Nuorisokonduktöörit Johanna Heikkinen ja Marjo Kujala hälventävät nuorten konnaripelkoa höpöttämällä mukavia, tarjoamalla karkkia ja tekemällä yhteisiä Tiktok-videoita. Ja osaavat he myös puuttua huonoon käytökseen – nuoren tai aikuisen.
Ylävitosia, selkääntaputuksia, jaettu energiajuoma. Kaupunkilaiset purkautuvat junista illanviettoon. Noin 2–10 hengen nuorisoporukat juttelevat ja naureskelevat eri puolilla laiturialuetta. Tavallinen talvinen lauantai-ilta Helsingin päärautatieasemalla on aluillaan.
JHL:läiset nuorisokonduktöörit Johanna Heikkinen ja Marjo Kujala sekä Aseman lapset -järjestön nuorisotyöntekijät Virpi Roponen ja Mikko Riiheläinen vaihtavat kuulumiset kahden tutun 15-vuotiaan kanssa. Nuoret lyöttäytyvät oma-aloitteisesti aikuisten seuraan, kunnes nämä nousevat Pasilaan menevään lähijunaan.
Neljä vuotta sitten avautunut viisikerroksinen ostoskeskus Tripla toi Pasilaan nuoret illanviettäjät. Nuorisotiimi lähtee kiertämään Triplaa ja kerää ylätasanteella kymmenpäisen teiniporukan katseet. Pari nuorta harppoo rohkeasti tykö.
– Jokos teillä on tettipaikat haettuna? Heikkinen kysyy.
Vastaukset urahtavat joon ja ein välimaastosta. Kontaktin päämääränä on hieroa tuttavuutta ja rakentaa luottamusta.
Marjo Kujala toteaa, että moni kantaa sisällään kipua tai jopa masennusta, joka ei näy ulos.
– Sitten jos pidemmän aikaa tutustuu, nuori voi alkaa sitä jakamaan. Sitä ei voi kiskoa ulos, vaan luottamus on saatava ensin.
Rauhaa ja rakkautta
VR käynnisti nuorisokonduktöörihankkeen kesällä 2022, ja talvella toimintaa kokeiltiin uudestaan. Tämän jutun ilmestyessä toiminta on tauolla, mutta VR selvittää parhaillaan mallille pysyvää muotoa.
Nuorisokonnarit ovat tavallisia lähiliikenteen konduktöörejä, joiden kanssa kiertämässä on aina Nuorisotyö raiteilla -toiminnan ja valtakunnallisen Aseman lapset -järjestön nuorisotyöntekijöitä. Tarkoituksena on tukea matkustusturvallisuutta koko pääkaupunkiseudulla.
Koronapandemia lisäsi monen nuoren pahoinvointia ja yksinäisyyttä. Katuturvallisuus koko maassa on heikentynyt kymmenen vuoden takaiselle tasolle, ja jengiytyminen päätynyt valtakunnalliseksi puheenaiheeksi.
Nuorisokonnareiden työ on osa VR:n vastuullisuustyötä. Tarkoitus on lähentää konduktöörejä ja ja nuoria, ja tehdä junalla matkustamisesta kokemus, jota nuoret haluavat jatkaa aikuisina. Aikuisten silmissä VR:n maine taas saattaa kohentua, kun nämä kokevat, että turvallisuuteen satsataan.
– Ahdistusta ei voi kiskoa ulos, vaan luottamus on saatava ensin. VR:n nuorisokonduktööri Marjo Kujala
Jo konduktöörin virka-asu aiheuttaa usein reaktion. Se voi olla mitä vain ujostelun ja suoran haistattelun väliltä.
– Ne voivat sanoa, että te olette perseestä ja sitten heti perään, että nähdään huomenna! kertoo Aseman lasten Virpi Roponen ja nauraa.
Nuorisokonnarit pyrkivät kohentamaan konduktöörien mainetta nuorten silmissä. Johanna Heikkisen mukaan nuoret antavat lähestyä, kun heille menee höpöttelemään hyvällä hetkellä, esimerkiksi kun lipuntarkastajat ovat jo käyneet tai juna ei ole täynnä.
– Ensimmäisillä kerroilla kysyin, mitä terveisiä haluaisitte lähettää konnareille. Vastaus oli, että kysykää meiltä mitä kuuluu. Ja nyt olen kysynyt!
Mitä nuorisokonnarit Johanna Heikkinen ja Marjo Kujala oppivat nuorilta? Katso video:
Vaikeista asioista puhuminen on taitolaji
On taitolaji puhua vaikeista asioista ikään kuin höpöttelyn lomassa, kuvailee Johanna Heikkinen.
Näitä taitoja Heikkiselle ja Kujalalle tuo ammatillinen tausta. Heikkinen toimi päihde- ja mielenterveystyöntekijänä ennen kuin pari vuotta sitten siirtyi VR:lle konduktööriksi. Kujala oli nuorisotyöntekijä, kunnes parikymmentä vuotta sitten seurasi isänsä jalanjälkiä rautateiden palvelukseen.
Jokaista nuorta on tärkeää lähestyä yksilönä. Siksi myös nuorisotyötä tekevien yksilölliset erot tulevat hyötykäyttöön. Yksi nuori voi olla hiljainen ja kaivata rauhallista kuuntelijaa – sellaista kuin Marjo Kujala. Vilkkaampi kohtaa vertaisensa Johanna Heikkisessä, jonka läppäarsenaali on ehtymätön ja jonka kanssa voi vaikka tehdä tanssivideoita Tiktokiin.
– Koen, että tehtäväni on kohdata ja kuunnella eikä tuoda hirveästi esille omia ajatuksiani. Se on sydämen asia, Kujala kuvailee.
Nuorisokonduktöörit ovat saaneet perehdytyksen Nuorisotyö raiteilla -väeltä. Silti hyppääminen nuorten maailmaan pitkän tauon jälkeen huimasi alkuun päätä.
– Tähän tullessani olin aika jumissa, mutta pikkuhiljaa olen saanut vanhaa taitoa käynnisteltyä.
– Kysyin nuorilta terveisiä konnareille. Vastaus oli, että kysykää meiltä mitä kuuluu. VR:n nuorisokonduktööri Johanna Heikkinen
Pilottikokeilussa nuorisokonduktöörejä on kahdeksan. He tekevät suurimman osan työviikosta tavallisia konduktöörivuoroja. Iltaisin ja viikonloppuisin he kiertävät muutaman tunnin Helsingin, Espoon ja Vantaan junissa ja asema-alueilla yhdessä Aseman lapset- ja Nuorisotyö raiteilla -järjestöjen nuorisotyöntekijöiden kanssa.
Varsinainen nuorisotyö ja mahdollinen jatkoon ohjaaminen on nuorisotyöntekijöiden vastuulla, mutta nuorisokonnarit pitävät huolta, että matka taittuu turvallisesti. Jos turvallisuusuhkaa ilmenee, se saattaa joskus kohdistua nuoriin, ja toisinaan nuoret saattavat aiheuttaa uhkaa muille matkustajille.
Konduktöörit eivät esimerkiksi voi antaa omaa numeroaan nuorille. Työn tärkein arvo on kuitenkin kirkas: nuorisokonnari on olemassa nuoria varten.
– Välillä on tullut olo, että voi kun voisi pelastaa nämä kaikki, Marjo Kujala kertoo.
– Mutta ikä on tuonut rauhaa ja näkökykyä. Usein riittää, että kohtaat ihmisen ystävällisesti. Nuorissakin on paljon syrjäytyneitä, joille se voi olla päivän ainut hymy. Ihan pienillä asioilla voi piristää toisen päivää.
Jengejä on mutta vaaratilanteet harvinaisia
Marjo Kujala kertoo, että nuorisoryhmien tappeluita näkyy juna-asemilla ajoittain. Nuorisokonnarit tai -työntekijät eivät mene väliin ilman tukea vaan kutsuvat paikalle vartijat ja tarpeen tullen poliisit.
Ammattilaisellekaan ei ole aina selvää, onko sittenkin kysymys leikistä. Silmä kehittyy työssä koko ajan paremmaksi. Vaaratilanteet ovat poikkeuksellisia, eivätkä nuorisokonnarit ole koskaan joutuneet tukeutumaan järeisiin itsepuolustuskeinoihin.
– Puolentoista konnarivuoteni aikana junassa on joku voinut räkiä päälle muttei mitään vakavampaa. En ole joutunut edes ottamaan kaasua käteen, Johanna Heikkinen kuvailee.
Somefoorumeilla ja kommenttipalstoilla ongelmakäyttäytyminen yhdistetään herkästi esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin. Johanna Heikkinen kertoo, että nuorten kohtaaminen on opettanut ajattelemaan aivan päinvastoin: ihmisiä ei voi profiloida taustan, ulkonäön tai ulkoisen kunnon perusteella, sillä kaikenlaisista nuorista löytyy kaikenlaisia tarinoita ja käyttäytymistä. Hänen taustansa päihde- ja mielenterveystyöntekijänä tukee kohtaamista moniongelmaisten kanssa.
– Edellisestä ammatista on se hyöty, että osaan vähän haistella tilannetta ja kohdata kaikki ystävällisesti.
Vaikka rauhattomuudet ovat poikkeus, häiriökäyttäytyminen on Heikkisen ja Kujalan mukaan lisääntynyt. Junista revitään irti roskiksia, junien käytävillä metelöidään.
– Roskaaminen, metelöinti, sähkötupakan polttaminen junassa, jalat penkillä. Ovien väliin jääminen, kun juna yrittää lähteä, Heikkinen listaa.
Viime aikojen muoti-ilmiönä nuoret yrittävät ehtiä junaan juoksemalla raiteiden yli. Edellisiltana Tikkurilassa joku keräsi raiteilta tölkkejä.
Tällaisissa tilanteissa Johanna Heikkinen ei ripitystä säästele.
– Sähköjännite itsessään on hengenvaarallinen, ja junan jarrutusaika pitkä. Pikkuisen kovaankin ääneen saatan tehdä asiasta numeron ja sanoa, että ihan oikeasti sun henkesi on paljon arvokkaampi kuin yksi tölkki.
Kun Heikkinen on työvuorossa, häiriökäyttäytymisestä voi seurata nuorelle tätirangaistus. Nuori saa matkan ajaksi viereensä tädin, joka opastaa, miten junassa ollaan, ja vannottaa rettelöinnin jäävän taakse.
– Ja tätirangaistushan on se kaikista pahin, Johanna Heikkinen sanoo ja iskee silmää.
80 hengen pikaviestitiimi
Triplassa nuorisotyöntekijöiden kännykät värähtävät yhtä aikaa. ”Hei! Täällä on nyt vähän liikehdintää Myyrmäen alueella.”
Noin 80 hengen pikaviestiryhmässä vuorossa olevat pitävät toisensa kirjaimellisesti kartalla eli kertovat, missä menevät juuri nyt – ja missä on nuoria. Yhteisessä ponnistuksessa on mukana koko pääkaupunkiseudun nuorisotyötä tekevä kaarti: eri kaupunkien jalkautuvat nuorisotyöntekijät, poliisit ja järjestyksenvalvojat. Nuorisokonduktööreillä ja -työntekijöillä on oma yhteinen ryhmänsä.
80 hengen pikaviestiryhmässä nuorisotyötä tekevät pitävät toisensa kartalla.
Muutama nuorisotyöntekijä ilmoittaa lähtevänsä Myyrmäkeen. Myös Kirkkonummelle on menossa valvovia silmiä. Edellisiltana pikaviestiryhmään tuli tieto, että Kirkkonummella on todennäköisesti tänään isot nuorten bileet. Tavallisesti nuorisotyöringin jäsen saa tällaiset tiedot ensin nuorilta itseltään, joko henkilökohtaisesti tai vaikkapa somessa.
Päihteitä käyttää vähemmistö
Johanna Heikkisen ja Marjo Kujalan juna saapuu Tikkurilan asemalle, joka on samalla kauppakeskus Dixi. Asemalla ei näy ensimmäistäkään selkeästi päihtynyttä nuorta – kuten ei päärautatieasemalla tai Triplassakaan. Nuorten alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on usein yhteydessä pahoinvointiin, rikollisuuteen ja ongelmakäyttäytymiseen. Johanna Heikkinen kertoo, että päihtyneitä on heidän kohtaamistaan nuorista ”aika pieni prosentti”.
– Marginaaliryhmät ovat huonossa jamassa. Mutta esimerkiksi opiskelijaporukat haalareissa käyttäytyvät todella hyvin. Meidän työstä 99 prosenttia on superkivaa. Asiakkaat ovat iloisia ja hyväntuulisia, matkustajat tyytyväisiä.
Marjo Kujala lisää, että nuorten käytökseen on aikuisia helpompi tarttua ja opettaa hyviä tapoja. Joskus se kantaa kouriintuntuvaa hedelmää. Johanna Heikkinen kertoo kirkkonummelaisista puberteetti-ikäisistä, jotka kävelivät asemilla laiturinreunalla, heittelivät junissa roskiksia, tukkivat wc-pöntöt vessapaperilla ja häiriköivät kanssamatkustajia. Tarve aikuisen väliintuloon oli ilmeinen, ja nuorisokonnarit, poliisi ja nuorisotyöntekijät tekivät pitkään yhteistyötä asiaan puuttumiseksi.
Epätoivo meinasi iskeä. Käytös tuntui muuttuvan sitä hullummaksi, mitä enemmän aikuiset siihen puuttuivat.
Siitä on nyt noin vuosi. Vähän aikaa sitten Heikkinen näki nuoret jälleen Kirkkonummen asemalla eikä ollut tunnistaa heitä samoiksi ihmisiksi.
– Olemus ja käytös olivat täysin erilaiset kuin ennen. Kysyin, mitä kuuluu, ja he sanoivat, että tosi hyvää.
