaikenlaiset miehet ovat tunnelukossa
Joonas Pesonen päätti viitisen vuotta sitten paljastaa itsensä teksteissä ja kuvissa sellaisena kuin on. Sisältöjen punaiseksi langaksi hän valitsi miehenä olemisen. Myös Motiivi-lehden kolumneissaan hän pui usein sukupuolta.
– Se oli tietoinen päätös: tämä on se kenttä, jossa haluan tuottaa sisältöä, hän kertoo.
– Olen valkoinen, keskiluokkainen homoseksuaali. Maailma kiinnittää huomiota kaltaisiini vähemmistöihin.
Populaarikulttuuri on iät ja ajat palvonut karskia, tunteet sisälleen patoavaa miehuutta. Viisi vuotta sitten median tyrkyttämä miesihanne oli vielä ahtaampi kuin nykyään. Pesonen huomasi pian saavansa vastakaikua. Kun hän kirjoittaa, kuinka ikävöi Hollannissa asuvaa miesystäväänsä tai pelkää vanhenemista, kiitosta tulee hyvin erilaisilta miehiltä kuin hän itse on.
– Huomaan työni merkityksen, kun saan joltain naisen kanssa parisuhteessa elävältä nurmijärveläiseltä punttipatelta viestiä, että olipa piristävä postaus.
3 Miehen on tunnistettava etuoikeutensa
Moni somettaja saa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia puolustavista ulostuloista lokaa niskaan. Pesonen kertoo säästyvänsä vihapuheelta lähes sataprosenttisesti. Hän laskee sen pitkälti sukupuolensa ansioksi.
– Sukupuoleni suojelee minua. Valkoisena miehenä minulla on eri painoarvo kuin naiskollegallani, joka puhuu samoista asioista. Valitettavasti.
Esimerkiksi transmiehet ovat sorretussa asemassa, mutta cis-miehen eli syntymässä mieheksi määritellyn miehen on syytä tunnistaa etuoikeutensa, sillä ne tuovat mukanaan vastuun. Pesonen kehottaa luomaan katseen vähemmistöihin vähemmistöjen sisällä. Sateenkaarivammaisilla ei ole sellaisia oikeuksia kuin ei-vammaisilla. Transihmisten oikeudet ja näkyvyys taas ovat vasta nyt nousemassa valokeilaan. Valtaväestön velvollisuus on pitää heidän puoliaan.
– Kaihdan jopa sanoa, että kuulun vähemmistöön. Olen korkeakoulutettu kolmekymppinen valkoinen keskiluokkainen homoseksuaali. Maailma kiinnittää huomiota kaltaisiini vähemmistöihin. On minunkin tehtäväni tuoda esiin moninaisuuden kirjoa.
4 Mies on ihminen, ei stereotyyppi
Mainosten ja lehtien kuvastot tarjoilevat yhä varsin yksipuolista suomalaisen miehen mallia: valkoista heteroa, joka on yleensä joko kaupunkilainen menestyjä tai juureva maalainen.
Maalainen ja kaupunkilainen mielletään vastakohdiksi, mutta Pesonen on molempia. Junttius on hänelle ylpeyden aihe ja sielunmaisema. Kaupunkilaisuus taas on tehnyt hänestä avarakatseisen ja tiedostavan. Nämä kaksi eivät ole ristiriidassa.
– Junttius näkyy vahvasti arvoissani. Se ei ole ristiriidassa vihreyden kanssa.
Pesonen vietti lapsuutensa Korpilahdella, muutti 16-vuotiaana Pihtiputaalle ja lukion jälkeen Jyväskylään. Vasta aikuisena hän kotiutui monikulttuuriseen ja -muotoiseen kaupunkiin, ensin Helsinkiin ja vuosi sitten Tampereelle.
– Kävin korkeakoulun Jyväskylän rallikulttuurissa. Junttius näkyy vahvasti arvoissani edelleen. Se piirtyy puheessa ja olemisessa, kuten siinä, että rakastan tanssia Popedaa Ratinan stadionilla. Helsingissä arvomaailmani hivuttautui vihreään. Pääkaupunki avasi uudenlaisia ikkunoita erilaisiin elämäntyyleihin.
Sateenkaarivähemmistöistä näkyvin ja hyväksytyin ryhmä on homomiehet. Silti homous on edelleen asia, josta ihmistä pidetään tilivelvollisena valtaväestölle. Pesonen alkoi pari vuotta sitten seurustella hollantilaisen miehen kanssa. Hän toi suhteen ja sen herättämät tunteet julkisuuteen, mutta teki tietoisen päätöksen, ettei lähde selittelemään seksuaalisuuttaan.
– Jos joku kysyy, milloin tulin kaapista, vastaan, että älä laita minua kaappiin, en minäkään laita sinua kaappiin.
Korona-aikana Pesosta on koetellut tietämättömyys, milloin saa jälleen tavata Alankomaissa asuvan miehensä. Jälleennäkemisen riemua tihkuva Instagram-päivitys sai valtavasti positiivista huomiota vuosi sitten.
5 Ennakkoluulot voi riisua kuin aseet
Joonas Pesonen teki muutama vuosi sitten töitä Madventures-matkailuohjelmasta tuttujen Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin tuotantoyhtiön somevastaavana.
– Riku neuvoi aina, että ota muilta lyömäase pois sanomalla itse ääneen se, mitä kaikki miettivät. Siten valta siirtyy lyödylle osapuolelle.
– Kun puhun herkistä asioista kuten tunteista, saatan sanoa, että tämä nyt on tällaista lällyä vaaleanpunaista hattaraa. Vien maton alta, kun itse sanon sen ääneen. Minulle tuo turvaa, että tähän on nyt tehty tämmöinen pohjustus.
Silti: miksi pitää pohjustaa eikä vain sanoa suoraan? Pesosen mielestä se kertoo, että yhteiskunta ei vielä ole valmis tunteistaan puhuville miehille.
6 Ulkonäköihanteita voi uhmata
Moni mies pelkää vanhenemista salaa, Joonas Pesonen julkisesti.
Miehille vanheneminen on sallitumpaa kuin naisille. Silti kehon muutokset jännittävät Pesosta. Kohta kaikki ei enää näytä samalta kuin ennen. Iho ei ole yhtä kimmoisa. Vartaloon alkaa kertyä rasvaa. Silmänaluset tummenevat.
– Kun katson isääni, tiedän, mihin suuntaan olen menossa. Muutoksen tunnustelu on jännittävää, Pesonen muotoilee.
– On surullista, että Instagram peittää tietynnäköisiä ihmisiä näkyvistä.
Somessa pyörii ulkonäköihanteiden itseään toteuttava noidankehä, josta markkinatalous hyötyy. Maailman tunnetuimmat somevaikuttajat markkinoivat epärealistisia ihanteita, jotka synnyttävät tykkäyksiä, jotka johtavat ihanteiden pysymiseen yllä. Algoritmit seulovat näkyville valkoisia, treenattuja, vammattomia ja sukupuolistandardeihin istuvia vartaloita.
– On tosi surullista, että Instagram nostaa esiin tietynnäköisiä ja peittää tietynnäköisiä ihmisiä, Pesonen sanoo ja huokaa.
Pesonen on ammattikentällään etuoikeutetussa asemassa, sillä hän on ulkoisesti perinteisellä tavalla maskuliininen ja solahtaa ulkonäkönormeihin. Toisaalta tämä ruokkii hänen omia ulkonäköpaineitaan. Hän on piilottanut näkyvistään muiden julkaisemia lihaksikkaita vartaloita ja täydellisiä rusketuksia esitteleviä päivityksiä. Poseeratessaan hän ei enää yritä näyttää mallilta.
Someammattilaiselta se vaatii paljon, sillä Pesonen ei ole immuuni paineille kasvattaa seuraajien määrää ja kerätä tykkäyksiä.
– Tiedän, millaisilla julkaisuilla pystyn ruokkimaan tykkäyksien janoamista ja nähdyksi tulemista.
Pesonen käy uimahallissa muistuttaakseen itselleen, että kaikenlaiset vartalot ovat kauniita. Instagram-tarinoissa hän on luopunut kuviensa muokkaamisesta. Tavoitteena on sopeutua ikääntymiseen eikä elätellä ikuisen nuoruuden fantasiaa.
– Minulle on kaukainen ajatus, että muokkaisin ulkonäköäni. Toivottavasti lämpö ja armollisuus omaa kehoani kohtaan säilyvät, vaikka epävarmuus varmasti lisääntyy.
7 Isyyttä on monenlaista
Joonas Pesonen haluaa lapsen. Kesti kauan ennen kuin hän ymmärsi, että se voi jonakin päivänä olla totta muullakin kuin perinteisellä tavalla.
Äiti, isä ja biologiset lapset. Suomalainen yhteiskunta roikkuu edelleen kiinni ydinperheen ideaalissa. Tähän arvomaailmaan myös Pesonen kasvoi. Muutettuaan parikymppisenä Helsinkiin hän alkoi hahmottaa, että perheitä on kaikenlaisia ja ne ovat kaikki yhtä arvokkaita.
Pesosen selkärankaan oli iskostunut ajatus, että lapsiperheellistymiseen menee yhdeksän kuukautta aikaa, sillä niin meille opetetaan raskauden keston perusteella. Hänen kohdallaan prosessi on todennäköisesti paljon pidempi, sillä hän hankkisi lapsen toisen miehen kanssa. Maailmassa ei ole monta maata, josta samaa sukupuolta olevien on mahdollista adoptoida lapsia. Muutkin keinot vievät aikaa.
– Sekin on opittua, että lapsen pitäisi näyttää minulta. Olen alitajuisesti halunnut pitää kiinni biologisesta perimästä. Olen nyt käsitellyt ajatusta, ettei lapsi välttämättä ole biologinen tai edes asu minun luonani joka päivä.
– Olen käsitellyt ajatusta, ettei lapseni välttämättä ole biologinen.
Samalla hän on saanut omat vanhempansa ymmärtämään, kuinka monenlaisia perheitä maailmassa on.
– Olen keskustellut vanhempieni kanssa siitäkin, mistä muusta perhe voi muodostua kuin lapsista. Että jos ei halua tai voi saada lapsia, onko sellainen perhe vähempiarvoinen.
Pesosella on kummilapsia, jotka ovat yhtä arvokkaita kuin omat lapset olisivat.
– Mutta jos kaikki menee hyvin, minusta tulee isä.
8 Saat olla sinä
Pesosen sosiaalinen media, varsinkin blogi, on kuin päiväkirja. Hän näyttää vuodattavan verkkoon kaikki tunteensa eikä tunnu salaavan juuri mitään. Eikä Pesonen yksityistä päiväkirjaa pidäkään, sillä hänestä on helpompi sanoittaa asioita julkisesti näkyviksi.
– Silloin joku toinen voi samaistua ja ehkä käydä keskusteluakin kanssani.
Intiimien tunteiden julkinen käsittely on muuttunut sitä helpommaksi, mitä enemmän sitä on tehnyt. Kun häpeän, ikävän, surun tai riemun paljastaa, se lakkaa olemasta tabu.
– Semmoinen mä oon. Kaikesta länkytän menemään ja välillä tunteilen.
Pesonen sanoo päättävänsä itse, mistä puhuu ja mihin vetää yksityisyyden rajan. Mutta missä raja menee?
Pesonen miettii pitkään ja sanoo, ettei ainakaan toistaiseksi kirjoita seksielämästään. Toisten ihmisten yksityisyyttä ei myöskään saa vaarantaa. Muuten Pesonen ei juuri itsekään huomaa eroa julkisen ja yksityisen persoonansa välillä. Kumpikin tekee parhaansa uhmatakseen odotuksia siitä, millainen miehen pitää olla.
– Semmoinenhan mä oon. Kaikesta länkytän menemään ja välillä tunteilen.