Vammaisala kaipaa tekijöitä – juuri sellaisia kuin ohjaaja Riikka Hartikainen, joka tuo iloa ja pulppuilevaa energiaa Toimintakeskus Rantapääskyn arkeen. Kiinnostuitko? Värikäs vammaistyö voi olla juuri sinua varten.
Toimintakeskus Rantapääsky on ankean harmaa tiilirakennus keskellä 2 600 asukkaan Kärsämäkeä, suunnilleen Oulun ja Jyväskylän puolivälissä.
Sisällä on kaikkea muuta kuin ankeaa: ikkunoissa itse tehdyt värikkäät verhot, aulassa kutsuva sohva ja käytävällä soittamaan houkutteleva musaseinä. Ja lähistöllä ulkoiluun sopiva liikuntapuisto.
– Meillä käy paljon top- ja tet-harjoittelijoita ja eri alojen opiskelijoita. Kaikki sanovat, että onpa siisti paikka ja monipuolista toimintaa, tänne kannattaa tulla, kertoo Riikka Hartikainen, 35.
Kärsämäki on niitä kuntia, jotka ovat ulkoistaneet sosiaali- ja terveyspalvelunsa yksityiselle palveluntuottajalle. Niinpä Rantapääskyn toiminnasta vastaa Terveystalo.
Asiakkaina on kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia ja muita erityistä tukea tarvitsevia. Nuorista aikuisista ikääntyneisiin, joiden arjen taitoja ja kykyä itsenäiseen elämään henkilökunta pyrkii eri keinoin tukemaan.
– Meidän asiakkailla on kupillisen verran enemmän sydämensivistystä kuin muilla.
– Meidän asiakkailla on kupillisen verran enemmän sydämensivistystä kuin useimmilla muilla. He ovat avoimia ja vilpittömiä, aivan mahtavia, ja minun sydämeni he ovat vieneet mukanaan, sanoo Hartikainen.
Toimintakeskuksen asiakkaille laaditaan yksilöllinen työ- ja päivätoimintasuunnitelma.
– Osa heistä käy kerran viikossa, osa viitenä päivänä viikossa. Koronan takia olemme joutuneet supistamaan ryhmäkokoja.
Henkilökuntaan kuuluu Hartikaisen lisäksi palveluohjaaja Jaana Ranto sekä ohjaajat Hanna Kieleväinen ja Jaana Vähäaho.
Pula on valtakunnallinen
Riikka Hartikaisen kaltaisia osaavia ja motivoituneita ammattilaisia kaivataan lisää, sillä työvoimapula on vammaisalalla valtakunnallinen.
– Työnantajilla on tälläkin hetkellä kymmeniä vammaisalan vakansseja auki ja jatkuva rekrytointi käynnissä, kertoo Kehitysvammaliiton kansalaisuusyksikön johtaja Susanna Hintsala.
Henkilöstöpula vaihtelee alueittain ja työnantajittain mutta koskee koko palveluketjua: hoitajia, ohjaajia, työhön valmentajia, henkilökohtaisia avustajia ja myös erityistyöntekijöitä kuten puheterapeutteja, viittomakielen tulkkeja ja kehitysvammaisuuteen perehtyneitä lääkäreitä.
Henkilöstöpula näkyy siten, että iso osa toimintakeskusten, asumisyksiköiden ja hoitopaikkojen esimiesten työajasta kuluu vakituisten työntekijöiden ja sijaisten hankkimiseen.
Työvoimapula on valakunnallinen ja koskee koko palveluketjua.
– Silloin se on poissa henkilöstön ja toiminnan kehittämisestä, työntekijöiden tukemisesta ja muusta esimiestyöstä.
Pula ja henkilöstön vaihtuvuus heijastuvat myös asiakkaiden arkeen levottomuutena ja turvattomuutena.
– Vuorovaikutussuhteen syntyminen työntekijän ja kehitysvammaisen asiakkaan välille vie aikaa. Mitä enemmän hän tarvitsee apua ja tukea, sitä tärkeäpää on ylläpitää pysyviä työsuhteita, sanoo Hintsala.
Lähettiläät levittävät sanomaa
Henkilöstöpulaa kampittaakseen JHL ja Kehitysvammaliitto lanseerasivat alkuvuodesta Värikäs vammaistyö -hankkeen, jonka keulakuvana toimii rap-artisti Kalle Havumäki. Motiivi haastattelussa MC KOO -taiteilijanimellä tunnettu artisti kertoo itsestään ja musiikistaan.
– Hankkeen keihäänkärkinä on 90 kentältä saatua vammaistyön lähettilästä, Riikka Hartikainen muiden muassa, kertoo JHL:n ammattialatoiminnan asiantuntija Riitta Vehovaara.
Lähettiläiden oli tarkoitus käydä kouluilla ja paikallisissa tapahtumissa kertomassa monipuolisesta alasta. Koronan takia on pidetty webinaareja, joissa on kehitelty ideoita lisätä vammaistyön vetovoimaa ja tukea JHL:n oppilaitosagentteja heidän työssään.
Lisäksi JHL on mukana Vetävä vammaistyö –hankkeessa, joka pyrkii lisäämään vammaistyön vetovoimaa ja kehittämään alan koulutusta.
Myös Hintsalan mielestä oppilaitosyhteistyö peruskoulun ja muiden opinahjojen kanssa on avainasemassa, jotta alalle saadaan rekrytoitua kaikenikäisiä.
Niin. Miten saada irtisanottu paperityöntekijä kiinnostumaan huonommin palkatusta sosiaalialan työstä? Siinä riittää haastetta.
– Tarvitsemme joustavia käytäntöjä ja tehokkaita malleja oppisopimuskoulutuksen toteuttamiseen juuri alanvaihtajia varten, Hintsala sanoo.
Pudokkaasta tähtioppilaaksi
Riikka Hartikaisen oma polku nykyiseen työhön on ollut mutkainen ja töyssyinen.
– Yläaste ei mennyt hyvin, ja jäin luokalle. Murrosikä painoi päälle, ja se vei keskittymisen koulunkäynnin sijasta kaikenlaiseen muuhun hölmöilyyn.
Kun tuli aika päättää jatko-opinnoista, oli suunta hukassa.
– Silloinen opinto-ohjaaja ei luottanut, että pääsisin mihinkään, ja niinpä hakupaperit päätyivät roskiin.
Hartikainen työskenteli kymmenen vuotta mitä erilaisimmissa töissä, muun muassa hukkakauran kerääjänä, siistijänä, ovimiehenä, tarjoilijana ja kaupan kassana ja hakeutui sitten nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan linjalle Koulutuskeskus Salpaukseen.
– Kun löysin opiskelumotivaation, valmistuin kahdessa vuodessa hyvin arvosanoin.
– Kotipaikkakunnallani Lapinjärvellä toimineen etsivän nuorisotyöntekijän tuella löysin motivaation opiskella ja valmistuin kahdessa vuodessa.
Nappi suoritus koulupudokkaaksi leimatulta Hartikaiselta – kuten sekin, että päästötodistuksen ammattiaineiden arvosanat olivat pelkkiä kiitettäviä!
Arjen taitoja ja unelmia
Nuoriso-ohjaajan opintoihin kuuluneen viimeisen harjoittelun Hartikainen suoritti Etevan työ- ja toimintakeskuksessa. Sen inspiroiva työpaikkaohjaaja sai hänet kiinnostumaan työstä erityisryhmien parissa.
Rantapääskyssä Hartikainen aloitti noin kuusi vuotta sitten, ensin vuorotteluvapaan sijaisena ja viisi vuotta sitten vakituisena ohjaajana.
– Meillä on sikahyvä fiilis ja mahtava kombo osaamista, hän kehuu pientä työyhteisöä.
Palveluohjaaja on koulutukseltaan sosionomi, yksi ohjaaja on terveydenhoitaja-sairaanhoitaja, toinen on lähihoitaja ja Hartikaisella itsellään kasvatus- ja ohjausalan tutkinto.
Rantapääskyssä onkin draivi päällä. Toimintakeskuksille perinteiset puu- ja käsityöt on jätetty vähemmälle, ja keskiössä ovat itsenäisen elämän taidot.
– Joidenkin kanssa harjoitellaan arkielämän taitoja, vaikka pyykinpesua, joidenkin kanssa tarpeellisia digitaitoja ja sosiaalista kanssakäymistä, kertoo Hartikainen.
Syksyinen yö metsässä on yksi yhdessä toteutetuista unelmista.
Lisäksi toimintakeskuksen henkilökunta tekee moniammatillista ja monialaista yhteistyötä eri tahojen kanssa.
– Asiakkaita kuullen ja ideoita yhdessä kehitellen. Monet utopistisilta kuulostavat unelmat on saatu toteutettua.
Yksi niistä on ollut viettää syysyö metsässä yhdessä ohjaajien kanssa.
– Ensimmäisenä vuonna yövyimme puolijoukkueteltassa toimintakeskuksen pihapiirissä, seuraavana syksynä partiomajalla ja tänä syksynä uskaltauduimme metsän keskelle Onkilammelle.
Osa yöpyi seurakunnan mökissä, osa kokeili telttamajoitusta, ja Hartikainen ainoana sinnitteli ulkoilmassa riippumatossa.
Tällä työllä on merkitystä
Värikäs vammaistyö -hankkeella halutaan tehdä näkyväksi vammaistyön ja sosiaalialan tehtävien monipuolisuutta. Yhtenä keinona ovat videot, joilla näkyy työn arki ja sen vaikuttavuus yksilön ja koko yhteiskunnan kannalta.
– Haluamme näyttää, että ohjaajien ja työhön valmentajien työpanoksella on merkitystä. Sen avulla eri tavalla vammaisia ja osatyökykyisiä tuetaan itsenäiseen elämään, täysivaltaiseen kansalaisuuteen ja kohti työelämää, sanoo Susanna Hintsala.
Samalla kampanja haluaa ravistella vammaisuuteen ja vammaistyöhön liittyviä asenteita ja mielikuvia. Kyse on nimenomaan mielikuvista, sillä kun asiaa on kysytty sosiaalialalla työskenteleviltä, he ovat pääosin tyytyväisiä ammatinvalintaansa.
Sama tulos näkyy myös Kehitysvammaliiton ja JHL:n tuoreessa kyselyssä. Sen mukaan kolme neljästä vammaisalan työntekijästä on tyytyväinen tai melko tyytyväinen työhönsä.
Kyselyn mukaan erityistä tyydytystä tuottaa työn merkityksellisyys ja mahdollisuus vaikuttaa asiakkaiden hyvinvointiin, elämänlaatuun ja oikeuksien toteutumiseen. Myös työn ihmisläheisyys ja vuorovaikutteisuus nähdään plussana.
Värikäs vammaistyö 2.0 jatkuu vielä ensi vuonna. Tavoitteena on edelleen tukea työnantajien ja oppilaitosten yhteistyötä ja lisätä tet-harjoittelumahdollisuuksia.
Houkuttaako vammaisalan hoivatyö -raporttiin on koottu peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten, opinto-ohjaajien, alan opiskelijoiden ja työntekijöiden näkemyksiä hoiva- ja vammaisalan työstä.
Tuhannen taalan paikka
Myös työnantajilla on nyt tuhannen taalan paikka parantaa alan vetovoimaa ja houkutella työntekijöitä.
– Työantajan on helpompi saada osaavia ja työssään viihtyviä työntekijöitä, jos työnantaja satsaa johtamiseen, kyseenalaistaa hallintolähtöisen toimintatavan ja antaa päätösvaltaa ruohonjuuritason asiakastyötä tekeville, sanoo Hintsala.
Muihin keinoihin kuuluu työpaikan systemaattinen perehdytysohjelma ja työntekijän mahdollisuus kehittyä, päästä täydennyskoulutukseen ja edetä uralla.
Hyvinä esimerkkeinä Hintsala mainitsee muun muassa Eksoten vammaispalvelut Etelä-Karjalassa, Eteva-kuntayhtymän ja Rinnekodin Espoossa.
Eksoten vammaispalvelujen palvelupäällikkö Marja-Liisa Haapakorva uskoo, että henkilöstö haluaa sitoutua sellaiseen yksikköön, jossa on hyvä tekemisen meininki ja henki.
– Henkilöstö sitoutuu, kun arvot näkyvät työyksiköiden arjessa.
– Meitä on nyt kuusi vuotta valmennettu ihmisläheiseen ja sensitiiviseen työotteeseen, ja toivon että se näkyy työyksiköiden arjen käytännöissä, hän sanoo.
Jokunen vuosi sitten Eksotekin hajautti esimiestyötä, mutta nyttemmin on palattu siihen, että esimies on läsnä toimintayksiköissä.
– Se takaa, että henkilöstön työssään kaipaama tuki on paremmin saatavilla.
Tutustu – unohda diagnoosit
Riikka Hartikainen rikkoo vammaistyöhön liitettyjä ennakkoluuloja omalla persoonallaan ja räväkällä olemuksellaan.
– Toimin usein opiskelijoiden työpaikkaohjaajana ja pyrin olemaan kannustava ja innostava esimerkki.
Hartikaisen tehtäviin kuuluu myös Rantapääskyn Facebook– ja Instagram -sivujen ylläpito.
– Käytän sosiaalista mediaa kertoakseni rennolla otteella toiminnastamme ja ohjaajan työstä. Lisäksi haluan vaikuttaa ihmisten asenteisiin vammaisuutta kohtaan.
Hän uskoo, että suurimmat ennakkoluulot vammaistyötä kohtaan kumpuavat tietämättömyydestä.
– Tai sitten uskotaan, mitä on jostain kuultu ja tehdään siitä omia johtopäätöksiä. Toisinaan törmäämme asiakkaiden kanssa myös väheksyntään ja suoranaiseen syrjintään mutta Kärsämäellä onneksi hyvin harvoin. Positiiviseen suuntaan on menty, mutta työtä on edelleen jäljellä.
Hartikainen toivoo, että oppisimme kohtaamaan toisemme tasaveroisina.
– Tutustuttaisiin ja otettaisiin ihmiset ihmisinä ilman diagnooseja.