Mitä kuuluu JHL:n venäläistaustaisille jäsenille? Espoolainen Nataliia Sakhnova suree sodan hirveyttä, kahden maan kansalainen Olga Raassina vaalii yhteyksiä Venäjän Sortavalaan.
Parasta Suomessa on turvallisuus. Täällä ei tarvitse pelätä mitään. Näin sanoo JHL:läinen koulunkäyntiavustaja Nataliia Sakhnova, 37.
Nataliia ja hänen miehensä Mikhail Sakhnov muuttivat Suomeen lähes viisi vuotta sitten. Syy muuttoon istuu Sakhnovan vieressä. Hän on perheen 6-vuotias poika Kirill, joka lukee venäjäksi käännettyä Muumi-kirjaa.
– Halusimme, että Kirillin ei tarvitse kasvaa Venäjällä. Hänellä on parempi tulevaisuus muualla, Sakhnova sanoo.
Sakhanova on koulutukseltaan opettaja. Moskovassa hän työskenteli musiikinopettajana ja myöhemmin apulaisrehtorina.
– Tunsin venäläisen koulusysteemin, enkä halunnut Kirilliä sikäläiseen kouluun tai päiväkotiin.Koulunkäyntiavustaja Nataliia Sakhnova
– Tunsin venäläisen koulusysteemin, enkä halunnut Kirilliä sikäläiseen kouluun tai päiväkotiin. Suomessa lapsi saa olla kauemmin lapsi kuin Venäjällä.
Elämä miljoonakaupungissa oli muutenkin stressaavaa, ja koko maan ilmapiiri tuntui ahdistavalta. Pariskunta kannatti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyitä ja osallistui häntä tukeviin mielenosoituksiin.
– Venäjä meni alaspäin jo silloin, kun asuimme siellä. Nyt tilanne on entistä pahempi, eikä tulevaisuus lupaa yhtään parempaa, Sakhnova sanoo.
Enemmän suomalainen kuin venäläinen
Suomi valikoitui perheen uudeksi kotimaaksi läheisyytensä ja tuttuutensa takia. Nataliia Sakhnovan veli oli työskennellyt Suomessa, ja koko perhe oli käynyt useita kertoja maassa.
Sakhnova tunsi suomalaisen koululaitoksen hyvän maineen, samoin korkeatasoisen äitiys- ja terveydenhuollon. Lähtöpäätöstä helpotti myös se, että ict-asiantuntijana työskentelevälle Mikhail Sakhnoville järjestyi työpaikka Suomesta.
– Kun tulin Suomeen, päätin että mukaudun maahan ja sen tapoihin.Nataliia Sakhnova
Heti Suomeen muutettuaan Nataliia Sakhnova hakeutui kotoutumiskoulutukseen ja alkoi opiskella suomen kieltä.
– Kun tulin Suomeen, päätin että mukaudun maahan ja sen tapoihin. Vain kielen oppiminen teettää edelleen työtä. Muuten olen enemmän suomalainen kuin venäläinen.
Perhe asuu kaksikerroksisessa rivitalossa Espoon Matinkylässä. Koti on kuin mikä tahansa suomalaisen lapsiperheen koti. Vain Kirillin venäjänkieliset satukirjat, perheen kotikieli ja Sakhnovan oikean käden nimettömässä oleva vihkisormus paljastavat venäläiset juuret.
Perheen tulevaisuuden Nataliia Sakhnova näkee Suomessa. Juuri nyt hän elää jännityksessä, sillä oleskelulupa on umpeutumassa ensi tammikuussa.
– Olen suorittanut kielikoneen ja anonut itselle ja Kirillille Suomen kansalaisuutta. Mikhail on menossa kielikokeeseen tänä syksynä.
Rasistiset heitot ovat lisääntyneet
Venäjän helmikuussa aloittama hyökkäyssota on muuttanut suhtautumista suomenvenäläisiin. Tämä käy ilmi Seura-lehden teettämästä tutkimuksesta.
Cultura-säätiön asiamiehen Pekko Kohosen mukaan suomenvenäläisiin on suhtauduttu aiemminkin jossain määrin kielteisesti, mutta tänä vuonna se on yleistynyt.
Kohonen kuvaa muutosta liipasinherkkyyden lisääntymiseksi.
– Suomenvenäläisille tai venäjänkielisille saatetaan töksäyttää nopeammin ja ajattelematta jotain negatiivista. Ajatellaan, että on oikeus sanoa tavallista jyrkemmin.
– Kaikenlainen rasistinen käytös ja vihapuhe sataa suoraan Tehtaankadun laariin.Asiamies Pekko Kohonen
Cultura on kotoutumiseen keskittyvä asiantuntijaorganisaatio, joka tuntee parhaiten venäläisten ja venäläistaustaisten tilanteen. Suomenvenäläisiin kohdistuviin rasistisiin heittoihin järjestöllä on sama kanta kuin presidentti Sauli Niinistöllä.
– Kaikenlainen rasistinen käytös ja vihapuhe antaa Venäjälle syyn väittää, että Suomessa on russofobiaa ja venäläistaustaisia sorretaan, Kohonen varoittelee.
Suomi kiristi venäläisturistien viisumikäytäntöä syyskuun alussa. Kohonen ymmärtää turisteja koskevat maahantulorajoitukset tässä maailmantilanteessa.
Sukulaisuuteen, työhön ja opiskeluun sekä humanitaarisiin syihin perustuva maahantulo tulisi Kohosen mielestä sallia kuten ennenkin.
”Itkin kotona ja työpaikalla”
Natalia Sakhnova ei ole kokenut ennakkoluuloja tai syrjintää alkuperänsä takia. Toisin kuin moni venäläistaustainen hän ei arkaile puhua äidinkieltään julkisilla paikoilla liikkuessaan.
Muuten sota on vaikuttanut perheen arkeen. Mikhail Sakhnov on syntynyt Ukrainassa, ja tämän serkku asui Harkovassa Venäjän hyökätessä Ukrainaan.
– Olin sodan alkaessa aivan rikki huolesta, itkin kotona ja työpaikalla. Minulla on ihania työkavereita, jotka tukivat, kertoo Nataliia Sakhnova.
Maaliskuussa serkku lapsineen pääsi Suomeen ja asui kolme kuukautta Sakhnovien kotona Espoossa.
– Kuusi henkilöä pienessä kolmiossa oli liikaa. Onneksi heille löytyi vuokra-asunto. Autamme heitä edelleen maksamalla puolet vuokrasta.
Sakhnovan perhe on lahjoittanut Ukrainan pakolaisille muun muassa vaatteita ja jalkineita. Lisäksi perhe osallistui Venäjän vastaiseen mielenosoitukseen helmikuun lopulla Helsingissä.
– Kirill oli mukana. Hänelle kerroin, että Venäjä tekee väärin kiusaamalla Ukrainaa.
Sakhnovan vanhemmat asuvat edelleen Venäjällä, samoin anoppi ja muutamat sukulaiset ja läheiset ystävät. Yhteyttä heihin pidetään puhelimitse mutta sodasta ei juurikaan keskustella.
Sakhnova ymmärtää suomalaisten halun rajoittaa venäläisturistien viisumien saantia ja maahan pääsyä.
– Koko maailma muistaa pitkään tämän sodan. Se leimaa myös Venäjän kansalaiset, vaikka kaikki venäläiset eivät seisokaan presidentti Putinin takana.
Sota repii moneen suuntaan
Koulunkäynninohjaaja Olga Raassina, 47, on esimerkki siitä, miten Venäjän hyökkäyssota repii ihmistä kolmeen suuntaan. Hän syntyi entisessä Neuvostoliitoon kuuluneessa Itä-Ukrainan Donetskissa. Venäjä ja Ukraina ovat sotineet alueen omistuksesta vuodesta 2014 lähtien.
– Isäni on syntyjään ukrainalainen, äiti venäläinen. Olin 9-vuotias, kun muutin heidän kanssaan Sortavalaan Karjalaan.
Suomeen Raassina muutti 2004 avioiduttuaan kiihtelysvaaralaisen Jouni Raassinan kanssa. Nykyään hänellä on sekä Suomen että Venäjän passi.
– Minulle rakkaita ihmisiä on Suomessa, Venäjällä ja Ukrainassa. Sodan takia olo on ristiriitainen. En voi vihata ketään, mutta en myöskään valita puolia.
Rakkaus roihahti rajalla
Rakkaus Jouniin roihahti Suomen ja Venäjän rajalla, jossa Olga Raassina työskenteli rajavartijana 90-luvulla.
Venäjän armeijaan kuuluneen vartijan seurustelua suomalaisen miehen kanssa ei olisi katsottu hyvällä, sillä se olisi voinut aiheuttaa turvallisuusuhan. Niinpä Raassina irtisanoutui ja työskenteli paikallisessa hotellissa ja ravintolassa.
Seurustelua kesti kolme vuotta, kunnes pari avioitui ja Olga muutti Jounin kotiin Kiihtelysvaaraan. Mukana tulivat hänen aiemmassa liitossa syntyneet lapsensa, 10-vuotias Darja ja 7-vuotias Pavel.
Muuttopäivä on edelleen hyvin mielessä ja lukee kaikissa virallisissa dokumenteissa: 16. elokuuta 2004.
Lue lisää: Kolumnisti Tuomas Kyrö: Ukrainan sota pakottaa kysymään, mitä minä olen valmis puolustamaan
Suomea sanakirjan avulla
Ensimmäiset kuusi kuukautta uudessa kotimaassa olivat vaikeita. Raassina ei osannut kieltä, eikä hänellä ollut ystäviä.
– Olin ainoa venäläinen Heinävaaran kylällä ja hiukan silmätikku. Äitinä stressasin sitä, miten Darja ja Pavel sopeutuvat kouluun ja elämään Suomessa.
2000-luvun alussa ei ollut kotoutumiskoulutusta, eikä maahanmuuttajille räätälöityjä kielikursseja, älypuhelimia tai Google-kääntäjää.
– Tahkosin suomea itsekseni sanakirjan avulla. Se oli raskasta.Koulunkäyntiavustaja Olga Raassina
– Tahkosin suomea itsekseni sanakirjan avulla. Se oli raskasta, Raassina muistelee.
Aviomies tuki, minkä pystyi – ja patisti vaimoaan liittymään ammattiliittoon, kun tämä aloitti koulunkäyntiavustajana Heinävaaran koululla.
Raassina työskenteli ensimmäiset vuodet esikoululaisten ryhmässä. Työ oli tuttua, sillä ennen rajavartijaksi siirtymistä hän oli opiskellut varhaiskasvatusta ja työskennellyt päiväkodissa Venäjällä.
Suomessa Raassina suoritti alan ammattitutkinnon ja on työskennellyt ohjaajana niin ala- kuin yläkoulussa. Nykyään suomen kielikin sujuu ongelmitta.
– Myös lapset ovat itsenäistyneet ja asuvat omillaan. Heitä kutsutaan Tarjaksi ja Paavoksi.
Kahden maan kansalainen
Olga Raassina on vahvasti ortodoksi ja opastaa silloin tällöin ryhmiä uudessa Valamossa. Myös Lintulan nunnaluostarissa hän on ollut monet kerrat talkoolaisena.
– Pääsiäiseksi valmistan kotona pashaa ja kulitsaa. Lisäksi maalaan ikoneita. Ne ovat minulle tärkeitä.
Raassinan mukaan Venäjän hyökkäys ja Ukrainan sota eivät ole vaikuttaneet kyläläisten tai muiden suhtautumiseen häneen.
– Suomalaiset ovat ihania. Minut tunnetaan täällä, eikä kukaan ole osoittanut mieltään.
– Minut tunnetaan täällä, eikä kukaan ole osoittanut mieltään.Olga Raassina
Raassina pitää tiiviisti yhteyttä entiseen kotimaahansa, sillä hänen iäkkäät vanhempansa asuvat edelleen Sortavalassa.
– Olen vastuussa heistä. Käyn siellä säännöllisesti joko yksin tai miehen kanssa.
Se on yksi syy, miksi hän haluaa säilyttää Suomen ja Venäjän kansalaisuuden. Passit helpottavat rajamuodollisuuksien hoitamista kummallakin puolen rajaa.
Nato-jäsenyys arveluttaa Raassinaa
Syyskuun alusta Suomi on rajoittanut tuntuvasti turistiviisumien myöntämistä venäläisille. Hakemuksia otetaan vastaan yhtenä päivänä viikossa ja vain viidessä viisumikeskuksessa. Töiden, opiskelun ja perhesyiden vuoksi viisumin saa edelleen helpommin.
Olga Raassina ei haluaisi, että Suomi hankaloittaa venäläisturistien maahan tuloa.
– Lisääkö Nato-jäsenyys Suomen turvallisuutta? Ei välttämättä.Olga Raassina
– Ymmärrän, että moni halua rajoittaa tai kieltää venäläisturistien pääsyn Suomeen. Mutta tavallinen venäläinen ei voi mitään sodalle. Päätökset tehdään ylätasolla, ja tavalliset kansalaiset joutuvat kärsimään tilanteesta.
Myös Suomen Nato-jäsenyyteen Raassina suhtautuu varauksella.
– Suomalaisten mielestä liittyminen lisää Suomen turvallisuutta. Mutta lisääkö se oikeasti? Ei välttämättä, hän pohtii.