Oululainen Heli Määttä haaveili pienenä parturi-kampaajan työstä, mutta päätyi tekstiilihuoltajaksi pesulaan. Ammatinvalinta ei kaduta, vaikka työ on fyysisesti kuormittavaa ja vaatii turnauskestävyyttä. Likaisen työn lisää hän kuitenkin toivoo, sillä sairaalapyykkiä käsitellessä altistuu väkisinkin epäpuhtauksille, eritteille ja tartuntariskille.
Pitääkö huippuammattilaisen olla menestyvä kasvuyrittäjä tai kansainvälisesti verkostoitunut johtaja? Vai voiko huippuammattilaisen löytää Oulun Keskuspesulasta lajittelemasta sairaalapyykkiä? Vahva ehdokas sellaiseksi on tekstiilihuoltaja Heli Määttä, 38. Ilman häntä ja hänenlaisiaan Oulun yliopistollisesta sairaalasta loppuisivat puhtaat potilaspyjamat parissa päivässä.
– Pyykkimuija -83, sillä lempinimellä kaverit minua toisinaan kutsuvat, hän nauraa.
Alansa huipun Määtästä tekee se, millä vauhdilla hän aukoo likavaatesäkkejä, kauhoo likaiset lakanat vaunuun, työntää vaunun vaa’alle ja rullaa sen pesukoneen täyttöluukulle. Kun edellinen pesuohjelma on päättynyt, Määttä kiskoo koneesta pestyt potilasvaatteet toiseen kärryyn ja alkaa salamannopeasti täyttää desinfioivaa konetta likaisilla lakanoilla.
Sitten enää oikean pesuohjelman valinta, nopea käännös ja muutama askel kuivausrummun luo. Seuraavaksi hän sukeltaa melkein hartioita myöten rumpuun, jotta saa sen ensin tyhjennettyä ja sen jälkeen täytettyä juuri pestyllä ”mummopyykillä”.
Toisinaan Määttä käväisee pesulan puhtaalla puolella viemässä hoitajien pestyt työvaatteet syöttöasemalle kuivaukseen, jälkikäsittelyyn ja viikkaukseen. Tai pinkoo pesulahallin toisessa päässä sijaitsevaan haalaripesulaan, jonka pesukoneet on aika-ajoin täytettävä ja tyhjennettävä.
Liikesarjat ovat hioutuneet ja työskentely ripeää ja energiatehokasta.
– Urakkatyö mutta ei urakkapalkkaa. Varsinkin alkuviikko on kiireinen, koska sairaalapyykkiä on paljon ja on pakko pysyä pesuohjelmien tahdissa, hän sanoo.
Jestas, mikä paikka!
Jestas, mikä paikka! Se oli Määtän ensireaktio, kun hän kävi ammattikoululaisena tutustumassa Oulun Keskuspesulaan yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.
– Opiskelin pukuompelua. Kaverini meni pesulaan töihin, ja pian täältä soitettiin, enkö minäkin tulisi. Kaveri oli viikon, minä kaksi, hän muistelee.
Aika ei ollut vielä kypsä, sillä Määttä haaveili parturi-kampaajan työstä. Puoli vuotta kampaamoapulaisena kuitenkin riitti. Sen jälkeen hän oli tovin työttömänä ja meni sitten muutamaksi päiväksi tuuraamaan pesulaan.
– Mikä jottei, kun tarjottiin vakituista työpaikkaa. Sille tielle jäin.Tekstiilihuoltaja Heli Määttä
Seurasi joitain lyhyitä ja pidempiä sijaisuuksia pesulassa. Sitten Määtältä kysyttiin, haluaisiko hän opiskella oppisopimuksella tekstiilihuoltajaksi ja saada samalla vakituisen työpaikan.
Mikä jottei, Määttä tuumi ja jäi sille tielle. Työ pesulassa on jatkunut katkotta kahta äitiys- ja hoitovapaajaksoa lukuun ottamatta.
Likaisen työn lisä tarpeen
Pesulan likaisella puolella, eli punaisella vyöhykkeellä, ei pärjää, jos kavahtaa infektiopyykkiä tai virtsan hajua ja muita eritteitä.
– Etenkin hoitolaitosten pyykkiä pestessä aromi on aika vahva, Määttä sanoo.
Aiemmin työntekijöille maksettiin likaisen työn lisää, mutta se poistui paikallisesta sopimuksesta jo vuosia sitten, eikä sitä ole myöskään valtakunnallisessa Avain-tessissä.
– Lisä on saatava liiton sopimustavoitteisiin, vaatii pesulan luottamusmies Annemari Enojärvi.
Hänen mielestään tekstiilihuoltajat työskentelevät eturintamassa siinä missä hoitajatkin. Hoitajien lailla myös he joutuvat altistamaan itsensä tartuntariskille, eritteille ja pyykkipussiin unohtuneille injektioneuloille.
Ihka uutta tekniikkaa
Vaikka pesulatyö on väliin puuduttavan yksitoikkoista, tarjoaa se myös vaihtelua ja viimeisintä tekniikkaa. Tänä syksynä Määttä on opetellut käyttämään työvaatteita varten kehitettyä robottia, jonka röntgensilmä tunnistaa ja lajittelee työvaatteet ja haalarit ja löytää taskuun unohtuneet mustekynät.
– Jos kynä päätyy pesukoneeseen, saattaa 50 kiloa pyykkiä mennä pilalle. Lajittelulaite on uusi innovaatio, eikä sellaista ole muissa Suomen pesuloissa, kehaisee tuotantopäällikkö Maarit Honka.
Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin omistama pesula työllistää noin sata henkilöä. Sen volyymi on valtava: vuodessa pestään yli kolme miljoonaa kiloa pyykkiä.
Pesula muutti runsas vuosi sitten uusiin tiloihin Ruskon teollisuusalueelle, ja uusissa tiloissa on kiinnitetty huomiota myös työturvallisuuteen. Esimerkiksi uudet häkkipesurit pysähtyvät heti, jos joku menee aidan sisäpuolelle.
Silti työergonomiassa olisi edelleen parannettavaa. Laitetoimittajilta ei Hongan mukaan yksinkertaisesti löydy ratkaisuja, jotka sopisivat niin 150-senttisille kuin liki kaksimetrisille työntekijöille.
Nyt uransa huipulla
Juuri nyt Heli Määttä sanoo olevansa pesulauransa huipulla.
– Tehtäväkohtainen palkka, kaksi kokemuslisää ja kahdesti vuodessa maksettava kannustuslisä, jos sellaisen sattuu saamaan. Itse siihen voi vaikuttaa niin, että työskentelee ripeästi ja jää tarvittaessa ylitöihin.
Myös Enojärvi sanoo, että ”tehä pittää”. Kahvitauko on 12 minuuttia, ja sen aikana on riisuttava suojavaatteet, pestävä ja desinfioitava kädet ja leimattava mennen tullen kellokortti.
– Täällä ei sormenpyörittelijöille ole töitä, hän sanoo ykskantaan.
Matkapuhelimet pannassa
Likaisen työn lisän ohella Määttä ja Enojärvi toivovat, että tuotantotiloissa noudatettavasta matkapuhelinkiellosta luovuttaisiin. Nyt käytössä on yksi yhteinen puhelin, johon voi jättää soittopyynnön.
– Lapset eivät uskalla soittaa siihen. Itselläni on hätä, kun toisen tyttären taitoluistelutreenit ovat iltapäivisin. Vahinkoja voi sattua, eikä valmentaja saa minua nopeasti kiinni, sanoo Määttä.
Moni työntekijöistä on huolissaan myös iäkkäistä vanhemmistaan. Huoli helpottuisi, jos tavoitettavuus työpäivän aikana paranisi.
– Jopa lääkärin soittoaikaa on hankala ennalta sopia. Tähän tarvittaisiin muutos tai joustavampia käytäntöjä, toivoo Enojärvi.
Aiemmin tuotannon henkilökunnalla sai olla kännykkä työtakin taskussa, mutta joitain vuosia sitten se kiellettiin. Työturvallisuus- ja hygieniasyistä kiellettiin myös muut vierasesineet kuten korut, kellot ja rakennekynnet.
Uusista työvaatteista poistettiin taskutkin, jotta puhelimet pysyvät varmasti sosiaalitilan lokerokaapissa.
Työkaverit ovat iso plussa
Melko tarkkaan kolmelta iltapäivällä Heli Määttä tekee lähtöä kotiin ja leimaa kellokortin. On aika kysyä, miksi hän on viihtynyt alalla näinkin pitkään, peräti 17 vuotta.
– Työkaverit ovat iso plussa. Lisäksi työt jäävät päivän päätteeksi työpaikalle. Kotiin en pyykkiä kanna!