26.10.2022

Liveroolipelin järjestäminen on eeppinen projekti, jossa pelaaminen on vain jäävuoren huippu: Ratikkakuski Helmi-Elisa Turunen kertoo, mitä larppaaminen on opettanut hänelle oikeasta elämästä

Helmi-Elisa Turuselle liveroolipelaaminen ei ole pelkkää miekoilla huiskimista, vaan syvällistä tutustumista historiaan, ihmisyyteen ja omaan itseen.

Historiasta nykyhetkeen ja fantasiasta realismiin. Joskus rooliasu, joskus ei. Ulkona tai sisällä, pelaajia yhdestä moneen sataan.

Tyypillistä liveroolipeliä eli larppia ei olekaan, mutta yksi asia niitä yhdistää: ovet ovat auki kaikille ihmisille sellaisina kuin he ovat.

Siksi larppien maailma tempaisi raitiovaununkuljettaja, edunvalvoja Helmi-Elisa Turusen, 38, mukaansa heti ensi kokeilulla. Viime keväänä hän sai SAK:n kulttuurirahaston apurahan, jonka turvin järjesti loppukesästä ison larpin.

Helmi-Elisa Turunen sai SAK:n kulttuuriapurahan liveroolipelin järjestämiseen. Tuloksena oli huima IRA-aiheinen eli Irlannin tasavaltalaisarmeijasta kertova historialarppi.

Millainen oli ensimmäinen larppisi?

–  Innostuin larppauksesta yläasteella 90-luvun lopulla, kun Ylen nuortenohjelma esitteli sitä. Isä löysi Kuopion suunnalta larpin, jonka nimi oli Jäähyväiset hanhiemolle.

Peli karikatyrisoi satuklassikoita. Siinä etsittiin klassisille satuhahmoille uusia motiiveja. Hahmoni oli Kultakutri, joka tehtaili asuntomurtoja.

Uusille pelaajille sanotaan usein, että väärin ei voi larpata. Huomasin sen heti. Tulkinta hahmosta ja tilanteesta on aina omasi, siinä ei voi tehdä virheitä. Kokemus on vapauttava: kokeilet erilaisia tunteita ja tilanteita ja astut toisen saappaisiin. Ja pelin jälkeen voit jättää kaiken taakse.

Aloin tehdä pelejä itse, koska siihen aikaan niitä järjestettiin varsinkin Pohjois-Savossa vähän. Onneksi vanhemmat tukivat ja antoivat minun kulkea junalla Helsinkiin.

Kuvauksissa oksa sai toimittaa miekan virkaa. Jos Helmi-Elisa Turunen saisi valita, mihin aikaan ja paikkaan muuttaisi, valinta olisi 1920-luvun Turku. – Seurapiireissä oli boheemia taideympäristöä.

Mitä larpin järjestäminen vaatii?

1 Luo konsepti. Päätä, mistä peli kertoo.

2 Kirjoita maailmamateriaalit. Ne ovat kaikille yhteiset ja kertovat, millaisia ovat pelin maailma, tilanne, kulttuuritausta ja yhteiskunta.

3 Laadi säännöt. Esimerkiksi: älä poistu tältä pihapiirin alueelta. Jos nyrjäytät nilkkasi niin soita tähän numeroon. Off-merkki (pelin keskeyttämismerkki) on tämä. Ja niin edelleen.

4 Tee tilannekartoitus. Missä pelataan ja kuinka pitkään? Tarvitaanko ruokaa? Entä majoitukset? Mikä on budjetti ja mistä rahoitus? Montako pelaajaa tarvitaan?

5 Kirjoita hahmot. Yhden hahmon teksti on yleensä 2–20 sivua pitkä, usein tarinamuotoinen kertomus, jossa on pelin mutta myös hahmon historian ja psykologian kannalta tärkeät pointit. Siten hahmo saa persoonan.

6 Suunnittele työpajat. Millaista ennakkotyötä pelaajien kanssa tarvitaan? Kuinka pelaajia ryhmäytetään, jotta kaikkiin hahmoihin saadaan sopiva pelaaja? Mistä varapelaajat? Keille hahmoille on pakko saada varapelaaja sairastumisen varalta?

7 Tee viranomaisilmoitukset. Viranomaisille on ilmoitettava esimerkiksi tulenkäytöstä ja näköisaseista.

8 Kartoita vakuutukset. Mieti, tarvitaanko vakuutuksia ja järjestetäänkö peli yhdistyksen vai yksityishenkilön nimissä.

9 Markkinoi. Pelin mainostaminen vaatii suunnittelua, jotta tieto tavoittaa mahdollisimman hyvin erilaiset larppiyhteisöt.

10 Kontaktoi pelaajat. Tässä vaiheessa jokaiselle lähetetään omat materiaalit.

11 Rakenna pelipaikka. Usein paikka tosin sopii sellaisenaan larppiin.

12 Pelaa.

13 Tee lopputyöt. Ota palautteet vastaan ja ohjaa löytötavarat omistajilleen. Pelin jälkeen päästään aina miettimään, kenelle taikasauva tai alushousut kuuluvat.

14  Tee loppuraportti. Tässä pelaajat kertovat tarinan muodossa tai ranskalaisilla viivoilla, miten peli meni. Palautteet otetaan vastaan ja keskustellaan sellaisten pelaajien kanssa, jotka haluavat tehdä enemmän jälkityötä.

Liveroolipeleillä on useita lajityyppejä. Mikä on sinun suosikkigenresi?

– Olin mukana Suomen ensimmäisissä Harry Potter -roolipeleissä. Potterissa on selkeä maailma ja paljon materiaalia, mutta se on myös vapaa, eli voit tulkita sitä tosi vahvasti.

Lisäksi pelaan erityisesti Suomeen sijoittuvia historiapelejä. Sitä kautta pääsee tutustumaan historiaan.

Jääkäripelissä hiihdettiin kahdeksan kilometriä jään yli. Toinen peli taas sijoittui Kuolan kriisiin 1970-luvulla. Ydinsiilosta katkesivat yhteydet ja tutkasta näkyi, että Amerikasta lentää jotain kohti. Piti päättää, painetaanko nappia ja lähetetäänkö ohjukset liikkeelle.

– Voisin muuttaa 1920-luvun Turkuun, sotien väliseen toivon aikakauteen.

Siinä pääsee miettimään, mikä on oma moraali ja etiikka, ja minkälaiseen yhteiskuntaan hahmo on kasvatettu. Kun on kyse oikeasta historiallisesta tapahtumasta, voit lukea vaikka kuinka paljon materiaalia ja miettiä, miten tulkitset sen: minkälainen tämä ihminen on?

Tykkään hirveästi historiasta ja luen varsinkin 1900-luvun historiaa. Sieltä pystyy ammentamaan paljon. Pelin avulla voin levittää tietämystä muille.

Lue lisää: Radioamatööri Janne Heinikangas hakee fiiliksiä kaukaisilta radioasemilta: ”On helvetin hieno tunne löytää jokin pienitehoinen asema – vaikka Saksasta”

Paras roolisi?

– Larppaajilla on usein typecast, eli pelaajaa on nähty paljon tietynlaisissa rooleissa. Mun typecast on pahishahmot. Ne ovat helpompia tehdä kuin hyvikset: pahishahmon ei tarvitse välittää tekojensa seurauksista. Hyviksenä joudut huomioimaan, mitä teet ja kuinka saat asiat toimimaan suuremman hyvän puolesta.

Ehkä paras roolini kuitenkin on vuoteen 1917 sijoittuvan pelin kuvitteellinen Leena Koivunen, Maalaisliiton paikallispoliitikko ja kyläyhteisön vahva hahmo.

Kyseessä oli pitkäjänteisesti jatkuva peli, jossa historia menee eteenpäin. Pelasimme kahdeksan jaksoa kolmen vuoden aikana.

Sain eläytyä sortovuosien lopun, sisällissodan ja itsenäistymisen ajan poliittiseen ympäristöön sekä mielipiteisiin. Leena näki, kuinka Suomi alkaa lipua vihapuheen kautta kohti sotaa. Hahmolle kehittyi pelijohdon suunnittelema parisuhde, hän meni naimisiin ja vaihtoi puoluetta.

Turunen ei haluaisi näyttelijäksi. – Menen lukkoon, kun pitäisi antaa jotain yleisölle. Lyhythetket ja tunnetilan ottaminen ovat helpompia kuin, jos niihin pitäisi yhdistää vuorosanoja ja kohtauksia.

Kärsitkö larpulasta eli pelinjälkeisestä krapulasta?

– Ihan selkeästi! Toivun nukkumalla 24/7. Peli vie hirveästi energiaa. Viime pelissä mulla oli askelmittari mukana, ja kävelyä tuli 32 kilometriä.

Vietätkö pelaajien kanssa aikaa pelien ulkopuolella?

– Iso osa ystävistäni on larppaajia, Pelit ovat genrettyneitä: on historiaa, fantasiaa, vaelluspelejä ja niin edelleen. Se tuo samoista asioista kiinnostuneita samoihin peleihin. Tämä auttaa löytämään ihmissuhteita ja ystäviä.

Larppiporukassa on paljon hyväksyntää, suvaitsevaisuutta ja kannustusta. Ihmiset ovat yhteisössä saman asian takana, ja jokaisella on oma kokemus, jota kukaan muu ei voi tulla vähättelemään millään tavalla.

Lue lisää: Taidekasvatusta ja tarot-kortteja –JHL:n uusi jäsen Suvi Kuusisto, 27, kertoo miksi kaverit kutsuvat häntä noidaksi

Mitä tai ketä et larppaisi?

– Esimerkiksi blackface – eli se, kun valkoinen ihminen maskeerataan tummaihoiseksi – ei ole ok. Orjuutta vierastetaan teemana. Mutta olen pelannut rajuja rasistejakin.

Joskus sama peli pelataan uudestaan niin, että voitkin ottaa vastapuolen roolin: kokea saman asian valta-asemassa olevan ja sorretun näkökulmasta. Se on erityisen hieno kokemus.

Kenelle larppaus sopii ja kenelle ei?

– Larppaus on myös aikuisiällä helppo harrastus aloittaa. Se ei vaadi isoja alkubudjetteja tai paljon hankintoja. 63-vuotias äitini kävi viitisen vuotta ensimmäisessä larpissaan ja tykkäsi siitä hirveästi.

Peliin ei tarvitse suuremmin valmistautua, luet vain materiaalit läpi. Esimerkiksi toisen harrastukseni ratsastuksen eteen joudun joka päivä tekemään jotain. Larppausta voit harrastaa, kun haluat ja pystyt.

Ujolle larppaus antaa tilaisuuden osallistua ilman, että kukaan sulkee pois.

Tosi ujolle saattaa olla kynnys lähteä mukaan, mutta hänellekin larppaus antaa tilaisuuden osallistua ilman, että kukaan sakottaa ujoudesta tai sulkee pois.

Jos on mielenterveysongelmia, kannattaa miettiä onko larppauksessa liikaa eläytymistä ja toisen psyykeen astumista. Mutta jos olet perusterve, niin mukaan vaan!

Esteellisyyskin huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. On sokeita larppaajia, vammaispelaajia, pyörätuolissa olevia pelaajia. On tumma- ja valkoihoisia. Suomessa pelataan myös englanniksi ja ruotsiksi.

Mitä larppaus on opettanut sinulle itsestäsi?

– Huomaan, mitkä ovat stressitekijäni ja milloin ärsytyskynnys ylittyy. Löydän omia rajojani.

Kerran meinasin saada pelissä paniikkikohtauksen. Toinen pelaaja onnistui tekemään tilanteesta niin uhkaavan, että jouduin keskeyttämään pelitilanteen. Istuimme tovin off-tilassa (pelitilan ulkopuolella) ja otimme sitten koko homman uudestaan.

Mulla oli ollut töissä stressitilanne ja reagoin, koska pelitilanteessa oli samankaltaisuuksia. Oli terapeuttista tajuta, etten ollut käsitellyt oikean elämän uhkatilannetta, mutta voin käsitellä sen pelissä turvallisesti ja kontrolloidusti. Kun palasin töihin, en enää vilkuillut takapeiliin ja miettinyt, että tapahtuuko siellä jotain.