19.11.2019

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta: Osa työnantajista haluaa estää liittymisen ammattiliittoon

Some on tuonut näkyviin ay-liikkeen kohtaamaa kritiikkiä. Tämä haastaa ammattiliitot kirkastamaan merkitystään työntekijälle, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

On olemassa työnantajia, jotka tahallisesti haluavat estää – tai ainakin tehdä hankalaksi – työntekijän mahdollisuuden liittyä ammattiliiton jäseneksi.

Tämä on yksi syy siihen, etteivät työntekijät enää itsestäänselvästi liity ammattiliittoon, arvioi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Hän ei kuitenkaan suoraan allekirjoita väitettä, että vastakkainasettelua liittoon kuulumisen ja kuulumattomuuden välillä olisi Suomessa enempää kuin aiemmin. Kritiikki on vain tullut enemmän esille.

Katso alla olevalta videolta Jarkko Elorannan näkemys siitä, kuinka työnantajat pyrkivät estämään työntekijöiden liittymisen ammattiliittoon:

Euroopassa on ay-vastaista liikehdintää

Perimmäisiä syitä vastakkainasettelulle Eloranta hakee kotimaatamme kauempaa.

− Aika voimakkaita poliittisia liikkeitä ja populistisia mielipiteitä on syntynyt Euroopassa ja monet niistä ovat ay-vastaisia.

Elorannan mukaan vastakkainasettelu haastaa ammattiyhdistysliikkeen kirkastamaan viestiään. Miksi liike on olemassa ja miksi sillä on oikeus ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin?

− Voimakkaita populistisia mielipiteitä on syntynyt Euroopassa. Monet niistä ovat ay-vastaisia.

Eloranta näkee syitä myös finanssikriisin jälkeisissä taloudellisissa vaikeuksissa. Ne aiheuttivat turhautumista ympäri Eurooppaa ja toivat bensaa liekkeihin oikeistopopulismin ja nationalismin kasvulle.

Syntyi uusia poliittisia liikkeitä ja esiin nousi poliittisia johtajia, jotka kykenivät hyödyntämään kansan riveistä kumpuavan uhon.

− Iso osa ihmisistä koki, että he jäivät yhteiskunnasta syrjään ja että heillä ei ole väylää päätöksentekoon. Ja siihen kun vielä lisätään vuoden 2015 pakolaiskriisi, on meillä aikamoiset mausteet siinä! Ja poliittisen järjestelmän pitäisi pystyä näitä vielä käsittelemään. 

Jarkko Eloranta kertoi näkemyksistään JHL:n edustajiston kokouksessa 14. marraskuuta.