4.11.2021

Taidekasvatusta ja tarot-kortteja – JHL:n uusi jäsen Suvi Kuusisto, 27, kertoo miksi kaverit kutsuvat häntä noidaksi

Nuoriso-ohjaaja Suvi Kuusisto purkaa tunteitaan taiteeseen ja opettaa sitä lapsille koulunkäyntiavustajana ja kerho-ohjaajana. Vastavuoroisesti lapset inspiroivat Kuusistoa piirroksillaan, sillä he näkevät taiteessa jotain mitä aikuiset eivät.

Uusi jäsen -juttusarjassa tapaamme tällä kertaa mikkeliläisen Suvi Kuusiston, 27. Kuusisto on nuoriso-ohjaaja ja taiteilija, jossa on vähän noidan vikaa. Lasten parissa hän yhdistää taideintohimonsa kokopäivätyöhön.

JHL:läinen Kuusisto piirtää eläimiä muistuttavia otuksia, joita hän kutsuu olennoiksi. Hän saa inspiraationsa luonnosta, kulttuurista, ystävistään ja kämppiksensä kissoista. Taiteesta välittyy Kuusiston viehätys kaikenlaiseen outona pidettyyn, kuten tarot-kortteihin ja ennustamiseen.

Suvi Kuusisto kirjoittaa myös runoja. Yhden niistä hän jakaa Motiivin lukijoiden kanssa. Lue runo tämän jutun päätteeksi!

Lue Uusi jäsen -sarjan ensimmäinen osa: Ammattiliitto on nuoren tuki –Uusi jäsen Jonathan Ndongala, 23, kertoo miksi hän valitsi JHL:n

Lue Uusi jäsen -sarjan toinen osa: JHL:n uusi jäsen Heini Rusanen, 23, kertoo, miksi pienten poikien pitää saada käyttää kynsilakkaa

Mistä tulet ja mitä teet?

Olen syntynyt Mikkelissä ja asunut täällä koko elämäni yhtä opiskeluvuotta lukuun ottamatta. Koulutukseltani olen nuoriso-ohjaaja ja opiskelin ammattiin Suomen nuoriso-opistossa Paukkulassa.

Aiemmin olen käynyt media-assistentin koulutuksen Etelä-Savon ammattiopistossa ja opiskellut kuvataidetta Kymenlaakson opistossa Kouvolassa vuoden verran. Olen tällä hetkellä töissä Olkkolan ala-asteella koulunkäyntiavustajana ja vedän myös iltapäiväkerhoja.

Koulunkäyntiavustaja Suvi Kuusisto kuuntelee musiikkia laidasta laitaan, mutta kaikken ominta on vanha rokki, kuten AC/DC.

Kerro taideharrastuksestasi.

Olen lapsesta asti tykännyt piirtää ja maalata. Viime vuosina olen hiljalleen yrittänyt saada töitäni näkyville. Miulla on ollut Mikkelissä muutamia taidenäyttelyitä ja olen perustanut kaverini kanssa runokollektiivin. Teimme viime keväänä yhdessä runokirjan nimeltä Kadonneet lapset ja olemme käyneet runoilloissa lukemassa teoksiamme.

Teen paljon mustavalkoisia töitä, erityisesti kun piirrän tietokoneella. Aiheena ovat usein erikoisen näköiset eläimet ja otukset, kutsun niitä olennoiksi. Teokset ovat monesti luontoaiheisia ja niissä seikkailee satuolentojen näköisiä kavereita.

Lisäksi maalaan akryyliväreillä. Olennot ovat samoja kuin tietokonepiirroksissa, mutta maalauksissa tykkään käyttää paljon värejä.

– Kun idea tulee, miun täytyy heti toteuttaa se, silloin siinä on fiilis mukana.

Mistä saat inspiraatiota ja miten luova prosessi etenee?

Luonto inspiroi minua paljon, samoin elokuvat ja musiikki. Asun miun hyvän ystävän kanssa, jolla on kaksi kissaa. Monesti saan inspiraatiota siitä, kun ne tekevät söpöjä asioita.

Olen sellainen, että kun idea tulee, miun täytyy heti toteuttaa se, silloin siinä on fiilis mukana. Esimerkiksi runoidea täytyy heti kirjoittaa puhelimen muistioon ja maalausidea luonnostella luonnosvihkoon, jos sellainen on mukana.

Mitä pyrit sanomaan taiteellasi?

Taide on aina ollut itseilmaisun keino, jolla saan omat ajatukseni ja tunteeni ulos helpommin kuin puhumalla. Toivon, että siitä välittyy muillekin jotain mihin samaistua, ja se saisi ihmiset hyvälle mielelle tai ajattelemaan. Taiteen tekemisen pitää myös olla hauskaa!

Haluaisitko vielä joskus tehdä taidetta kokopäivätyönä?

On se tulevaisuuden haave ja olen miettinyt myös, että opiskelisin kuvataideopettajaksi. Tykkään ihmisten kanssa työskentelystä ja taiteen opettamisesta. Tässä vaiheessa olen kuitenkin tyytyväinen, että tämä on sivutyö ja harrastus.

Suvi Kuusisto piirtää mustavalkoisista töitä tietokoneella. Piirroksissa seikkailevat usein erikoisen näköiset eläimet.

Missä teet taidettasi?

Tällä hetkellä ihan vain kotona. Täällä on oma työpöytä, johon levitän maalaustarvikkeet ja piirrän omalla tietokoneellani. Olen kyllä haaveillut, että joku päivä miulla olisi oma työtila tai ateljee.

Ketä ihailet?

Paljon on taiteilijoita ja runoilijoita, joita katson ylöspäin. Sanon kuitenkin: omat kaverit. Miulla on ympärilläni taiteellisia ihmisiä, joiden kanssa olemisesta saan inspiraatiota.

Mikä on lasten kanssa työskentelyssä parasta ja ikävintä?

Ikinä ei ole tylsiä tai samanlaisia päiviä. Olen aina tullut lasten kanssa hyvin toimeen ja on ihanaa, että voin hyödyntää intohimoani taiteeseen. Vedän taidekerhoa ja piirrän värityskuvia koululaisille. Lapset inspiroivat minua, koska he eivät katso taidetta samalla tavalla kuin aikuiset.

Välillä saattaa olla henkisesti rankempia päiviä, kun selvittelen lasten riitoja tai jollakin lapsella on muuten vaikeaa.

Suvi Kuusisto tykkää lenkkeillä ulkona ja ihmetellä luontoa. Luonto välittyy vahvasti myös Kuusiston taiteesta.

Millä hurmasit haastattelijan, kun hait nykyistä työpaikkaasi?

Nykyinen työpaikkani on entinen ala-asteeni. Nuoriso-ohjaajan koulutukseen kuului työharjoittelu ja ajattelin, että olisi hauska hakea omaan kouluun. Harjoittelun kautta sain vakituisen työpaikan.

Hyödynnän taidetta tekemällä ansioluettelosta persoonallisen näköisen, kun haen töitä. Koristelen CV:n ja esimerkiksi valokuvan sijasta olen piirtänyt itseni.

Instagramissa tilisi nimi on @noitamummo. Mistä nimi tulee?

Kaveripiirissä sanotaan välillä, että olen noita, kun olen hyvin kiinnostunut kaikesta tämmöisestä omituisesta. Miulla on tarot-kortit, perinteinen pakka sekä kalevalainen Ukon-pakka, ja tykkään tehdä ennustuksia kavereille. Kansantarut kiinnostavat myös.

– Hyvin usein tarot-kortit yllättävät ja osuvat oikeaan!

Kertoisitko lisää ennustamisesta?Mistä kiinnostuksesi siihen kumpuaa?

Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut henkimaailmasta, paranormaaleista ilmiöistä, astrologiasta sun muusta. Meillä on suvussa ja perheessä henkilöitä, joita myös kiehtovat henkimaailman asiat esimerkiksi äitini. En osaa tarkalleen sanoa mistä innostukseni on lähtöisin, mutta osittain perheestä.

Tarot-kortteja kohtaan kiinnostus alkoi leikkimielisenä: halusin testata, mitä tapahtuu. Sokeasti en niihin usko, mutta ne voivat antaa suuntaa ja neuvoja. Korteilla voi kysyä asioita ja saada vastauksia itseä mietityttäviin kysymyksiin.

Hyvin usein kortit yllättävät ja osuvat oikeaan, niin itseni kohdalla kuin muidenkin! En ole varma, mikä korttien taika on, mutta niiden kanssa puuhailu on antanut paljon.

Kuusisto tekee ennustuksia kavereilleen ja saa jälkikäteen kommentteja, että tarot-kortit ovat osuneet oikeaan.

Ketä perheeseesi kuuluu?

Äiti, isä ja heidän koiransa. He asuvat Mikkelissä suhteellisen lähellä minua ja yritän vierailla heidän luonaan usein. Heistäkin kumpikin tykkää tehdä taidetta. Monesti askartelemme ja maalaamme yhdessä. Kun olin lapsi, äiti piirsi paljon – ehkä innostus taiteen suuntaan syntyi jo silloin.

– Tiedän, että liitto on takana tukemassa ja antamassa apua.

Mikä on parasta Mikkelissä?

Kaverit ovat täällä lähellä. Tykkään pikkukaupungin tunnelmasta, kaikki on tuttua ja ihmiset tuntevat toisensa. Mikkeli on pieni, mutta rauhallinen ja kaunis kaupunki.

Mikä sai sinut liittymään JHL:ään ja mitä liitto merkitsee sinulle?

Työharjoittelussa kerrottiin, että ammattiliittoon kannattaa liittyä ja lähdin googlailemaan, mikä liitto olisi sopiva.  JHL tuli vastaan ja oli nuorekkaan ja miun oloinen. Jos töissä tulee ongelmia tai tarvitsen muuten apua, tiedän, että liitto on takana tukemassa ja antamassa apua.

Lue lisää: Somepersoona, nuorten äänitorvi ja luontoihminen pyrkivät JHL:n edustajistoon– Kuinka kolmikko uudistaisi liittoa, jotta se olisi vielä parempi?

Miten ammattiliitot saisivat nuoret paremmin mukaan?

Nuoret pyörivät paljon sosiaalisessa mediassa, sieltä he löytävät ammattiliitot helpoiten. Mie taidankin teitä Instagramissa seurata, se on varmasti sellainen nuorten kannalta hyvä kanava, mihin kannattaa panostaa.

Tässä Suvi Kuusiston runo, jonka hän valikoi Motiivin lukijoille:

Tanssin yksin
nukahdan yksin
säästän kuivuneet kimput seinille
haurastuen tunteita varisi lattialle

hameen helmoilla
ratkon saumat auki

ompelen ne kiinni
omilla sanoillani.