Suomi-neito on harmaa ja veloissa, ja väestö eläköityy vauhdilla. Vauvakuume on laskenut vuodesta toiseen. Korona kurittaa ja lisää velkataakkaa. Suomi on isojen kysymysten edessä: kuka maksaa eläkkeet, tekee työt, hoitaa sairaat ja vanhukset. Helsingin Sanomien emeritustoimittaja Unto Hämäläinen avaa Motiivi-lehden juttusarjan Suomi-neidon harmaantumisesta, eläkkeistä ja taloudesta.
Sano kaksi sanaa ”Rukan lumet”, ja keskustelu eläkkeistä alkaa heti. On merkillistä, miten syvälle nämä sanat ovat painuneet yhteiseen muistiin, vaikka niiden lausumisesta on pitkä aika, pian kaksitoista vuotta.
Maaliskuussa 2009 porvarihallituksen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ehdotti, että vanhuuseläkeiän alaraja nostetaan takaisin 65 vuoteen 63 vuodesta, johon se oli laskettu vähän aikaisemmin. Ehdotus tuli täytenä yllätyksenä ja hämmästytti varsinkin ammattiyhdistysliikettä, joka oli tottunut osallistumaan isojen eläkepäätösten valmisteluun.
Kun pääministeriltä kysyttiin, missä moinen idea oli syntynyt, hän lausui kuuluisat sanansa: ”Rukan lumilla tää täsmentyi itselleni.”
Muuta ei tarvittu. Vasemmisto-oppositio jätti SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johdolla välikysymyksen. Netissä polkaistiin nimenkeräys. Työpaikoilla nousi kova uho: puuhattiin mielenosoituksia ja puhuttiin puolivakavissaan yleislakosta.
Pääministeri joutui jo viikon päästä perääntymään. Koko Suomi nauroi.
Ammattiyhdistysliike oli yksissä tuumin Vanhasta vastaan. Kovinta kieltä käytti kukapa muu kuin Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne. Jopa hillitty SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen näytti kiukkuiselta. Hän oli kolmikannassa neuvotellut eläkeiän laskun ja juuri jäämässä itse eläkkeelle. Vanhasen ehdotus maistui märältä rätiltä.
Pääministerin sanat ovat yleensä tekoja, mutta tällä kerralla ne jäivät pelkiksi sanoiksi. Pääministeri joutui jo viikon päästä perääntymään. Koko Suomi nauroi. Vanhanen kärsi raskaan arvovaltatappion, joka saattoi vaikuttaa siihen, että hän ilmoitti saman vuoden lopulla luopuvansa pääministerin paikasta.
1 Kolmikanta valmisteli – kuka päättää tulevaisuuden eläkkeistä?
Kävi, kuten suomalaisessa eläkekeskustelussa usein käy. Kun Rukan lumet olivat sulaneet ja julkinen kohu laantunut, seuraavaa eläkeratkaisua ryhdyttiin valmistelemaan kolmikantaisesti valtion sekä työmarkkinajärjestöjen kesken.
Eläke-ekspertit rupesivat laskemaan, missä iässä suomalaisia on varaa päästää eläkkeelle. Kun ensimmäiset laskelmat valmistuivat, työnantajat ja porvaripuolueet olivat heti valmiita eläkeiän nostoon. Porvaripuolen mielestä pikaisella nostolla torjuttaisiin parhaiten eläkekustannusten nousua.
Kesti kuitenkin vuosia ennen kuin eläkeratkaisu saatiin aikaiseksi. Valmista tuli vihdoin syksyllä 2015, jolloin eduskunta hyväksyi vanhuuseläkeiän alarajan noston 63 vuodesta 65 vuoteen. Päätös koski sekä yksityistä että julkista puolta, jonka eläkejärjestelmään tehtiin myös rukkauksia.
Uudistuksen seurauksena vuosina 1955, 1956 ja 1957 syntyneiden vanhuuseläkeiän alaraja on jo noussut kolmella, kuudella ja yhdeksällä kuukaudella vuodessa. Vuonna 1958 syntyneiden eläkeikä on 64 vuotta. 1962 syntyneet on ensimmäinen ikäluokka, joka pääsee eläkkeelle vasta 65-vuotiaana. Jos on syntynyt 1965 tai sen jälkeen, eläkeikä on sidottu elinajan odotteeseen.
Tätä kirjoitusta tehdessäni seurasin ajankohtaista keskustelua niin sanotun työttömyyseläkeputken poistamisesta. Minua kiinnosti eri toten se, pystyykö valtion ja työmarkkinajärjestöjen kolmikanta tälläkin kerralla keksimään ratkaisun.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus antoi työmarkkinajärjestöille syksyn aikaa etsiä yhteinen malli, mutta sitä ei löytynyt. Joulukuun 17. päivänä hallitus teki päätöksen työttömyyseläkeputken poistamisesta. Poisto tapahtuu vaiheittain – siis samalla mallilla kuin eläkeiän nosto.
Kolmikanta ei pystynyt tätä ratkaisua tekemään, joten nyt sen toimintakyky osoittautui heikommaksi kuin takavuosien eläkeratkaisussa. Tämä ei lupaa hyvää kolmikannan jatkolle myöskään eläkepolitiikassa.
2 Syntyvyys laskee – kuka paikkaa vajeen?
Päätös eläkeiän nostamisesta tehtiin viime vuosikymmenen alussa vajavaisilla tiedoilla, kuten kaikki suuret eläkeratkaisut joudutaan tekemään, koska kristallipalloa ei kenelläkään ole käytössä. Pitää arvioida, miten väestön rakenne muuttuu. Sen perusteella yritetään laskea, miten eläkemenot kehittyvät ja miten eläkkeitä kyetään maksamaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.
Asiantuntijat pystyvät tekemään laskelmia, mutta elävä elämä tuo mukanaan sellaisia yllätyksiä, joita ei etevinkään matemaatikko pysty laskemaan. Viimeksi yllätti korona, joka hyydyttää taloutta.
Tutustuin edellä mainitun lakiesityksen perusteluihin ja annan valmistelijoille tunnustusta. He kykenivät hämmästyttävän hyvin ennustamaan, mitä tuleman piti. Ei ole heidän vikansa, että toteutunut väestö- ja talouskehitys on ollut vielä huonompi kuin silloin povattiin.
Nyt – kymmenen vuotta myöhemmin – meillä on jo käytössämme tarkat tiedot siitä, miten väestörakenne muuttui 2010-luvulla.
Katsotaan ensin Suomen väestöpyramidia. Väestöpyramidi kuvaa väestön ikärakenteen ja sukupuolijakauman tietyllä hetkellä. Pyramidin perustan muodostavat nuoret ikäluokat, keskikohdan työikäiset ja kärjen eläkeläiset.
Väestöpyramidia pidetään ihanteellisena, jos se on oikean pyramidin muotoinen eli ikäluokat ovat sitä isompia mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse.
Suomen väestöpyramidi oli lähellä ihannetta 1980-luvun puolessa välissä, jolloin suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässä. Sen jälkeen pyramidin muoto on muuttunut: yläpää on kasvanut, keskikohta on kaventunut ja perusta on kutistunut.
Lue lisää: Professori Heikki Hiilamo: Hyvä eläkepolitiikka alkaa vauvoista
3 Eläkeläisiä on yhä enemmän –kestääkö eläkejärjestelmä?
Viime vuosikymmenellä tapahtui kolme isoa muutosta, jotka käänsivät pyramidia väärin päin.
Ensinnäkin työikäisen, siis 15–64-vuotiaiden määrä, rupesi vähenemään, ja työikäisiä on nyt 122 000 vähemmän kuin vuosikymmenen alussa.
Asiantuntijat laskevat joka vuosi väestöllisen huoltosuhteen. Se tarkoittaa alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrää sataa työikäistä kohti. Mitä pienempi luku on, sitä parempi yhteiskunnan kantokyky on, koska työikäiset pitävät pyörät pyörimässä ja maksavat suurimman osan veroista.
Vuosikymmenen puolesta välistä lähtien Suomessa on kuollut enemmän ihmisiä kuin on syntynyt.
Väestöllinen huoltosuhde oli parhaimmillaan vuonna 1984. Luku oli silloin 46,7. Vuonna 2019 luku oli 61,4. Viimeksi väestöllinen huoltosuhde oli näin huono vuonna 1922.
Lue lisää: Miten käy huoltosuhteen, Timo Kietäväinen?
Toiseksi, eniten väestöpyramidia horjuttaa eläkeläisten määrän huima kasvu. Vuosikymmenen alussa vanhuuseläkettä maksettiin lähes 1,1 miljoonalle ja lopussa lähes 1,4 miljoonalle suomalaiselle.
Kasvuun on hyvä syynsä. Vuosina 1945–1954 syntyi lähes miljoona lasta, ja heistä valtaosa eläköityi viime vuosikymmenellä. Vanhimmat ovat nyt 75-vuotiaita ja nuorimmat 66-vuotiaita.
Kolmanneksi, samaan aikaan kun entiset nuoret lähtivät joukolla eläkkeelle, Suomeen syntyi vauvoja vähemmän kuin kertaakaan sitten 1860-luvun nälkävuosien. Kymmenessä vuodessa syntyi vain 547 000 lasta, ja kaiken huipuksi syntyvyys laski jokaisena vuotena.
Kun vertailee näitä kahta kymmenvuotiskautta, ymmärtää muutoksen suuruuden: sodan jälkeen syntyi lähes miljoona ja viime vuosikymmenellä vain runsaat puoli miljoonaa lasta. Vuosikymmenen puolesta välistä lähtien Suomessa on kuollut enemmän ihmisiä kuin on syntynyt. Väestömäärä pienenisi, jos ei olisi maahanmuuttoa.
Alenevan syntyvyyden vaikutukset muuhun julkiseen talouteen eivät ole yhtä merkittävät kuin eläkejärjestelmään, ennakoidaan Väestöliiton tuoreessa raportissa. Ne ovat tulevaisuuden murheita, joihin tässä ei vielä kannata mennä.
Lue lisää: Vauvakuume kateissa
4 Suomi velkaantuu – kuinka kauan sijoituspotti riittää eläkemaksuihin?
Näin suuret väestörakenteen muutokset vaikuttavat koko kansantalouteen ja varsinkin valtion ja kuntien talouteen.
Suomessa on takana ensimmäinen vuosikymmen, jonka aikana väestön ikääntyminen alkoi luoda painetta julkiseen talouteen. Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi, nopea talouden rakennemuutos sekä samaan ajankohtaan ajoittunut suurten ikäluokkien eläköityminen heikensivät julkisen talouden tilaa. Julkinen talous on 2010-luvulla muuttunut rakenteellisesti aljäämäiseksi, valtiovarainvarainministeriö arvioi omassa raportissaan Suomen julkisen talouden kestävyys.
Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että valtio ja kunnat velkaantuivat koko vuosikymmenen. Velkaa otettiin rutkasti lisää jo ennen pandemian alkua. Sitä jouduttiin hankkimaan myös eläkkeiden maksuun.
On suuri onni, että kaukokatseiset naiset ja miehet päättivät 1960-luvun alussa perustaa työeläkeyhtiöitä ja ryhtyivät keräämään niihin pesämunaa yksityisen puolen eläkkeiden maksamiseen. Valtion ja kuntien päättäjät havahtuivat siihen harmillisesti myöhemmin, vasta 1980-luvulla, jolloin perustettiin valtion ja kuntien eläkeyhtiöt.
Yhtiöiden yhteinen sijoituspotti on valtava, ja se saattaa hämätä.
Ilman näitä säästöjä Suomi olisi nyt pulassa. Työeläkejärjestelmä oli ylijäämäinen viime vuosikymmenen alkuun asti. Ylijäämää syntyi silloin, kun väestöpyramidi oli kohdallaan: työikäisiä oli paljon ja eläkeikäisiä kohtalaisen vähän. Nyt ylijäämä supistuu, koska eläkemenot ovat kasvaneet voimakkaasti ja talouskasvu on ollut hidasta.
Valtiovarainministeriön katsauksessa kehitystä arvioidaan: Nykyisellään työeläkejärjestelmä yltää ylijäämäiseksi ainoastaan omaisuustulojen ansiosta, sillä eläkemenot ovat ylittäneet saadut eläkemaksut jo jonkin aikaa.
Näitä omaisuustuloja kertyy, kun eläkeyhtiöt, kuten kuntien Keva, Valtion eläkerahasto sekä yksityisen puolen yhtiöt, suurimpina Ilmarinen ja Varma, sijoittavat takavuosina kerättyjä eläkevaroja ja saavat niistä hyviä tuottoja.
Yhtiöiden yhteinen sijoituspotti on valtava, ja se saattaa hämätä. Luullaan, että olemme rikkaampia kuin oikeasti olemme tai näin isot rahat riittävät ties mihin. Ne ovat harhaluuloja.
Sen ymmärtää parhaiten, kun vertailee kahta lukua. Viime vuoden lopulla karttuneet eläkevarat olivat 202 miljardia euroa, mutta karttuneet eläkeoikeudet olivat hieman yli 700 miljardia euroa. Rahastointiaste oli 28,4 prosenttia.
Takavuosina kerätyt varat ovat toki hyväksi avuksi, mutta valtaosa tämän päivän eläkkeistä kustannetaan eläkemaksuista, joita työntekijät ja työnantajat maksavat.
5 Työssä jatketaan pitempään – kuka tekee työt tulevaisuudessa?
Kun Matti Vanhanen teki talvella 2009 kuuluisan ehdotuksensa, vanhuuseläkkeelle siirryttiin keskimäärin 59 vuoden ja neljän kuukauden iässä.
Myös eläkeläisiä, esimerkiksi sairaiden ja vanhusten hoitajia, houkutellaan tekemään töitä.
Sittemmin eläköitymisikä on tasaisesti noussut. Vuonna 2019 eläkkeelle lähdettiin keskimäärin 61 vuoden ja kuuden kuukauden ikäisenä. Viiden vuoden päästä, siis vuonna 2025, keskimääräinen eläköitymisikä pitäisi olla 62 vuotta neljä kuukautta. Uudistuksen päätavoite on täyttymässä: työssä jatketaan kolme vuotta pitempään kuin ennen.
Myös eläkeläisiä, esimerkiksi sairaiden ja vanhusten hoitajia, houkutellaan tekemään töitä. Viimeksi näin teki Matti Vanhanen, joka heti valtiovarainministeriksi tultuaan ehdotti, että eläke ja eläkkeellä tienattu palkkatulo verotettaisiin erikseen. Ehdotusta tutkitaan paraikaa valtiovarainministeriössä.
Voi hyvinkin olla, että Vanhanen saa ideansa läpi. Entinen vasemmiston inhokki on nykyisin pääministeri Sanna Marinin (sd.) punavihreän hallituksen voimahahmo, johon suhtaudutaan vanhempana valtiomiehenä suopeasti.
Matti Vanhanen on työurallaan tehnyt niin kuin on muilta vaatinut. Hän aikoo jatkaa vaalikauden loppuun ja jäädä keväällä 2023 eläkkeelle 67 vuoden ja kuuden kuukauden iässä.
Kirjoittaja Unto Hämäläinen on 66-vuotias eläkkeellä oleva vapaa toimittaja, joka työskenteli pitkään Helsingin Sanomien politiikan toimittajana.