Helsinkiläinen Jonathan Ndongala, 23, liittyi JHL:ään vuoden alussa. Hän opiskelee hierojaksi, käy päivätöissä sairaalassa ja pelaa puoliammattilaisena jalkapalloa. Sunnuntait hän lepää – sen minkä treenaamiselta ehtii. Tästä alkaa Motiivin juttusarja, joka esittelee JHL:n uusia jäseniä.
Helsinkiläinen hierojaopiskelija Jonathan Ndongala, 23, puhuu sujuvasti kolmea kieltä, puolustaa jalkapallokentällä ammattilaisen ottein ja on ehtinyt olla niin ravintolapäällikkö kuin silmäsairaalan osastonsihteeri. Hän pitää huonoinakin päivinä kiinni elämänmyönteisyydestä. On vain yksi tilanne, jossa hänen hymynsä hyytyy.
Tervetuloa JHL:ään! Mikä sai sinut liittymään jäseneksi?
– Halusin liittoon, joka edustaa minua. Olin tyytymätön edelliseen liittooni ja ajattelin, että pitää etsiä parempi. Hain tietoa ja vertailin. JHL:stä näkyi, että tämä ammattiliitto on oikeanlainen minulle. JHL:n nettisivuilla oli esillä paljon nuoria, ja sieltä löytyi artikkeleita liittyen nuoriin, koulutuksiin ja toimintaan.
Lue lisää: Laaja tutkimus:Nuoret jäävät ammattiliittojen ulkopuolelle vain siksi, että kukaan ei kysy
Missä menet ja mitä teet?
– Olen nyt työpaikallani HUSin silmäsairaalassa, jossa teen osastonsihteerin töitä. Illalla odottavat jalkapallotreenit Nurmijärvellä. Pelaan puoliammattilaisena puolustajana Nurmijärven jalkapalloseurassa. Hierojaksi opiskelen monimuoto-opintoina viikonloppuisin.
Mikä on paras vahvuutesi työntekijänä?
– Positiivisuus! Olen aina hyvällä päällä – ja hymyilevä, paitsi silloin kun minä tai joukkueeni epäonnistuu jalkapallokentällä. Olen tosi itsekriittinen, ja jos peli on mennyt huonosti, se näkyy naamastani. Silloin ei mikään naurata.
– Näin heti, että JHL on oikeanlainen ammattiliitto minulle.
Vinkkaa murjottajille, kuinka saada hymy naamalle, jos on huono päivä?
– Koeta elää päivä kerrallaan. Muista, että maailmassa on ihmisiä, joilla menee paljon huonommin kuin sinulla. Lähes kaikilla suomalaisilla on asiat aika hyvin. On turha takertua pieniin asioihin.
Mikä on parasta hierojan työssä?
– Aloitin viime helmikuussa opinnot hierojakoulu Relaxissa Helsingissä ja valmistun loppukesästä. Parasta on se, että pystyy auttamaan asiakasta, joka tulee hoitoon vaivansa kanssa.
Siitä tulee hyvä fiilis, kun tutkit asiaa, kyselet kysymyksiä, tajuat mistä voi olla kyse, lähdet hoitamaan ongelmaa ja huomaat, että asiakkaasta tuntuu hyvältä. Kun ymmärrät asiakasta ja teet hänen olonsa mukavaksi, saat tunteen, että asiakas haluaa tulla uudestaan. Hän muistaa vastaanottosi paikkana, jossa on se kiva tyyppi.
– Jos hierojaksi haluaa, siitä täytyy tykätä.
Entä mikä on vähemmän kivaa?
– Ei tule mitään ikävää mieleen. Jos hierojaksi haluaa, siitä täytyy tykätä. Minulla on ollut paljon vaivoja omalla urheilu-urallani, polvesta selkään, ja olen oppinut eri toimialojen ammattilaisilta paljon. Hakeuduin hierojaopintoihin, että saisin ennaltaehkäistä muiden urheilijoiden loukkaantumisia.
Millä teit vaikutuksen työhaastattelussa?
– Uskoisin, että cv:lläni ja olemalla oma itseni! Ansioluetteloni sisältää paljon kaikennäköistä työkokemusta. Olen toiminut muun muassa valmentajana ja parikymppisenä jopa ravintolapäällikkönä.
Lisäksi minulla on kansainvälistä kokemusta: vuoden 2017 pelasin college-liigassa Great Bendissä, joka sijaitsee Kansasin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kielitaidostakin oli varmasti työhaastattelussa hyötyä. Olen valmistunut Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun lukiosta, ja toinen äidinkieleni on ranska, sillä vanhempani ovat kotoisin Kongosta. Ranskan ja suomen lisäksi puhun sujuvaa englantia.
Jos et opiskelisi hierojaksi, mitä tekisit?
– Luultavasti lukisin ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin osteopaatin koulutukseen. Panostaisin myös vielä vähän enemmän jalkapalloon.
Mikä jalkapallossa viehättää?
– Se, että laji vaikuttaa ensi silmäyksellä simppeliltä mutta on oikeasti paljon vaikeampaa kuin näyttää. Kentällä joutuu todella haastamaan itsensä.
Alun perin aloitin jalkapallon siksi, että isoveljeni pelasi. Olen pelannut pienestä asti miesten sarjoissa. Tällä hetkellä olen puolustajana Nurmijärven jalkapalloseuran miesten edustusjoukkueessa. Tavoitteenani on tehdä jalkapallosta itselleni ammatti ja päästä niin korkealle kuin mahdollista, kuten Suomen pääsarjatasolle eli Veikkausliigaan.
Unelmaa vahvisti se, että sain uuden alun. Viime kausi meni minulta kokonaan ohi pitkän loukkaantumisen vuoksi. Jalkapöytäni murtui, ja kuntoutuksen arvioitiin kestävän 4–6 viikkoa, mutta se venyikin melkein seitsemäksi kuukaudeksi. Jouduin keskittymään kuntoutumiseen enkä voinut pelata. Pelko unelmien epäonnistumisesta oli suuri, olinhan pelannut pienestä asti ja jouduin yhtäkkiä lopettamaan lähes vuodeksi.
Vietät arkipäivät töissä ja -illat jalkapallokentällä. Viikonloppuisin opiskelet. Milloin ja miten palaudut?
– Vapaa-aikaani ovat sunnuntait. Vaikka sunnuntai on rentoutumispäivä, menen silloinkin aamusta salille fillaroimaan ja kuntoilemaan. Loppupäivän kuitenkin vietän himassa ja katselen sarjoja.
Palaudun myös arkipäivien päätteeksi. Kun pääsen illalla kotiin, juoksen suoraan jääkaapille ja alan heti syömään. Sitten laitan päälle lihaksia palauttavan tens-laitteen ja otan hierontasession. Samaan aikaan syön ja katselen sarjoja.
Kehu pomoasi.
– HUSilla pomot ovat ymmärtäväisiä ja helposti lähestyttäviä. Heille voi aina laittaa viestiä ja luottaa siihen, että he jeesaavat ja löytävät ongelmaan ratkaisun.
Mitä toiveita sinulla on ammattiliitollesi?
– Toivon, että liitto olisi paikalla siinä vaiheessa kun jäsen tarvitsee apua. Ensimmäisten koronahässäköiden tultua jouduin pommittamaan edellistä liittoani kysymyksillä, että sain vastauksia. Niin ei saisi olla, vaan liiton pitäisi olla aina valmiina auttamaan jäseniään.