Kymmenen vuotta varhaiskasvattajana on opettanut Paco Diopille paljon suomalaisesta yhteiskunnasta. Diop liittyi JHL:ään, sillä hän piti liiton antirasistista tekoa rohkeana. Uusi jäsen -sarja jatkuu.
Esikoululuokka Turun keskustassa on tyhjentynyt keskiviikkoiltana lapsista, mutta Paco Diop on vielä läsnä. Päivän venyminen illaksi ei haittaa häntä, sillä hän on nyt mielipuuhassaan: puhumassa arvoista.
Rehellisyys, rauhallisuus ja oikeudenmukaisuus. Niistä Diop kertoo ammentavansa voiman puuttua yhteiskunnan epäkohtiin.
Diop, 39, on toiminut varhaiskasvattajana kymmenen vuotta. Hän muutti Suomeen Senegalista vuonna 2005. Diop opiskeli ensin yliopistossa äidinkieltään ranskaa ja päätyi varhaiskasvattajaksi ranskankieliseen päiväkotiin. Lasten parissa hän näki, kuinka yhteiskunnan syrjivät rakenteet syntyvät. Diopista tuli aktivisti.
Diop ei tee maailmankatsomuksessaan kompromisseja. Se on tuonut hänelle niin palkintoja kuin varapaikan vasemmistoliiton riveissä Turun kaupunginvaltuustossa.
Lisäksi hän kiertää puhumassa siitä, kuinka jo varhaiskasvatuksessa kylvämme siemenet tulevaisuuden Suomeen.
Hänen silmissään se Suomi on oikeudenmukainen, avarakatseinen, tasa-arvoinen ja ennen muuta antirasistinen.
Arvosi perustuvat ihmisoikeuksiin, antirasismiin, feminismiin ja intersektionaalisuuteen. Mistä nämä arvot sinulle tulevat?
– Minut on muslimina kasvatettu oikeudenmukaisuuden tielle. Kasvoin äitini ainoana lapsena Senegalissa. Hän opetti minulle, että heikkojen puolustaminen ja oikeudenmukaisuuden edistäminen on meidän kaikkien velvollisuus.
Nämä arvot voimistuivat, kun aloitin työskentelyn Suomessa varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatusaktivismi antaa elämälleni merkityksen. Olen etuoikeutettu, sillä pystyn suomen kielellä auttamaan lapsia kasvamaan ja kehittymään.
Milloin valveuduit yhteiskunnallisesti?
– Poliittisen aktivismini takana ovat paitsi lapset myös kahdeksan vuotta sitten tapahtunut muutos.
Kun tulin Suomeen, halusin miellyttää kaikkia. Halusin näyttää, että minulla menee hyvin.
Kuun lopussa tili oli tyhjä, sillä rahat menivät autoihin, vaatteisiin ja kenkiin – vain, jotta näyttäisin hyvältä ihmisten silmissä. Koko elämäni meni sen miettimiseen, mitä muut ajattelevat minusta.
Äitini sairastui yllättäen Senegalissa ja joutui sairaalaan. Silloin päätin, etten halua nähdä peilissäni vihollista. Se tarkoitti rehellisyyttä itselleni.
Elämästäni jäivät pois kaikki silloiset ”ystävät”, joita kiinnostivat vain hienot bemarit.
Se pelasti minut. Nyt elän onnellisesti. En tunne häpeää, kun seison peilin edessä.
– Jos lapsi kieltäytyy leikkimästä toisen kanssa, hänellä on jo vahva mielipide. Usein se tarkoittaa, että kotona ajatellaan ja toimitaan niin.
Miksi olet varhaiskasvattaja?
– Päädyin alalle ihan sattumalta. Etsin töitä opiskelijana 2014 ja ystäväni ehdotti, että ranskaa osaavana hakisin Turun suomalais-ranskalaiseen päiväkotiin. Huomasin nopeasti, että minulle on luontaisesti kivaa olla lasten kanssa.
Jäin alalle myös siksi, että lasten kautta voin osaamisellani ja taidollani antaa paljon tälle yhteiskunnalle.
– Enää en tunne häpeää, kun seison peilin edessä.
Turussa en ole koskaan nähnyt toista mustaa muslimimiestä varhaiskasvatuksen opettajana. Jos haluamme rakentaa psyykkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja digitaalisesti turvallisen oppimisympäristön kaikille lapsille, kasvattajien joukosta on löydyttävä erilaisia taustoja. Ei voi enää olla niin, että kaikki ovat valkoisia naisoletettuja.
Oletko kohdannut tilanteita, joissa lapsia on kohdeltu eri tavoin heidän etnisen taustansa vuoksi? Miten niihin tulisi puuttua?
– Me varhaiskasvattajat näemme usein rasistisia tilanteita, mutta emme puutu niihin tarpeeksi tiukasti. Jokaisella kasvattajalla on vastuu toimia oikein ja näyttää esimerkkiä.
Joskus esimerkiksi huomaan, että lapset valikoivat leikkikaverinsa ihonvärin perusteella. Silloin suunnittelen toiminnan sellaiseksi, ettei moinen voi jatkua.
Olen tehnyt luokan seinälle kuvan, jossa on lapsia erilaisista taustoista ja teksti: Voimme näyttää erilaisilta, mutta olemme kaikki samanarvoisia.
– Tämä pakottaa pysähtymään. Suomessa lasten ei tarvitse pelätä pommeja. Gazassa pommi voi pudota päälle milloin vain.
Miten varhaiskasvattaja voi edistää antirasismia työssään?
– Jokainen voi edistää tasa-arvoa ja torjua rasismia päivittäisessä työssään. Tämä vaatii rohkeutta puuttua epäkohtiin ja toimia ennakkoluulojen vastaisesti. Lapsille pitää opettaa kunnioitusta ja yhdenvertaisuutta jo varhaisessa vaiheessa.
On tärkeää, että jokainen lapsi saa päiväkodissa aidon, inhimillisen kontaktin aikuisen kanssa. Se vahvistaa heidän itsetuntoaan ja mielenterveyttään.
Nykyresursseilla yksilöllisen ohjauksen tarjoaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Tarvitsemme lisää tukea, jotta voimme tarjota jokaiselle lapselle laadukasta aikaa.
Oletko itse kohdannut alalla syrjintää?
– Koin syrjintää erityisesti urani alkuvaiheessa. Minua kyseenalaistettiin ja kohdeltiin eri tavalla kuin muita työntekijöitä.
Vuosien varrella on esimerkiksi käynyt niin, että huoltaja ei edes tervehdi minua vaan menee kysymään valkoisilta kollegoiltani, missä opettaja on. Ihonvärin takia siis oletetaan, että en voi olla opettaja. Monta kertaa minulta on myös kysytty, olenko harjoittelija tai opiskelija.
– Jotkut haluavat tehdä minusta esimerkin: Katsokaa, hän on musta ja fiksu, Suomessa voi toimia näin! Todellisuudessa monille ei anneta edes mahdollisuutta opiskella ja tehdä töitä.
Tällainen kohtelu on jättänyt syviä haavoja, mutta olen onneksi pystynyt jatkamaan työtäni. Varhaiskasvatuksessa rasismia on rakenteissa mutta se on vakavaa myös yksilötasolla. Ja se sattuu syvästi.
Vielä kuusi vuotta sitten myös ehdottamani pedagogiset ideat kyseenalaistettiin aina. Nyt, kun olen Turussa jonkin verran tunnettu, minulta pyydetään apua ja koulutuksia. Haluan olla varmistamassa, että tätä työtä voi tehdä kuka vain, jolla on pää ja sydän paikallaan.
Mitä toimenpiteitä ehdotat, jotta varhaiskasvatus tukisi entistä paremmin tasa-arvoa ja moninaisuuden hyväksyntää?
– Leikkaukset ja sopeutustoimet pitää lopettaa.
Jatkuvat leikkaukset vaikuttavat suoraan lasten hyvinvointiin. Turku mainostaa itseään lapsiystävällisenä kaupunkina, mutta leikkaukset vievät lapsilta oikeuden kasvaa, oppia ja kehittyä turvallisessa ympäristössä. Se on tekopyhää.
– Jokainen voi edistää tasa-arvoa ja torjua rasismia päivittäisessä työssään.
Ryhmät ovat liian suuria ja kasvattajia on yhä vähemmän. Silloin ammattilaisella ei ole mahdollisuutta jakaa empatiaa ja inhimillisyyttä lapsille. Me kasvattajat olemme myös väsyneitä.
Leikkaukset estävät myös tasa-arvotyön, kuten antirasistisen kouluttamisen. Työntekijöiden on oltava tietoisia omista ennakkoluuloistaan ja sitoutuneita luomaan oikeudenmukaisia ja turvallisia ympäristöjä kaikille lapsille.
Mitä Turku merkitsee sinulle?
– Muutin Turkuun 18 vuotta sitten, 21-vuotiaana. Turku on auttanut minua löytämään itseni.
Hyvien ja vaikeiden kokemusten kautta olen pystynyt elämään turkulaisena omalla tavallani. En odota, että turkulaisuuteni hyväksytään. Päätän itse, mitä se minulle tarkoittaa.
Turku on Suomen hienoin kaupunki. Eurovaaliehdokkaana kävin monessa kauniissa kaupungissa, mutta fiilis tulla kotiin on aina niin voimakas, että vau! Siksi Instagram-tilini osoite on Paco of Turku.
Täällä olen solminut tärkeitä suhteita niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin aktivismityössäni. Turun kauneus ja ainutlaatuisuus tekevät siitä erityisen paikan. Haluan, että minulla on aina koti Turussa, vaikka joutuisin muuttamaan toiseen kaupunkiin tai maahan. Turku ja Dakar ovat minun pesäni.
Lempipaikkani Turussa on lähimetsäni Varissuolla. Sinne pääsen piiloutumaan ja lukemaan kirjoja.
Miten palaudut?
– Viikonloppuna jätän työympäristön täysin. Luen paljon yhteiskunnallisia kirjoja, pelaan lautapelejä ystävieni kanssa, lenkkeilen ja treenaan.
Mitä pidät suurimpana poliittisena saavutuksenasi tähän mennessä?
– Kaupunginvaltuustossa aloitteeni vaikutti siihen, että antirasismi otetaan kaupungin päätöksenteossa vakavasti. Päättäjiä ja kasvatus- ja opetushenkilöstöä koulutetaan antirasismista.
Haluatko presidentiksi?
– Toivon, että presidentiksi päästäkseen ei enää tulevaisuudessa tarvitsisi olla syntynyt Suomessa. Mutta rehellisesti: en haluaisi silti presidentiksi.
Olen hyvällä tavalla radikaali, johdonmukainen rauhan edistäjä. En voisi olla esimerkiksi päättämässä, että emme auta palestiinalaisia. Presidentin rooli on sovitella, mutta minä en neuvottele ihmisoikeuskysymyksistä.
Paljasta tulevaisuuden suunnitelmasi.
– Aion elää onnellisesti ja pitkään!
Lue Uusi jäsen -sarjan aiemmat osat:
Emma Piitulainen joutui 12-vuotiaana etsimään uuden suunnan elämälle
Teemu Sieppi kertoo, kuinka täyteen kalenteriin saa mahtumaan vielä vähän lisää tekemistä
Taidekasvatusta ja tarot-kortteja – Suvi Kuusisto, 27, kertoo miksi kaverit kutsuvat häntä noidaksi
Heini Rusanen, 23, kertoo, miksi pienten poikien pitää saada käyttää kynsilakkaa
Ammattiliitto on nuoren tuki – Jonathan Ndongala, 23, kertoo miksi hän valitsi JHL:n