Kun Milla Heino oli töissä pikkukaupungin kioskilla, nuoret notkuivat siellä vailla tukea ja tekemistä. Silloin Heino ymmärsi, mitä haluaa tehdä omalla elämällään. Uusi jäsen -juttusarja jatkuu.
Uusi jäsen -juttusarjassa tutustumme tällä kertaa oululaiseen Milla Heinoon, 23. Heino opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Lisäksi hän tukee sateenkaari-ihmisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Oulun Setan työntekijänä.
Heino on asunut yhteensä kuudella eri paikkakunnalla. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa käänteet herkistivät hänet muiden ihmisten auttamiselle. Nyt hän auttaa etenkin sateenkaarinuoria löytämään paikkansa maailmassa.
Heino istui Motiivin kanssa kahville Oulun keskustassa keväisenä torstai-iltana.
Millainen päiväsi on ollut tähän asti?
– Aamulla tein pitkän lenkin koirani Lunan kanssa. Sitten laitoin pari viestiä Oulun Setan tukihenkilöille. Sen jälkeen lähdin työharjoitteluhaastatteluun, toivottavasti saan harkkapaikan! Seuraavaksi luennolle – aluksi piti mennä koululle, mutta meninkin kotiin ja avasin luennon Zoomilla. Huomenna ehdin tehdä opinnäytetyötä ja vastata Setalle tulleisiin viesteihin.
Olet asunut kuudella paikkakunnalla. Mikä sinut on niihin vienyt?
– Olen syntynyt Huittisissa, josta muutin 10-vuotiaana äitini kanssa Sastamalaan. Lapsuudenperheeseeni kuuluvat isä, äiti ja kaksi vuotta nuorempi pikkuveli. Vanhempani erosivat, kun olin 8, ja yläasteikäisenä asuin enimmäkseen äidin luona.
Muutin omilleni 15-vuotiaana, kun menin Ruoveden ratsastuslukioon kolmeksi vuodeksi. Ouluun tulin kaksi vuotta sitten sosionomiopiskelijaksi. Nykyään äiti asuu Turussa, pikkuveli Tampereella ja isä Huittisissa oman perheensä kanssa. Oma perheeni on nyt Oulussa: kumppani ja koira.
Ja Oulu on sydäntä lähellä?
– Olen ihastunut Ouluun niin kovasti, etten tiedä, haluanko enää lähteä pois! Täällä on rentoja ja lämminhenkisiä ihmisiä, jotka puhuvat toisilleen ja välittävät toisistaan. Oulusta löytyy paljon puistoja ja luontoa keskustastakin. Tykkään merestä, ja Pikisaaren maisemia on helppo mennä ihastelemaan.
Olet ollut vuoden ajan töissä Oulun Setassa sen ainoana palkattuna työntekijänä. Miten päädyit sinne?
– Olin nuorisotilalla harjoittelussa ja tein verkkonuorisotyötä Instagramissa. Instassa huomasin, että Oulun Seta hakee työntekijää. Olin, että voi juku, pitäisiköhän hakea, tuo kuulostaa sellaiselta, mistä haluan oppia ja tiedänkin jo jotakin! Se sopi juuri tähän hetkeen opiskeluja. Työ on täysin etätyötä, sillä koronapandemian jälkeen Oulun Setalla ei ole ollut toimistoa.
Miksi nuorten tukeminen on sinulle tärkeää?
– Sosiaalialalle minua on ajanut oikeudentaju. En osaa edes valehdella kauhean hyvin! Sain kotoa arvot, että pitää olla rehellinen eikä ihminen ole paha.
Mielestäni ihmisten pitää olla yhdenvertaisia ja kaikille kuuluvat samat oikeudet. En käsitä syrjimistä ja vähemmistöjen sortamista.
Minun on helppo ymmärtää nuoria. Nuorena kapinoin itsekin paljon varsinkin äitiä ja isää kohtaan. Muutin kotoa ja itsenäistyin tosi nuorena.
Vinkkisi nuoren kohtaamiseen?
– Nuoret voivat puhua ikävän pistävästi ja hakea huomiota eri tavalla kuin vaikka lapset. Ja kuitenkin nuoret kaipaavat lämmintä kohtaamista. He ovat todella herkkiä, eikä heitä aina osata kohdata oikein. Nuoruus on vaikea vaihe myös vanhemmille ja muille aikuisille, mutta kapinointi kuuluu siihen.
Neuvoni on: ole oma itsesi äläkä pelästy nuorta. Ymmärrä häntä ja muista, millainen itse olit nuorena. Jokaisella on erilainen nuoruus, mutta kaikki tietävät, millaista on olla nuori ja hakea omaa identiteettiä ja paikkaa maailmassa. Se on herkkää aikaa. Rento vitsinheittäminen voi auttaa, ja lempeys on avainasia!
Milloin ymmärsit, että haluat tehdä töitä nuorten parissa?
– Varhaisnuorena olin isosena ripareilla. Lukiossa olin aika hukassa mutta tiesin, että halusin tehdä jotakin ihmisten kanssa. Mietin, että tulin nuorten kanssa jo ripareilla hyvin juttuun ja ymmärsin heitä. Lisäksi minulla oli halu muuttaa asioita omien perheongelmieni takia. Halusin olla parempi sosiaalialan työntekijä kuin he, joita silloin kohtasin.
Myöhemmin olin pari välivuotta töissä kioskilla pienellä paikkakunnalla. Siellä oli huonot nuorisotilat, ja nuoret palloilivat kioskilla. Minun oli joskus pakko ajaa heidät ulos, mutta en olisi halunnut. Tiesin, että he ovat sitten pihalla jäätymässä ja tekemässä jotain tyhmää.
Vanhukset taas tulivat tuhlaamaan eläkkeensä pelikoneisiin, ja minusta tuntui väärältä myydä heille rahapelejä. Tuntui, että voin kuunnella ja auttaa heitä. Silloin tuli fiilis, että haluan sosiaalialalle.
Millaisia olivat omat kohtaamisesi sosiaalialan ammattilaisten kanssa, kun olit nuori?
– Lapsuuteni ei ollut helppo. Olin ammattilaisten kanssa tekemisissä perheeni takia, vaikkei minua esimerkiksi sijoitettu uudelleen tai mitään vastaavaa. Lukiossa minulle sattui vaikka mitä elämänkokemuksia, ja asioin koulukuraattorin, sosiaalityöntekijän ja psykologinkin kanssa.
Kohtaamiset olivat keskenään erilaisia riippuen tilanteesta ja ammattilaisesta. Pääosin ammattilaiset kohtasivat minut lapsena ja nuorena lempeästi, mutta minusta silti saattoi tuntua, ettei minua kuunneltu eikä näkökulmaani arvostettu tai ymmärretty.
Paljonko tuot nuorisotyöhön itseäsi ja omia kokemuksiasi?
– Nuorten kanssa työtä tehdään persoonalla, ja rajan vetäminen on haaste luottamuksen rakentamisessa ja ammattilaisen roolissa. Työharjoitteluissa nuorisotaloilla ja -palveluissa olen sitä opetellut, sen pohdinta on osa ammatti-identiteetin rakentamista.
Eihän ne nuoret luota, jos et anna itsestäsi jotakin. Mutta mitä, se on työntekijän oman punnitsemisen varassa. Jotakin aina kerron, mutta en mitään liian henkilökohtaista.
Luottamuksen rakentaminen vie aikansa. Jotkut nuoret luottavat heti, joillakin menee pari viikkoa. Tarkoitus on tukea nuorta eikä mennä eettisen rajan yli, että alkaisinkin hoitaa itseäni. Jos nuorella on toivoton olo ja hän on yksin asiansa kanssa, voin sanoa, että et ole yksin, mäkin olen kokenut tällaista.
Oulun Setassa kohtaan nuoret sähköpostilla. Pyrin lempeään ja hyväksyvään kohtaamiseen etänä, sanoilla.
Mitä sateenkaarinuorille kuuluu?
– Sateenkaarinuoret tarvitsevat enemmän ymmärrystä. Koulukyselytilastoistakin näkee, että he ovat syrjäytymisvaarassa. Masennuksen ja itsemurhan riski on korkealla. Nuorisopalveluissa pääsin seuraamaan etsivän nuorisotyön toimintaa. Sielläkin tuli vastaan paljon sateenkaarinuoria.
Teen opinnäytetyötä sateenkaarinuorten kohtaamisesta. Kaikkien pitäisi kohdata ihminen ihmisenä. Homo- ja ylipäätään vähemmistöfobia on syvällä yhteiskunnassa. Osa ihmisistä ei ajattele, mitä sanoja käyttävät toisista ihmisistä. Sateenkaarinuoret ovat tosi ahdistuneita siitä, että heistä käytetään loukkaavaa kieltä. Se vähemmistöstressi on ihan järkyttävää.
– Et ole yksin. Meitä sateenkaari-ihmisiä on kyllä.
Sateenkaarinuoria auttaisi, että edes sosiaalityöntekijät osaisivat kohdata heidät. Mutta työntekijöillä pitäisi olla taitoa myös kouluissa, päiväkodeissa ja ylipäätään nuoriin ja lapsiin keskittyvissä palveluissa. Suurin osa ammattilaisista osaakin kohdata sateenkaarinuoret, mutta aina voi parantaa. Itsekin varmasti teen virheitä.
Yhdenvertaisuudesta tarvitaan lisää taitoa ja tietoa. Siten muuttuisi myös yhteiskunnan asenne eikä suhtautuminen sateenkaarinuoriin olisi valmiiksi väheksyvää. Toki sateenkaari-ihmisillä on nyt enemmän tilaa kuin ennen. Itsekin olen niin nuori, etten ole nähnyt millaista on ollut joskus aikaisemmin, jolloin sateenkaari-ihmisten olot ovat varmasti olleet ihan hirveät.
Mitä haluat sanoa sateenkaarinuorelle?
– Olet päässyt jo näin pitkälle. Muista se, oli kokemuksesi, jonka kanssa kipuilet, mikä tahansa. Toi tulevaisuus mitä vain, selviät siitäkin, koska olet päässyt joidenkin kokemusten kautta tähän. Sinulla on jo se voima, jonka avulla olet selvinnyt ja selviät. Kiitä itseäsi ja ole ylpeä siitä, että olet päässyt jo näin pitkälle.
Vaikka väylä sateenkaari-ihmiselle on tosi pieni tässä maailmassa, se suurenee koko ajan. Ole rohkeasti oma itsesi, vaikka se olisi ihan hirveää – oli normiin sopimaton ominaisuutesi seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli tai mikä tahansa. Älä menetä itseäsi muun yhteiskunnan takia. Et ole yksin. Meitä sateenkaari-ihmisiä on kyllä.
Lue Uusi jäsen -sarjan aiemmat osat:
JHL:n uusi jäsen Heini Rusanen, 23, kertoo, miksi pienten poikien pitää saada käyttää kynsilakkaa
Ammattiliitto on nuoren tuki – Uusi jäsen Jonathan Ndongala, 23, kertoo miksi hän valitsi JHL:n